Caroline Munro

Santo en la venganza de la momia (1971) :: Santo in the Vengeance of the Mummy


Santo en la venganza de la momia #1  
IMDb

El Santo, Santo tuttavilleen, tuo Meksikon uskomaton vapaapainijaihme: hän on mysteerinen maskeerattu sankari, (vapaapaini)ratkaisu joka ongelmaan sekä... täydellinen isäkandidaatti? No, Santossa riittää ammennettavaa ja maskin takana myllertävät monimutkaiset tunteet ja tuoksut, ihan kuin meillä kaikilla. Santo vain on miehekkäämpi. Kuten aina, tämäkin elokuva on täynnä seikkailua, jännitystä ja koskettavia opetuksia elämästä: miehet eivät itke.

Elokuva alkaa, kuten Santon seikkailut yleensäkin, painiottelulla. 10 minuuttia kestävällä painiottelulla. Kun hopeanaamioinen sankarimme on vihdoin päihittänyt irstaat italialaiset vastustajansa, leikataan suoraan ja varoittamatta täysin toisaalle. Aivan, painiottelulla ei ollut mitään tekemistä minkään kanssa. Jostain syystä Santon (Santo) apua kaivataan arkeologiselle tutkimusmatkalle synkkään viidakkoon, jonne lähtevät mukaan reissun järjestäjän lisäksi myös "hassunhauska" parrakas professori, valokuvaajanainen, sihteeri sekä hassunhauska lihava kokki.

Santo en la venganza de la momia [1]
Santo en la venganza de la momia [2]
Santo en la venganza de la momia [3]

Ryhmä saapuu paikan päälle ja värvää taikauskoisia kyläläisiä oppaikseen. Mukana hämmästyttävän tasaisesta tukanleikkuusta nauttiva nuori poika sekä hänen vastahakoinen, tuomiota ennustava isoisänsä. Viidakosta löytyy luola, josta löytyy muumio. Sen kummempia jaarittelematta, muumio herää henkiin ja ryhtyy oitis listimään retkikuntalaisia. Jousipyssyllä. Juonta löytyisi lisääkin, mutta miksi pilata iloa? Lopussa kun tulee vielä odottamaton käännekin.

Vaikkei Santo varsinaisesti olekaan mikään ihmissuhdedraaman magneetti, on elokuvaan onnistuttu ujuttamaan hellyttävä sivujuoni: Santon muovautuminen isähahmoksi. Muumio nimittäin listii tutkimusryhmää yksi kerrallaan, kunnes jäljellä ovat enää Susana-nainen (Mary Montiel) ja Agapito-poika. Vaara tiivistää toisilleen tuntemattomat yksinäiset ihmiset tiukaksi perheyksiköksi. Isoisänsä menettänyttä Agapitoa hellästi lohduttava Santo lupautuu adoptoimaan vesselin tuosta vaan. Tarvitseehan hän jälkikasvua, jota lienee hankala saada riisumatta painiasua ensin. Toisessa vielä nolommassa kohtauksessa heeroksemme ilmoittaa Susanalle, että sivilisaatioon päästyään hän voi puhua tälle "eri tavalla". Susana on tietysti kunnioitettu Santon tunteista häntä kohtaan, onhan Santo sentään Santo. Nyt kun vielä tietäisi mitä se tarkoittaa.

Santo en la venganza de la momia [4]
Santo en la venganza de la momia [5]
Santo en la venganza de la momia [6]

Santon sankaristatus on elokuvan maailmassa täysin kyseenalaistamaton. Ei ole ketään joka ei tunnista uljasta uroota välittömästi, tai edes kysy miksi tuo hopeanaamioinen friikki on koko ajan mukana kaikessa. Santon hopeisena hohtava maski on ilmeisesti hänelle pyhä, koska kaikki painivastustajat yrittävät sitä aina riisua - turhaan. Santo ei tähän häpeään taivu. Hän ei myöskään paljasta maskin funktiota, joka ilmeisesti on hombren salaisen henkilöllisyyden suojeleminen. Herää kysymys, minkä henkilöllisyyden? Santo nukkuu naamari päässään, hän todennäköisesti kylpee naamari päässään, enkä lainkaan hämmästyisi vaikka rakkauden suloisen polun päähän päästyään hän miehisesti survaisisi lemmenkeppinsä naisen sisään tuo naamari päässään. Santolla ei siis ole lainkaan siviilielämää! Miksi naamio? Ei kukaan häntä tunnistaisi vaikka se kiskottaisiinkin irti. No, kuten painiselostajakin elokuvassa toteaa: Santo on älykäs mies. Santo luo omaa myyttiään. Mutta mitä jos Santoa alkaa kutittaa? Miten Santo niistää? Sääliksi kävisi, ellei urho olisi niin samperin kova.

Santon rooli tässä muumion hitaasti matelevassa kostotarinassa on ikävä kyllä suurimmaksi osaksi vain seisoskella taustalla pää sen verran kallellaan ja kädet velttona heiluen, että koulimaton silmä voisi luulla hänen nukkuvan. Sitten joku esittää kysymyksen, kuten "Santo, miksi nämä tunnelit on rakennettu tällä tavalla?". Eihän hän tietenkään vastaa, koska ei tiedä, mutta Santo kääntyy puhujan puoleen ja antaa jonkun asiasta tietävän vastata. Eli hän ON hereillä. Muumion ja Santon loppukamppailu on sentään mielenkiintoista katsottavaa. Ensin Santo heittelee käärinliinakammotusta soihduilla, sitten hyvä ja paha kamppailevat muinaisessa hautakammiossa. Vääntö näyttää hengenvaaralliselta, sillä näyttelijät loikkivat toistuvasti yhden lattialla palavan soihdun yli ja ympäri sekä yrittävät hakata toisiaan toisella vastaavalla. Olkoonkin ettei matsi tunnu liiemmin kliimaksilta, koska elokuvan lopussa tulee vielä toinen pitkä vapaapainikohtaus.

Santo en la venganza de la momia [7]
Santo en la venganza de la momia [8]
Santo en la venganza de la momia [9]

Muitakin Santo-elokuvia luotsinut ohjaaja René Cardona uskoo vakaasti kameran paikallaan pitämiseen. Sääli ettei hän usko yhtä vakaasti vuorokaudenaikoihin, mutta mikäpäs paremmin pitäisi katsojan hereillä kuin äkillinen vaihdos synkästä yöstä kirkkaaseen päivään kesken kohtauksen? Vaikea sanoa onko Cardona hakenut jotain uutta ja erilaista perinteiseen Santo-kaavaan, sillä alun ja lopun (juonen kannalta täysin tarpeettomien) vapaapainikohtausten lisäksi Santo ei paljon miehistä köyrintää pääse harjoittamaan. Noin muuten elokuva noudattaa hyvin Santo-perinnettä, eli se kulkee eteenpäin yhtä sujuvasti kuin Santon kasvot saavat happea. Tällä ei kuitenkaan yllättäen ole juuri mitään väliä, koska jos kykenee estämään havainnointikykynsä pakottavaa surkastumista tapahtumaköyhyyden vuoksi, saa huomata lähes joka tilanteen olevan riemastuttavan absurdi. Kyllä, siinä on arkeologeja, oppaita, kokki... ja Santo. Ei, ketään ei kiinnosta miten outoa se on. Kaikki kysyvät Santolta neuvoa, tilanteessa kuin tilanteessa. Santo ratkaisee kaiken. Kun työmiehet (joiden naurettaviksi luullut taikauskot näyttävät toteutuvan) kapinoivat, Santo vetää heitä turpaan. Kun muumio ryppyilee, Santo vetää sitä turpaan. Kun toinen painija yrittää riistää Santon naamion, Santo vetää häntä turpaan. Jos ryppyilet Santolle, Santo vetää sinuakin turpaan. Santo, tuo uljas hopeinen kostaja, on kaikkien meidän sankari.

**½--
© Ilja Rautsi, julkaistu: 13.3.2005
keskiarvo
toimitus
2.50/5.00 (1)
 
keskiarvo
lukijat i
2.00/5.00 (1)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!