Caroline Munro

Karate for Life (1977)

aka Sora-te baka ichidai; Karate baka-Ichidai

Karate for Life #1 Karate for Life #2
IMDb

Jumalauta! Voiko elokuva enää hienommin alkaa? Sonny Chiban Oyama-trilogian huipentuman, Karate for Lifen, tapauksessa vastaus on harvinaisen selvä "ei helvetissä", sillä päätösosa potkaistaan käyntiin Chiban luultavasti mojovimmalla karatekohtauksella koskaan. Masutatsu Oyama (Sonny Chiba) kävelee sisään karatedojolle haastaakseen koulun sensein (naiset ja herrat, saanko esitellä: Masashi Ishibashi - vielä kerran!) kaksintaisteluun. Mestari iskee takaisin määräämällä kaikki paikalla olevat sata oppilasta hyökkäykseen. Chiba vastaan 101 karatekaa kuulostaa jo melkein liian hyvältä, mutta matsi ei petä odotuksia, vaikkei hakattavia nyt aivan sataa kappaletta olekaan.

Ja mikä parasta, kertojaääni paljastaa, että Oyama moukaroi koko koulun henkihieveriin silkkaa pätemistään! Kahden elokuvan jälkeen antisankarimme ei ole jalostunut lainkaan kunniakkaammaksi, vaan on yhä paatunut juoppo ja töissä yakuza-liigan kovanaamana. Satunnaiset haasteet ovat super-karatekan keino purkaa turhautumistaan.

Karate for Life [1]
Karate for Life [2]

Oteltuaan härän kanssa Karate Bull Fighterissa (1975) ja potkittuaan karhua Karate Bear Fighterissa (1975), elokuvantekijöiden oli hankala keksiä Oyamalle enää hirmuisempaa eläinmaailman edustajaa piestäväksi. Kolmannesta osasta ei siis tullutkaan Karate Tiger Fighter tai Karate Elephant Fighter, vaan Karate for Life, jossa Oyama kohtaa pelottavimmat vastustajat, mitä luomakunta on koskaan erehtynyt siittämään: amerikkalaiset vapaapainijat! Näky kehän nurkassa puuskuttavista tosielämän painimestareista Eddy Sullivanista ja Rip Tylerista saisi epäilemättä täysikasvuisen karhuksi pukeutuneen miehenkin paskomaan asuunsa, mutta järjellistä käsikirjoitusta tällaisen idean pohjalta oli ilmeisen mahdotonta synnyttää.

Karate for Lifessa painipromoottori "Great" Yamashita (Hideo Murota) saa houkuteltua Oyaman luopumaan gangsterismista ja lähtemään kanssaan Okinawalle. Tähtäimessä ovat amerikkalaismiehitykselle markkinoidut tappelunäytökset sekä tietenkin osallistujille luvatut sievoiset palkkiosummat. Yamashita vain unohtaa kertoa Oyamalle, että ottelujen tulokset on ennalta sovittuja ja että japanilaisten kuuluisi ottaa köniinsä! Muutaman matsin jälkeen järjestettyihin häviöihin suostumaton Oyama lopettaa ringissä ja palaa köyhänä kaduille.

Karate for Life [3]
Karate for Life [4]

Loppujuoni on lisää vanhan toistoa: Oyama ystävystyy katulasten kanssa, Oyama syö nuudeleita, Oyaman ystävä tapetaan, Oyama lähtee kostoreissulle. Tässä vaiheessa elokuvatrilogiaa episodien samankaltaisuus alkaa jo puuduttaa. Muutenkin elokuva tuntuu lähinnä poukkoilevan päämäärättömästi tapahtumasta toiseen. Katsojalle ei esimerkiksi selviä, kuka on tarinan pahis ennen kuin elokuvaa on jäljellä enää vajaa kolmannes.

Painiminen tuo tuttuun kertomukseen hienhajuisia vaihtelun tuulahduksia, mutta isojen miesten syleilyä ei vain yksinkertaisesti ole yhtä jännittävää seurata kuin Chibaa potkimassa kasaan salillista karatekoululaisia. Kehänäytöksillä on jopa etäinen totuudellinen pohjansa: Matsutatsu Oyama kiersi 50-luvun alussa Yhdysvalloissa esittelemässä taitojaan, otellen yhteensä lähes kolmeasataa haastajaa vastaan.

Karate for Life [5]
Karate for Life [6]

Siinä missä Karate Bear Fighter typeryydestään huolimatta korjasi potin lähes pysähtymättömällä action-tykityksellään, Karate for Life annostelee kaiken kunnon karatetoimintansa alkuun ja loppuun. Se mikä määrässä menetetään, korvataan kuitenkin laadussa. Taisteluissa ei ole enää jäljellä kuin muutama heilahdus Karate Bull Fighterin mätöt turmelleesta holtittomasta kuvaustyylistä. Vuonna 1977 Chiban toimintakohtauksissa innostuttiin myös hyödyntämään mahtavaa hidastus-nopeutus-efektiä, joka tekee iskujen vastaanotosta lähes absurdin riemukasta seurattavaa. Karate for Lifen lisäksi tehosteen iloista pääsee nauttimaan myös Karate Warriorsin (1977) sekä hulppeimmin Soul of Bruce Leen (1977) äärellä.

Karate for Life päättyy yhtä mahtavasti kuin on alkanutkin. Enter the Dragon -vaikutteinen loppumittelö on täyttä viiden tähden turparallia: pihamaalla tusinapahisten pieksemisestä siirrytään peilihallin kohtaamaan hassuhattuinen vanhus. Taustalla tuuttaavat funk-torvet kun Sonny Chiba esittelee tehokasta kepinkäyttöä. Karate for Lifea on pakko suositella, sillä sen avaus ja lopetus ovat timanttisinta karatea, mitä Chiba on koskaan kameran edessä esittänyt. Niiden väliin kasattu tarina ei vain valitettavasti jaksa pitää mielenkiintoa yllä. Edellisten osien käänteiden ponnettomassa kierrätyksessä satunnaiset painimatsit ovat laiha lohtu.

Karate for Life [7]
Karate for Life [8]

Oyama-trilogian lisäksi Kazuhiko Yamaguchi ohjasi Sonny Chibaa Karate Warriorsissa ja Wolfguy: The Enraged Lycanthropessa (1975), jotka myös olisi syytä saattaa dvd:lle mahdollisimman pikaisesti. Ensin mainittu on varsin pätevä karate-yakuza-miekkailu ja jälkimmäisessä Chiba esittää salaisena agenttina työskentelevää karate-taitoista ihmissutta! Chiban Japan Action Club -suojatti Etsuko "Sue" Shihomi pääositti Yamaguchin edellistä karate-trilogiaa, joka muodostuu elokuvista Sister Street Fighter (1974), Sister Street Fighter: Hanging by a Thread (1974) sekä Return of Sister Street Fighter (1975), ja joista ensimmäisessä Chiba tekee lyhyen cameo-näyttäytymisen, tosin ei The Street Fighterin (1974) Takuma Tsurugin hahmossaan.

***--
© Tatu Piispanen, julkaistu: 11.3.2005
keskiarvo
toimitus
3.00/5.00 (3)
 JSTPMK*
  3.0 3.0 3.0
keskiarvo
lukijat i
3.33/5.00 (3)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  1 (3)
33%
Karate for Life (1977)  Karate for Life (1977)Karate baka ichidai