Caroline Munro

Millions (2004)

aka Millones; Caiu do Céu; Ekatommyria; Milyonlar

Millions #1 Millions #2
IMDb

Shallow Gravella (1994) ja Trainspottingilla (1996) räjähtävän alun uralleen luonut Danny Boyle näytti jo hetken aikaa hukkuneen tusinaviihteen hötteikköön vain hetkittäin toimivan romanttisen komedian A Life Less Ordinary sekä naurettavan L'Oreal-mainosestetiikan ylistyslaulun The Beach ansiosta. Parin vuoden sulattelun jälkeen Boyle kuitenkin latasi patterinsa rosoisen vauhdikkaalla ja karmivalla zombimuunnelmalla 28 Days Later (2002). Lokeroimista välttävä ohjaaja palaa nyt tavallaan alkupisteeseen vinkeän omaperäisellä lastenelokuvallaan Millions, joka muistuttaa perusasetelmaltaan - jos ei muuten - paljonkin Boylen esikoistrilleriä.

Millions [1]
Millions [2]

Veljespari Damian (Alex Etel) ja Anthony (Lewis Owen McGibbon) muuttavat äitinsä kuoltua isänsä kanssa juuri valmistuneelle keskiluokkaisten omakotitaloasuinalueelle. Vanhempi Anthony sopeutuu hyvin joukkoon koulussa, mutta pienelle Damianille, jota pidetään outona, juttu ei ole aivan yksinkertainen. Tietysti Damian onkin hieman kummallinen, sillä hän on eniten kiinnostunut marttyyrina kuolleista kristillisistä pyhimyksistä - jotka aina välillä ilmestyvät juttelemaan hänen kanssaan. Eräänä päivänä Damianin istuessa yksin ratatien viereen kyhäämässään pahvimajassa, lentää taivaalta hänen syliinsä jättimäinen laukku täynnä rahaa. Anthony sanoo, ettei siitä saa kertoa kenellekään ja pojat alkavat tuhlata laukun sisältöä kukin omalla tavallaan: Anthony itseensä ja Damian köyhiin ihmisiin.

Millions on lastenelokuva sanan parhaassa merkityksessä, sillä siitä voivat nauttia sekä lapset että aikuiset. Boyle ei sorru tunteiden pakkosyöttöön ja itsestään selvyyksiin kuin vasta aivan lopussa. Muuten Michael Winterbottomin vakiokirjoittaja Frank Cottrell Boycen leikkisyydessään vakava käsikirjoitus herää hienosti eloon Boylen hyperaktiivisessa visuaalisessa käsittelyssä ja aikuiskatsojakin pääsee pohtimaan rahan, hyvyyden ja pyhyyden sisintä olemusta. Lasten tempaukset rahan tuhlaamisessa ovat hauskaa seurattavaa, sillä kummankin luonne on tarpeeksi vankasti pohjustettu, että jutut nousevat pelkkien irtovitsien yläpuolelle.

Millions [3]
Millions [4]

Noin kaksi kolmasosaa edettyään elokuva kuitenkin hyytyy, kuin Boyce ja Boyle eivät olisi täysin varmoja suunnasta. Rahalaukun omistajan yksioikoinen pahuus (ja ahdistavasti huokuva ääniraita aina hänen ilmestyessään) on myös tavallaan perusteltua, mutta hieman liian helppo ratkaisu. Lopussa sitten heittäydytään jo harvinaisen alleviivaavaksi, mikä on sääli, sillä muuten elokuva on riemukasta seurattavaa.

Hauska idea on sijoittaa Millions juuri ennen hetkeä, kun punnat vaihtuvat euroiksi. Rahan ja materian arvoa ivallisesti kommentoiva elokuva saa lisäpontta osan rahasta todella muuttuessa täysin arvottomaksi lain voimalla. Erona Shallow Graven kyynisiin ja itsekkäisiin nuoriin aikuisiin, lapset ovat vielä viattomia, näin tarjoten hyvät mahdollisuudet pureutua elokuvan keskeiseen teemaan pyyteettömästä hyvyydestä, jota Damianin marttyyrit ja äitinsä hänelle edustavat.

Millions [5]
Millions [6]

Boyle revittelee Millionsissa visuaalisesti ehkä enemmän kuin koskaan aiemmin urallaan, mm. jakaen ja nopeuttaen kuvaa. Jatkuva kikkailu toimii, sillä se luo elokuvasta katsojalle samanlaista taianomaista seikkailua, jota se hahmoillekin on. Boycen käsikirjoitus on nokkela ja sydämellinen, antaen hauskoja hetkiä lasten ohella myös sivuhahmoille. John Murphyn paikoitellen hyvin dannyelfmanmainen musiikki korostaa sadunomaisuutta, joskin jatkuvasti toistuva teema alkaa tietyn pisteen jälkeen jo käydä hermoille.

Mikään ei kuitenkaan toimisi, jos veljesten esittäjät olisivat epäuskottavia. Onnistuneinta Millionsissa onkin tiukka pitäytyminen lasten tasolla, antaen hämmästyttävän luontevan pääparin, ja erityisesti Alex Etelin, loistaa. Damianille ilmestyvät pyhimykset ja pojan suorastaan uskomattoman naiivi ja puhdas luonne tarjoavat paitsi parhaat naurut, myös koskettavimmat hetket.

***½-
© Ilja Rautsi, julkaistu: 16.8.2005
keskiarvo
toimitus
3.50/5.00 (1)
 
keskiarvo
lukijat i
3.50/5.00 (1)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!