Caroline Munro

Maladolescenza (1977)

aka Spielen wir Liebe; Maladolescenza - Sie lieben und sie quälen sich; Playing with Love; Puppy Love; Verbotene Spiele; Jeux interdits de l'adolescence

Maladolescenza #1 Maladolescenza #2
IMDb

Spielen wir Liebe tai tunnetummin Maladolescenza on yksi elokuvahistorian vaikeimmista ja kielletyimmistä teoksista. 17-vuotias Martin Loeb näyttelee siinä metsässä susikoiransa kanssa asuvaa nuorukaista, Fabriziota, aikuistumisensa kynnyksellä. Parinaan hänellä on 12-vuotias Lara Wendel, joka näyttelee Lauraa, kohti omaa seksuaalisuuttaan kurkottavaa pojan ystävätärtä. Eräänä päivänä Fabrizio vie Lauran sadetta suojaan luolaan, riisuu hänen vaatteensa ja rakastelee häntä. Siitä saakka viha ja ilkeä rakkaus kulkevat heidän kanssaan rinta rinnan. Lauran kiintymys Fabrizioon saa hänet alistumaan pojan tahtoon, mutta hän ei riitä omassa yksinäisyydessään riutuvalle Fabriziolle, joka alkaa kiusata tyttöä. He vaeltelevat metsässä, käyvät leikkejään ja joka ilta Laura palaa kotiinsa. Sitten yhtenä näistä kauniista illoista, kesän ja lapsuuden viimeisistä sellaisista, näkee Fabrizio läheisen pihamaan puistokeinussa elämänsä kauneimman tytön, 12-vuotiaan Silvian (Eva Ionesco). Hän rakastuu tähän, ja kun Lauran mustasukkaisuus nousee pintaan, aloittavat Fabrizio ja Silvia keskinäiset leikkinsä. He tutustuvat toistensa kehoihin, pakottavat Lauran seuraamaan tekojaan ja kohdistavat häneen ilkeytensä. Hetki hetkeltä, päivä päivältä, lähenee kesä kuitenkin loppuaan ja on pian aika jättää jäähyväiset. On kivun aika.

Maladolescenza [1]
Maladolescenza [2]

Taide joka ei puhuttele, on kuollutta taidetta, on joku joskus sanonut. Tässä mielessä Maladolescenzan täytyy siis olla mitä elinvoimaisin elokuva. Se on äärimmäisen kontroversiaali ja sen saattaisi mieltää pornografiaksi. Sitä se ei ole. Olkoonkin että skandaalit seurasivat toista elokuvan 12-vuotiaista tytöistä, Evaa, josta hänen ranskalaissyntyinen äitinsä Irina otti omana aikanaan korkealle arvostettuja ja palkittuja alastonkuvia (Eva: Eloge De Ma Fille, Alice Press, 2004/2005), kun Eva oli vasta teini-iän kynnyksellä. Samasta syystä Eva oli täydellinen valinta tämän elokuvan tähdeksi; kaikkia liberaalin aikakautensa rajoja rikkonut ikoni. Sitäkin enemmän hän on kyseenalainen hahmo tänä päivänä yhteiskunnan muututtua jälleen kontrolloivammaksi. Kieltämättä joissain elokuvan kohtauksissa joutuu miettimään näkemäänsä tai tukahduttaa hetkeksi minuutensa. Jos elokuva joskus näytettäisiin suomalaisissa elokuvateattereissa herättäisi se todennäköisesti samankaltaista ahdistusta kuin mitä tapahtui Sweet Movien (1974) yhteydessä. Tosin Pier Giuseppe Murgia menee kyseenalaisessa materiaalissaan pidemmälle kuin mitä Dusan Makavejev koskaan halusi. Maladolescenzan voima ei kuitenkaan synny alastomuudesta, vaan siitä koskettavuudesta jolla lapsuuden murentuminen on kuvattu, sekä siitä voimasta jolla se murskaa tabuja.

Giuseppe Murgia pukee lapsinäyttelijänsä aikuisten vaatteisiin ja antaa heidän leikkiä julmia leikkejään. Näistä inhottavimmista he ampuvat vuoron perään nuolia jaloistaan kannonpäälle sidottuun elävään lintuun. Toisena hetkenä he rakastelevat ja kolmantena Fabrizio ja Silvia paljastavat lapsuuden julmuuden rienaamalla Fabrizioon rakastunutta Lauraa. Koko elämän kirjo on läsnä, mutta se on läsnä vääristyneenä. Jos Stand by Men (Rob Reiner, 1986) poikien matka kertoi normaalin ja suojatun nuoruuden viimeisistä hetkistä, näyttää Maladolescenza kolikon toisen puolen. Jotakin elämisen haavoittuvuudesta kertookin, että myös tämä puoli on äärimmäisen koskettava. Elämän herkkyys ja viattomuus ei löydy aina rajan turvallisemmalta puolelta, sieltä missä on aikuisten pakottamia rajoja, vaan toisinaan se paljastuu pelon ja kiusoittelun keskeltä, joskus jopa kaiken moraalin ulkopuolelta. Maailma ei ole mustavalkoisen kaunis, se on kirjo harmaita värejä joihin voi eksyä. Suuret kontrastit ovat ainoastaan elämän ääripäitä, päätepisteitä, joiden välisestä murheesta, surusta, ilosta ja tuskasta löytyy koko maailman sisältö. Maladolescenza on elokuva rakkauden harmaalta vyöhykkeeltä ja se on äärimmäisen helppo tuomita. Jokaisen ihmisen on kuitenkin katsottava se yksin ja ainoastaan oma moraali seuranaan.

Elokuvan voima on siinä, että se rikkoo lapsuuteen yhdistettävän mielikuvan viattomuudesta. Teos pakottaa näkemään sen julman, hyvin raadollisen puolen lapsuudesta, jonka melkein jokainen muistamme kokeneemme.

Maladolescenza [3]
Maladolescenza [4]

Hyvin tyhjä ja ahdistunut, jopa vastenmielinen olo saattaa olla tämän elokuvan lopputulos. Jos maailmasta pitäisi kuitenkin valita kolme osuvinta elokuvaa, jotka kertovat lapsuuden luonteesta aikuisuuden kynnyksellä, olisivat kaksi muuta Valerie a týden divu (Jaromil Jires, 1970), ja Cría cuervos (Carlos Saura, 1976) tai Die Blechtrommel (Peltirumpu, Volker Schlöndorff, 1979). Näistä ensin mainitussa Valerien seksuaalisuus heräsi vampirismin, noituuden ja satujen loisteessa kuin unena, kun taas Sauran nuori Ana avasi silmänsä nähdäkseen surua ja kipua. Entä Oskar, joka peltirumpu turvanaan seurasi vanhempiensa luhistuvaa maailmaa? Fabrizion, Lauran ja Silvian taival on paljon turvallisempi, mutta se onkin matka joka on aikuisilta kielletty. Tämä selittää sen miksi elokuvassa ei nähdä ainuttakaan täysi-ikäistä, ehkä jopa sen miksi elokuvan sisältö on niin vaikeaa ottaa vastaan. Toisiaan hellivät ja toistensa kehoihin tutustuvat nuoret, tai se miten he kiusaavat toisiaan, puhuvat kuolemasta ja elävät suuria tunteita, rakastavat, rakastelevat ja pelkäävät, on meille tabu. Elokuva näyttää sen, mitä emme halua nähdä. Ylipäätään nuorten seksuaalisuus on modernin länsimaalaisuuden demonisoiduimpia ja siksi valvotuimpia alueita. Maladolescenza iskee viiltävän veitsensä juuri tähän katkeraan haavaan. Heidän viattomassa maailmassaan on aikuisina meistä tullut peruuttamattomasti ulkopuolisia tirkistelijöitä, ja läsnäolomme on muuttunut turmelevaksi, jopa sairaaksi.

Yksi Maladolescenzan ominaisuuksista on taidokkuus, jolla se on tehty. Elokuvassa on ainoastaan kolme näyttelijää, mutta heistä jokainen tekee erinomaista työtä. Tästä syystä elokuvan tunnelma on aitoudessaan lähes murskaava, mitä olotilaa syventää Pippo Caruson kaihoisa musiikki. Joutilaat hetket; se jatkuva odottaminen, jota me kaikki olemme joskus kokeneet; se kun ei ole mitään tekemistä ja kesä kuluu hitaasti, ja silti jokainen päivä on tärkeä; päiviä joita muistelee vielä vuosienkin kuluttua; se on kaikki läsnä. Mielenkiintoisena ajatuksena ohjaaja esittää kesän kulumisen vaihtamalla lähes kohtaus kohtaukselta lapsinäyttelijöidensä vaatetuksen, kuvaten näin myös heidän tunteitaan. Sävelillä tätä kaikkea vahvistetaan ja parhaimmillaan Caruson musiikki tuo mieleen itsensä Morriconen kuolemaa ennakoineet lallatukset tyttölasten murhista kertovasta giallossa, Chi l'ha vista morire? (Aldo Lado, 1972). Sävelten kulku on kenties sattumaa, mutta teemoiltaan ne kertovat hyvin samankaltaisesta episodista kolmen ihmisen elämässä: omistamisesta ja luopumisesta. Viimeisen silauksen kokonaisuudelle antaa elokuvan kirkas värimaailma, jossa lasten ympärilleen luoma sadunomaisuus ja heidän leikkinsä rakkaudella kohtaa kukoistavan luonnon ennen synkentäviä viimeisiä ajatuksia.

Maladolescenza [5]
Maladolescenza [6]

Skandaalinomaisista ensinäytöksistä saakka Maladolescenzasta on ollut monia eri versioita, joista useimmiten on esitetty minuuttikaupalla lyhennelty leikkaus. Saksassa elokuva todettiin lailliseksi vasta aivan viime kuukausina, mikä tuomio myöhemmin muuttui. Saksassa ehdittiin kuitenkin julkaista X-rated Kult DVD:n toimesta elokuvan täysimittainen originaali versio laadukkaalla anamorfisella kuvalla (1.78:1) saksan- ja italiankielisen dialogin kera, englanninkielisellä tekstityksellä. Extrat ovat kaikki pelkästään saksaksi, mutta ne koostuvat lähinnä puhuttelevista kuvista koskien elokuvan promomateriaalia. Mukana on esimerkiksi Der Spiegelin kansi (22/1977) jota koristaa ilkosillaan poseeraava Ionesco. Kannessa lukee: "Kinder auf dem Sex-Markt, Die verkauften Lolitas". Milloinkaan muulloin kuin 70-luvulla ei tämä olisi ollut mahdollista. Italialainen aikakauslehti "Nocturno" (#24) omisti niin ikään kokonaisen kirjasen elokuvan teemoille.

Maladolescenza on lopulta hämmentävä teos siitä, miten pitkälle mentiin, kun kaikki elokuvataiteen rajat 70-luvulla rikottiin, tuon ajan mittapuilla sallitusti. Samalla teos on kertomus nykypäivään rinnastettuna - esimerkiksi Cannibal Holocaustin ohella - kulttuurin muuttumisesta.

Ehkä arvostelu on silti syytä lopettaa erääseen elokuvan kriittisimmistä hetkistä. Siinä Laura, jäätyään sivuun Fabrizion ja Silvian rakkaudesta, pukee ylleen Silvian hehkeän punaisen leningin vertaillakseen kauneuttaan peilistä. Hän on yksin, mutta hänestä on tulossa aikuinen. Sillä hetkellä hänen lapsuutensa on alkanut päättyä. Aikuisuus on kilpailua, ja vertailua toisiin. Hän on 12 vuoden ikäinen lapsuuden loppuessa.

Päivitys: Maladolescenza kiellettiin Saksassa heinäkuussa 2006.

****½
© Jari Mustonen, julkaistu: 28.11.2004
keskiarvo
toimitus
4.13/5.00 (4)
 JSSMJMEM
  4.5 4.0 4.5 3.5
keskiarvo
lukijat i
3.50/5.00 (7)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  6 (11)
55%
Spielen wir Liebe (1977)  Spielen wir Liebe (1977)Maladolescenza