Caroline Munro

Scener ur ett äktenskap (1973) :: Scenes from a Marriage

Kohtauksia eräästä avioliitosta

aka Scènes de la vie conjugale; Scene da un matrimonio; Secretos de un matrimonio; Szenen einer Ehe

Scener ur ett äktenskap #1 Scener ur ett äktenskap #2

Genre

IMDb

Ingmar Bergmanin kuusiosainen televisiosarja (josta leikattiin myös lyhyempi kokonaisuus teatterilevitykseen) on 55 ikävuotta saavuttaneen ohjaajan kypsä ja todellinen näytelmä avioliitosta, rakkaudesta ja niiden sekoittumisesta hetkellä kun ne kohtaavat ihmisen. Näytelmä ei ole huonoin termi kuvaamaan Bergmanin elokuvaa (joksi sitä tullaan kutsumaan tästä lähtien), sillä koko asetelma Mariannen ja Johanin 10 vuotta eläneestä avioliitosta esitetään häilyvällä rajalla teatterin ja elokuvan kohtauspisteessä. Dialogi ja sisätilat ovat koko teoksen kantava voima siinä missä hämmästyttävän voimakas leikkaus ja kameran mahdollistamat henkiset liikkeet silloin, kun kasvot niitä edellyttävät. Bergmanin mestarillisuus dialogin parissa välittyy jokaisesta teoksesta ohjaajan uralla, mutta kaiken "elokuvallisen" ollessa hillityimmillään ja pelkistetyimmillään, paistaa se Kohtauksista entistä intensiivisemmällä tavalla. Jokainen Mariannen ja Johanin elämää kuvaavasta kuudesta osasta kantaa vajaan tunnin verran tosielämän minuutteja, jotka jokaisessa kuudessa kohtauksessa, yhteisen elämän otoksessa välittävät kuitenkin yhtä paljon kuin kokonainen elokuva. Kuusi osaa etenevät tilanteen mukaisesti ja esittävät kukin uuden, yhtä tärkeän näkökulman käsiteltävään aiheeseen.

Myytti onnesta

Elokuvan ensimmäisessä osassa esitetään se onnellisuuden ja pelottomuuden tila, jossa 10 vuotta naimisissa olleet Marianne (Liv Ullmann) ja Johan (Erland Josephson) elävät kahden tyttärensä kanssa. Kummallakin on hyvä ja toiveidensa mukainen ammatti, joka on mahdollistanut myös varakkaan elämän niin arkeen kuin vapaa-aikaankin. Ensimmäinen kohtaus toimii ohjaajalle ominaisesti hienovaraisena etäännyttämiskeinona elokuvallisesta maailmasta, pelkästään kerrottavasta tarinasta, koska koko alkukohtaus tapahtuu kuvattavana ja äänitettävänä haastatteluna Mariannen vanhan koulutoverin toimittaman lehden artikkelia varten. Koko alkukohtaus on täynnä dialogia, ja haastattelun myötä päähenkilöpari esitellään Bergmanille ominaisesti varmoin sanavalinnoin, joista jokainen kiteyttää olennaisimmat piirteet ja keskinäiset eroavaisuudet kahden päähenkilön välillä. Viestitys onnellisesta avioliitosta on voimakkaana, kaikki lausuttu tukee hahmojen toimia ja eleitä. Täten jokainen tulevan naistenlehden artikkelin lukijakin vakuuttunee siitä autuudesta, jonka haastateltu pari on saavuttanut ja ylläpitää, koska pinnallisesti ja rakennettuun avioliittomyyttiin nähden kaikki on niin kuin sormus lupaileekin. Tässä pinnallisuudessa sanat ovatkin kenties kavalimmat mutta myös helpottavimmat välineet työntää sisintä ja totuutta pois tietoisuudesta.

Scener ur ett äktenskap [1]
Scener ur ett äktenskap [2]
Scener ur ett äktenskap [3]

Täten tosiasia, että katsoja on alussa johdatettu uskomaan Mariannen ja Johanin onnelliseen avioliittoon ei ole pelkästään Bergmanin mestarillisuutta käsikirjoittajana, vaan inhimillistä vastaanottamista sanottua ja nähtyä kohtaan. Nämä sanotut ja nähty edustavat sitä, minkä lopulliseksi sinetiksi on syntynyt avioliitto, joka irvokkaasti osoittautuukin vain yhdeksi monista sanoista ja lausumuksista, jotka ihmisten käsittelyssä ovat nimenomaan kaikkea muuta kuin lopullista. Asetelman rikastuttamiseksi alun haastattelussa on paljastunut myös Johanin ateistinen maailmankatsomus ja Mariannen perinteisempi uskominen Raamattuun ja apostoli Paavalin ensimmäiseen kirjeeseen korinttilaisille. Näin Bergman tuo esille uskonnon subjektiivisesta abstraktiosta juontuvan myytin totuudesta, jonka itse avioliittoon vihkiminen rituaalinomaisesti sormuksella on takaavinaan. Samassa oppikirjassa on välitetty ajassa eteenpäin myös kiteytys rakkauden luonteesta ja sisällöstä, jotka pian osoittautuvat vieraiksi tosielämän ihmisestä ja hänen luonteestaan. On ilmeistä että sitä mitä ihminen tuntee ei voi selittää, järjellistää, ja on selvää että järjellä, tunteilla ja vieteillä rakennettu olio ei pysy yhdenlaisena, sellaisena kuin hän olemuksensa alttarilla tai vihkimishetkellä lausuu. Mikään ei kuitenkaan ole yksipuolista totuutta liittyen niin rakkauden ja avioliiton törmäyksiin kuin elämään yleensäkään, mutta ehjinä pysyneet (avio)liitot eivät myöskään ole yhtä potentiaalinen aihe ihmisluontoa kartoittavalle teokselle kuin särkyvät unelmat.

Scener ur ett äktenskap [4]
Scener ur ett äktenskap [5]
Scener ur ett äktenskap [6]

Mariannen ja Johanin lisäksi elokuvassa käy muutamia hyödyllisiä hahmoja kuten kummankin ammattiin liittyviä henkilöitä sekä ensimmäisessä osassa vieraileva ystäväpariskunta, josta muodostuu raadollinen vertailukohta itse päähenkilöihin. Ystäväpariskunta (Bibi Andersson ja Jan Malmsjö) esiintyy vain kerran, mutta kyseisen illan aikana kehittyvät katkeruuden ja alkoholin myötä saapuvan estottomuuden ilmentymät välittyvät armottomalla realismilla ja otoksella tosielämästä. Kyseisessä alkuvaiheessa ovat Marianne ja Johan vielä tietämättömiä oman liittonsa suunnasta ja täten heidän hiljaisuutensa kahden ystävänsä repiessä haavojaan auki on painostavaa ja suurenmoista tilan ja dialogin hallintaa. Mariannen ja Johanin huolettoman rauhallisen elämän kääntöpuolta vihjaa ensimmäisen kerran toisen osan lopetus, jossa pari keskustelee idyllisen illallisen päätteeksi seksielämästään, joka on lasten syntymän jälkeen rauhoittunut lähes olemattomaksi ja vähintään suoritukseksi. Tämä jakso on suurenmoista Bergmanin ohjausta, josta henkii voimakkaasti itse draaman kehittyminen esittelevän ensimmäisen osan jälkeen itse teeman ytimeen. Keskustelussa seksin tarpeettomuudesta itse rakkauden rinnalla on aina henkilökohtainen epäitsekkyyden ajatus, mutta sama keskustelu voi viestiä myös siitä suorituksesta, joksi koko avioliitto, ja seksuaalinen kanssakäyminen aviopuolison kanssa, on muuttunut. Yötä edeltävä keskustelu ja Mariannea kohti kääntyvä Johanin selkä viestivät kammottavuudesta, joka ensin Mariannea ja lopulta Johaniakin tulee kohtaamaan. Olennaista koko teoksessa on myös se, että Mariannen ja Johanin lapsia ei alkusekunteja lukuun ottamatta näytetä missään vaiheessa, vaikka he elävät saman katon alla niin kotona kaupungissa kuin lomalla kesämökillä. Näin Bergman pakottaa katsojan entisestään siihen avioliiton olemukseen, joka miehen ja naisen välillä todellisuudessa on. Kun avioliitto on solmittu, lapset syntyneet ja perhe perustettu, on olemassa jo kolme osa-aluetta myytin särkymiseen ja realismin saapumiseen.

Scener ur ett äktenskap [7]
Scener ur ett äktenskap [8]
Scener ur ett äktenskap [9]

Mariannen ja Johanin pysähtyneen onnellisen elämän sisintä tyhjyyttä järkyttää lopullisesti paljastus Johanin nuoresta rakastajasta, jonka myötä saapuviin henkisiin kehityksiin ja herättäviin haasteisiin koko elokuvasarjan toinen puoli keskittyy suuren tuskan, surun ja hyväksymisen myötä. Johanin ja Mariannen välille 10 vuotta sitten sinetöity rakkaus on kohdannut tosielämän olion, joka on valloittanut Johanin tajunnan ja tietoisuuden omasta elämästään, ja etenkin itselleen rakentamastaan tilanteesta, avioliitosta ja perheestä. Tämän yksinkertaisen käänteen myötä Bergman kuvaa kenties todellisempaa rakkautta kuin ensimmäisten 10 vuoden aikana vallinnut liitto koskaan sisälsi. Itse kohtaus, jossa Johan kertoo Mariannelle Paulasta, sykkii kiihtyvää ja epätietoista verta kiihkeämmin kuin ainoassakaan sitä edeltäneessä kuvassa. Mariannen kasvoista ei välity äkillistä itkua, huutoa tai ylinäyttelyä, vaan tietoisuutta siihenastisesta mahdottomuudesta, joka nyt on mahdollisuudeksi käynyt: Johan voi poistua hänen elämästään. Kohtauksessa asetetaan Mariannelle hänen elämänsä ehkä kivuliain lähtölaukaus hyväksymiseen ja etenemiseen, jotka eivät hetkeäkään vaivu pessimismiin tai pateettisuuteen, sillä juuri niistä elämä koostuu. Koko pitkä taival yli Johanista ja kuitenkin tämän myötä entistä lähemmäksi Johania osoittaa tuskan ja kyynelten myötä saapuvan etenemisen ja elämän. Ironisesti koko viidennen osan sisältönä onkin jo useita vuosia itsenäisinä eläneiden Mariannen ja Johanin keskinäinen haluttomuus ja ylivoimaiseksi osoittautunut haaste lopullisesti purkaa avioliittonsa, virallisesti. Yli 10 vuotta sitten perinteiden mukaan sidottu, elämän täyttäneen rakkauden myötä syntynyt avioliitto kummittelee edelleen miehen ja naisen tajunnassa ja toiveissa lupauksineen ja täyttymyksineen.

Bergman ja elokuva

Pelkistetysti lavastettu ja sisätiloihin keskittyvä Kohtauksia eräästä avioliitosta muistuttaa useissa tärkeissä kohtauksissaan olevansa elokuva. Bergman todistaa ehkä juuri samasta syystä elokuvailmaisun tärkeimpien välineiden edellyttämän ymmärryksen, jotta niiden ilmaisua voisi kutsua tarkoituksenmukaiseksi ja siksi mitä elokuva suurimmillaan edustaa esimerkiksi mainitun teatterin rinnalla. Kameranliikkeillä ja leikkauksella on valtava merkitys mentaalisia ja sisäisiä tiloja rakentavassa elokuvassa, joksi Bergmanin elokuvat aina oleellisesti lukeutuvat. Bergmanin vakioteemat elämisestä, vanhenemisesta, uskonnosta ja kuolemasta edellyttävät suurenmoista kykyä saavuttaa näitä tiloja näyttelijöiden kasvoille, mutta nämä tilat on saavutettava myös kameran kautta filmille ja leikkauksen kautta elokuvaksi. Kohtauksia eräästä avioliitosta hyödyntää Bergmanille ominaisesti hyvin harvinaista nopeaa zoomia juuri niissä kohdissa, joissa draaman armoton kaari on raastanut henkilöä äärimmilleen tietoisuuden, epätietoisuuden tai pelon törmäyspisteissä. Bergmanin Höstsonaten (1973) sisältää vastaavanlaisen pistävän tehon kohtauksessa, jossa mies havahtuu salakuuntelunsa myötä vaimonsa hämärään menneisyyteen ja suhteisiin. Äkillinen kuvan tiivistäminen suoraan henkilön tajunnan ja kokemuksen ytimeen on niitä harvoja hetkiä, jolloin kyseisen toiminnon käyttö on suurta ja vilpitöntä elokuvaa. Vastaavasti jokainen Sven Nykvistin ja Bergmanin suunnittelema kameranliike, kun otetaan huomioon kameran vallitseva paikallaan olo koko teoksessa, saavuttaa suuren merkityksensä aina kun se siirtyy kuvan sisällä hahmon käsiin, silmiin tai toiseen hahmoon. Näiden liikkeiden ilmaisuvoima on äärimmillään Bergmanin elokuvassa, joka hyödyntää ulkotiloja vain siirtymävaiheina ajassa ja paikassa.

Scener ur ett äktenskap [10]
Scener ur ett äktenskap [11]
Scener ur ett äktenskap [12]

Personan (1966) alussa Bergman manipuloi pitkitetysti ja huomiota herättävästi filmimateriaalia, jotta illuusio alkavasta ja päättyvästä tarinasta rikkoontuisi ennen alkamistaankin. Kyseessä on etäännyttämiskeino, jonka myötä katsoja ei voi eläytyä elokuvaan, sillä sitä ei illuusion särkymisen myötä ole. On vain kokonaisuus, johon tulee suhtautua järjellä ja realismilla. Kohtauksia eräästä avioliitosta -teoksessa samaa haastavaa muodollista ratkaisua edustavat jokaista kuutta osaa edeltävät "kertovat" tiivistykset edellisen osan tapahtumista sekä jokaisen osan päättävät lausutut lopputekstit, joissa Bergman aina erilaisen saaristomaiseman taustalla lausuu ryhmänsä ja näyttelijänsä nimet ennen varsinaisia "elokuvalopputekstejä". Tämä tuo kokonaisuuteen melkein kammottavan sävyn, sillä mitään illuusiota turvallisesta elokuvamaailmasta ei jätetä tarpeettomana ilmaan. Etäännyttämistä edustaa myös koko teoksen aloittanut haastattelu naistenlehteen, ja Bergmanille ominaisesti näitä keinoja käytetään hyvin hillitysti ja vähäisesti, mutta aina niin että niiden vaikutus kokonaisuuteen ja elokuvaan on kiistaton. Toista ääripäätä voi katsoa edustavan Ranskan Jean-Luc Godard, joka lukuisissa mestariteoksissaan herättää etäännyttämisellä varmuudella ja taidolla, joka ei hetkeksikään saa unohtamaan, että kyseessä on teatterista juontuva tehokeino, ei pinnallinen ja tarkoitukseton leikittely. Bergmanin synkkää ja raa'an realismin kohtaamaa maailmaa ei kuitenkaan yhdessäkään teoksessa pääse kyynisyys tai pessimismi kyseenalaistamaan - myös Kohtauksia eräästä avioliitosta kylvää Bergmanille ominaista persoonallista ja äärettömän mestarillista huumoria, joka ei hetkeksikään saata unohtamaan surun ja epätoivon vastakohtia, jotka yhtä lailla lukeutuvat elämään.

Pyhä kolmiyhteys

Bergmanin kyky käyttää huumoria on lähes vertaamatonta hillittyä neroutta, josta elokuva Sommarnattens leende (1955) on yksi eloisin esimerkki. Elokuvan mestareista samankaltaista huumoria edustaa Luis Buñuel, jonka huumorin yhdistyminen yhteiskunnallisiin rakennelmiin, ihmiskunnan ajattomiin latteuksiin ja subjektiivisiin uniin on luonut suuren määrän mestariteoksia, joiden ominaisimpia piirteitä on vertaamaton huumori. Bergmanin kenties suurin piirre on kuitenkin käsitys ihmisen kasvoista ja silmistä, mikä saattaa teatterista elokuvaan siirtyneen ruotsalaisen välittömästi samalle tasolle tanskalaisen Carl Th. Dreyerin ja venäläisen Andrei Tarkovskin kanssa. Näitä kolmea ohjaajaa leimaa kyky saattaa kasvoille se tunne, jonka hahmot tietävät olevan selittämättömissä ja sanoin tavoittamattomissa. Etenkin kyseessä oleva Bergmanin elokuva painottaa sanojen suomaa valheellisuutta suhteessa kasvojen viestimään todellisuuteen. Kohtauksia eräästä avioliitosta muistuttaa liiallisesta puheen määrästä niin elokuvassa kuin elämässäkin - ainoastaan puheella ja sanoin voi ilmaista valheellisesti, kasvot ja eleet ovat ihmiselle itselleen huomattavasti vaikeammat, välittömämmät, tavat käsitellä totuutta.

Scener ur ett äktenskap [13]
Scener ur ett äktenskap [14]
Scener ur ett äktenskap [15]

Bergmanin elokuvan säväyttävimmät kohtaukset liittyvät aina kasvoihin, joita kameranliikkeet tarvittaessa saattavat äärimmilleen. Bergmanin luomia tuskan ja elämän, sairauden ja kuoleman tai heräämisen ja hyväksymisen tunteita hahmojensa kasvoilla ei ole mahdollista selittää sanoin, sillä niiden vaikutus katsojaan ja ihmiseen välittyy muulla kuin verbaalisella tasolla. Bergman saavuttaa tämän hienoimman ja hankalimman ilmaisukeinon myös Kohtauksia-teoksensa hillityssä miljöössä erityisesti hetkenä, kun Johan kertoo suunnitelmistaan salassa pysyneen Paulan suhteen ja hetkenä kun Marianne kuuntelee ikääntynyttä potilastaan kyynisyyden ja apaattisen neutraalin tyhjiön hukuttamana. Nämä ilmeet muutamina esimerkkeinä eivät ole näyttelyä vaan saavuttamista. Dreyer, Tarkovski ja Bergman eivät ole ainoita elokuvahistoriassa, jotka saavuttivat ajattomia, syvimpiä kokonaisuuksia ihmisyydestä, järjen ja tunteen kohtaamisesta, mutta heitä on perusteltua pitää kolmena tärkeimmistä. Kohtauksia eräästä avioliitosta on Bergmanin uran hienoimpia ja massiivisimpia elokuvia, joka kahden edellä mainitun tavoin muistuttaa tasosta, jolla ihminen syvimmillään operoi ja elää - vaikeimmin kuvattavasta tasosta, jota eivät tavoita yleispätevät opit ja neuvot, vaan elämä ja kokemus.

*****
© Juho Malanin, julkaistu: 23.5.2005
keskiarvo
toimitus
4.67/5.00 (3)
 JSJM*MM
  5.0 5.0 4.0
keskiarvo
lukijat i
4.55/5.00 (10)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  15 (17)
88%
Scener ur ett äktenskap (1973)  Scener ur ett äktenskap (1973)Scenes from a Marriage