Caroline Munro

La ragazza che sapeva troppo (1963) :: The Girl Who Knew Too Much

aka Incubus; The Evil Eye

La ragazza che sapeva troppo #1 La ragazza che sapeva troppo #2
IMDb

Ohjattuaan historia-aiheisia värielokuvia Mario Bava halusi palata esikoiselokuvansa (La maschera del demonio, 1960) kaltaiseen syvien mustavalkokontrastien visuaaliseen maailmaan. Uutukaisessa trillerissään hänen onnistuikin luoda yksi näyttävimmistä Espanjalaisilla portailla, Piazza di Spagnalla, Roomassa, kuvatuista murhajaksoista. Yön varjojen ja valojen synkät rajapinnat kohtaavat tällöin unenomaisessa pakojaksossa, jossa elokuvan päähenkilö, nuori tyttö, Nora Davis ajautuu raa'an murhan silminnäkijäksi. Kohtauksen sommittelusta tuli liikkeitä, eleitä ja odotuksia myöten kuin ensimmäinen painostava nuotti siinä rikoselokuvien sarjassa, jossa brutaalit murhat, leikkimielisyys ja jopa fantasia yhdistyivät Alfred Hitchcockin ja kuuluisten rikoskirjailijoiden edesottamuksiin. Bavan giallo-elokuvien prototyypiksi usein mainittua ohjausta ei voi kuitenkaan sinällään pitää mitenkään erityisen hitchcockmaisena, sillä hän yhdistää muitta mutkitta kolme vuotta aiemmin ohjaamansa La Maschera del demonion goottilaista kauhua pursuavan ilmapiirin valtavalla voimalla rikoselokuvaan, joka synkkyydestään huolimatta kääntyy lopulta satiiriksi itseään kohtaan.

Vaikka giallojen alkuperästä on monenlaisia näkökulmia, voidaan La Ragazza che sapeva troppoa (The Girl Who Knew Too Much) pitää hyvällä omallatunnolla genren ensimmäisenä merkittävänä teoksena. Vuotta myöhemmin Bava toki itsekin terävöitti genren suuntaviivoja muotitaloon sijoittuvassa mysteerissään Sei donne per l'assassino (Blood and Black Lace, 1964), mutta kaikki siinä nähtävät elementit olivat jo läsnä tässä vuoden 1963 klassikossa. Ainoa mitä Bavan tarvitsi tehdä oli muuntaa teemojen esillepanoa. Esimerkiksi Nora Davisin näkemä mahdollinen murhaajan tumma varjo ikkunan takana personoitui vuotta myöhemmin Sei donne per l'assassinossa kuuden tytön kohtaloksi. Samoin jatkui Bavan sadunomainen leikittely, joka näkyi niin liikaa murhamysteereitä lukeneen Noran vilkkaassa mielikuvituksessa kuin Sei donne per l'assassinossa toteutuneissa leikkimielisissä koreografioissa, joissa sarjakuvamainen persoonaton paha eskaloitui yli-inhimilliseksi veritekojen suorittajaksi. Oikeastaan Sei donne per l'assassino on toteen käynyt La Ragazza che sapeva troppo.

La ragazza che sapeva troppo [1]
La ragazza che sapeva troppo [2]

La Ragazza che sapeva troppoa voisi kutsua myös jonkinmoiseksi tribuutiksi Agatha Christielle, tai ylipäätään 30-40-lukujen dekkareille. Christien ABC Murders (1936) toi Hercule Poirotin eteen visaisen murhasarjan, jossa uhrit valittiin aakkosjärjestyksessä. Teema nousee toistuvasti esille myös Bavan kerronnassa, jossa ollaan ehditty kirjaimeen C ennen kuin Nora Davis (Letícia Román) saapuu muukalaisena Roomaan. Murha jonka hän todistaa siirtää murhien sarjaa vielä yhdellä kirjaimella eteenpäin. Myöhemmässä elokuvassaan 5 bambole per la luna d'agosto (Five Dolls for an August Moon, 1970) Bava kumarsi puolestaan Christien kirjoittaman dekkarin And Then There Were Nonen tai rehdimmin Kymmenen pienen neekeripojan suuntaan, kuten teos alun perin tunnettiin. Bava ei kuitenkaan liiku normaalin lineaarisen jännityselokuvan teemoissa, sillä hänen mustanpuhuva film noirinsa rakentuu useille eri tasoille joissa hän palaa esikoisensa metafyysisen maailmankuvan pariin. Myös miesten ja naisten stereotyyppiset roolit nousevat jälleen keskeisiksi kerronnallisiksi välineiksi, joiden avulla hän parodioi kauhuelokuvien mustavalkoista naiskuvaa. Nora on ensinnäkin kuin vääristynyt peilikuva Barbara Steelen kaksoisroolista, sillä hän ei ole madonna eikä hän ole huora - toisaalta kaikki miehet jäävät sivustakatsojiksi.

Nora on moderni nuori nainen joka elää itseään varten, mutta hän elää varjojen tukahduttamassa fantasiamaailmassa, joka on sattunut lainaamaan muotonsa Rooman kuuluisista nähtävyyksistä. Hänen Roomansa on päivisin täynnä kysymyksiä ja pieniä seikkailuja, kun taas öisin Rooma muuntuu syvien kontrastien mystiseksi kudokseksi, jossa tarvitaan runsaasti hyvää tuuria ja leikkimielisyyttä. Parhaat selvitymiskeinonsa hän on oppinut dekkareista ja juuri tästä juontuva lapsenmielisyys tekee hänen hahmostaan niin raikkaan ja kestävän. Nora on kuin Crooked Housen (Agatha Christie, 1949) utelias Josephine, joka ei voi murhien keskelläkään lakata tunkemasta nenäänsä sukulaistensa asioihin, tai Dr. Ben McKenna Hitchcockin omasta uusintaversiosta The Man Who Knew Too Much (1956), mutta sillä erotuksella ettei Noran korviin kantaudu salaista tietoa eikä hänen poikaansa kidnapata. Nora on enemmän kirjan lukija kuin sen sankari, mistä syntyy Noran dualistinen suhde tuleviin tapahtumiin. Nimensä perusteella hän saattaa olla murhaajan seuraava uhri mutta dekkareiden ystävänä hän haluaa silti päästä askeleen murhaajan edelle. Tämän kaiken meille kertoo elokuvan kolmas osapuoli, tarinan kertoja.

La ragazza che sapeva troppo [3]
La ragazza che sapeva troppo [4]

Monissa tulevissa gialloissa Bavan leikkimielinen lähestymistapa hukattiin haudanvakavien toisintojen sameaan massaan. Myös Bavan elokuvat raa'istuivat vuosikymmenen kuluessa, mutta hän ei silti luopunut gialloissaan niiden satiirisista sävyistä eikä niiden fantasiamaisuudesta. Oikeastaan 70-luvun alkupuolen Reazione a catena (A Bay of Blood, 1971) on jo parodian parodiaa, jossa Bava summaa aikaisempien elokuviensa juonenkäänteitä. Enää ei ole sijaa edes Noran kaltaiselle sivustakatsojalle, jollaiseksi tämä pieni salapoliisimme kaikista yrityksistään huolimatta jää. Reazione a catena kertoo murhasta jossa murhasta itsestään muodostuu spiraalinomainen vyyhti ilman syyllisiä ja syyttömiä, tai ainakaan ei ole ketään jolla olisi valta tuomita. Nora puolestaan ei voi tuomita, koska häntä kiinnostaa murhaaja murhan itsensä takia. Hän ei halua niinkään tietää kuka on syyllinen murhaan, vaan mikä on ratkaisu hänen mieltään askarrattuvaan arvoitukseen. Tässä mielessä Nora hoitaa katsojien virkaa kahlatessaan läpi epäloogisesti kirjoitetun mysteerin, joka avautuu vasta kun uskaltaa astua siihen Roomaan joka elää yöllä; siis voimakkaiden kontrastien ja irrationaalisten ratkaisujen pariin.

Juuri varjojen jakamat kuvapinnat ovat Bavan kerronnassa kaiken aikaa sanoja tärkeämpiä, mikä selittää osan siitä katkonaisuudesta joka elokuvaa paikoitellen vaivaa ja josta Bavaa on kritisoitu. Tämäkin kritiikki on tosin helppo kyseenalaistaa, jos vain muistaa että kyseessä on nimensä mukainen satiiri tytöstä - joka ei nähnyt vaan - joka tiesi liikaa, siis tytöstä, joka on hieman päästään sekaisin, hupsu.
Osa satiirin vetovoimasta tuhottiin aikoinaan sen amerikkalaisessa teatteriversiossa, joka julkaistiin nimellä The Evil Eye. Elokuvasta editoitiin nimittäin pois sen asetelmalle keskeinen kertojan ääni kohtauksesta, jossa Nora valmistautuu mahdollista murhaajaa vastaan virittämällä ansan. Samalla mielikuvaa liikaa dekkareita lukeneesta tytöstä yksinkertaisesti vääristyi ja satiiri menetti purevuutensa. Itseironiasta halutiin tehdä vakavaa. Myös ääniraita tuhottiin, sillä samaisesta amerikkalaisesta versiosta poistettiin Adriano Celentanon mukanaan vievä teemabiisi ja Roberto Nicolosin loistava soundtrack, joka korvattiin Lex Baxterin sävelmillä. Toisaalta amerikkalaiseen versioon editoitiin mukaan Hitchcockille ominainen Bavan cameo.

La ragazza che sapeva troppo [5]
La ragazza che sapeva troppo [6]

Bava itse ei pitänyt itseään mitenkään hyvänä ohjaajana, ja kieltämättä hän meni muutamissa elokuvissa liikaa omien visuaalisten mielihalujensa mukaan. Kokonaisuudet jäivät rikkaiden yksityiskohtien tukahduttamiksi ja juonista tuli usein katkonaisia. Silti hänen käsistään valmistui joitakin italialaisen elokuvateollisuuden tyylikkäimpiä jaksoja, joista muutama osui myös La Ragazza che sapeva troppon kohdalle. Yön synkentämät portaat, kirkas huuto ja syvälle selkään iskeytyvä veitsi ovat hyviä lähtökohtia mille tahansa trillerille, mutta vain harvat kykenevät luomaan näistä aineksista yhtä silmiä hellivän kokonaisuuden kuin Mario Bava. Itse hän on kertonut suurimmaksi inspiraatiokseen yksinäisen ihmisen itsensä tuottaman pelon. Siis pelon, jonka myös Nora kohtaa huomatessaan mielikuvitustaan ruokkineiden ennakkoluulojen kääntyessä täysin vääriksi, kun murhaaja löytyykin hänen silmiensä edestä.

Versioinfo (15.7.2004):

Molemmat vastaan tulleet dvd-julkaisut, Image Entertainmentin The Girl Who Knew Too Much ja Films Sans Frontieresin La fille qui en savait trop, pitävät molemmat sisällään eurooppalaisen leikkauksen englanninkielisen tekstityksen kera.

Elokuvasta löytyy myös Anchor Bayn julkaisema (anamorfinen 1.66:1) versio, joka sisältyy yhtiön julkaiseman Bava-kokoelman ensimmäiseen osaan. 5 levyä sisältävän paketin mukana saa ekstroina mm. Tim Lucasin haastattelun sekä Remembering The Girl nimisen ohjelman. Kokoelman sisältämät muut elokuvat ovat: La Maschera Del Demonio (1960), I Tre Volti Della Paura (1963), I Coltelli del vendicatore (1966) ja Operazione Paura (1966).

****-
© Jari Mustonen, julkaistu: 15.7.2004
keskiarvo
toimitus
3.60/5.00 (5)
 JSSMJMMMPI
  4.5 4.0 4.0 2.5 3.0
keskiarvo
lukijat i
3.55/5.00 (22)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  17 (26)
65%
La ragazza che sapeva troppo (1963)  La ragazza che sapeva troppo (1963)The Girl Who Knew Too Much