Caroline Munro

The Chinese Boxer (1970)

aka Long hu dou; Hammer of God; Hammer of the Gods; Detrás del silencio; Le boxeur chinois

The Chinese Boxer #1 The Chinese Boxer #2
IMDb

"SEE the sweeping hand of death strike without mercy!
SEE the most violent, blood spurting fight ever filmed!
SEE the brutal rape of an innocent girl!"

70-luvulla mainostajat todella osasivat asiansa. Lainaus on tietenkin Jimmy Wang Yun The Chinese Boxerin jenkkijulisteesta. Eivätkä näitä asioita teatteriin katsomaan raahautuneet joutuneet pettymään. Ja vaikka sittemmin väkivaltaisempia ja verisempiä taisteluita onkin filmattu, The Chinese Boxerin raaka brutaalius yllättää edelleen.

The Chinese Boxer [1]
The Chinese Boxer [2]

Shaw Brothers -tuotanto The Chinese Boxer on elokuvahistorian ensimmäinen tyylipuhdas kung fu -elokuva, jossa päähenkilö siis taistelee koko elokuvan ilman miekkaa tai muuta asetta. Sellaisena se on yllättävän koherentti lajinsa edustaja, joka ei ole vanhentunut ollenkaan niin pahasti kuin voisi kuvitella. Tuhansia kertoja sittemmin toistetut kliseet ovat heti läsnä, vaikka kaikella on vahvat juuret jo varhaisemmissa wuxia-miekkaseikkailuissa. Japanilaiset pääpahikset, keskivaiheen treenausjakso ja genren pääteemaksi The Chinese Boxerin ja samana vuonna valmistuneen Chang Chehin Vengeance!:n myötä vakiintunut suoraviivainen kosto olivat ennen vuotta 1970 kuitenkin vähemmän perustavanlaatuisia taistelulajielokuvan rakennuspalikoita. Monista kohdista ja kohtauksista voidaan poimia suoria yhtymäkohtia lukemattomiin myöhempiin kung fu -elokuviin ja muun muassa elokuvan rasistinen japanilaisvastaisuus, helposti salillisen vastustajia nujertava, itsevarma päähenkilö, kung fu -koulumiljöö sekä ankara asenne toistuvat hämmentävän tuttuina Bruce Leen Hongkong-kauden tärkeimmässä työssä Fist of Fury (1972).

The Chinese Boxer [3]
The Chinese Boxer [4]

The Chinese Boxer oli ansaitusti vuoden 1970 ykköshitti Hongkongissa ja teki yleisöstään selvää jälkeä myös Yhdysvaltain kierroksellaan 1973, jolloin se kiersi saastateattereita Hammer of God -nimellä ja väärennetyllä (ilman MPAA:n tarkastusta levittäjien itse antamalla) R-luokituksella varustettuna. Esimerkiksi Bill Landis ja Michelle Clifford julistavat legendaarisia New Yorkin 42nd Streetin grindhouse-elokuvateattereita muistelevassa kirjassaan Sleazoid Express (New York: FIRESIDE, 2002) Hammer of Godin olleen "the most intense and spectacular kung fu movie to play the Deuce." ("Deuce" = 42nd Streetin alue.)

Epäilemättä, varsinkin jos teoksen ansiot mitataan väkivalta-asteikoilla. Ohjaaja-käsikirjoittaja-tähti Jimmy Wang Yu siirsi wuxia-elokuviensa ylenpalttisen verenlennätyksen lähes sellaisenaan The Chinese Boxerin nyrkkitaisteluihin. Vatsat repeävät auki, silmät puhkeavat, pää sivalletaan irti ja verta oksennetaan ämpärikaupalla. On mielenkiintoista huomata, kuinka kung fu -elokuvien väkivalta on genren ensimmäisissä töissä kaikkein räikeimmillään. 70-luvun loppupuolella, matsikohtausten keskittyessä yhä enemmän hiotun koreografian ja näyttelijöiden taidokkaiden liikkeiden tallentamiseen, lähinnä enää Chang Cheh jaksoi pitää kiinni alkuaikojen gore-pitoisesta raakuudesta.

The Chinese Boxer [5]
The Chinese Boxer [6]

Ohjaajana debytoiva, 60-luvun lopulla taistelulajielokuvan ensimmäiseksi todelliseksi supertähdeksi noussut Jimmy Wang Yu rakentaa kuvat ja kohtaukset yllättävän kekseliäästi. Ohjaus on moninkertaisesti innovatiivisempaa kuin kungfuilussa keskimäärin ja budjetti tukee visuaalisesti näyttävää kerrontaa. Käänteentekevä käsikirjoituskin on kreditoitu yksin monilahjaisen Jimmyn nimiin. Siinä pahanilkinen judoka (Chao Hsiung) suivaantuu häviöstään kung fu -koulun mestarille (Fang Mien) ja kutsuu Japanista kauhistuttavan karateka-kolmikon (kerrassan häijyt Lo Lieh, Chan Sing ja Wang Chung) hävittämään koko koulun. Tämän jälkeen olisi tarkoitus loisia kylässä asukkaiden kustannuksella. Tuho onkin lähes totaalinen yhtä fataalia yksityiskohtaa lukuun ottamatta: tajuttomaksi nuijittu Jimmy Wang Yu on yhä elossa.

The Chinese Boxerin pahin vika on tylsä keskimmäinen puolituntinen, jossa kuvataan kuinka väkivahvat japanilaiskonnat sortavat pientä kiinalaisyhteisöä. Kasinonvaltaus ja "viattoman tytön brutaali raiskaus" eivät vain ole läheskään yhtä hauskaa katsottavaa kuin niitä edeltänyt turpasaunominen. Väliin leikataan Jimmyn treenausta, joka koostuu kahdesta harjoituksesta: käsien kovettamisesta hehkuvassa sorapadassa sekä painolaatat jaloissa hyppimisestä. Toiminnan jumittamisesta huolimatta katsoja on näin koko ajan tietoinen siitä, että kohta paukkuu ja rutisee! Lopun kostomissio onkin aloituksen tapaan täyttä rautaa.

The Chinese Boxer [7]
The Chinese Boxer [8]

Erityisen hieno on loppukonfliktia edeltävä yhteenotto kasinossa, jossa kirurginmaskiin ja valkoisiin tumppuihin naamioitunut Jimmy pieksee rusinoiksi kymmenittäin kirvein ja ketjuin aseistautuneita jengiläisiä. Kohtaus on toiminut harvoin ylitettynä malliesimerkkinä hektisestä yksi-vastaan-sata- kung fu -kärhämästä kaikille seuraajilleen, ja esimerkiksi nykyelokuvan innokkain honkkarikierrättäjä Quentin Tarantino myöntää japanilaisen Eiga Hi-Ho -elokuvalehden haastattelussa 2003 näyttäneensä The Chinese Boxerin kasinotaistelun koreografilleen Yuen Woo Pingille (joka heti tunnisti yhden kohtauksen stuntmiehistä veljekseen Yuen Cheung Yaniksi) visioidessaan Kill Bill Vol. 1:n lopun House of Blue Leaves -joukkoteurastusta. Tästä Jimmy jatkaa vielä lumiselle pihalle karatekojen lisävahvistukseksi kutsutun samuraikaksikon kohtaamiseen ennen neljän pääpukarin totaalista verimössäystä. Päätähden Rudy Ray Moore -tasoinen jalkatyöskentely ei ole estänyt koreografi Tang Chiaa saamaan mätöistä karulla tavalla intensiivisiä, eikä katsojalle jää epäilystäkään siitä, kuka on Kiinan kovin nyrkkeilijä.

Nykykatsojan on hankala arvostaa The Chinese Boxeria aikalaisten tavoin, sillä elokuvan elementtien loputon toistaminen sitä seuranneissa alan elokuvissa estää minkäänlaisen uutuudenkokemisen tunteen. Kotikatselussakin on silti tavattoman helppoa uppoutua elokuvan primitiiviseen moukaroimismeininkiin ja kuvitella istuvansa keskiyöllä jossain 42nd Streetin kusenhajuisessa grindhouse-teatterissa tai ympärilleen satapäinen kiinalaisyleisö huutelemassa "tapa ne kierot vinosilmät!" -kannustuksia japanilaisväestöä vähentävälle sankarilleen. Unohtamatta tietenkään sitä, että kyseessä on helposti historian tärkeimpiin kuuluva taistelulajielokuva, mikä jo sinänsä tekee The Chinese Boxerista sivuuttamattoman tapauksen genrestä kiinnostuneille.

The Chinese Boxer [9]
The Chinese Boxer [10]

Parempaa oli kuitenkin vielä luvassa. Esikoisohjauksensa ilmiömäisestä menestyksestä rohkaistuneena Jimmy Wang Yu jätti Shaw Brothers -studiot taakseen ja siirtyi toisen tuoreen Shaw-loikkarin Raymond Chow'n perustaman Golden Harvestin talliin. Jimmyn luonnollisen nerokas seuraava veto oli yhdistää suurimmat hittinsä One-Armed Swordsman (1967) ja The Chinese Boxer yhdeksi elokuvaksi, tuloksena mestariteos One-Armed Boxer (1971). Tuotteliaimpana independent-kautenaan Jimmy ohjasi The Chinese Boxerille vielä erinomaisen "jatko-osan" Return of the Chinese Boxer (1975).

****-
© Tatu Piispanen, julkaistu: 13.1.2005
keskiarvo
toimitus
3.60/5.00 (5)
 JSTPJM*MEMK*
  4.5 4.0 2.0 4.0 3.5
keskiarvo
lukijat i
3.83/5.00 (3)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  7 (10)
70%
Chinese Boxer (1970)  Chinese Boxer (1970)Long hu dou