Caroline Munro

Safe (1995)

aka Chemical Syndrome; Seguro

Safe #1 Safe #2

Genre

IMDb

Yhteiskunnallisia ongelmia, tai yhteiskuntaa itseään käsitteleviä elokuvia ei kovin usein ilmaannu, varsinkaan Amerikasta. Tekijöiden älykkyyden puute on tuskin syy, vaan enemmänkin sormea voi osoitella rahoittajien arkuutta kohti. Iso este on tietysti, että tällaisia elokuvia on lähes poikkeuksetta vaikea markkinoida, eivätkä ne pelkän viihteen perässä rynniviä suuria ihmismassoja useimmiten edes kiinnosta. Viime vuosilta voisi mainita Steven Soderberghin huumelevitykseen pureutuvan Trafficin (2000) ja David Fincherin maskuliinisuutta ja kulutushysteriaa rankalla kädellä ruotivan Fight Clubin (1999). Samaan nykypäivän elämän mahdottomuuteen kuin Fight Club, mutta varsin eri perspektiivistä ja täysin erilaisella käsittelytavalla, iski Todd Haynes vuonna 1995 ilmestyneellä elokuvallaan Safe.

Safe [1]
Safe [2]

Carol (Julianne Moore) on tuiki tavallinen kotirouva, jonka elämän kulissit ovat enemmän kuin kohdallaan: on mies, on lapsi, on rahaa, iso asunto, palvelija, ystäviä, harrastus... toisin sanoen, kaikkea löytyy. Lapsi tosin on adoptoitu ja pariskunnan seksi on Carolille pelkkää miehen himojen tyydyttämistä passiivisena makuualustana. Yhtäkkiä Carol alkaa saada ahdistuskohtauksia ja hengitysvaikeuksia keskellä täysin tavallisia arkirutiineja. Lääkärit kuitenkin sanovat, ettei hänessä ole mitään vikaa. Psykiatrikaan ei paikanna ongelmaa. Yhden aerobic-tuntinsa jälkeen Carol huomaa ilmoitustaululla lapun, jossa puhutaan ylialttiudesta mm. bakteereille, kemikaalien ainesosille sekä pakokaasulle. Voisiko tässä olla ratkaisu?

Safe on merkillinen elokuva, sillä aluksi Carol näyttää vain olevan hieman ylistressaantunut kotiäiti. Mitä pitemmälle elokuva etenee, sitä selvemmäksi kuitenkin käy, että ohjaaja-käsikirjoittaja Todd Haynes ei enempää tai vähempää kuin tuomitse koko nykypäivän elämänmenon ihmiselle epäluonnolliseksi ja suorastaan sairaaksi. Eristyksissä toisistaan ja omista tunteistaan elävät ihmiset eivät kykene luomaan mitään kontaktia heitä ympäröivään metallin- ja lasintäytteiseen muurahaiskekoon, ja etsivät syitä ongelmilleen täysin vääristä paikoista, keskittyen fyysiseen puoleen ja ohittaen täysin henkisen ahdingon. Seuraa katsaus Haynesin elokuvan herättämiin tulkintoihin:

Safe [3]
Safe [4]

Ihminen on jatkuvasti kehittyvä olento, joka kaipaa mukavuutta mutta myös tarvitsee haasteita. Edes kohtalaisen hyvin toimeentulevalla ihmisellä ei koskaan aiemmin historiassa ole ollut samanlaisia mahdollisuuksia vapaa-aikaan kuin tänä päivänä. Ihminen ensin kasvatetaan ja sitten koulutetaan, minkä jälkeen olisi tarkoitus löytää päivittäinen ansio ja tarkoitus työstä. Työn tarkoitus on paitsi pitää yhteiskunta pyörimässä, myös tarjota ihmiselle sisältöä ja turvaa, niin nykyhetkessä kuin tulevaisuudessakin. Mutta mitä jos ei tarvitse tehdä töitä, eikä ole saavuttanut turvaansa millään ansiollaan? Mitä jos ei ole lainkaan vastuuta tai tarkoitusta? Jos on perhe, mutta ei kuulu siihen perheeseen, koska lapsikin on jonkun toisen aikaan saama? Safen Carol on siirtänyt kaiken huomionsa ulkoisiin puitteisiin, tilaan jota asuttaa. Joka onkin elokuvan toinen suuri pointti.

Ihminen on laumaeläin, joka tahtoo tehdä selväksi oman reviirinsä. Rakennamme taloja paitsi suojautuaksemme kylmyydeltä ja sateelta, myös luodaksemme itsellemme turvallisen tilan, josta voi sanoa: "Minä hallitsen tätä." Tätä hallintaa ilmentää muun muassa kohtaus, jossa Carol hermostuu täysin, kun hänen tilaamansa sohvat ovat väärän värisiä. Oikeastaan kaupunkikin on vain iso kasa turvallisia tiloja ihmislaumalle hallita. Nykyään on teoriassa ja käytännössäkin mahdollista rakentaa itselleen tila, johon edes bakteereilla ei ole asiaa: tila, jota täydellisesti hallitsee. Turvallisuuden illuusio paljastuu tietysti steriiliyden perusparadoksissa; mitä enemmän suojelee itseään bakteereilta, sitä alttiimpi niille on suojansa ulkopuolella. Vapaus muuttuu vankilaksi ja turvallisuus vainoharhaiseksi hysteriaksi. Toisista ihmisistä tulee pelkkiä potentiaalisia uhkia, sairauden levittäjiä. Haynes määrittelee nykyihmisen elintilan tälle täysin sopimattomaksi ja suorastaan vaaralliseksi jatkuvalle henkiselle tasapainolle ja sitä kautta myös keholle.

Safe [5]
Safe [6]

Koska ihminen myös määrittelee itsensä osittain sosiaalisten suhteiden kautta - "tällainen minä olen, tällaisia ystäväni ovat" - , johtaa neuroottinen erakoituminen totaaliseen persoonallisuuden hajoamiseen, etenkin jos identiteetti ei ole ollut erityisen vahvasti tiedostettu ennen luhistumista. Carol hakee turvaa rakkauden nimeen vannovasta ja kulttimaisia piirteitä sisältävästä yhteisöstä, joka on päätynyt siihen tulokseen, että tietyt ihmiset ovat vain yliherkkiä kemikaalien ja kaasujen täyttämälle nyky-ympäristölleen. Sen sijaan, että Carol kykenisi todella tutkimaan itseään ja ymmärtämään ongelmansa luonteen, hän turvautuu onttoja rakkausmantroja toistelevien, pohjimmiltaan yhtä heikkojen ihmisten ohjailtavaksi. Ryhmän johtaja on Aids-tartunnan kautta epämääräisestä totaalisen rakkauden käsitteestä saarnaamaan päätynyt karismaattinen mies, jota koko yhteisö ihailee. Persoonallisuuskultti vain ei paranna kenenkään ongelmia, se ainoastaan siirtää ne taka-alalle ja antaa tilalle uuden neuroosin: hän paransi minut, ilman häntä en ole mitään. Identiteettiä ei ole olemassa erillään tästä uudesta "perheestä". Lopulta jäljellä on pelkkä epämääräisyyksiä sopertava, entistä vainoharhaisempi ja todellisuudesta irralleen ajautunut heikkohermoinen ihmisen kuori, jonka ajatus rakkaudesta on teoriassa hyvä, mutta täysin vailla kiintopistettä tai persoonallisuutta.

Julianne Moore on loistava pääosassa. Hän esittää Carolin jatkuvan epävarmuuden ja kyvyttömyyden ymmärtää itseään tai ympäristöään pelottavan herkästi, lausuen kaikki hahmon itseään käsittelevät repliikit enemmän kysymyksinä kuin itsestään varman aikuisen toteamuksina. Hahmon koko nimi on Carol White. Sukunimi viittaa paitsi siihen, että Carol on valkoihoinen ylemmän keskiluokan esimerkillinen edustaja, myös siihen, että hän on lopulta pelkkä tyhjä taulu; puhtaan valkoinen ja tyystin vapaa persoonallisuudesta. Carolia voi hyvin verrata Haynesin viimeisimmän elokuvan, Douglas Sirk -pastissina alkavan, mutta lopulta varsin omanlaisekseen teokseksi muodostuvan Far From Heavenin (2002) kotirouvahahmoon - jota Julianne Moore myös esitti. Far From Heavenin alun passiivinen kotiäiti vain elokuvan edetessä todella löytää itsensä ja itseisarvonsa. Sellaiseen kasvuun ei Safen maailma suo sijaa.

Safe [7]
Safe [8]

Teknisesti Haynesin elokuva on hieno ja uskalias saavutus. Puolivälin jälkeen näyttää hetken siltä, että suunta katoaisi, sillä kulttiyhteisöä ei kuvata lainkaan tuomitsevalta tai ylistävältä kannalta, vaan näytetään vain Carolin prosessia heidän luonaan. Alkaa vaikuttaa siltä, että elokuva vain junnaa paikoillaan, mutta viimeiset kuvat kuitenkin kristallisoivat tehokkaasti Haynesin tarkoituksen. Musiikki ja kuvat saavuttavat jopa pariin otteeseen David Lynchin elokuvissa usein havaittavan arkisten asioiden uhkaa huokuvan toiseuden tunnun (tosin elokuvaa on kokonaisuutena tarpeetonta verrata Lynchiin). Haynes tuskin koskaan ottaa ihmisistä lähikuvia, vaan on valinnut kuvata heitä osana ympäristöään, yhtenä liikkuvana osana kalseita turvatilojaan. Etäännytys vie katsojan kauemmaksi ihmisistä, mutta tuo elokuvan teemat suoraan nähtäväksi. Carolin sairaskohtausten ja loppupuoliskon kulttijakson ohella Safe on groteskeimmillaan kuvatessaan Carolin ystäväpiiriä: joukko hyvin toimeentulevia, ainoastaan itsensä huomioon ottavia, äärimmilleen meikattuja ja permanentattuja akkoja, jotka palvelijoitaan juoksuttaen pohtivat valintaa yrttiteen ja cappuccinon välillä suljettuina modernin ajan kolkkoihin ja kiiltäviin monumentteihinsa. Ei ole sattumaa, että elokuva sijoittuu 80-luvulle; Amerikan psykon valtakaudelle, keskelle itsekästä individualismia ja kulutushysterian loputonta juhlaa. Haynesille moderni ihminen on perustaltaan ontto olento; itselleen rakentamassaan tyhjässä tilassa vailla toivoa seisova sairas kuori, joka lausuu valheellisia rakkaudenosoituksia peilikuvalleen - vaikkei edes tiedä kuka sieltä tuijottaa takaisin.

****-
© Ilja Rautsi, julkaistu: 18.5.2005
keskiarvo
toimitus
4.00/5.00 (3)
 JSJLIR
  4.5 3.5 4.0
keskiarvo
lukijat i
3.00/5.00 (2)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  2 (5)
40%
Safe (1995)  Safe (1995)