Caroline Munro

I ragazzi del massacro (1969) :: Naked Violence

Kauhua, vihaa ja verta

aka The Boys Who Slaughter; Sex in the Classroom; La jeunesse du massacre; Note 7 - Die Jungen der Gewalt

I ragazzi del massacro #1 I ragazzi del massacro #2
IMDb

Italialaisen Fernando di Leon harhaanjohtavasti englanniksi nimetty Naked Violence on säväyttävä ja kunnianhimoinen kuvaus väkivaltaisesta nuorisosta ja syistä kaiken näennäisen pahuuden takana. Ohjaajan muissakin elokuvissa yhteistyötä tehnyt Pier Paolo Capponi vakuuttaa itsevarmana ja oikeuden nimeen vannovana poliisietsivänä, joka tutkii iltakoulun luokassa tapahtunutta äärimmäisen väkivaltaista raiskaus- ja murhatapausta, josta epäiltyinä on koko luokka, koostuen noin tusinasta miespuolisia nuorukaisia iältään 13-16 vuotta. Poikien opettaja löydetään raiskattuna ja surmattuna luokasta ja voimakkaan anis-juoman vaikutuksen alaisina tapahtumahetkellä olleet vaitonaiset nuorukaiset syyttelevät vain toisiaan. Tästä hyvin dialogipitoisesta asetelmasta apulaiskäsikirjoittajanakin toiminut Di Leo ottaa kiitettävästi potentiaalia irti - on ilmeistä, että 60-luvun lopun Italiassa tai muuallakaan ei jokaista lähelle koskettava arka teema nuorison kelvottomuudesta ollut se tuottajien eniten toivoma.

I ragazzi del massacro [1]
I ragazzi del massacro [2]

Elokuvan ensimmäinen puolisko on loistava esitys Capponin voimakkaalla karismalla tehostettuna. Capponin suoritus murhatun naisen syyllisten kiinnisaamiseksi on todellinen ja persoonallinen, hänen hahmonsa erottuu selkeästi kaikista muista ja näin hän edustaa yhtä elokuvan näkökulmista. Hän ei osaa erottaa tapahtuneesta kuin "hyvän" ja "pahan", "viattoman" ja "syyllisen", muulla ei ole merkitystä. Vastakohtana tähän yksipuoliseen ja taustoista piittaamattomaan näkökulmaan ilmaantuu nuori psykologinainen seuraamaan poliisien tutkintoja ja kuulusteluja. Hänen hahmostaan välittyy viimeistään elokuvan moniulotteisuus, koska hän ei suostu luokittelemaan mitään lattean "hyvä/paha" -erottelun suojiin. Luonnollisesti murhan tutkinta siirtyy tämän myötä kuulusteltavien vanhempiin, jotka koostuvat alkoholisteista, masentuneista tai hylkääjistä. Tämäkään ei välity alleviivaavana syytöksenä surkeasta kodista, sillä vanhemmista välittyy se sama eksyneisyys ja heikkous kuin väkivaltaiseen aktiin yltyneistä lapsistaan, joiden kautta kierre tulee myös jatkumaan. Di Leo esittää yhteiskunnan väkivaltarikosten yhtenä tärkeimpänä mahdollistajana ja syynä yksilön taustan ja pohjan, joka ihmiselle rakentuu hänen herkimmässä kehityksen vaiheessaan. Capponille syynä viattoman opettajan murhaan ovat huumeet, päihteet ja "pahuus". Psykologinaisen kautta näkemys laajentuu Capponin ehdottamien syiden syihin, mikä tekee elokuvasta suuremman ja vakavasti otettavan.

I ragazzi del massacro [3]
I ragazzi del massacro [4]

Toinen tärkeä taso Di Leon elokuvassa on Akira Kurosawan Rashômonissa (1950) ehkä ikimuistoisimmin käsitelty teema totuuden suhteellisuudesta, subjektiivisuudesta ja täten "lopullisen, ainoan" totuuden mahdottomuudesta. Di Leon elokuvan alkupuoli esittää suuren määrän teorioita tapahtuneesta, kun jokainen nuori syyttää toista ja puolustelee itseään vain tilanteen uhrina tai siihen yllytettynä. Capponin hahmon rankka urakka kasvaa näiden lausuntojen myötä matkaksi kohti todennäköisintä totuutta, jonka hän voi saavuttaa vain omistautumalla tutkimuksiinsa, luottamatta muihin. Psykologinaisen ilmaannuttua hänen näkemyksensä nuorten "pahuudesta" muuttuu ja avartuneen ajattelunsa myötä hän huomaa yhden epäillyistä olevan muita vilpittömämpi, kauhistuneempi. Tämän hahmon kautta Di Leo syventää entisestään neorealistista kuvaustaan köyhyydestä ja suuresta kuilusta hyväosaisten ja varattomien välillä. Ahtaasti rajattuina ja vaikeaselkoisina välähdyksinä nähtävä takaumajakso tapahtuneesta korostaa tilanteen hankaluutta totuuden löytämisen näkökulmasta: ainoastaan tosiasia kuolleesta opettajasta ja syyllisestä vapaana antaa Capponin hahmolle voimaa jatkaa matkaansa. Heti kun Capponi hyväksyy suurempien syiden tapahtuneelle juontavan nuorten vaietummasta puolesta, ymmärtää hän myös itseään alussa kavahduttaneen tosiasian, että raiskaus ja murha eivät aiheuttaneet lainkaan järkytystä tai kauhua itse tekijöille. Totuus on yhtä suhteellinen käsite kuin "paha", josta syntyy rikos.

I ragazzi del massacro [5]
I ragazzi del massacro [6]

Kuvalliselta ilmeeltään elokuva ei ole järin neorealistinen vaan pikemminkin kliininen, sisätiloissa viihtyvä dialogipainotteinen ja teemaansa kuuliaisesti käsittelevä jännitysnäytelmä. Sen ydin yhteiskunnan sisältä sikiävästä väkivallasta ja puutteesta kuitenkin on sama kuin arjen ongelmia ulkotiloissa, autenttisilla paikoilla ja amatöörinäyttelijöin kuvanneilla neorealisteilla 40-luvulta lähtien. Intensiivisen alkupuoliskon jälkeen elokuvan loppupuoli tuntuu hieman laskevalta, mutta kokonaisuutena I ragazzi del massacro on hienosti rytmitetty ja kerrottu elokuva. Nuorten hahmoista muutama erottuu apaattisesta epäiltyjen massasta, mikä onkin elintärkeää asetelman uskottavuuden kannalta. Näyttelijät näyttävät myös huomattavasti teini-ikäisiä vanhemmilta, mikä hieman häiritsee tarinan vastaanottamista. Toisaalta näyttelijät olivat Di Leon mukaan tosielämän pikkurikollisia ja siis amatöörejä, mikä saattaa elokuvaa entistä lähemmäksi neorealisteja. Takaumana esitettävässä väkivallanteossa valtaosa opiskelijoista tuntuu kuin pedolta, joka odottaa saaliinsa selän kääntymistä iskeäkseen. Tämä saa hahmot näyttämään liikaa siltä yksipuoliselta "pahalta", jonka Di Leo kuitenkin osoittaa sanoin vääräksi ja helpoimmaksi tieksi.

I ragazzi del massacro [7]
I ragazzi del massacro [8]

Loppuratkaisu ei ole mikään ratkaisu vaan samanaikaisesti kyyninen, mutta kuitenkin kärsivällisesti optimistinen päätös yhdelle elämän tapauksista. Di Leon lausunto nuorten osalta on edelleen säväyttävä ja ajankohtainen, ja käsittelytavan kantaessa väkivallan ja esimerkiksi päihteiden taakse tekee siitä yhtä vakavasti otettavan ja tulenaran kuin 60-luvun lopun Italiassakin. Lisäksi se osoittaa ajoittain hyvinkin pinnallisten poliisielokuvien, toimintaelokuvien ja sleaze-pitoisen slasherinkin parissa työskennelleen, käsikirjoittajana uransa aloittaneen ja vuonna 2003 kuolleen ohjaajan lahjakkuuden, joka ei päde läheskään kaikkiin yllämainituissa genreissä työskennelleisiin marginaalielokuvien ohjaajiin.

****-
© Juho Malanin, julkaistu: 4.5.2005
keskiarvo
toimitus
3.50/5.00 (6)
 JSSMJLTPJMJM*
  3.0 3.5 4.0 2.5 4.0 4.0
keskiarvo
lukijat i
3.07/5.00 (7)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  6 (16)
38%
I ragazzi del massacro (1969)  I ragazzi del massacro (1969)Naked Violence  

kommentit

odota...
anonyymi kommentoi (5.5.2012 00:40:03)
user avatar Draaman puolellehan tämä sujahtaa, jännitys on kovin vähissä. voisipa lisäksi sanoa, että esillepano on hieman tylsä. Ei kannata siis katsoa väärin odotuksin ettei pety.
vastaa »

kommentoi arvostelua ja/tai elokuvaa