Sette scialli di seta gialla (1972) :: The Crimes of the Black Cat
aka Seven Shawls of Yellow Silk
![]() |
![]() |
|
Viimeaikainen giallo-julkaisujen tulva on näkynyt epäilemättä myös Elitistin arvosteluissa. Mutta ei kai sitä nyt pidä alkaa runsaudenpulasta kitisemään, ollaan hiljaa kiitollisia, että joku viitsii siirtää arkistoissa lojuvat elokuvat hopeakiekolle.
![Sette scialli di seta gialla [1]](/web/public/captures/reviews/000500/000742-a.jpg)
![Sette scialli di seta gialla [2]](/web/public/captures/reviews/000500/000742-b.jpg)
Eräs uusimpia tulokkaita julkaisijana on musiikkipuolella aiemmin touhunnut italialainen Dagored. Firman ensimmäiseksi giallojulkaisuksi on valikoitunut aika tuntemattoman ohjaajan Sergio Pastoren Sette scialli di seta gialla, vapaasti suomennettuna: seitsemän keltaista silkkihuivia. Ja ulkona samalta firmalta on jo myös Umberto Lenzin krimi Milano rovente (1973).
![Sette scialli di seta gialla [3]](/web/public/captures/reviews/000500/000742-c.jpg)
![Sette scialli di seta gialla [4]](/web/public/captures/reviews/000500/000742-d.jpg)
Sette scialli di seta gialla on aika tyypillinen sekoitus genren vakiomateriaalia: sokea, vapaaherran elämää viettävä pianisti päätyy selvittelemään muotitalon mallityttöjä päiviltä ottavan mustahansikkaisen murhaajan henkilöllisyyttä. Loppupaljastukseen päädytään tyypillisen määrän monimutkaisia juonenkäänteitä jälkeen.
![Sette scialli di seta gialla [5]](/web/public/captures/reviews/000500/000742-e.jpg)
![Sette scialli di seta gialla [6]](/web/public/captures/reviews/000500/000742-f.jpg)
Sette scialli di seta gialla on kaikenkaikkiaan hyvinkin keskinkertainen lajityyppinsä edustaja. Periaatteessa kaikki elementit ovat kohdallaan, mutta mikään osa-alue ei nosta kokonaisuutta lentoon. Sleazea on hyvin maltillisesti (tähtihetkenä hieman sävyltään kokonaisuutta vastaan töksähtävä suihkumurha), näyttelijät ovat asiallisen laadukkaita (ja hillittyjä), ja musiikit tukevat tarinaa, mutteivät jää päähän soimaan. Juoni on toimiva, joskaan ei mitenkään omaperäinen, ja tarinan mausteina käytetyt päähenkilön sokeus ja murhien eläinteema viittaavat jo hieman turhankin vahvasti Dario Argenton (vuotta ennen Pastoren elokuvaa päätökseen saattaman) eläintrilogian suuntaan. Sette scialli di seta gialli on siis kaikin puolin korrekti elokuva, joka ei juuri ihastuta jos ei vihastutakaan.
Sen sijaan julkaisun laadusta ei Dagoredille voi antaa kovin kaksista
arvosanaa. Positiivisia piirteitä julkaisussa ovat alkuperäinen italiankielinen
ääniraita (englantiteksteillä), sekä nätti kansitaide ja sisälehtiseen
painettu mukavankokoinen alkuperäisjuliste. Huonoista puolista saakin jo vihiä
heti levyn käynnistyttyä, sen verran karkeaa työtä nimittäin on levyn valikko.
Eikä parempaa seuraa. Itse elokuva esitetään epämääräisellä kuvasuhteella.
Alkuteksteistä voi lukea maagisen sanan Scope, mutta elokuvan katsottuani en
vieläkään voi sanoa varmasti olisiko pitänyt valita anamorfinen scope-kuva vai
cropattu 16:9 letterbox. Anamorfiseksi levitettynä kuva on selkeästi leveämpi
kuin 2.35:1, kun taas letterboxina katsottuna ihmiset ovat lievästi kapeita.
Ota tästä nyt sitten selvää.
Kuvanlaatu ylipäänsä on muutenkin heikko. Harmaasävyjen määrä on pieni, mikä tarkoittaa, että kaikki pimeät kohtaukset todella ovat pimeitä. Värit ovat
haaleat ja kuva muutenkin oudon samea. Nämä kaikki ovat todella valitettavia
puutteita, etenkin kun ottaa huomioon sen, että kyseessä ei ole mikään
halpajulkaisu. Voi vain toivoa, että Dagoredin tulevat julkaisut ovat selkeästi
parempilaatuisia.
pisteet (äänet) | nimeke | ||
---|---|---|---|
5 (9) 56% |
![]() |
kommentit
kommentoi arvostelua ja/tai elokuvaa