Caroline Munro

The Bells of Death (1968)

aka Duo hun ling

The Bells of Death #1 The Bells of Death #2
IMDb

Tappavan (ainakin henkilökohtaisen talouteni kannalta) tasaista tahtia saataville avautuvan Shaw Brothers -katalogin hienoimmat yllätykset on tarjoillut aiemmin huonosta saatavuudesta, tuhnuisista kopioista ja dubbauksesta pahiten kärsinyt 60-luvun miekkailugenre. Kovatasoisessakin seurassa suosittelulistan kärkipäähän kipuaa Yueh Fengin apokalyptinen The Bells of Death, virkistävän synkkä ja suoraviivainen western-vaikutteinen kosto-wuxia lajityypin kultaisilta vuosilta.

The Bells of Death on ryövännyt juonensa peruskuvion kohtuullisen uskollisesti Henry Hathawayn Steve McQueen -westernistä Kostaja Nevada Smith (1966). Perheensä kanssa luonnon helmassa elelevä puunhakkaaja Wei Fu (Chang Yi) erehtyy eräänä päivänä neuvomaan tietä ratsain liikkuvalle roistokolmikolle (mainiosti julmistelevat Lin Chiao, Ku Feng ja Lam Kau). Paholaiset päätyvät kaappaamaan Wein kauniin isosiskon (Chao Hsin-yen) ja tappamaan huvikseen koko lopun perheen pienimpiäkään säästämättä. Liian myöhään kotitalolleen juokseva Wei ehtii näkemään vain teurastuksen seuraamukset, mutta hänen mieleensä on lähtemättömästi palanut kuva ratsastajista sekä yksi ainoa tavoite - kosto.

The Bells of Death [1]
The Bells of Death [2]

Lähiseudulla vaeltaessaan Wei näkee parrakkaan vanhuksen (Yueng Chi Hing) hoitelevan joukon maantierosvoja yliluonnollisen taitavasti. Wei lähtee seuraamaan mystistä hahmoa anoen huudoillaan tätä ottamaan hänet valmennettavakseen. Vanha mestari pysyy kuitenkin koko ajan tavoittamattomissa, aina askeleen edellä. Vasta kun Wei pyörtyy kahden päivän tauottoman jäljityksen seurauksena, päätyy suippolakkinen taisteluguru ottamaan tämän siipiensä suojaan. Treenausvaihe skipataan tyylikkäästi leikkaamalla seuraavaksi Weihin, joka nyt astelee itsevarmana tismalleen samassa asussa, jossa mestarinsa nähtiin aikaisemmassa otossa. Wei on valmis alkamaan metsästää tappajakolmikkoa yksi kerrallaan. Kaulaansa hän on ripustanut surmatun äitinsä helisevän rannekorun. Taukoamaton kilinä muistuttaa Weita missiostaan ja muovautuu ennen pitkää myös rikollisten pelkäämäksi Kuoleman kellojen kolkkeeksi.

Suoraviivainen kostojuoni on sekä hyvä että huono juttu. Toisaalta elokuva on lähtölaukauksestaan alkaen niin arvattava, ettei se tarinallisesti tarjoa ainoatakaan yllätystä. Toisaalta sen ei tarvitsekaan. Pointtina tuntuu nimenomaan olevan tapahtumien vääjäämättömyys. Asioiden ei voisi kuvitellakaan etenevän mitenkään toisin. Wei Fu on kuin pysäyttämätön luonnonvoima, jonka elämän tasapainoa kohtalokkaasti järkytettyään pahiskolmikko ei voi välttää vastuutaan. Tätä korostetaan Wein puunhakkaajaan taustan lisäksi lukuisilla yksityiskohdilla ja visuaalisilla oivalluksilla. Pelottavat luonnonilmiöt, kuten sade ja ukkonen, tuntuvat tulevan Wein avuksi tämän kohdatessa uhrinsa. Wei pystyy käyttämään puunlehtiä vaarallisten heittoaseiden tapaan. Kohdatessaan teräväkirveisen Ying Kangin, Wei houkuttelee tämän bambuversikkoon ja vie taistelun voiton tuttua ympäristöä hyödyntämällä.

The Bells of Death [3]
The Bells of Death [4]

Simppeli tarina tuntuu antaneen tilaa myös muiden elementtien täydellisyyteen hiomiseen. Chang Chehin luottokuvaajan Pao Hsueh-lin kamera kiertää upeasti tuiskeessa toisistaan mittaa ottavia miekkamiehiä. Lavastus, valaistus ja puvustus henkivät synkkään saagaan jopa goottilaista sävyjä tavoittelevaa tummuutta. The Bells of Death on varhaisimpia visuaalisesti näin pimeän kolkkoja taistelulajielokuvia. Synkistely-wuxian mustaa perintöä jatkoivat sittemmin onnistuneesti muiden muassa Doe Chingin Twin Blades of Doom (1969) ja Hua Shanin Soul of the Sword (1978). Varmalla otteella elokuvaa eteenpäin kuljettava ohjaaja Yueh Feng ei ole mikään keltanokka hänkään ja tietää, kuinka eeppiset seikkailut pidetään kasassa, löytyväthän miehen meriittilistalta esimerkiksi ison mittakaavan sotamusikaali Lady General Hua Mu-lan (1963) sekä ensimmäisiin länsimaihin levitettyihin honkkareihin lukeutuva suurspektaakkeli The Last Woman of Shang (1964).

The Bells of Death [5]
The Bells of Death [6]

Nuori Chang Yi hoitaa pääosan tunnelmaan sopivan eleettömällä tyylillä. Chang koki sittemmin saman kohtalon tallitoverinsa Lo Liehin kanssa, eli rumentui vanhetessaan siinä määrin, että siloposkiset sankariroolit saivat vaihtua ilkiöiden esittämisiin. Monet varmasti muistavatkin hänet parhaiten usein valkohapsittuneena pääpahiksena mm. sellaisista 70-luvun independent-klassikoista kuin The Traitorous (1976), Eagle's Claw (1977) ja The Victim (1980, musta tukka mutta loistorooli). Erikseen on vielä mainittava miekkaekspertti Ying Chieniä esittävä, tunnistamattomaksi maskeerattu Lam Kau, joka tekee yhden wuxia-genren unohtumattomimmista pahisrooleista. Kalmankalpean, perunanenäisen ja liehulettisen rumiluksen ominaispiirre on pään puolelta toiselle nitkuttelu muljahtelevan äänitehosteen tahdissa. Tulilinjalle joutuessaan Ying haastaa Wein kaksintaisteluun kynttilöiden valaisemaan hautakappeliin. Perinteisen kolistelun sijasta Ying ehdottaa peliä, jossa molemmat tasapainottavat palavan kynttilän miekanterälleen: se jonka tuli sammuu ensin, häviää, ja on toisen tapettavissa saamatta pistää vastaan.

Liu Chia-liangin ja Tang Chian suunnittelemat, nopeat ja raskaasti chambara-vaikutteiset taistelukohtaukset ovat vuosikymmenensä parasta antia. Tehoja lisätään verisellä väkivallalla, joka ei näytä yhtä räikeästi lavastetulta kuin Chang Chehin elokuvissa. Miekkojen halkoessa ilmaa ja ihmislihaa lattialle saattaa ilman varoitusta vierähtää irtonainen ruumiinosa jos toinenkin.

The Bells of Death [7]
The Bells of Death [8]

Sitten huonoja uutisia. Valitettavasti Celestial Pictures/IVL on jälleen tyrinyt The Bells of Deathin kohdalla: uusi dvd-julkaisu ei ole elokuvan täyspitkä versio. Verenlennätykset ovat tallella kokonaisuudessaan, mutta laitoksesta puuttuu ainakin yksi kokonainen kohtaus, jossa Wei kävelee metsän halki. Vaikka poisto ei huomattavasti haittaa ainakaan ensikertalaista, on saksittujen versioiden julkaisu silti halpamaista. Takakansitekstikin keskittyy jaarittelemaan tyhjänpäiväisyyksiä pienessä sivuosassa piipahtavan Wu Man kehittymisestä "uuden aallon eturivin kummitusohjaajaksi" sekä hänen työskentelystään Jackie Chanin ja Jet Lin kanssa, aivan kuin elokuvalla ei olisi riittävästi omia ansioita!

The Bells of Death ansaitsee tulla mainituksi samassa lauseessa Chang Chehin parhaimmiston, kuten The Assassinin (1967), Golden Swallow'n (1968) ja Return of the One-Armed Swordsmanin (1969) kanssa 60-luvun parhaista wuxia-elokuvista puhuttaessa. Tekisipä mieleni jopa nostaa se definitiiviseksi kostomiekkailuksi. Ainoastaan juonen täydellinen yllätyksettömyys sekä viimeisen puolituntisen aavistuksen odotettua laiskempi meininki laskevat tämän lähes-mestariteoksen pisteitä. Älkää missatko!

****-
© Tatu Piispanen, julkaistu: 22.3.2005
keskiarvo
toimitus
3.83/5.00 (3)
 TPJM*MEMK*
  4.0 2.5 4.0 3.5
keskiarvo
lukijat i
3.50/5.00 (2)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  3 (4)
75%
The Bells of Death (1968)  The Bells of Death (1968)Duo hun ling