Caroline Munro

Sideways (2004)

aka Entre copas; À la dérive; Sideways - In viaggio con Jack

Sideways #1 Sideways #2
IMDb

70-luvun Hollywoodia pidetään nykyään jo lähes kultaisena aikakautena. Silloin vanha studiojärjestelmä alkoi osoittaa merkkejä luhistumisesta ja ohjaajat saivat enemmän valtaa elokuvan nimenomaisina tekijöinä. Henkilövetoiset ja raadolliset, todellisuutta lähempänä olevat elokuvat tekijöitä lähellä olevista aiheista valtasivat tilaa mahtipontisilta spektaakkeleilta. Mukana aallonharjalla olivat mm. Martin Scorsese, Francis Ford Coppola ja Peter Bogdanovich. Näennäinen vapaan luomisen paratiisi kuitenkin lankesi omaan mahdottomuuteensa, osittain blockbuster-elokuvatyypin syntyessä Steven Spielbergin Jawsin (1975) ja George Lucasin Star Warsin (1977) kautta; osittain siksi etteivät studioita vetävät liikemiehet osanneet sanoa auteur-ohjaajien luomuksien laadusta yhtään mitään tekovaiheessa - viimeinen niitti oli Deer Hunterilla säväyttäneen Michael Ciminon täysin omin päin tekemä, budjettinsa miljoonilla ylittänyt floppi Heaven's Gate (1980). Täydellisen taiteellisen vapauden suurin puolestapauhaaja Coppola sekosi viidakossa Apocalypse Now'ta (1979) kuvatessaan ja vielä 70-luvun alussa pienistä elokuvista kiinnostunut Lucas hukkui avaruusseikkailunsa jatko-osien rahavirtaan. Alkoi isojen elokuvien aikakausi, joka elää ja voi hyvin yhä nykyäänkin, kun kaikki mielenkiinto kohdistetaan lähinnä avausviikonlopun lipputuloihin sekä mahdollisesta menestyksestä sikiäviin jatko-osiin. 60-luvulla ja sen jälkeen syntynyt sukupolvi katsoo kuitenkin jo nostalgisesti Easy Riderin (1969) laukaisemiin menneisiin loiston vuosiin ja pieniä, tinkimättömyydessään kiinnostavia elokuvia tipahtelee vanhelsingien ohella Amerikasta tasaisin väliajoin. Viime vuonna Coppolan tytär Sofia ohjasi haikean kauniin Lost In Translationin, Michel Gondry monimutkaisen ja upean Eternal Sunshine of the Spotless Mindin ja Quentin Tarantinon Kill Bill -duoa jos mitä voidaan pitää esimerkkinä ohjaajasta toteuttamassa omaa visiotaan. Nyt saapuu Alexander Paynen Sideways, joka on yksi vuoden ehdottomia valopilkkuja ja amerikkalaista draamaa parhaimmillaan.

Sideways [1]
Sideways [2]

Miles (Paul Giamatti) on avioerostaan katkera ja epäsosiaalinen keski-ikäisyytensä kanssa tuskaileva opettaja, joka haaveilee kirjailijan urasta omaelämänkerrallisen, pöytälaatikossa lojuvan tiiliskiviopuksensa kautta. Hän harrastaa myös intohimoisesti viinejä. Jack (Thomas Hayden Church) on Milesin vanha koulukaveri, entinen televisionäyttelijä joka on menossa naimisiin. Viikkoa ennen häitä Miles vie Jackin automatkalle kiertelemään Kalifornian viinitiloille; tarkoituksena on viimeinen vapaa viikko Jackille ja huoletonta viininmaistelua Milesille. Jackia eivät tietenkään viinit kiinnosta, vaan hän haluaa villiä irtoseksiä niin monen naisen kanssa kuin mahdollista. Miehet törmäävät Stephanieen (Sandra Oh) ja Mayaan (Virginia Madsen), jotka ovat molemmat myös kiinnostuneita viinistä. Jack ihastuu päätä pahkaa viekoittelevaan Stephanieen, kun taas Miles vaivaantuneesti jaanaa edestakaisin Mayan kanssa. Viinin virratessa ja maisemien vaihtuessa nelikko joutuu kokemaan kaikenlaista ja saa selville yllättäviä asioita itsestään ja toisistaan.

Sideways [3]
Sideways [4]

Juonikuvio ei sen kummemmalta tiivistettynä kuulosta, mutta Sidewaysissa parhaat puolet ovat pinnan alla. Payne on kiinnostunut kuvaamaan "oikeita" ihmisiä, ihmisiä joiden ongelmat eivät ole hassuja pikku oikkuja tai rikkauksia heidän persoonassaan, vaan pelkkiä ongelmia. Ihmiset ovat itsekkäitä ja helposti haavoittuvia, mutta eivät vailla toivoa. Paynen elokuvissa ihmiset ovat tavallisia tyyppejä, tavallisine pikkumaisuuksineen. Hauskan kouluun sijoittuvan vaalisatiirin Election (1999) pääosanesittäjä Matthew Broderick on kehittyvinään elokuvan aikana, mutta oikeastaan hän ei pääse yhtään mihinkään kateudestaan ja kostonhalustaan. Tässä on taustalla ajatus, että oikeassa elämässä ihmiset eivät välttämättä (tai edes todennäköisesti) muutu yhtäkkiä suurella tavalla; eivät saa yleviä katharsis-elämyksiä ja käännä elämäänsä ympäri sormia napsauttamalla. Elämä vain jatkuu. Ja jatkuu. About Schmidtissa (2002) Jack Nicholson on eläkeläisleskenä vain pahempi jäärä kuin aiemmin, ja matkustaa tyttärensä häihin ainoastaan estääkseen ne koska sulhanen ei miellytä. Sidewaysin Miles ja Jack ovat kumpikin täysin keskenkasvuisia, molemmat omilla tavoillaan. Jack on tunne-elämältään kuin pieni lapsi, hän elää niin hetkessä että uskoo kaikkeen mitä juuri sillä sekunnilla tuntee sataprosenttisella vakaumuksella. Pari minuuttia myöhemmin hän uskoo jo johonkin muuhun, aivan yhtä vahvasti. Miles on käpertynyt kuoreensa eikä näytä edes merkkejä siitä, että haluaisi joskus ryömiä sieltä ulos. Hahmo on käyttäytymisessään kuin pulska keski-ikäinen Franz Kafka (no, jos Kafka olisi ollut viinifriikki); analysoiden jokaisen mahdollisen tulevan kokemuksen niin perusteellisen pessimistisesti ja yksityiskohtaisesti, ettei sen jälkeen enää kykene kokemaan yhtään mitään. Kumpikaan ei osaa elää maailmassa, jossa muut ihmiset ovat muita ihmisiä, eivät esteitä onneen tai pysähdyspaikkoja matkalla seuraavaan panoon. Jack koettaa hyppiä riemusta toiseen ja Miles vain ryömii päivästä toiseen, selittäen mahdollisen alkoholisminsa rakkaudella viiniin. Itsensä sisään muurautuneita hylkiöitä, jotka ovat luopumaisillaan toivosta.

Sideways [5]
Sideways [6]

Usein mainstream-komedioiden sivurooleissa itsensä nolaava Giamatti on Todd Solondzin Storytellingin ja etenkin Robert Pulcinin ja Shari Springer Bermanin American Splendorin hienojen roolisuoritusten myötä saanut vihdoin tunnustusta kyvyistään, eikä hän petä Sidewaysissakaan. Luusereiden esittämisessä William H. Macyn ja Philip Seymour Hoffmanin tasolle noussut Giamatti näyttää jo perusolemukseltaan kärsivältä ja syrjäytyneeltä, mutta hänestä on helppo kiinnostua. Giamattin Miles tuntuu niin oikealta ihmiseltä kuin elokuvahahmo vain voi. Kun hän nolaa itsensä, se on hauskaa, mutta myös tuskallista. Televisiotöitä itsekin pakertanut Thomas Hayden Church on täydellinen valinta Jackin rooliin, hän suorastaan tihkuu sarkasmia ja iloa, mutta on olemukseltaan kovin lysähtäneen oloinen etenkin silloin, kun kukaan ei katso. Naisten roolit ovat pienemmät, mutta sekä Madsen että Oh tekevät hienot suoritukset.

Sideways [7]
Sideways [8]

Rex Pickettin samannimiseen romaaniin perustuva Sideways on todella piristävä elokuva, naturalistinen ja rehellinen kertomus elämän keskivaiheen varjopuolista, ihmisten kautta jotka alkavat tajuta olevansa jumissa. Payne ja hänen vakituinen kirjoituskumppaninsa Jim Taylor tiivistävät hienosti elokuvassa ajatuksen, että jokainen haluaisi olla jotain, tuntea merkityksensä maailmassa ja tietää tehneensä asioita joilla on väliä. Ei vain yksi nimetön kukatahansa toisten joukossa, madellen päämäärättömästi kohti kuolemaa ja unohdusta. Kun saapuu ikään, jossa tajuaa että mahdollisuudet on käytetty eikä kykene keksimään uusia, on tarkoituksen löydyttävä jostain - on itsestä kiinni miten siitä suoriutuu.

Sideways [9]
Sideways [10]

Sideways ei kuitenkaan nosta itseään korkealentoisen ja vakavan synkeän draaman ylevälle jalustalle. Payne ei pelkää käyttää yksinkertaisen rujoa mutta toimivaa komediaa tilanteen sitä vaatiessa. Hahmot eivät ole mitään neroja, vaikka saavuttavatkin tietoisuuden tilastaan ja juonikuvio pelaa heidän ehdoillaan. Elokuva on moneen otteeseen ääneen naurattavan hauska ja haavoittavalla tavalla koskettava. Se etenee ilmavasti ja leppoisasti, ja Kalifornian rehevät viinitilat toimivat hyvinä puitteina road movie -osuuksille. Sideways ei suostu mahtumaan tuttuun pieneen lokeroon vaan pujottelee sujuvasti kuivan huumorin, vakavan draaman ja räikeän komedian välimaastossa.

Alexander Payne toteuttaa 70-luvun ohjaajavetoista elokuvantekoa täydellisesti nykypäivänä. Hänellä on oma tyylinsä, hän ei jää paikoilleen vaan kertoo tarinoita joita haluaa (ja kuten haluaa), on mukana kirjoittamassa elokuviaan ja valitsee itse näyttelijät. Moni amerikkalainen pienempien elokuvien ohjaaja ei ole samassa asemassa. Sideways on loistoesimerkki siitä, mitä tapahtuu kun taidetta luodaan puhtaista lähtökohdista, omalla äänellään ja ajatellen.

****½
© Ilja Rautsi, julkaistu: 11.2.2005
keskiarvo
toimitus
3.67/5.00 (9)
 JSSMTPJM*IRMEMK*EMPI
  4.0 3.5 4.0 4.5 4.5 3.0 1.5 3.5 4.5
keskiarvo
lukijat i
4.06/5.00 (31)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  57 (109)
52%
Sideways (2004)  Sideways (2004)