Caroline Munro

Gozu (2003)

aka Gokudô kyôfu dai-gekijô: Gozu; Yakuza Horror Theater: Gozu

Gozu #1 Gozu #2
IMDb

Elokuvantekoa voi lähestyä monella tavalla. Prioriteettina saattaa olla katsojaluvut, käsikirjoituksen orjallinen noudattaminen tai vaikka tuottajan veljenpojan pakollinen läsnäolo pääosassa. Takashi Miike tekee hyvin selkeästi elokuvia itselleen omista syistään, jotka tuntuvat vaihtelevan projektista toiseen kunkin elokuvan sisällön mukaan. Käsikirjoitus on Miikelle pelkkä lähtökohta, ohut suunnitelma jota voi ja pitää muuttaa tilanteen salliessa ja ideoiden virratessa. Täyspitkiä elokuvia muutamassa viikossa kuvaava pikaohjaaja ei kuulemma helpolla kieltäydy käsikirjoituksista, vaan yrittää löytää aina tavan tehdä kustakin projektista mielenkiintoinen itselleen. Tämä johtaa siihen, että miehestä on äärimmäisen vaikea saada tolkkua elokuvien tason hyppiessä villisti joka suuntaan - usein jopa yhden elokuvan sisällä. Vuonna 2003 Miike teki viisi elokuvaa; yhden suoraan videolle, yhden televisiolle ja kolme teatterilevitykseen. Jälkimmäisistä One Missed Call on kertakatselun suht tuskattomasti kestävä Ringu-kopio, josta on vaikea löytää mitään omaperäistä tai kiinnostavaa. Toinen näkemäni, eli Gozu, taasen on kerrassaan nerokkaan absurdi mindfuckhirviö, joka jaksaa yllättää positiivisesti ja täysillä koko 130 minuutin kestonsa ajan.

Gozu [1]
Gozu [2]

"Gozu" tarkoittaa lehmänpäätä ja oudolta kuulostava nimi selittyy kyllä kristallinkirkkaasti elokuvan edetessä. Itse tarina on todella minimaalinen, mutta tapahtumia ja mielettömiä hahmoja ynnä hetkiä se suorastaan pursuaa. Yakuza-jengin kokouksesta alkavan elokuvan päähenkilö näyttää ensi alkuun olevan lievästi sanoen merkillisen paranoidi Ozaki (Sho Aikawa), mutta ei kestä kauaakaan kun hän ehtii jo kuolla ja sitten kadota arvoasteikossa alempana olevan yakuza-veljensä Minamin (Hideki Sone) autosta. Minami lähtee etsimään toverinsa ruumista, mutta asiat eivät ole aivan sitä miltä näyttävät. Alusta voisi päätellä, että kyseessä on yakuza-jengin sisäiseen valtataisteluun keskittyvä nyrjähtänyttä huumoria viljelevä elokuva. Eipä kestä kauaa ennen kuin vaikutelma lyödään täysin lyttyyn.
Jos on pakko saada jotain merkitystä tapahtumille ja loppupuolen hetkille, niin voi vaikka päättää elokuvan kertovan Minamin kyvyttömyydestä käsitellä rakkauttaan Ozakia kohtaan. Se ei vain kerro puoliakaan tai selitä läheskään kaikkea.

Gozu [3]
Gozu [4]

Gozu on pelkkää sekopäisyyttä alusta loppuun, mutta tuo kertoo elokuvasta yhtä paljon kuin sanat "vanha scifielokuva" Fritz Langin Metropolisista (1927). Juoni etenee unenomaisesti siinä mielessä että tunnelma on koko ajan enemmän kuin pari askelta vinksahtanut, mutta silkkaan fantasiakuvastoon Miike päästää elokuvansa vain muutamassa kohtaa - jotka sitten ovatkin jo yhtä aikaa nerokkaan yllättäviä, shokeeraavia ja hauskoja. Gozun outoutta voisi hyvin väittää itsetarkoitukselliseksi ja päämäärättömäksi, mutta kyse on kuitenkin järjestelmällisestä merkillisyydestä joka kulkee omia polkujaan luontevasti ja päättäväisesti. Katsojaa lyödään jatkuvasti päin naamaa tuntemattomilla esineillä, mutta niin hervottomilla tavoilla että elokuva naurattaa enemmän kuin monet hyvätkin komediat.

Gozu [5]
Gozu [6]

Miiken ohjaus on hallittua ja tehokasta, eikä lainkaan niin päälle käyvää kuin itse materiaali. Monet kohtaukset ovat suorastaan lakonisia harkitsevuudessaan. Myös Ichi the Killerin alkuperäisen mangan pohjalta Miikelle kirjoittaneen Sakichi Satôn käsikirjoitus on upea saavutus, vaikka on vaikea sanoa kuinka iso osa on etukäteen kirjoitettu rakenteen ja päätapahtumien lisäksi. Samanlaisesta veriorgiasta kuin Ichi ei kuitenkaan missään nimessä ole kyse. Juoni koostuu pääasiassa siitä, että Minami ajautuu koko ajan syvemmälle surrealistisiin tapahtumiin "veljeään" etsiessään ja toinen toistaan oudommin käyttäytyviin hahmoihin törmätessään. Komiikka tuntuu paikoitellen jo coenmaiselta, mikäli kaikki turvallinen leppoisuus imettäisiin Coen-veljesten elokuvista pois.

Gozu [7]
Gozu [8]

Gozu menee niin pitkälle logiikan ja totuttujen tarinallisten odotusten tuolle puolen että se tuntuu jollain tavalla jo lähes täysin järkevältä. Siitä on kiusallista kirjoittaa arvostelua, koska yksittäisiä hetkiä saati sitten koko juonikuviota ei mitenkään viitsi paljastaa etukäteen vaikka kuinka tekisi mieli hihkua elokuvan hetkistä. Miike on jälleen luonut elokuvan, joka on täysin juonellisten sekä hahmojen toimintatapojen tuttujen konventioiden ulkopuolella. Kaikki tuntuu kuitenkin olevan elokuvan sisällä täysin totta, eikä "se oli pelkkää unta" -korttia edes väläytellä. Sen sijaan vihjataan, että kaikki onkin vain elokuvaa! Olisi helppo heitellä ilmaan epämääräisen kuvailevia lauseita Gozusta tyyliin "David Lynch kohtaa Haruki Murakamin!", mutta tuollaiset kääntyvät vain itseään vastaan todellisuuden ollessa jotain monimutkaisempaa. Lynchmäinen on jo niin kulunut ja väärinkäytetty adjektiivi että sen sietäisi olevan kiellossa. Miikemäinen taas on ristiriitainen jo itsensäkin kanssa. Ehkä parhaiten Gozua voisi kuvata Terry Gilliamin Fear and Loathing in Las Vegas -elokuvan mainoslauseella: "Buy the ticket, take the ride". Siitä loppujen lopuksi ehkä kuitenkin on kyse. Gozu on mielipuolinen matka omien lakiensa varassa pelaavaan maailmaan, skitsofreenisen häiriintynyt Liisa ihmemaassa pelkästään aikuisille ja Takashi Miikeä parhaimmillaan. En tiedä myönnetäänkö jossain päin maailmaa palkintoja "parhaasta anaalitapin käytöstä elokuvassa", mutta tiedän että Gozu ansaitsisi sellaisen.

*****
© Ilja Rautsi, julkaistu: 28.9.2004
keskiarvo
toimitus
3.94/5.00 (9)
 JSSMTPJMJM*IRMEMK*EM
  4.0 4.0 4.0 4.0 4.5 5.0 3.0 3.0 4.0
keskiarvo
lukijat i
4.17/5.00 (23)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  35 (47)
74%
Gozu (2003)  Gozu (2003)Gokudô kyôfu dai-gekijô: Gozu