Caroline Munro

A Zed & Two Noughts (1985)

aka A Zoo: A Zed & Two Noughts; Ein Z und zwei Nullen; Zoo; Lo Zoo di Venere

A Zed & Two Noughts #1 A Zed & Two Noughts #2
IMDb

"Eläintarha avautui meille yöllä, ilman ihmisiä, täysin erilaisena kuin päivällä, valoisassa. Saatoimme kuvausryhmäni kanssa aistia kuinka lukuisat silmäparit tarkkailivat meitä häkeistä ilman että meillä oli pienintäkään mahdollisuutta nähdä niitä."

A Zed & Two Noughts [1]
A Zed & Two Noughts [2]

Valo on kaiken elämän edellytys. Elokuvan ensimmäisissä kohtauksissa eläintarhan lähellä ei ole paljon valoa, on myöhäinen ajankohta, tyttö ja poika kävelyttävät mustavalkoista dalmatialaista, joka omituisesti pyrkii vetäytymään ajotien puolelle, suojelevaisten lasten riuhtoessa hihnasta eläintä takaisin. Samanaikaisesti suuren sinisen ZOO-valokyltin läheisyydessä on tapahtunut vakava onnettomuus. Henkilöauto, sisällään kolme naishenkilöä, on törmännyt tuhoisasti suureen joutseneen, joka vei takapenkin kahden matkustajan hengen auton lopulta törmättyä mustavalkoiseen lyhtypylvääseen. Poliisi ja pelastustyöntekijät yrittävät sahata pahasti vääntyneitä peltejä auki kipinöiden singotessa iloiten ilmaan, vasten pimeää yötaivasta. Koko tilanne on epätodellinen ja ennen kaikkea epätodennäköinen; kuinka suuri valkoinen joutsen saattoi olla juuri tien ja pylvään läheisyydessä, ja kuinka sen aiheuttama auto-onnettomuus kykeni voimakkuudessaan surmaamaan vielä kaksi takapenkin matkustajaa? Tapahtumassa ei ole mitään fysiikan lakien vastaista, joten se on mahdollinen ja siten liittyy elämään. Samoin kuolema on lähellä elämää, kumpikin riippuvaisena toisesta. Eläintarhan ansioituneet eläintutkijatiedemiehet, siamilaiset kaksoset Oswald ja Oliver Deuce (Brian ja Eric Deacon), menettivät kolarissa vaimonsa, keskinäisen symmetrian nimissä. Kuskina ollut vaimojen ystävä Alba Bewick (Andréa Ferréol) selvisi hengissä, toinen jalka amputoituna. Hänen kohdallaan symmetriassa, vastakohdissa, on siis särö, ja hänestä syntyykin kaksosveljesten Oswald ja Oliver surun täyttämän elämän keskipiste. Kuolema ja elämä ovat alituisesti läsnä. Tähän vastakohta-asetteluun ei voi enää säröjä tullakaan.

Englantilainen, koulutukseltaan kuvataiteilija ja elokuvauransa leikkaajana aloittanut Peter Greenaway (s. 1942) tiesi vuonna 1985, että elokuvantekijän uralla ensimmäiset pitkät elokuvat tulisivat merkitsemään paljon. Ensimmäinen on toki jo äärimmäisen tärkeä, mutta sitä seuraavia elokuvia kohtaan yleisöllä ja kritiikillä on jo hahmottuneita odotuksia suhteessa ensimmäiseen työhön. Greenawayn toinen pitkä elokuva oli kymmenen vuoden suunnittelun ja pitkällisen lyhytelokuvin toteutetun valmistelun tulos, 1600-luvulle sijoittuva tallennetun, vangitun, kuvan suhdetta todellisuuteen pohtiva teos The Draughtman's Contract (1982), jonka aikana ohjaaja jo tiedosti, että seuraavassa elokuvassaan hänen teemansa tulisi olemaan laajempi ja erilainen. The Draughtman's Contractin teema on myös italialaisen Michelangelo Antonionin rauhallisessa, mutta äärimmäisen intensiivisessä käsittelyssä elokuvassa Blow-up vuodelta 1966. Greenaway sai hollantilaisen tuottajan Kees Kasanderin vakuutettua elokuvan A Zed & Two Noughts ideasta, ja näin elokuvasta syntyi yhteistuotanto Alankomaiden kanssa, yhteistyön Kasanderin kanssa jatkuessa vielä 2000-luvullakin. Elokuvan lavastustaiteesta ja -suunnittelusta tulivat vastaamaan hollantilaiset Ben van Os ja Jan Roelfs, jotka ovat työskennelleet Greenawayn tärkeimmissä elokuvissa ja vastanneet oleellisesti niiden ulkoisesta mahdista ja elokuvallisen maailman luomisesta. Greenawayn mieltymys eurooppalaista taidetta, etenkin visuaalista sellaista kohtaan ei kuitenkaan jää edes näihin lupaaviin ja hyviin lähtökohtiin.

A Zed & Two Noughts [3]
A Zed & Two Noughts [4]

Greenawayn suurimpiin inspiraation lähteisiin ja innoittajiin kuuluva hollantilainen maalaustaiteilija Johannes Vermeer (1632-1675) on olennainen osa ja vaikuttaja ohjaajan koko uralla. Vermeer eli lyhyen ja hyvin hämärästi tunnetun elämänsä työskennellen erityisesti sisätilamaalauksen parissa ja keskittyen etenkin huolellisesti syvyyssuhteisiin, symmetriaan, sommitteluun ja valon käyttöön - elementit jotka pätevät yhtä lailla tulevan Peter Greenawayn töissä. Jean-Luc Godard on julistanut yli 300 vuotta sitten eläneen Vermeerin ensimmäiseksi elokuvaajaksi, koska taiteilijan suurin saavutus ja perintö myös tulevalle elokuvailmaisulle piilee nimenomaan valossa ja sen käytössä, jota ilman ei elokuvaakaan ole. Vermeerin oman elämän lisäksi hänen työnsä jäivät lähes 200 vuodeksi vaille ansaitsemaansa huomiota tai tunnustusta, ja vasta valokuvauksen synnyttyä ja kehittyessä 1800-luvun puolivälissä sai hän erityisesti belgialaisten ja ranskalaisten taidekriitikoiden ansiosta viimeinkin paikkansa visuaalisena mestarina, jonka paikka myös elokuvankehittäjien kaanonissa on perusteltu. Greenawayn A Zed & Two Noughts on yhtäaikaisesti suurenmoinen ajatelma elämästä ja kuolemasta sekä kunnianosoitus Vermeerille, jonka elämää ajatellen Greenaway kirjoitti suuren osan elokuvan hahmoista, alkaen Vermeerin vaimosta ja esimerkiksi pahamaineisesta Van Meegerenistä, joka oli kuuluisa Vermeerin töiden väärentäjä ja taiteilijan pitkäkestoisen unohtamisen hyväksikäyttäjä. Hahmojen lisäksi elokuvan koko kieli, se ainutlaatuinen kuvan, äänen ja erityisesti valon yhteensulautuminen uudeksi, elokuvan kieleksi, on tässä teoksessa kenties rikkaimmillaan, jokaisen ruudun ja ääniaallon tukiessa teemaa ja ilmestyessä vain sen sallimana.

Elokuvan alkujakso kuuluu perustellusti Greenawayn ja koko elokuvan historian ihmeellisimpiin tapauksiin. Alkutekstien aikana esitettävä kolarin selvittely ja siitä seuraavat henkilökohtaiset surun purkautumiset kaksosveljesten tahoilta ovat hypnoottisen pimeän, keinotekoisen valon ja musiikin lausumaa runoa tavalla, joka voi olla vain elokuvaa. Kuollutta vaimoaan sureva tohtori seuraa kyynelehtien asfaltilla hitaasti virtaavaa laavamaista vesinoroa, taustalla suuren sinisen ZOO-kyltin valot alkavat sammua. Elämä on päättynyt, toisaalla se on juuri alkanut. Toinen veljistä suree laboratoriossaan, kamera ajaa hitaasti häntä kohti pimeässä tilassa, jonne valoa suovat vain lukuisat, omassa rytmissään välähtelevät kameroiden salamat, jotka kuvaavat laboratoriossa elämän peruuttamattominta totuutta, kuolemaa. Kuoleman osuessa omaan henkilökohtaiseen elämään, äärimmäisen lähelle, saa se tohtorikaksosetkin menettämään halunsa jatkaa tieteen parissa elämäänsä, syntyy tarve tutkia tämä salakavala kuolema läpikotaisin ennen kuin tulee oma aika lähteä. Koko elokuvan kenties säväyttävin kuvasto koskeekin juuri näitä laboratorion pimeydessä välähteleviä salamavaloja, joihin myös palataan myöhemmin elokuvassa. Greenawayn ja kuvaaja Sacha Viernyn hitaat, rauhalliset ajot pimeyden puhkaisevien välähdysten keskellä tuo hätkähdyttävällä tavalla ajan kulumisen, hetkellisyyden läsnäolon valkokankaalle. Kukin välähdys on merkki ajasta, joka etenee kohti väistämätöntä, ja myös kohti uuden elämän syntymistä. Uusi, riemukas ja aktiivinen elämä syntyy ensimmäisen kerran kuolleen krokotiilin pullistuvassa vatsassa, jossa toukat leikittelevät tai akvaariossa, joka ruokkii pienemmät asukkaansa kahdella häviävällä lehtikalalla.

A Zed & Two Noughts [5]
A Zed & Two Noughts [6]

Elävän organismin hajoamiset alkavat asteittain, luonnollisesti aakkosten ensimmäisestä kirjaimesta ja omenasta. Veljeksien pakonomainen viehtymys hajoamisen ja kiertokulun selvittämiseen alkaa aikojen alusta, oletetun historian kaukaisimmasta vaiheesta, kasvien jälkeen kotiloista, kaloista, nisäkkäistä. Nopeutettuna, ilahduttavan energisen musiikin tahdissa esitettävät hajoamisprosessit tiivistävät muutaman riemukkaan sekunnin aikana koko elämän ja kuoleman suhteellisuuden, kuinka elottoman lihan suru on riippuvainen hajottajien ilosta, kuolema elämästä. Näissä hypnoottisissa jaksoissa käy myös viimeistään selväksi eräs olennainen piirre Greenawayn tuotannossa: varhaisten elokuvien leikkisyys, humoristisuus ja eloisuus suhteessa myöhäisempien elokuvien synkkyyteen, väkivaltaisuuteen ja nihilistiseen epäkohtia vastaan taistelemiseen. Tämä leikkisyys A Zed & Two Noughtsissa voi olla niinkin näennäisesti yksinkertaista kuin kuva-alan täyttävät satumaiset perhoset, jotka riemuissaan räpyttelevät ilmassa toisen veljeksistä päätettyä vapauttaa ne laboratorioon. Visuaalinen ilme ja musiikki ovat pysyneet aina oleellisina ohjaajalla, mutta esimerkiksi rankasti järjestäytynyttä uskontoa vastaan nousevan elokuvan The Baby of Mâcon (1993) tai kulutusyhteiskuntaa absurdilla huumorilla käristävän teoksen The Cook, the Thief, His Wife & Her Lover (1989) rikkaasta sisällöstä puuttuu se originaali, leikittelevä fantastisuus, joka A Zed & Two Noughtsille tai numeroita laskevalle Drowning by Numbersille (1988) on ominaista. Myöhäisempien elokuvien visuaalinen ilmaisu on lisäksi tarkoituksenmukaisesti muuttunut synkemmäksi, lumoava öinen sininen on muuttunut verenpunaiseksi. On syytä mainita, että Greenawayn elokuvat rikastuttavat myös toisiaan, ja ohjaajan saavutukset kattavat kokonaisuutena ainutlaatuisen kirjon elämästä, taiteesta ja kuolemasta. Mainittua puolustaa myös ohjaajan oma lausunto: "Jos jostain elokuvastani otetaan palanen, uskoakseni sen voi löytää mistä tahansa toisesta elokuvastani."

Greenawayn tärkeimpiin ja edelleen koko uraa rikastuttaneisiin työtovereihin kuuluu ranskalainen Sacha Vierny, joka on toiminut kuvaajana myös Greenawayn suurimpiin vaikuttajiin lukeutuvan, muistia ja suhteellisuuden käsitteitä tutkineen Alain Resnaisin tärkeimmissä töissä. Jo 1950-luvulta lähtien Resnaisin ja muiden kanssa työskennellyt Vierny on Greenawayn mukaan kuvaaja, joka tietää kaiken mahdollisen valosta. Valo onkin elämän edellytyksen lisäksi yksi haastavimmista osa-alueista elokuvanteossa, ja ohjaaja kehittikin kuvaajan kanssa tavoitteen hyödyntää elokuvassa A Zed & Two Noughts peräti 26 erilaista valonlähdettä, jokaista minkä he kykenivät käsikirjoituksen sisältä löytämään ja kehittämään. Greenawayn mukaan nämä lukuisat ja määrätyt lähteet voi laskea ja löytää, mikäli elokuvan katsoo äärimmäisen huolellisesti, ja jo tämä luo elokuvaan samanlaista veikeyttä kuin Drowning by Numbersin numeroiden läsnäolo. A Zed & Two Noughtsin valaisu on ihmeellisimpiä saavutuksia jopa Greenawayn uralla; luonnonvalon, tähtien, kuun, sateenkaaren lisäksi valonlähteisiin lukeutuvat lukuisat keinotekoiset, tekniikan mahdollisuuksia epätavallisiin ulottuvuuksiin saattaneet valonlähteet, joista jokainen luo filmille erilaisen illuusion, erilaisen kuvan ja tunnelman. Rotterdamin eläintarhassa kuvattu miljöö jo itsessään on äärimmäisen aistillinen ja arkkitehtuurisesti vaikuttava, mutta todellinen taika elokuvan maailmaan syntyy Viernyn ja Greenawayn kameran läpi tallennetuissa, Vermeerin teoksia kiittävissä ja äärimmäisen tarkasti rajatuissa kuvissa. Ohjaajan tavoite luoda tällä teoksellaan viimeistään oma, uusi kielensä ja ilmaisunsa onnistuu uljaasti ja elää kantaen nimeä elokuva. Englantilainen Michael Nyman on lähes Viernyn kaltainen tärkeä tekijä Greenawayn läheisyydessä. Nymanin sävellykset ovat tapahtumien ja veljesten sisäisten tilojen mukaisesti rajattoman iloisia, täynnä riemua ja leikkiä, tai vastaavasti syvän melankolisia, asfaltilla matelevan vesinoron olemusta voimistavia. On myös perusteltua verrata Greenawayn luomista etenkin tässä elokuvassa tsekkiläiseen Jan Svankmajeriin, jonka surrealistiset ja upeat animaatiot sekä lyhytelokuvat luonnosta, ruoasta tai vaikkapa kivien keskinäisestä leikistä omaavat samoja sommitelmia ja tilan hyödyntämistä kuin Greenaway. Lähinnä Greenawayn elokuvaa lienee Svankmajerin Historia Naturae, Suita (1967), joka vastaavasti 9 minuutin aikana kelaa eläinkunnan (ihminen mukaan lukien) historian, elämänkaaren.

A Zed & Two Noughts [7]
A Zed & Two Noughts [8]

A Zed & Two Noughtsin tärkeä ulottuvuus piilee myös sen sivuhenkilöissä, etenkin Beta-tytön (Agnès Brulet) hahmossa, joka seuraa läheltä aikuisten toimia ja epäsymmetrioita. Hän edustaa nuoruutta, iloisuutta ja elämää, joka muillakin hahmoilla on ollut, koska he nyt tiedostavat nykyisen tilansa ja tunteensa. Tytön lisäksi Greenaway ei hetkeksikään unohda muistuttamasta kaiken kuoleman ja hajoamisen suovan ZOO-kyltin toisesta puolesta, elämästä, joka eläintarhan ihmeellisessä ja levottomassa sykkeessä avautuu jälleen verrattomalla positiivisuudella, esimerkiksi norsuäidin ja poikasen muodossa. Greenawayn käsittelyssä on elämä ja kuolema, ei pelkästään ihmisen elämä ja kuolema, vaan kaikki mikä suureen eläintarhaan, maailmaan sisältyy. Beta opettelee aakkosia, A-kirjaimesta Z-kirjaimeen, alusta loppuun, kunnes käsitteiden verkoston perusteet ovat hänen päänsä sisällä valmiina ottamaan elämän vastaan. Kirjainten, sanojen ulkopuolella ei ole mitään, tai se on ihmiselle tuntematonta ja siten nimeämätöntä. Täten aakkosten viimeisen kirjaimen, Seepran, mädännyttyä on veljeksillä vuorossa luonnon ja tutkimuksensa seuraava askel, ihminen. Greenaway on kertonut etanoiden olevan maailman tärkeimpiä eläimiä, koska ne toimivat hajottajina ja kiertokulun edistäjinä. Etana toimii elokuvassa myös symbolina kahdelle ihmisen ja lihan pohjimmaisista kohtaloista, seksuaalisuus ja kuolema, kiihottuminen ja hajottaminen. Veljesten viimeinen testi ja äärimmäisin omistautuneisuus tieteelleen onkin väistämätön ihmisen kuolema ja hajottaminen, mutta Greenaway päättää eläintarhan tapahtumat rationaaliseen ratkaisuun, ainoaan mitä ihminen kykenee varmasti maailmankaikkeudesta toteamaan: epätietoisuus ja mysteeri. Veljesten tavoite saada vastaus kuoleman ja kiertokulun, alun ja lopun, kysymyksiin on mahdoton eikä Greenawaykaan yritä muuta. Tiede ja taidekin hajoavat luonnon selittämättömyyden ja lahjomattomuuden edessä jättäen muistutukseksi vain, että ihminen ei ole maailmassa ensimmäinen eikä ainoa. Etanat matelevat niin tiedemiesten kuin kamerankin päälle.

Kaksosten läsnäolo tarinassa avasi Greenawaylle myös mahdollisuuden tutkia kiehtovaa aihetta, itsensä näkemistä "itsen silmin", omien piirteidensä ja ajatustensa tarkkailemista "sivullisena" mutta samanaikaisesti yhtenä. Kaksosten, erottamattomuuden ja siis symmetrisyyden teemasta teki vuonna 1988 myös kanadalainen David Cronenberg voimakkaan elokuvan The Dead Ringers, jossa käsittelytapa on ohjaajalle ominaisesti huomattavasti haikeampi, melankolisempi, jälleen tapahtumien sijoittuessa tiedeympäristöön, mysteerien gynekologilaboratorioon. Cronenbergin elokuva keskittyy ihmiseen ja ihmisen jakautumiseen kahteen ruumiiseen perusteellisemmin kuin Greenaway, jonka otteessa onkin myös huomattavasti laajempi teema, joka ei edes draamallista muotoa kaipaa. Greenawayn elokuvissa draamallinen muoto, samastumiseen tähtäävä, ei välttämättä olisi edes tarkoituksenmukainen, puhumattakaan mahdollinen. A Zed & Two Noughts on eeppistä muotoa hyödyntävä elokuva, jonka hahmot toimivat ja tapahtumat seuraavat suurta teemaa tukien, eivät suhteessa toisiinsa ja edelliseen kohtaukseen. Samaa muotoa hyödynsi useissa elokuvissaan myös mainittu Antonioni, Blow-upin toimiessa hätkähdyttävänä esimerkkinä.

A Zed & Two Noughts [9]
A Zed & Two Noughts [10]

A Zed & Two Noughtsin rikkaus piilee sen eräänlaisessa vaatimattomuudessa yrittää kertoa jotain maailmankaikkeuden alusta, sen syistä ja tarkemmista vaiheista. Siihen eivät Greenawayn mukaan ole niin tiede eikä taidekaan kyenneet vastaamaan tyydyttävästi, ainoastaan ja korkeintaan olettaen ja aiemmilta polvilta oppien ja heitä uskoen. Sen sijaan Greenaway maalaa näistä selittämättömistä mutta jokapäiväisistä teemoista fantastisen elokuvan maailman, joka ainakin muistuttaa elämästä ja ilosta, joka kestää vain rajallisen ajan niin ihmisellä kuin lehtikalallakin. Pimeää yötaivasta ja hypnoottista tummansinistä vasten symmetrisessä kaaressa suihkuava vesi, toinen elämän perusedellytyksistä, kastelee jatkuvasti ruohikkoa ZOOn tarhoilla, joilla ihminen kävelee paljain jaloin. Edelleen ihminen on tieteestään huolimatta mahdottomien kysymysten vankina, mutta potentiaalinen elämään. Greenaway ei toivota ihmistä pidättäytymään ajattelemasta ja pohtimasta, mutta hän muistuttaa mikä maailmassa on loppujen lopuksi kaikkein voittamattominta jopa hänelle. Kuolema on aiheena äärimmäisen mielenkiintoinen, jopa eräänlainen alitajuinen vietti siinä missä seksuaalisuuskin; vaara ja jännitys kiihottavat uteliaisuutta. Samaa uteliaisuutta jonka vallassa on alkukohtauksen itsepäinen hauva, joka pyrkii vetäytymään hihnastaan huolimatta ajotielle.

*****
© Juho Malanin, julkaistu: 16.1.2005
keskiarvo
toimitus
4.07/5.00 (7)
 JSSMTPJMJM*MEMM
  5.0 4.0 3.0 4.5 5.0 4.0 3.0
keskiarvo
lukijat i
4.29/5.00 (12)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  26 (34)
76%
A Zed & Two Noughts (1986)  A Zed & Two Noughts (1986)Zoo