Caroline Munro

London Voodoo (2004)


London Voodoo #1 London Voodoo #2
IMDb

Voodoo nostaa taas suossa mädäntynyttä päätään kauhukuvastossa. Afrikkalaisten orjien mukana levinnyt uskonto tarjoaa kuolleista herättämisineen hyvät puitteet yliluonnollisuuksille, joskin mielenkiintoisimmat piirteet hukkuvat usein tekijöiden kyvyttömyyteen hyödyntää muuta kuin peruskliseitä. Parhaita aihetta sivuavia teoksia on ehdottomasti Alan Parkerin Angel Heart (1987). Teattereihin tupsahti juuri amerikkalainen nykyesimerkki The Skeleton Key (2005) ja nyt samaa aihetta hyödyntää brittiläinen Robert Pratten teoksessaan London Voodoo. Nimi on siinä mielessä hassu, ettei Prattenille tule mieleenkään hyödyntää Lontoota miljöönä, saati sitten liittää amerikkalaisen päähenkilönsä voodoovaltaukseen kulttuurierojen aiheuttamaa stressiä.

Amerikkalainen Sarah (Sara Stewart) muuttaa brittiläisen miehensä Lincolnin (Doug Cockle) työn perässä Lontooseen. Pariskunnalla on kaksivuotias tytär, jota hoitamaan palkataan au pair Kelly (Vonda Barnes). Kaikki vaikuttaa hyvältä, kunnes Sarah löytää talon kellarista lattian alta vanhan haudan, jossa kaksi toisiinsa kääriytynyttä, mustunutta luurankoa halaa toisiaan voodoo-välineiden ympäröimänä. Avattuaan haudan Sarah saa kohtauksen ja alkaa pikkuhiljaa käyttäytyä merkillisesti, puhuen välillä ranskaa, tehden sokerista ja riisistä sydämen kuvioita ja maalaten kehoaan oudoilla merkeillä. Lincolnin kaikki aikaa kuluu töissä ja Kelly sabotoi tilannetta lisää ihastumalla tähän. Ovellekin ilmaantuu hörhöltä vaikuttavia hyypiöitä, jotka väittävät muinaisen hengen vallanneen Sarahin kehon.

London Voodoo [1]
London Voodoo [2]

Ja niin edespäin. Kaikki varmaan arvaavat enemmän tai vähemmän minne päin tarina on menossa ja voivat jo kuvitella koko keskinkertaisen roskan kaikkine käänteineen. London Voodoo alkaa puolilupaavasti, mutta ohjaaja-kirjoittaja Robert Pratten ei onnistu kasvattamaan jännitystä tutun ilmeisen kertomuksensa elementeistä. Mitä pitemmälle elokuva etenee, sitä junnaavammaksi se käy. Puolen välin jälkeen käytännössä jo vatvotaan vain samaa tilannetta uudestaan ja uudestaan lievillä variaatioilla. Kliimaksi on niin konventionaalinen kuin olla ja voi, eikä Pratten ole siihen mennessä tehnyt mitään innovatiivista tai edes omaperäistä, että katsoja kykenisi muuhun kuin haukotteluun.

Stewart on pätevähkö valinta sekoavaksi Sarahiksi, mutta ei hänkään saa sävyjä yksipuoliseen rooliinsa. Sama pätee kaksin verroin Cockleen, jonka tehtävä on vain jatkuva reagointi. Elokuvan hehkutettu musiikki osoittautuu menetteleväksi, mutta ei missään nimessä mitään erityismainintaa ansaitsevaksi elämykseksi. Kuvallisesti meno pysyy tutuissa ja turvallisissa puitteissa.

Kokonaisuutena London Voodoo on juuri ja juuri tuskattoman kertakatselun kestävä geneerinen voodookauhukeitos, mutta Prattenin kyvyttömyys mennä syvemmälle niin horror-osuuden kuin avioparin ongelmien puimisen suhteen johtaa puolivillaiseen sekasotkuun, josta ei riitä puhuttavaa edes yhden kaljatuopin ajaksi.

**---
© Ilja Rautsi, julkaistu: 27.8.2005
keskiarvo
toimitus
2.00/5.00 (1)
 
keskiarvo
lukijat
0.00/5.00 (0)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!