Caroline Munro

The City of Lost Souls (2000)

aka Hyôryû-gai; The City of Last Souls; The City of Strangers; The Hazard City; Cité des âmes perdues, La

The City of Lost Souls #1 The City of Lost Souls #2
IMDb

Iso musta hämähäkki kävelee pitkin sängyllä makaavan alastoman naisen selkää ja sulautuu tatuoinniksi hänen olkapäähänsä; paikallistelevision uutisia kuvaava kääpiö ilmoittaa otoksen loppuun saatuaan, että nyt on pakko päästä paskalle; miehen naama sytytetään tuleen vodkalla; kukkotappelu muuttuu Matrix-parodiaksi... voisiko kyseessä olla Takashi Miike -elokuva?

Kei (Michelle Reis) on nuori kiinalaisnainen, jota ollaan karkottamassa Japanista bussilastillisen muita maahanmuuttajia kanssa. Muilla ei kuitenkaan ole kahjoa brasilialaisrakastajaa nimeltä Mario (Teah), joka kaappaisi helikopterin ja veisi mielitiettynsä takaisin omille teilleen. Takaisin Tokioon päästyään rakastavaiset yrittävät heti hankkia väärennettyjä passeja päästäkseen uuteen elämään Australiassa. Mutkia suunnitelmaan tuovat niin rahahuolet, Kein entinen omistushaluinen miesystävä, eli kiinalaisen triadin johtaja Ko (Mitsuhiro Oikawa), kuin yakuza-jengissä tietään ylös arvoasteikossa raivaava häikäilemätön Fushimi (Koji Kikkawa), jonka kokaiinilastin pari varastaa.

The City of Lost Souls [1]
The City of Lost Souls [2]

Tarinaa ei ole siis juuri nimeksikään, mutta The City of Lost Souls on Miikelle hyvin tyypillistä kaikkien aineksien heittämistä samaan genrepataan: ihan aluksi juttu näyttää haikealta rakkaustarinalta, sitten tulee puhdas western-kohtaus, vankipako helikopterin avulla, yakuza-trilleriä ja vielä monikansallista Bonnie & Clydea modernissa Japanissa. Lopulta palataan vielä lännenelokuvakuvastoon. Tässä välissä realismin rajat ylitetään moneen kertaan, oli kyseessä sitten surrealistinen kukkotaistelu tai parinkymmenen metrin pudotuksesta ilman naarmuakaan selviävät "sankarit". Ja kaiken keskeltä löytyy vielä taatusti yksi mielenkiintoisimpia pingis-ottelun päätöksiä elokuvahistoriassa. Oikeastaan ainoa puute on kiinnostava pääpari, sillä Mario sen kummemmin kuin Keikään ei näytä omaavan juuri lainkaan persoonallisuutta tai tarinan draivin ylläpitämiseen vaadittavaa karismaa. Elokuvan tapahtumat ovat huomattavasti kiinnostavampia ja mielikuvituksellisempia kuin sen päähenkilöt, joiden motiivit ja päämäärät ovat enemmän kuin hakusessa. Toki jo elokuvan nimi tekee enemmän kuin selväksi, mistä on kyse, mutta hukassa olemisen ei ole pakko tarkoittaa persoonattomuutta. Etenkin kun kyseessä on kiinalais-brasilialainen pari Japanissa, luulisi edes joitain aineksia irtoavan melko helpolla. Umpikierot Fumishi ja Ko ovat huomattavasti jännittävämpiä hahmoja, vaikka aluksi passiiviselta vaikuttava Kei paljastuukin rakastavaisista sadistisemmaksi osapuoleksi. Lopputulos kärsii tästä siinä mielessä, ettei kenenkään kohtalo oikeastaan jaksa edes kiinnostaa.

The City of Lost Souls [3]
The City of Lost Souls [4]

Onneksi Miiken hallitun kaoottinen kuvakieli ja todella kiehtovat leikkausratkaisut yhdistettynä tapahtumarikkaaseen käsikirjoitukseen ja räväköihin musiikkivalintoihin ovat kuitenkin enemmän kuin tarpeeksi pitämään yllä katsojan mielenkiintoa noin sadan minuutin ajan. Hyvä esimerkki Miiken metodeista on ylempänä mainittu hämähäkkitatuointi, joka voisi helposti muuttua ylipainoiseksi symboliksi vähemmillä aineksilla työskentelevän ohjaajan käsissä, mutta Miikelle se on enemmänkin yksi pieni ilmaan heitetty yksityiskohta kaiken muun mielipuolisuuden seassa: mielikuvituksellinen keino kuvata tatuoinnin hankkimista. Toki kohtausta seuraavat häät ovat selkeä merkki siitä, että hämähäkin voi myös käsittää vertauskuvana Kein elämään pysyvästi ryömineestä Mariosta. Miike myös käyttää kaikkia keinoja pitääkseen toiminnan mielekkäänä itselleen ja yleisölle ja ote säilyy läpi koko elokuvan räikeän anarkistisena; mukana on mm. tapahtumia kommentoivia uutislähetyksiä, katukuvan yksityiskohtia, hyvin odottamattomia kameraliikkeitä sekä tietokone-efektejä. Paria astetta tavallista kierompaa huumoria unohtamatta.

The City of Lost Souls [5]
The City of Lost Souls [6]

The City of Lost Souls on puutteellinen, mutta vimmaisen energinen elokuva, jossa modernin maailman sulatusuunissa tarkoitustaan hakevat nuoret aikuiset ovat pakotettuja ilmaisemaan itseään äärimmäisillä väkivallanteoilla. Vaikka elokuvassa vähän väliä äkkinäisesti purkautuva väkivalta on moneen otteeseen varsin graafista, leikkaa Miike yhtä usein kohtauksesta pois juuri ennen kuin isku osuu tai veri lentää. Ratkaisu osoittautuu onnistuneeksi, koska kun kliimaksin räiskintä alkaa, ei katsoja ole vielä täysin turtunut verenpurskauksiin. Vastenmielisistä hahmoista ja sadistisesta väkivallasta huolimatta mitään sen suurempia moraalituomioita ohjaajan kantilta on turha kuitenkaan odottaa, vaikka aivan lopun pystyy ehkä sellaiseksi tulkitsemaan.

***--
© Ilja Rautsi, julkaistu: 15.5.2005
keskiarvo
toimitus
2.75/5.00 (6)
 JSSMJM*IRMK*
  3.0 3.0 3.5 3.0 3.0
keskiarvo
lukijat i
2.80/5.00 (10)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!