Caroline Munro

Lost Souls (1980)

aka Frauen im Foltercamp; Ckui sau; Da she

Lost Souls #1 Lost Souls #2
IMDb

Men Behind the Sunin (1988) ja Black Sun: The Nanking Massacren (1995) ohjannut taiwanilaissyntyinen Mou Tun Fei teki uransa alussa monen muun tavoin töitä Shaw-tallin laajoissa kuvioissa. Samana vuonna Moun hienon ja monipuolisen kungfutarina A Deadly Secretin kanssa valmistunut Lost Souls on mielenkiintoinen varhainen nimike ohjaajan filmografiassa, koska se edustaa pitkälti vastakohtaa sille, mitä hän tulisi käsittelemään kahden myöhäisemmän tositapahtumiin perustuvan elokuvansa myötä. 1980-luvulle sijoittuva

Lost Souls on tarina Kiinasta saapuvista laittomista maahanmuuttajista, jotka pyrkivät paremman elämän toivossa Hongkongiin, joka oli aina vuoteen 1997 asti Britannian alaisuudessa. Maahanmuuttajista osaa onnisti, mutta suurta osaa odotti tyly vastaanotto ja väkivaltainen isku vasten kasvoja, ja luonnollisesti Mou keskittyi näiden vähemmän onnekkaiden muuttajien vaiheiden kuvaamiseen.

Lost Soulsin erottaa ohjaajan kahdesta yllämainitusta historiallisesta teoksesta sen itsetarkoituksellisen eksplisiittinen luonne, jonka johdosta elokuva ei hetkeäkään edes yritä olla samalla vallitsevalla tavalla rakentava ja lähihistorian vaietuimpia rikoksia tietoisuuteen tuova kuin kaksi myöhäisempää elokuvaa.

Lost Souls [1]
Lost Souls [2]

Alkujakso seuraa pitkällisesti mutta intensiivisesti kiinalaisryhmän öistä saapumista merenrantaan Hongkongin maaperälle. Joukko muuttajia on kuunvalossa ylittänyt veden, mutta kohtaa pian valonheittimien ja aseistettujen vartijoiden muodossa toivottoman päätepisteen yön pimeyden tuomasta suojasta huolimatta. Alkujohdannon jälkeen vakiintuu elokuvan varsinainen tapahtumapaikka, joka on syrjäinen, luonnon keskelle rakennettu pienimuotoinen vankileiri, jonne rahanahneet "metsästäjät" ovat vanginneet saaliinsa odottamaan vankiensa muuttamista rahaksi. Vanki onkin arvokas vain jos hänellä on mukanaan puhelinnumero, josta tavoittaa hänen sukulaisensa, jotka ovat valmiita maksamaan ihmiskauppaajille riistosumman omaisensa säilyttämisestä hengissä.

Kadonneiden sielujen taistelu epäinhimillisessä rauniovankilassa kestää pitkän elokuvan verran, mutta koska Mou on koko uransa aikana todistanut olevansa taitava tarinankertoja ja myös visuaalisesti taidokas ohjaaja, saadaan pitkällisestä tilannekuvauksestakin paljon irti.

Lost Souls [3]
Lost Souls [4]

Elokuvan ansiokkaita puolia on hyvä verrata Akira Kurosawan ensimmäiseen värielokuvaan Dodes'ka-den (Köyhän pikajuna, 1970), joka edustaa ohjaajan uralla ehkä kokeilevinta eeppisen tilannekuvauksen muotoa. Joukko ihmisiä asuu kaatopaikalla saastan, tautien ja joka päivä loittonevan toivon keskellä. Tilannetta seurataan lukuisten hahmojen näkökulmista, ja keskeiseksi muistutukseksi elämästä nousee vammainen poika, jonka subjektiivinen kokemusmaailma on riippumaton ympäröivästä miljööstä ja ahdingosta.

Lost Soulsin saastaisuus vankileirillä on lähellä Kurosawan kaatopaikkaa. Kurosawa rakensi pitkällisiä ja raastavia jaksoja, jotka kaikki muistuttavat siitä elämästä, joka kaatopaikan ulkopuolella vallitsee ja näyttäytyy siellä asuville varakkaille. Jo pelkkä kaatopaikan läsnäolo elokuvassa on niin voimakas, että koko perinteisen juonellisen kerronnan hylännyt muoto loistaa ainutlaatuisesti suhteessa ohjaajan kattavaan uraan.

Mou tavoittaa ajoittain samanlaista lausumattoman sanan ja ilmaisevan kuvan runoutta, joka vallitsee Lost Soulsissa etenkin alkupuolella, ennen kuin itse eksploitaatio vie voiton. Hahmojen teot ja sommittelut hienosti lavastetussa, valtaisan reiän seinällään omaavassa vankilarauniossa osoittavat Moun taidot oikeana elokuvaohjaajana. Naisen kasvoille ja vartaloon sotketaan märkää mutaa, jotta humalaiset vartijat eivät haluaisi raiskata häntä. Taustalla paistaa jatkuvasti seinän suuren reiän kautta nähtävä vihreys, joka kiteyttää yhteen kuvaan Moun pessimistisen näkemyksen modernin maailman ihmisarvosta.

Lost Souls [5]
Lost Souls [6]

Voimakkaana miljöönä vankilaraunio kantaa hienosti lähes koko elokuvan ajan. Tila on täynnä mietittyjä yksityiskohtia kuten löysä mutta sitkeä verkko sekä ikkuna-aukoilla kiemurteleva rautalanka, ja pian vartijoiden pakotettua vangit riisuutumaan muistuttaa tilanteen vertauskuvallisuus jo Pier Paolo Pasolinin viimeistä elokuvaa Saló o le 120 giornate di Sodoma (Italia/Ranska, 1976). Pasolinin elokuvan tavoin vangit pakotetaan asteittain entistä halventavampiin tehtäviin ja asemiin, ja ennen tilanteen väkivaltaista ratkaisua tämän ääripisteenä toimiikin Pasolinin poliittista allegoriaa muistuttava kohtaus, jossa vankileirin johtaja saa syntymäpäivälahjakseen vangeista valitun, esineellistetysti sidotun miehen, jonka hän raiskaa.

Tämän jälkeen alkaa myös jakso, joka ei Pasolinin korkeita tarkoitusperiä olisi enää palvellut. Vankien hyökkäys sortajiaan vastaan ei kuitenkaan ole mikään todellisuuspakoinen ja positiivinen kliimaksi elokuvalle, vaan viimeistä kuvaa myöten sävy on melkein absurdilla tavalla toivoton: ränsistynyt ja alkeellinen slummikukkula uneksitussa Hongkongissa osoittautuukin suureksi pettymykseksi niille kiinalaisille, jotka kohteeseensa selvisivät materialistisesti rikkaampaa ja onnellisempaa elämää toivoen. Kamera panoroi slummien elottomuudesta Hongkongin liikemaailmaa kuvaaviin, korkeuksia tavoitteleviin kerrostaloihin ja siellä sykkivään elämään. Edelleen elokuvan sävy muistuttaa Kurosawan mestariteoksesta.

Lost Souls keskittyy lukuisissa raiskaus- ja kidutuskohtauksissaan vakavalla ja ajankohtaisella aiheellaan riistämiseen, mutta kuitenkin se onnistuu myös varovasti miettimään tätä teemaansa. Lopputulosta ei voi ottaa täysin vakavasti, koska läheskään kaikki kuvastossa ei palvele tuota teemaa. Men Behind the Sun ja Black Sun: The Nanking Massacre osoittivat dokumentaarisuudessaan ja kylmäävässä realismissaan ohjaajan vakavuuden, joka ei hetkeäkään salli katsojan unohtaa, että kuvattavat tapahtumat ovat todellisia ja unohdettuina entistä vaarallisempia.

Lost Souls [7]
Lost Souls [8]

Lost Souls todistaa sisällöllisestä vajavuudestaan huolimatta Moun taidot elokuvantekijänä. Pikimustalla tavalla humoristinen kohtaus, jossa ylipainoinen läskimaha arvioi kunkin naisvangin rahallisen arvon, on pitkitetty ja näennäisesti tapahtumaköyhä, mutta Moun taitavan leikkauksen ja kuvallisen kerronnan ansiosta kohtaus on tiivis ja toimiva. Kuvaus ja valaisu elokuvassa ovat hillittyä ja tarkoituksenmukaista, kameraa ei liikuteta turhaan eikä sen asema yritä tehostaa mitään, mitä Mou ei olisi saanut näyttelijöistään irti.

Itse hahmot muistuttavat edelleen elokuvan matalista tavoitteista suhteessa kahteen Sun-elokuvaan: Hongkongin maahanmuuttovirkavalta ja etenkin ihmismetsästäjät ovat vain kovaäänisiä ja primitiivisiä petoja, joiden teot ja niiden seuraukset oikeuttavat seuraavan väkivaltaisen kuvaston ja metelin. Jos Lost Soulsia katsoo puhtaasti eksploitaationa tai women in prison -elokuvana, on se huomattavasti taidokkaampi kuin valtaosa eurooppalaisista vastineistaan, etenkin kun ottaa huomioon sen tapahtumapaikan keskellä syrjäistä metsää. Tästä asetelmasta Mou on saanut paljon intensiivisyyttä irti, vaikka taustalla sykkivää kaupunkia ja yhteiskuntaa ei esiinnykään vasta kuin aivan lopussa.

Lost Souls [9]
Lost Souls [10]

Mou käsitteli jo uransa alkupuolella poliittisesti äärimmäisiä ja raadollisia aiheita, mutta Shaw-veljesten talouden alla Lost Soulsin lopputuloksena syntyi näillä aiheilla vain pitkälti mässäilevä kokonaisuus. Se esittelee jo huomattavan määrän Moun taitoja ja tavoitteita, mutta Shaw-tuotannoille ominaisen viihteellisen tarkoitusperänsä johdosta se ei ole kovin paljon enemmän kuin vain pintaa. Hongkong-elokuvan historiassa se on kiitettävän asiallinen eksploitaationakin; se ei turvaudu aivottomaan huumoriin eikä kuvakikkailuun, jotka monissa myöhäisemmissä Hongkongin korkeimman ikärajan eksploitaatioelokuvissa ovat rasittavuuteen asti vallitsevina ja toistuvina elementteinä aivan kuin tekijät niillä yrittäisivät peitellä todellista osaamattomuuttaan.

***--
© Juho Malanin, julkaistu: 25.4.2005
keskiarvo
toimitus
3.50/5.00 (2)
 JM*ME
  3.0 4.0
keskiarvo
lukijat i
4.50/5.00 (1)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  2 (2)
100%
Da she (1980)  Da she (1980)Frauen im Foltercamp