Caroline Munro

Ichi the Killer (2001)

aka Koroshiya 1; Koroshiya ichi

Ichi the Killer #1 Ichi the Killer #2
IMDb

Väkivalta elokuvissa on arka aihe, joka herättää takuuvarmasti laajan skaalan reaktioita aina esille noustessaan. Aikuissensuurille ehdittiin jo sentään heittää ansaitut hyvästit, mutta sen takana muhinut sairas ajatusmaailma nostaa silti päätään tasaisin väliajoin. Useimmiten kiistakapulana on fiktion vaikutus todellisuuteen, eli aiheuttaako kuvitteellinen väkivalta vastaavia tekoja tosielämässä? Aivot ja elämän tasapaksuudella ja kivakiva-asenteella korvaavat kukkahattutätimentaliteetin ylistäjät jaksavat vuodesta toiseen jankuttaa, että elokuvista omaksutaan käyttäytymismalleja sellaisenaan ja varsinkin väkivaltatekoja apinoidaan herkästi. "Väärät" ihmiset siis saavat kimmokkeita ja napsahtavat.

Mutta onko taiteen oltava sensuroitua sillä perusteella, että tietyn asian näyttäminen saattaisi laukaista jonkun kahelin vimmat? Ei päästään vialla oleva ihminen tarvitse elokuvia lauetakseen, purkauksen voi aiheuttaa käytännössä kuinka vähäpätöinen tai jopa itse tekoon mitenkään liittymätön ärsyke. Muita usein esitettyjä, vapaata itseilmaisua rajoittamaan kohdistettuja kysymyksiä ovat muun muassa: miksi sitä väkivaltaa on katsottava? Turruttaako se tosielämän väkivaltaa kohden? Ja voisiko joku suojella lapsia, kiitos, kun meillä vanhemmilla on kiireisempääkin tekemistä, kuin valvoa jälkikasvumme elämää ja kiinnostua edes jollain tavalla heidän sisäisestä maailmastaan? Fiktionaalisen väkivallan voi esittää yhtä lailla koomisena kuin hirvittävänäkin. Tosielämän väkivalta on aina hirvittävää, mikäli harrastaa hiukkasenkaan empatiaa. Fiktioväkivalta on kiehtovaa juuri siksi, että se on fiktiota.

Fiktio esittää kysymyksen: mitä jos? Mitä jos kävisi näin? Miltä se näyttäisi? Miltä se tuntuisi? On tärkeää käsitellä synkkiäkin asioita, ja vielä tärkeämpää osata asiayhteydestä riippuen myös nauraa niille. Väkivalta on synnynnäinen osa ihmistä, ja sen kieltäminen ja tukahduttaminen johtaa ainoastaan paineeseen, jonka on jonain hetkenä purkauduttava jossain muodossa. Väkivalta on yhtä validi aihe fiktion keinoin käsiteltäväksi kuin rakkaus tai vaikka päärynät. Jos ihminen väkivaltaa nähtyään haluaa itse toimia samoin, on vika varmasti lähtökohtaisesti jossain muualla kuin elokuvassa. Kasvatus ja vallitsevat yhteiskunnalliset normit sekä arvot olisi syytä ottaa lähempään tarkasteluun, ennen kuin aletaan osoitella sormia näennäisesti ilmeiseen (ja helppoon) syylliseen, eli elokuviin. Elokuvien syyttäminen on pelkkä oikotie tulokseen, eikä liity mitenkään aitoon ajatteluun. Lisäksi se on merkki harvinaisen rajoittuneesta mausta, sillä väkivaltaa on parhaimmillaan helvetin hauska katsoa. Minulle kyllä kelpaa sekä Maija Poppanen että Visitor Q, enkä olisi pliisuja romanttisia komedioitakaan lailla kieltämässä, vaikka 95% niistä loukkaakin kaikkea mitä pidän kauniina ja hyvänä.

Takashi Miiken vuonna 2001 valmistunut elokuva Ichi the Killer on saanut osakseen juuri yllä olevan kaltaista panettelua. Elokuva on leimattu sairaaksi ja itsetarkoitukselliseksi, suorastaan aivottomaksi splatteriksi, jossa ei ole mitään sisältöä. Se on helppo reaktio, mutta kaukana totuudesta.

Ichi the Killer [1]
Ichi the Killer [2]

Yakuza-pomo Anjo katoaa jälkiä jättämättä eräänä iltana, eikä kukaan tiedä onko hän elossa vai kuollut. Anjon lähin alainen Kakihara (Tadanobu Asano) on jyrkän vakuuttunut, että pomon on pakko olla hengissä ja lähtee jenginsä kanssa etsimään tätä sekä syyllisiä. Anjo on kuitenkin kuollut. Hänet tappoi elokuvan nimihahmo Ichi (Nao Omori), mustaan supersankariasuun pukeutunut umpiviksahtanut nuorimies, jota ohjailee hypnoosin avulla salaperäinen Jijii (Shinya Tsukamoto). Yakuza-pomoja ei Anjon kohtalo paljon kiinnosta, mutta Kakiharan lisäksi häntä etsii samalla kiihkolla itsetunto-ongelmista kärsivä, jengiin Anjon vuoksi liittynyt entinen poliisi Kaneko (Sabu). Kakiharan into taasen selittyy puolestaan sillä, että Anjo oli ainoa ihminen, joka osasi tyydyttää hänen masokistiset tarpeensa. Mukana kuvioissa pyörii vielä Anjon tyttöystävä, Kakiharaa himoitseva Karen (Alien Sun), Kanekon kiusattu poika Takeshi (Hiroshi Kobayashi) sekä totaalisen tärähtäneet identtiset poliisikaksoset (Suzuki Matsuo tuplaroolissa).

Ichi the Killeriä kansoittavat lähes pelkästään sadomasokismin jompaankumpaan ääripäähän sijoittuvat hahmot. Kun Kakihara menettää tuskansa (eli tyydytyksensä) tuottajan, joutuu hän kanavoimaan kaiken kärsimishimonsa ulospäin. Epäiltyjä virne naamallaan äärimmäisen julmasti kiduttaen masokisti muuttuu sadistiksi, jota ajaa eteenpäin halu ja tarve saada takaisin elämänsä ainoa intohimo. Kakiharaa ei juuri kiinnosta yakuzana olo, eikä hän piittaa jengin arvojärjestyksestä, tai oikeastaan mistään ns. oikean elämän säännöistä. Kun hän kuitenkin saa selville Anjon kuolleen Ichin käsissä, saa myös murhaajan löytäminen uuden merkityksen: Ichi tappaa ihmisiä sellaisella vimmalla, että hänen on Kakiharan logiikan mukaan oltava äärimmäinen sadisti, eli ainoa ihminen joka voi täyttää Anjon paikan ja antaa hänelle rakkautta. Ja sitä Ichi onkin, pelkkää sadismia. Väkivallanteot jopa usein aikaansaavat hänellä erektion, mutta Jijiin hypnoosin (Ichi on tappanut vanhempansa, jonka jälkeen Jijii hypnotisoi hänelle keinotekoisen muiston lukioajan sattuneesta raiskauksesta, jota Ichi muka tarkkaili penis pullottaen) ansiosta nautintoon liittyy aina syyllisyys. Ichi on arka nössö, joka pelaa kaiket päivät Playstationillaan ja alentuu ihmisten kiusattavaksi. Jijii lähettää Ichin tappamaan valikoimiaan ihmisiä perustellen heidän olevan kiusaajia, eli pahoja. Murhatessaan/kiihottuessaan Ichi muuttuu hysteerisesti parkuvaksi mielipuoleksi, joka pistää porukkaa poikki ja pinoon kantapäähänsä kiinnitetyllä terällä. Toisin kuin Kakihara, Ichi kuitenkin katuu tekojaan, eikä siis osaa vapauttaa todellista minäänsä täydellisesti.

Ichi the Killer [3]
Ichi the Killer [4]

Kuten jo mainittu, Ichi the Killeriä on erittäin helppo pitää pelkkänä irvokkaana splatterina; harvassa elokuvassa lentää yhtä paljon verta, suolia ja irtopäitä. Miike ei pelkää mennä äärimmäisyyksiin, eikä arastele jättää moraalisten johtopäätöksien tekoa katsojalle. Ruumiinosia revitään irti ja ihmisiä halkaistaan kahtia, koukkuihin ripustettuun mieheen työnnetään piikkejä ja veri suihkuaa kuin letkusta. Irtileikattu naama valuu alas seinää pitkin jne. jne. Itsetarkoituksellista tämä kaikki ei kuitenkaan ole, vaikka elokuvan näytöksistä tuohtuneena kesken ulos kävelleet inhon vallassa niin voivat väittää. Väkivalta on hyvin selkeästi motivoitua, mikäli elokuvaan viitsii tai pystyy shokkireaktioltaan tai hörötykseltään paneutumaan. Ensinnäkin koska hahmot ovat kaikki Kanekoa lukuun ottamatta joko halukkaita jakamaan tai vastaanottamaan tuskaa (ja Kanekokin löytää loppupuolen kohtauksessa sisäisen sadistinsa paineiden kasvaessa, purkaen turhautumistaan jo valmiiksi pahoinpideltyyn huoraan), on väkivalta oleellinen ja luonteva osa heidän elämäänsä; se tarjoaa heille pakokeinon ja nautintoa. Näin ollen on välttämätöntä esittää teot kaikessa "kauneudessaan". Toisekseen Miike haluaa herättää reaktioita väkivallalla, saada katsojan ajattelemaan sitä. Elokuvan väkivalta jakautuu kahteen osioon: leikilliseen, jo animaatiota lähestyvään tietokone-efektien tehostamaan veriläträilyyn, jolle on tarkoituskin nauraa, sekä inhottavaan ja todentuntuiseen, joka herättää inhoa ja jossa iskut näyttävät erittäin tuskallisilta. Ensimmäistä edustavat Ichin riehumiset sekä Kakiharan kidutukset, jälkimmäistä puolestaan naisten pahoinpitelyt ja Kanekon kohtalo lopussa. Miike vuorottelee lähestymistapoja niin, että katsoja ensin nauraa ja - nähdessään "samaa" väkivaltaa eri asiayhteydessä sekä eri sävyisenä - sitten saa miettiä, miksi ja mille oikeastaan nauroikaan. Vaikka elokuva sisältää esitystavoiltaan kahdenlaista väkivaltaa, on helppo muodostaa automaattinen reaktio ja ympätä ne yhdeksi kokonaisuudeksi, sekä tuomita teos tällä perusteella. Se vain sattuu olemaan melko typerä tapa suhtautua asiaan.

Ichi the Killer [5]
Ichi the Killer [6]

Ichi the Killer on paitsi elokuva elokuvaväkivallasta, myös manipulaatiosta. Kakihara manipuloi avoimesti jengiään, jonka johtoon hän nousee Anjon kuoltua. Kontrolli on kuitenkin pelkkää illuusiota, sillä Jijii vetelee kaikkia elokuvan hahmoja naruista heidän sitä tajuamattaan. Jijii on puolestaan Takashi Miiken sätkynukke (tuskin on sattumaa, että tätä tapahtumien ohjaajaa esittää Tetsuo-ohjaaja Shinya Tsukamoto), kuten yleisön reaktiotkin. Jijiin motivaatiota ei koskaan selvennetä, itse asiassa siihen ei edes viitata. Toki takana voi olla pelkkä sadismi, mikä sopii elokuvan teemoihin. Elokuva herättää melkein automaattisesti vahvan reaktion puolesta tai vastaan. Toki yltiöpäiseen verimättöön voi myös turtua (Ichi kestää 123 minuuttia), mutta reaktio sekin on.

Ichi the Killer ei kuitenkaan ole mikään teesi, vaan myös vahva mustalla huumorilla kyllästetty draama. Hideo Yamamoton mangaan (sittemmin myös animaatio) pohjautuvan käsikirjoituksen henkilöt ovat Miiken elokuville tyypillisen absurdilla tavalla ylilyötyjä sivuhahmoja myöten. Elokuvan kaikki ihmiset (pikkupoika Takeshia, joka on vielä viaton, lukuun ottamatta - tosin elokuvan loputtua hänenkin viattomuutensa on riistetty) käyttäytyvät äärimmäisen vastenmielisesti. Ichi esitellään katsojalle tirkistelemässä parvekkeelta, kun parittaja hakkaa ja raiskaa huoraansa. Koska hän on pukeutunut supersankariasuunsa, oletus on, että Ichi pelastaa naisen. Näin ei kuitenkaan käy, vaan sen sijaan hän alkaa masturboida. Elokuvan nimi piirtyy Ichin spermalätäkköön. Miike tekee heti selväksi, että sankareita on turha odottaa. Vaikka Jijii käyttääkin Ichiä hyväkseen, on tämä jo aiemmin tappanut omat vanhempansa, joten missään nimessä terveestä ja helposti samaistuttavasta hahmosta ei ole kyse. Miiken kunniaksi on luettava, että siitä huolimatta juoneen ajautuu mukaan ja henkilöt ovat kuitenkin aidosti kiinnostavia sekä hyvin motivoituja, joten heidän kohtalostaan kiinnostuu. Tadanobu Asano näyttää Kakiharana kasvojensa arpien vuoksi siltä, kuin hymyilisi vienosti koko ajan. Arvet tietysti myös korostavat hahmon masokismia. Lisäksi Asanon poskissa olevat viiltohaavat eivät ole kasvaneet kiinni, joten hänellä on kaksi lisäaukkoa naamassaan, joiden kautta on kätevä esim. puhaltaa savut ulos polttaessaan tupakkaa! Pääkolmikosta vähimmälle huomiolle jäävää Kanekoa esittää toinen elokuvaohjaaja, mm. Postman Bluesin tehnyt Sabu. Myös Suzuki Matsuo on ohjannut elokuvia, joten teoksessa on poikkeuksellisen paljon (hyvin) näytteleviä ohjaajavierailijoita.

Ichi the Killer [7]
Ichi the Killer [8]

Miike halusi alun perin tehdä elokuvan samaan tyyliin kuin Robert Rodriguez sittemmin sovitti Frank Millerin Sin City -sarjakuvan elokuvaksi (2005), eli jättää käsikirjoitus kokonaan tekemättä ja tehdä elokuva suoraan sarjakuvan ruuduista, repliikkeineen kaikkineen. Yamamoton oli tarkoitus tehdä kokonaan uusi sarjakuva elokuvan pohjalle, mutta se ei koskaan täyttänyt hänen tiukkoja laatuvaatimuksiaan, joten Miiken oli turvauduttava perinteiseen käsikirjoitukseen. Yhteistyön Satôn kanssa voi katsoa olleen hedelmällistä monelta kannalta, sillä myös Miiken loistava Gozu (2003) perustuu hänen käsikirjoitukseensa. Ichi the Killer on useasta Miike-elokuvasta tutun, sarjakuvatekijän kaiman, kuvaaja Hideo Yamamoton ansiosta myös varsin toimivaa jälkeä visuaalisesti, vahvoista ja elävistä väreistä osuviin kuvakompositioihin.

Kaikesta huolimatta Ichi the Killer ei kuitenkaan ole puheenvuoro räikeän elokuvaväkivallan puolesta sinänsä, vaan elokuva, joka pistää katsojan miettimään, miksi hän oikeastaan haluaa sellaista nähdä ja mitä siitä saa irti. Tätä olisi mahdotonta tehdä yhtä tehokkaasti näyttämättä graafista väkivaltaa laajasti eri konteksteissa. Toki on mahdotonta kieltää, etteikö Miike varmasti nauttisi kaiken tämän mässäilyn vyöryttämisestä katsojan silmille ja aivoihin. Mutta miksipäs ei, sillä kaikki todellakin lähtee monipuolisista hahmoista. Muoto ja sisältö tukevat toisiaan upeasti, ja elokuvasta on oikeastaan vaikea keksiä huonoja puolia Miiken energisen kerronnan, loistavien näyttelijäsuoritusten ja loppuun asti mietittyjen kantavien ideoiden ansiosta. Suosittelen katsomaan avoimin mielin ja ajatuksen kanssa. Jos katsomisen jälkeen tulee halu mennä raiskaamaan ja murhaamaan, niin ei hätää, voit aina syyttää siitä Takashi Miikeä... sillä itsessäsihän ei tietysti ole mitään vikaa.

*****
© Ilja Rautsi, julkaistu: 7.6.2005
keskiarvo
toimitus
3.46/5.00 (12)
 JSSMTPJMKKJM*IRMEMMMK*EMPI
  4.0 4.0 4.0 3.0 4.5 2.0 5.0 3.5 3.0 3.5 1.5 3.5
keskiarvo
lukijat i
3.49/5.00 (36)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  40 (91)
44%
Ichi the Killer (2001)  Ichi the Killer (2001)Koroshiya 1  

kommentit

odota...
anonyymi kommentoi (19.7.2010 01:25:20)
user avatar Miike todistaa elokuvallaan vakuuttavasti ainoastaan sen, että pari mielenkiintoista hahmoa ei vielä riitä oikein mihinkään.
vastaa »
Neon Maniac kommentoi (24.9.2017 15:02:17)
user avatar Well Go USA Entertainment on hankkinut Pohjois-Amerikan oikeudet elokuvan marraskuun alussa jenkkien teatterikierrokseen starttaavaan 4K masteroituun ohjaajan versioon. Oletusarvoisesti Blu-ray ilmestynee markkinoille viimeistään vuoden 2018 alussa.
vastaa »

kommentoi arvostelua ja/tai elokuvaa