Caroline Munro

Dark Water (2005)

Tumma vesi

aka Dark Water - Dunkle Wasser; Dark water - La huella; Eau trouble

Dark Water #1 Dark Water #2
IMDb

Japanilaiskauhun ryöstöviljelybuumi jyllää edelleen täyttä päätä Amerikassa. Riipivien itämaisten kummitustarinoiden käännyttäminen englanninkielisille massamarkkinoille tuottaa helppoa rahaa, sillä shokkien toimivuus alkuteoksessa on jo havaittu. The Ringillä (1998) mustatukkaisten naishaamujen kankaille rynnimisen aloittaneen Hideo Nakatan tuotanto näyttää olevan erityisen suosittua, sillä molemmat tappavasta videokasetista kertovat elokuvat on jo ehditty vääntää uusiksi. Alkuperäisten Ringin jälkeen Nakata ohjasi tunnelmallisen ja ohjaajalle tyypillisen vesikeskeisen haamutarinan Dark Water (2002), josta on nyt vuorostaan tuotettu isommalla rahalla ja tunnetummilla näyttelijöillä ihka uusi, mutta lähes yksi yhteen samanlainen elokuva.

Dahlia (Jennifer Connelly) on miehestään avioeroa hankkimassa ja uutta asuntoa itselleen sekä pienelle Ceci-tyttärelleen (Ariel Gade) etsivä, omista äititraumoistaan kärsivä nainen. Asunto löytyy nopeasti, vanhasta nuhjuisesta kerrostalosta, jossa mikään ei oikein tunnu toimivan kunnolla. Makuuhuoneen katosta valtaa alaa yläkerrasta läpi tuleva vesivuoto, jota ei tunnu saavan kuriin millään, eikä jatkuva rankkasade ainakaan auta asiaa. Ylhäältä kuuluu myös kovaäänisiä juoksuaskeleita, joista äksy talonmies syyttää naapuruston teinipoikia. Dahlian stressikäyrä loikkaa uusiin ulottuvuuksiin kun Ceci löytää itselleen mielikuvitusystävän, joka ei millään suostu jättämään tyttöä rauhaan. Vesihanat ja katto vuotavat mustaa vettä, aviomies syyttää Dahliaa hulluksi, Ceci joutuu ongelmiin koulussa ja kaiken taustalla tuntuu olevan jotakin pahaa - mutta mitä?

Dark Water [1]
Dark Water [2]

Kuten Ringit, myös alkuperäinen Dark Water perustui Koji Suzukin kirjaan. Kirjasta väännetyn elokuvan pohjalta Rafael Yglesiasin näpyttelemä käsikirjoitus seuraa edeltäjäänsä varsin tarkasti, lisäämättä tai poistamatta mitään olennaisen merkittävää. Peter Weirin Fearlessin (1993) omasta romaanistaan sovittaneelta Yglesiasilta uskaltaisi odottaa hieman kiinnostavampia ratkaisuja, mutta on tietysti vaikea sanoa kuinka vapaat kädet hänellä on ollut. Ohjaaja on varsinainen yllätys, sillä viime vuoden Che Guevara -elokuvalla Moottoripyöräpäiväkirja sävähdyttäneeltä Walter Sallesilta ei todellakaan osannut odottaa kauhuelokuvaa. Ikävä kyllä Salles ei osoittaudu mahdottoman omaperäiseksi kauhutunnelman rakentajaksi, eikä paikoitellen tunnu osaavan päättää, millaista elokuvaa oikein onkaan kyhäämässä. Välillä ollaan avioerodraamassa, välillä kummitustarinassa, välillä uppoudutaan äititraumoihin ja sitten heitellään säikkyshokkeja. Tämän toivoisi tekevän elokuvasta monipuolisemman ja niin varmasti tapahtuisikin, mikäli eri osapuolet olisi osattu asettaa tasapainoon keskenään. Salles ja Yglesias eivät kuitenkaan kykene nivomaan langanpätkiään yhteen, joten lopputulos on sinänsä sujuvasti etenevä, mutta auttamattoman hajanainen tilkkutäkki. Nakatan alkuteoksen orjallinen kopiointi tuntuu viittaavaan puhtaasti rahallisiin motiiveihin, vaikkei Salles nyt sentään unessa kameran takana ole - näyttelijäsuoritukset ovat kautta linjan päteviä.

Eikä se tällä kaartilla tietysti ole mikään ihme. Jennifer Connelly on viime vuosina noussut tasaista tahtia vahvoilla suorituksillaan, eikä tee tässäkään poikkeusta. Connelly kannattelee elokuvaa sujuvasti ja yltää kokonaisuutta parempaan suoritukseen. Kun tukemassa ovat vielä mm. John C. Reilly, Pete Postlethwaite ja Tim Roth, voidaan puhua jo lahjakkuuden yliannostelemisesta melko yksipuolisiin rooleihin. Etenkin Rothin hukkaaminen varsin persoonattoman yksioikoiseksi auttavaksi lakimieheksi on jo lähes rikollista.

Dark Water [3]
Dark Water [4]

Kun Nakatan alkuperäinen on vielä (puutteistaan huolimatta) huomattavasti pelottavampi, ei voi kuin ihmetellä. Dark Waterin ainoa vahvuus näyttelijöiden ohella on Sallesin yhdessä kuvaaja Affonso Beaton kanssa luoma synkkä ja nuhruinen, jatkuvan sateen piiskaama maailma. Lakkaamatta taivaalta valuvat vesimassat ovat omiaan painostavan ilmapiirin luomiseen ja visuaalinen ilme saa niistä hieman lisäpontta. Laadusta tunnetun säveltäjä Angelo Badalamentin musiikkikaan ei onnistu juuri nostattamaan kokonaisuutta hyvältä näyttävän keskinkertaisuuden mustasta suosta. Elokuvassa kaikki ikään kuin vain tapahtuu, vailla sen suurempia motivaatioita tai palikoiden loksahtamista kohdallaan. Juonenkäänteet voisivat yhtä hyvin olla kummituksia ottaen huomioon miten vähän huomiota niiden esittämiseen on uhrattu. Äidin rakkaus (ja sen puute) lapseensa on keskeinen teema, jota hyödynnettiin jo Ringeissäkin. Tässä sitä saavat ilmentää lähinnä Connellyn muutamat hysteriakohtaukset ja ällöä lähestyvät kivakiva-hetket äidin ja tyttären välillä. Tämän seurauksena, ja koska Sallesilla on vaikeuksia luoda kasvavaa intensiteettiä, jää lopetus myös kauas potentiaalisesta riipaisevuudestaan. Elokuvan päätyttyä ei voi kuin olkapäitään kohauttaa, vaikka saattaa Dark Water teemojensa sekä kesyhkön kauhusisällön vuoksi päätyä naistenlehtien suosikiksi esimerkkinä "aikuisten kauhusta". Mukana olevan lahjakkuuden määrän vuoksi tekisi jo mieli antaa paljon anteeksi, mutta tuloksen huomioon ottaen on pakko tyytyä vain hämmästelemään tapauksen olemassaoloa.

**---
© Ilja Rautsi, julkaistu: 14.7.2005
keskiarvo
toimitus
2.00/5.00 (3)
 JSSMIR
  2.0 2.0 2.0
keskiarvo
lukijat i
2.00/5.00 (7)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!