Caroline Munro

Cabin Fever (2002)


Cabin Fever #1 Cabin Fever #2
IMDb

Hyvien ja omaperäisten kauhuelokuvien löytäminen (etenkin teinejä käsittelevien) tuntuu usein yhtä vaikealta kuin hyvien miekka & magia -fantasiakirjojen. Samaa väritöntä massaa riittää silmänkantamattomiin ja sen läpi kahlaus on jo ideanakin tuskallinen. Samat perushahmot ja perustarina, samat juonenkäänteet, samaa, samaa, samaa vuodesta ja tekijästä toiseen. Onneksi tilanteen voi kääntää edukseenkin, jos tekijät vain ymmärtävät ja osaavat tuoda uutta verta kuluneeseen ruhoon. Ohjaaja-käsikirjoittaja Eli Roth nousee uusien ja kiinnostavien genre-nimien kärkeen esikoisteoksellaan Cabin Fever, joka on onnistunut sekoitus kauhua, komediaa ja yleistä "mitä vittua?" -fiilistelyä.

Cabin Fever [1]
Cabin Fever [2]

Viisi koulusta valmistunutta nuorta vuokraavat mökin keskeltä metsää viikonlopuksi ja valmistautuvat rankkaan hauskanpitoon. Heti ensimmäisenä yönä paikalle kuitenkin hortoilee kulkurilta vaikuttava mies, jonka iho on puhkeillut ympäri tämän kehoa ja verta valuu kaikkialta. Nuoret panikoivat ja kahakan seurauksena mies sytytetään vahingossa tuleen ja hän katoaa metsään. Pian käy ilmi, että ukon tauti oli tarttuva. Ainoa auto hajosi tappelun aikana, eivätkä puhelimetkaan toimi...

Cabin Fever [3]
Cabin Fever [4]

Cabin Fever on siis Evil Dead -variaatio lihansyöjäviruksella. Paitsi Sam Raimin kauhuklassikosta, Roth ammentaa vaikutteensa ja elokuvan sävyltään sinne tänne risteilevän, mutta koko ajan tasaisen uhkaavana pysyvän tunnelman 70-luvun elokuvista, kuten Tobe Hooperin The Texas Chain Saw Massacre (1974) tai John Boormanin Deliverance (1972). Erityisesti sen legendaarisen banjokilpailun mieleen tuova "Pannukakku-kohtaus" on jotain selittämättömän upeaa mielipuolisuudessaan. Se paitsi naurattaa myös hiipii tiensä katsojan ihon alle vahvistaen jo valmiiksi uhkaavaa tunnelmaa. Muuten meno on raakaa ja räävitöntä, eikä verellä läträilyä säästellä. Ainoa varsinainen ongelma elokuvassa on, ettei se ole erityisen pelottava. Tauti on lähinnä inhottava, mutta toisin kuin Evil Deadin (1981) demonit, siinä ei ole mitään pahantahtoista, se vain tappaa kaikki pelkällä olemassaolollaan. Pelko syntyy siis vääjäämättömyydestä ja shokkiefektien käytöstä. Roth ei saa kierrettyä paniikkia aivan täysille kierroksille, mutta onnistuu kyllä pätevästi tasaisin väliajoin shokeeraamaan. Elokuvateatterissa istuessa huomasi kyllä vainoharhan iskevän päälle kun joku yskäisi vieressä. Päähenkilöt ovat myös suoraan sanottuna aikamoisia mulkkuja koko sakki, eikä sympatiaa näille idiooteille oikein kykene kehittämään.

Cabin Fever [5]
Cabin Fever [6]

Toinen asia, joka syö kauhutehoja mutta lisää kuitenkin kokonaisuuden tehokkuutta makaaberina sekoiluna, on huumori. Roth on varmasti katsonut huolella paitsi kauhun perusteokset, myös aimo läjän teinikomedioita. Tämä ei kuitenkaan tarkoita tyypillistä teinikauhuelokuvakomediaa, vaan oikeasti hauskoja hetkiä. Roth suhtautuu itse kauhuun vakavasti, mutta ei pelkää pitää hauskaa sen ohella. Pääviisikon keskeinen dynamiikka toimii hienosti, ja näyttelijät ovat kaikki vakuuttavia sekä alun hauskanpidossa että jälkipuoliskolla kääntyessään toisiaan vastaan selviytymisvaiston iskiessä päälle. Paikalliset junttiasukkaat ovat juuri niin umpimielisiä kuin tällaisessa elokuvassa pitääkin. Aivan lopussa heittäydytään paitsi hilpeään maailmanlopun meininkiin, myös hieman surrealistisemmille tasoille.

Kaiken kaikkiaan lupaava alku Rothin uralle, josta on osittain kiittäminen David Lynchiä joka sai projektin käyntiin ja värväsi hovisäveltäjänsä Angelo Badalamentin kirjoittamaan elokuvan pääteemat. Cabin Fever etenee erittäin sujuvasti, ja vaikkei se ole erityisen omaperäinen, elokuva onnistuu tuntumaan tuoreelta. Koko kestonsa viihdyttävänä pysyvä Cabin Fever on kauhukomedia sanan hyvässä merkityksessä; elokuva on hauska ja siinä on oikeaa kauhua - olkoonkin että se iljettää enemmän kuin pelottaa.

***½-
© Ilja Rautsi, julkaistu: 30.1.2005
keskiarvo
toimitus
3.36/5.00 (11)
 JSSMJLTPJMJM*IRMHMMMK*EM
  4.0 3.5 3.5 3.0 3.0 4.0 3.5 3.5 2.5 3.5 3.0
keskiarvo
lukijat i
3.07/5.00 (30)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  11 (62)
18%
Cabin Fever (2002)  Cabin Fever (2002)