Caroline Munro

El (1953)

El - salattu totuus

aka This Strange Passion; Torments; Er; Lui; Den nakna sanningen; Tourments

El #1 El #2

Genre

IMDb

Luis Buñuelin rakkaus ihmisen heikkouksiin välittyy erityisesti kolmen elokuvan kautta; Los olvidadosin köyhät pojat, kerjäläiset Viridianassa ja Elin paranoidi päähenkilö olivat kaikki lähellä hänen sydäntään. Näistä viimeksi mainitussa nähdään Francisco Galvan de Montemayor (Arturo de Córdova), jonka pakkomiellettä Buñuel nimitti tutkimuskohteeksi. Omien sanojensa mukaan hän vangitsi sen kamerallaan samalla tarkkuudella kuin olisi tarkastellut hyönteistä, tutkien siis samalla itse prosessia ja sen vaikutusta. Lopputuloksena syntyi elokuva, joka kertoo pikkutarkasti mustasukkaisen miehen luulotellusta rakkaudesta kauniiseen naiseen, Gloriaan (Delia Garcés), ja tämän rakkauden kääntymisestä miehen väkivaltaiseksi haluksi tuhota nainen, josta on tullut hänelle enemmän valtaa ja omaisuutta kuin mitään mikä oikeasti eläisi ja siksi todella rakastaisi takaisin.

El [1]
El [2]

Elin inhimillinen konteksti on jälleen tyypillistä Buñuelia. Hän näyttää rakkauden järjettömyyden; sen mitä on nähdä naisen kauneus ja kadottaa sielunsa siihen heti ensimmäisestä silmäyksestä. Hän ei myöskään unohda paljastaa naisen ja miehen sosiaalista viitekehystä, jossa yhteiskunnan neuvo on palata väkivaltaisen miehen tykö, ja viimeisenä hän kuorii auki kadotetun ihastuksen sisältä paljastuneen siemenen, joka on itsekkyyden kalvama. Hänelle mies on auktoriteetti joka kadotettuaan ensi-ihastuksensa haluaa isällisesti omistaa naisen koko olemuksen: ensin sielun, sitten ruumiin ja viimeisenä vaginan. Ainoastaan naisen sydän jää vapaaksi ja tämä on ongelma miehelle. Naisen rakkaus ja miehen pelko naisen rakkaudesta toiseen mieheen pakottaa lopulta Franciscon ryntäämään Glorian huoneeseen käsissään köyttä, sakset, antiseptia, puuvillaa ja lankaa, sekä neula. Naisen sielua hän ei voisi koskaan ommella kiinni, puhumattakaan ruumiista tai sydämestä, joten jäljelle jää naisen uskottomuuden ja uskollisuuden viimeinen linnake.

El [3]
El [4]

Kahden ihmismielen välinen valtapeli on armoton, etenkin hänelle joka ei hallitse. Yhtenä päivänä Francisco jopa retuuttaa vaimonsa korkean tornin huipulle näyttääkseen kuinka helppoa hänet olisi surmata. Vertauskuva, jonka vasta Hitchcock saattoi loppuun. Jyrkkien vaihtoehtojen kapea vyöhyke oli kuitenkin juuri se alue mille Buñuel surrealistina ei koskaan halunnut astua. Hänelle kyse ei ollut itseensä käpertyvän Scottie Fergusonin itsesäälistä, joka tekee kaikista valinnoista subjektiivisia. Buñuelin visio on pateettinen mies, jonka vaimokin kestää vääryyksiä koska tietää miehen kärsimysten olevan omiansa suurempia. Karrikoiden Scottien tragedian voi nähdä kykynä muuttaa mielikuva naiseksi, kun taas Francisco jää vangiksi jo pelkkään illuusioon. Hän ei missään vaiheessa todella uhkaa vaimonsa henkeä. Hänelle riittää että hän osoittaa kykenevänsä siihen. Onkin mielenkiintoista huomata miten Buñuelin nainen on kuin järkähtämätön kallio, johon häntä loukkaava mies nojaa, siinä missä Hitchcockin heikko Madeleine ajaa myös miehen turmioon.

El [5]
El [6]

Vertigossa Hitchcock kuljetti Buñuelin analyysia yhä synkemmille vesille, osasihan hän erinomaisena tarinan kertojana vangita kaikista oleellisimman mitä tulee ihmisen ulkoiseen maailmaan ja siten muuntaa valkokankaan hypnoottiseksi leikkikentäksi jossa ohjaajan käytössä olevat runsaat keinot johdattelevat katsojan ajatuksia kapellimestarin tarkkuudella. Mutta toisaalta häneltä puuttui usein kyky nostaa esille tarinoiden kipeä inhimillinen elementti, joka olisi tasapainottanut roolihahmojen mustavalkoista moraalia. Scottie Fergusoninkin viimeinen hetki on siksi kuin peilikuva Franciscon askelista mielipuolisuuteen. Buñuel meni jopa niin pitkälle, että rinnasti lopulta Elin päähenkilön omaan persoonaansa esittäessään tätä elokuvan viimeisillä minuuteilla tehden samalla Hitchcockille tyypillisemmän cameon. Samalla hetkellä El muuntautui irvikuvaksi koko hänen urastaan; saahan se täysin surrealistisen rinnastuksen ohjaajan ja hulluuden porteilla kolkuttavan Franciscon suhteeseen. Ehkä auteur-teoriaa mukaillen Franciscon vangitseman "Glorian" voi siksi nähdä symboloivan "Cinemáa", jota taiteenlajina ei tule ottaa liian vakavasti.

El [7]
El [8]

El on Buñuelin keskeisimpiä elokuvia Meksikon vuosilta. Se oli toinen mahdollisuus yhteistyöhön nerokkaana kuvaajana tunnetun meksikolaisen Gabriel Figueroan kanssa, jonka leimallisen tyylin Buñuel alisti tyystin omaan pelkistettyyn kerrontaansa. Elokuva ei ehkä siksi tavoita täysin Figueroan kykyä luoda valkokankaalle syviä hallittuja kontrasteja, joiden kautta kokonaisuus saavuttaisi koko syvyydessään siihen kätkeytyvän synkän film noirin. Syy tähän löytyy Buñuelin halusta painottaa ihmistä kerronnan välineenä kuvien, rytmitysten ja referenssien ohella. Syvän unen (1946) kaltainen varjojen kavalkadi olisi ollut hänelle yksinkertaisesti mautonta, puhumattakaan Pahan kosketuksesta (1958) synkkine vastakohtineen, sillä ne olisivat kätkeneet verhojen taakse elokuvan kyvyn nauraa pateettisen sovinistin epätoivoisille yrityksille rakastaa. Buñuelin kipeät tragediat kun eivät löydy siitä mitä ihmiset ovat tai millaisiksi he ovat tulleet, vaan siitä millaisina he ovat maailmaan syntyneet.

*****
© Jari Mustonen, julkaistu: 8.10.2004
keskiarvo
toimitus
4.29/5.00 (7)
 JSJMJM*MEMMTM
  4.5 5.0 5.0 3.5 3.0 4.5
keskiarvo
lukijat i
4.50/5.00 (5)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  15 (15)
100%
El (1953)  El (1953)El - salattu totuus