Sette scialli di seta gialla (1972) :: The Crimes of the Black Cat

aka Seven Shawls of Yellow Silk

Ohjaus Sergio Pastore Käsikirjoitus Sandro Continenza Sergio Pastore Näyttelijät Antonio De Teffè Sylva Koscina Giovanna Lenzi Renato De Carmine Giacomo Rossi-Stuart Umberto Raho Annabella Incontrera Romano Malaspina Isabelle Marchall Imelde Marani Liliana Pavlo Lorenzo Piani Irio Fantini Shirley Corrigan Bruno Alias Maa Italia
Genre Kauhu, Mysteeri, Trilleri, Giallo

Viimeaikainen giallo-julkaisujen tulva on näkynyt epäilemättä myös Elitistin arvosteluissa. Mutta ei kai sitä nyt pidä alkaa runsaudenpulasta kitisemään, ollaan hiljaa kiitollisia, että joku viitsii siirtää arkistoissa lojuvat elokuvat hopeakiekolle.

Eräs uusimpia tulokkaita julkaisijana on musiikkipuolella aiemmin touhunnut italialainen Dagored. Firman ensimmäiseksi giallojulkaisuksi on valikoitunut aika tuntemattoman ohjaajan Sergio Pastoren Sette scialli di seta gialla, vapaasti suomennettuna: seitsemän keltaista silkkihuivia. Ja ulkona samalta firmalta on jo myös Umberto Lenzin krimi Milano rovente (1973).

Sette scialli di seta gialla on aika tyypillinen sekoitus genren vakiomateriaalia: sokea, vapaaherran elämää viettävä pianisti päätyy selvittelemään muotitalon mallityttöjä päiviltä ottavan mustahansikkaisen murhaajan henkilöllisyyttä. Loppupaljastukseen päädytään tyypillisen määrän monimutkaisia juonenkäänteitä jälkeen.

Sette scialli di seta gialla on kaikenkaikkiaan hyvinkin keskinkertainen lajityyppinsä edustaja. Periaatteessa kaikki elementit ovat kohdallaan, mutta mikään osa-alue ei nosta kokonaisuutta lentoon. Sleazea on hyvin maltillisesti (tähtihetkenä hieman sävyltään kokonaisuutta vastaan töksähtävä suihkumurha), näyttelijät ovat asiallisen laadukkaita (ja hillittyjä), ja musiikit tukevat tarinaa, mutteivät jää päähän soimaan. Juoni on toimiva, joskaan ei mitenkään omaperäinen, ja tarinan mausteina käytetyt päähenkilön sokeus ja murhien eläinteema viittaavat jo hieman turhankin vahvasti Dario Argenton (vuotta ennen Pastoren elokuvaa päätökseen saattaman) eläintrilogian suuntaan. Sette scialli di seta gialli on siis kaikin puolin korrekti elokuva, joka ei juuri ihastuta jos ei vihastutakaan.

Versioinfo (9.7.2005):

Sen sijaan julkaisun laadusta ei Dagoredille voi antaa kovin kaksista arvosanaa. Positiivisia piirteitä julkaisussa ovat alkuperäinen italiankielinen ääniraita (englantiteksteillä), sekä nätti kansitaide ja sisälehtiseen painettu mukavankokoinen alkuperäisjuliste. Huonoista puolista saakin jo vihiä heti levyn käynnistyttyä, sen verran karkeaa työtä nimittäin on levyn valikko. Eikä parempaa seuraa. Itse elokuva esitetään epämääräisellä kuvasuhteella. Alkuteksteistä voi lukea maagisen sanan Scope, mutta elokuvan katsottuani en vieläkään voi sanoa varmasti olisiko pitänyt valita anamorfinen scope-kuva vai cropattu 16:9 letterbox. Anamorfiseksi levitettynä kuva on selkeästi leveämpi kuin 2.35:1, kun taas letterboxina katsottuna ihmiset ovat lievästi kapeita. Ota tästä nyt sitten selvää.

Kuvanlaatu ylipäänsä on muutenkin heikko. Harmaasävyjen määrä on pieni, mikä tarkoittaa, että kaikki pimeät kohtaukset todella ovat pimeitä. Värit ovat haaleat ja kuva muutenkin oudon samea. Nämä kaikki ovat todella valitettavia puutteita, etenkin kun ottaa huomioon sen, että kyseessä ei ole mikään halpajulkaisu. Voi vain toivoa, että Dagoredin tulevat julkaisut ovat selkeästi parempilaatuisia.