Caroline Munro

Haunted School (1995)

aka School for Ghosts; Gakkô no kaidan

Haunted School #1  
IMDb

Nuori tyttö eksyy hylätyn koulun sisälle ja jää huhujen mukaan haamujen vangiksi. Koulutoverit lähtevät etsimään tyttöä ja jäävät itsekin ovien sisäpuolelle. Piakkoin tyhjästä putkahtavat kummittelemaan mm. kuollut talonmies sekä täytetty paviaani jotka säikäyttävät lusikalliset housuun pieniltä koululaisilta - ja erityisen kammottavilla tavoilla.

Haunted School [1]
Haunted School [2]

Gakkô no kaidan oli ohjaaja Hideyuki Hirayaman läpimurtoelokuva ja se poikikin useita jatko-osia. Tänä vuonna muuten saa ensi-iltansa samanniminen televisiosarjakooste, jossa ohjaajina on toiminut mm. Hideo "Ringu" Nakata. Hirayama käyttää runsaasti spielbergmäisiä (ja twilightzonemaisia) ideoita sekä juonenkuljetuksessa että säikäytyskohtauksessa. Kun näyttävä kuvaustyyli ja disneymäinen soundtrack tyrkätään kaiken tämän päälle, on helppo uskoa että Haunted School oli aikoinaan melkoinen blockbuster.

Onneksi edellämainitut jenkkilähtöiset tyyliseikat kääntyvät edukseen sillä muutamat länsimaisittain oudot ja synkätkin kohtaukset tuovat tähän silmänruokaan jäljittelemättömän ominaismaun. Ei liene spoilaamista, jos kertoo Haunted Schoolissa ja muutenkin japanilaisessa elokuvassa kuoleman olevan täysin luonnollinen asia - myös lapsille. Oma viehättävyytensä löytyy lasten tähdittämän elokuvan kummituskohtauksista jotka voisivat olla väliin pikemminkin vaikkapa Re-Animatorista. Sen hurjista visioista ei nimittäin kauas mennä. Erikoistehosteita on käytetty paljon ja vaikka kymmenen vuoden takaiset CG-taidonnäytteet ovat nykymittapuun mukaan jo vanhentuneita, on niitä yllättävänkin hauskaa tällä kertaa seurata. Tosin vaaleanpunainen, räkättävä haamupaviaani ottaa pidemmän päälle jo pannuun sillä niin typerän näköisen olion ovat taiteilijat onnistuneet luomaan.

Haunted School [3]
Haunted School [4]

Taas kerran tuli todistettua että japanilainen lasten- ja nuorten elokuva voi olla niinsanotusti "something completely different". Haunted School ei sovi todellakaan perheen pienimmille, mutta kohderyhmä on vähintäänkin varhaisnuoret. Tämän valossa onkin outoa katsella elokuvaa, joka hölmöydessään ja erikoistehosteiloittelussaan on selvästi sukua sekä Disneyn että Stuart Gordonin yliluonnollisille elokuville.

***½-
© Esa Linna, julkaistu: 16.8.2004
keskiarvo
toimitus
3.50/5.00 (1)
 
keskiarvo
lukijat i
2.00/5.00 (1)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!