Caroline Munro

La morte ha fatto l'uovo (1968) :: Death Laid an Egg

Kuoleman ansa

aka A Curious Way to Love; Plucked; Mort a pondu un oeuf, La; Die Falle; Dos menos uno, tres; Döden lägger ägg

La morte ha fatto l'uovo #1 La morte ha fatto l'uovo #2
IMDb

Italialaisen Giulio Questin (s. 1924) ura kattaa suhteellisen vähän elokuvia, mutta niiden laatu korvaa harvinaisen selkeästi määrän. Ohjaajan maineikas, vahvasti vertauskuvallinen ja visuaalisesti tehokas western Se sei vivo spara (Django, Kill... If You Live, Shoot!, 1967) eroaa jo yksistään huomattavasti kyseisestä lajityypistä ja sen perusasetelmista. Elokuvassa Questi luo voimakkaan ja tukalan maailman, jossa pieneen kaupunkiin saavuttuaan väkivaltainen ja petollinen ryövärijoukkio saa kohtalokkaasti huomata, että jokin heitäkin raadollisempi odottaa ja on syntynyt pienessä yhteisössä - teema joka muistuttaa olennaisesti myös Alejandro Jodorowskyn elokuvia.

Questin seuraava elokuva La morte ha fatto l'uovo on hieno esimerkki siitä, kuinka kaupallisen genren (giallo ja western) parissa työskentelevä ohjaaja voi rajoittavista, taustalla tarkkailevista rahallisista tahoista huolimatta luoda persoonallista, erilaista ja ennen kaikkea sisältörikasta jälkeä. Giallo-elokuvien valtaisan buumin voi kaupallisessa ja kansainvälisessä mielessä katsoa alkaneeksi viimeistään Dario Argenton elokuvan L'uccello dalle piume di cristallo (The Bird with the Crystal Plumage, 1970) myötä, vaikkakin jo aikaisemmin oli valmistunut myös huomiota ansaitustikin herättänyt Mario Bavan hypnoottinen Sei donne per l'assassino (Blood and Black Lace, 1964). Näiden väliin sijoittuva Questin elokuva kohoaa uljaasti omalle ainutlaatuiselle paikalleen koko lajityypin historiassa ja saavutuksissa.

La morte ha fatto l'uovo [1]
La morte ha fatto l'uovo [2]

Jo miljööstään alkaen elokuva tarjoaa yllätyksiä. Miljöö on valtava tehdasmainen kanatarha, joka kanoineen on pariskunnan Anna (italialainen, värikkään elämänuran muun muassa elokuvan ja politiikan parissa saavuttanut Gina Lollobrigida) ja Marco (ranskalainen Jean-Louis Trintignant) omistuksessa. Sukulaistyttö Gabrielle (Ewa Aulin, ruotsalainen teinimissi, joka varhain 1970-luvulla luopui näyttelijänurastaan) toimii sekä tehtaalla että pariskunnan vapaa-ajalla apulaisena ja osana jokapäiväistä elämää. Rikkaat Anna ja Marco elävät säihkyvässä asunnossaan, ja pian käy myös selväksi että rahallinen omaisuus on Annan puolella.

Elokuva nähdään pitkälti Marcon kautta, mutta katsojalla ei kuitenkaan ole paljoakaan tiedossa todellisista tapahtumista, kun ensimmäiset selittämättömät murhat, unet, epäluulojen ja rahallisen mahdin sokaisut iskeytyvät kolmikon rauhalliseen arkeen. Kyseessä on mysteeri, joka on kuitenkin suhteellisen kaukana perinteisestä giallo-asetelmasta, jossa on murhaaja, jonka henkilöllisyyden paljastuminen on kaiken jännityksen purkautuminen, kliimaksi lopussa. Questin elokuvassa tällaista mysteeriä ei ole, vaan kysymykset kohdistuvat henkilöiden välisten, todellisten, suhteiden selvittelyyn ja pohtimiseen niissä puitteissa, mitä ohjaaja hienovaraisesti juonen kulkiessa paljastaa. Ilmeistä on että kaikki ei ole kanatarhalla miltä näyttää. Ihmiset eivät toimi sanojensa mukaisesti.

La morte ha fatto l'uovo [3]
La morte ha fatto l'uovo [4]

Elokuvan jännitys ja omituinen tunnelma kestävät upeasti loppuun saakka. Sen satiiriset teemat ahneudesta, hirviömäisestä henkilöitä ympäröivästä kaupallisesta mekanismista sekä epäluuloista läheistä kohtaan avautuvat tuoreina ja ajattomina, ja onkin mielenkiintoista verrata elokuvaa Mario Bavan mestarilliseen elokuvaan Reazione a catena (Bay of Blood, 1971). Bavan elokuva on näennäisesti perinteinen slasher-tarina idyllisen luonnon keskellä, mutta sen satiiriset elementit nostavat sen kaikkien itsetarkoituksellisten ja rutiininomaisten puukottelujännäreiden yläpuolelle. Elokuvan loppukohtaus on absurdilla tavalla unohtumaton kiteytys henkilöiden harjoittamien toimien väistämättömistä seurauksista, vanhemman polven vastuuntunnottomuuden suunnan äkillisestä kääntymisestä hyvin kirjaimellisella tavalla.

Questin elokuvassa on samoja elementtejä etenkin loppupuolella, kun katsojakaan ei enää tiedä kuka henkilö mahdollisesti puhuu totta ja kenen näkökulmaa lukuisat takaumat sekä epäselvät kuvalliset mietelmät edustavat. Miljöönä kanatarha on äärimmäisen voimakas, koska sen fyysinen läsnäolo vaikuttaa petollisiin henkilöihin lähes ylivoimaisella otteella. Teemaa sivuaa myös ikuinen kysymys ihmisen alituisesta barbaariudesta ja riistosta luontoa ja eläinkuntaa kohtaan, rahan ja taloudellisen voiton maksimoinnin noustessa aina muun ylle. Tehtaan kehitystyön tuloksena syntyneet päättömät, siivettömät ja toukan lailla hitaasti kiemurtelevat kanahirviöt ovat pikimustalla tavalla humoristisia, mutta kaikkein eniten painajaismaisen kammottavia vertauskuvia kasvottoman tehdastuotannon välinpitämättömyydestä sen edessä, mitä luonnon kunnioittamiseksi kutsutaan.

La morte ha fatto l'uovo [5]
La morte ha fatto l'uovo [6]

Tämä vaikuttaa myös oleellisesti katsojan suhteeseen Marcoa kohtaan. Giallo-genrelle ominaisen väkivaltaisen mutta samanaikaisesti totuttua alustusta vastaan asettuvan alkujohdannon aikana käy selväksi, että Marco ei ole aivan "tavallinen" aviopuoliso tai yksipuolisen sympaattinen päähenkilö. Nähdessään tehtaan tiedemiesten tutkimustyön viimeisimmän saavutuksen, "ekonomisesti hyödyllisemmät kanat", asettuu hän koko yhteisöä ja myös rahaa ihannoivaa vaimoaan vastaan. Marco toimii Questin rankkojen teemojen esiintuojana muuttuen myös henkilöhahmona huomattavasti lihaisammaksi ja moniulotteisemmaksi etenkin suhteessa hänen erityispiirteisiinsä, seksuaalisiin fantasioihin ja "perversioihin", jotka muita kavahduttavat.

Questi pääsee hetkellisesti käsiksi myös näennäisesti sivistyneen yhteiskunnan ahdasmielisiin moraaliarvoihin ja käsityksiin "haitallisesta" ja "oikeasta". Ihmisen alitajunnassa piilevistä piirteistä, haluista ja suuntauksista tärkeäksi nousee myös Anna, jonka ilmeinen kateus aurinkoista ja tyrmäävän kaunista Gabriellea kohtaan muuttuukin luonnollisesti unen myötä sanoiksi. Elokuvan alussa nähtävät selittämättömät, sirpaleiset ja äärimmäiset tapahtumat muuttuvat ymmärrettäviksi viimeistään elokuvan päätyttyä, kun katsoja on tutustunut hahmoihin ja elokuvan teemaan. Elokuvan loppukohtaus Marcon osalta voi tuntua liian yksipuoliselta ja jopa perusteettomalta, mutta toisesta näkökulmasta katsottuna se on myös ohjaajan viimeinen, piikikäs ja säväyttävä kommentti sille, kuinka henkilöiden ja ihmisten itsensä ja itselleen luoma tuotantokoneisto lopulta alkaakin taistella ahneuden sokaisemia luojiaan vastaan, muuttaen heidät riistaksi. Kanala on ympäristönä myös hyvin lähellä surrealistista, irvokasta. Questi päättää elokuvansa Bavan tavoin iskemällä yleisölle silmää, mikä viimeistään muistuttaa komedian ollessa tehokkaimmillaan aiheen pysyessä vakavana.

La morte ha fatto l'uovo [7]
La morte ha fatto l'uovo [8]

Teknisiltäkin ansioiltaan Questin elokuva on varsin mielenkiintoinen ja tuore. Elokuvan käsikirjoittaneet ohjaaja Questi ja leikkaaja Franco Arcalli (joka teki paljon yhteistyötä muun muassa Bernardo Bertoluccin kanssa, leikkasi Michelangelo Antonionin vuoden 1975 mestariteoksen Professione: reporter, ja oli kirjoittamassa Sergio Leonen viimeistä työtä Once Upon a Time in America, 1984) hyödyntävät jatkuvuutta rikkovaa kerrontaa ja takaumia heti vihjailevasta alkujaksosta lähtien, ja esimerkiksi Marcon ja Gabriellen hengästyttäväksi leikattu ja kuvattu avoautomatka moottoritietä pitkin tuo mieleen Umberto Lenzin Napoli violentan (1976) unohtumattoman katutakaa-ajon.

Questin käsittelyssä sirpaleinen ja katsojaa totuuden lähellä kiusoittelevasti käyttävä leikkaus on tehokkaimmillaan juuri lähellä loppua, kun maksimaalinen määrä kysymyksiä, mahdollisuuksia ja näkökulmia on esitetty ja on aika astua juonen päätöspisteeseen. Tätä paljastusta Questi ei kuitenkaan esitä tutulla selittelevällä tavalla, vaan hiljalleen ja siten äärimmäisen intensiivisesti. Raadollisesta teemastaan huolimatta ja sitä yhtäaikaisesti tukien elokuva on myös ajoittain, etenkin Gabriellen hahmoon ja hänen olemukseensa liittyen korostetun aistillinen ja kaunis, mikä viimeistään kiteyttää kaiken pinnallisen petollisuutta ja totuuden löytymistä syvempää. Bruno Madernan vinkeä ja ajoittain levotonkin musiikki tiivistää entisestään Questin vanhentumatonta satiiria ja elokuvan verratonta eloisuutta kymmentuhatpäisen kanalauman rinnalla.

****-
© Juho Malanin, julkaistu: 15.1.2005
keskiarvo
toimitus
3.44/5.00 (8)
 JSSMJMJM*MK*EMPI
  4.5 4.0 4.0 4.0 3.0 1.5 3.5
keskiarvo
lukijat i
3.77/5.00 (13)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  17 (23)
74%
La morte ha fatto l'uovo (1968)  La morte ha fatto l'uovo (1968)Kuoleman ansa  

kommentit

odota...
anonyymi kommentoi (6.3.2012 03:29:11)
user avatar Hyvin sekavaa paskaa. Ei ole näemmä kenelläkään uskallusta sanoa, että keisari kulkee ilman vaatteita.
vastaa »
Tuomas Henell kommentoi (6.3.2012 16:29:02)
lainaus:
Hyvin sekavaa paskaa. Ei ole näemmä kenelläkään uskallusta sanoa, että keisari kulkee ilman vaatteita.
user avatar Ei näköjään sinullakaan, kun pitää anonyyminä huudella.
vastaa »
Meller kommentoi (6.3.2012 17:37:48)
lainaus:
Hyvin sekavaa paskaa. Ei ole näemmä kenelläkään uskallusta sanoa, että keisari kulkee ilman vaatteita.
user avatar Hmmm? Lukijoiden pisteytykset vaihtelevat 3:n ja 4:n väliltä, toimituksella 3:n ja 5:n väliltä, yhden arvosanan ollessa 5. On tällä saitilla kovempiakin ylistyslauluja nähty yhdelle elokuvalle, vaikka pistekeskiarvo kovin vahva onkin.

En ole itse elokuvaa saanut käsiini metsästettyä, mutta lähes poikkeuksetta olen lukenut siitä kehuja vuosien varrella. Joten arvon Shockymme sanoin: "Nyt perusteluja tai GTFO."
Siis kerro toki vapaasti lisää - kun jollakin on tästä leffasta kerrankin eriävä mielipide, kiinnostaisi tietää jotta miksi tämä kyseinen keisari on mielestäsi alaston.
vastaa »
Alkuperäinen anonyymi kommentoi (6.3.2012 21:31:54)
user avatar Lyhykäisyydessään latteat henkilöhahmot joiden välillä ei tunnu olevan oikein mitään, köykäinen miljöö (kanalassa liikaa!), rasittava ja väärällä tavalla hermoja raastava musiikki. Kun elokuvan juoni ei tässäkään giallossa ole se pääpointti, niin tunnelma voisi nostaa leffan korkeuksiin, mutta aluksi mainitut ongelmat pitävät huolen, että vajaa 90 minuuttia tuntuu suhteellisen pitkältä ajalta. Itse arvostelu "syyllistyy" pahanlaatuiseen ylitulkintaan. Kanala ei todellakaan ole mitenkään surrealistinen paikka.
vastaa »

kommentoi arvostelua ja/tai elokuvaa