Caroline Munro

Punk: Attitude (2005)


Punk: Attitude #1  
IMDb

Punk: Attitude on ensimmäinen tuntemani elokuva, joka on keskittynyt punkin synnyn ja kehityksen laajaan kaareen ja sen vaikutukseen muihin musikkityyleihin. Tehtävä ei ole helppo ja asiallisen dokumentin tekeminen on vaatinut runsaan taustatiedon ja ymmärryksen lisäksi oikeita kontakteja.

Onneksi kaikkea tätä on löytynyt ohjaaja Don Lettsiltä. Elokuvan nimi viittaa asenteeseen ja juuri tähän punkin ydinnektarin kuvaamiseen dokumentti keskittyy. Lyhyesti käydään läpi Chuck Berryn, Elviksen ja Jerry Lee Lewisin tabuja rikkoneen käyttäytymisen vaikutus siihen, että nuoret ovat ymmärtäneet rokkaavan kapinallisuuden tarjoamat mahdollisuudet yhteiskuntakriittisenä keinona. Kronologisesti etenevässä dokumentissa saavutaan rock'n'rollin kultakauden jälkeen hippiajan Detroitiin, jossa MC5 ja Stooges aloittivat soundillisesti punkin. He eivät kuitenkaan unohda kiittää Velvet Undergroundia ajatusmaailmansa muokkaamisesta. Kohta aikakone siirtyy New Yorkin kuuluisalle CBGB-klubille seuraamaan Ramonesin, Televisionin ja Patti Smithin edesottamuksia. 75-scenen tekijät valittelevat sitä, miten Malcolm McLaren tuhosi hetkellisesti punkättidyydin kaupallistamalla punkin keskiluokkaisten perheiden vesojen muotiliikkeeksi.

CBGB:llä viivytään aina 80-luvun puolelle ja katsoja saa ihastella alkuaikojen Bad Brainsin konserttitaltiointia. Juuri nämä harvinaisemmat otteet 80-luvun alkuaikojen hc-skenestä ovat elokuvan ehdotonta nannaa. Kuitenkin juuri 80-luvun kartoituksessa dokumentti alkaa hajota historiakatsauksesta nostalgiatripiksi. Aikaa käytetään melkoisen paljon tuntemattomampien New Wave -yhtyeiden esittelyyn ja samalla sujuvasti jätetään monet Hüsker Dün kaltaiset post-punkin merkkibändit mainitsematta. Osa haastateltavista on mukana kertomassa hauskoja anekdootteja menneisyydestä, toiset taasen yrittävät ihan vakavissaan kertoa, mitä oikein kulttuurihistoriallisesti tapahtui. Punaisen langan säilyttää parhaiten Henry Rollins, jonka kommentit ovat teräviä ja hersyviä. Erityisesti nauratti herran mylly-hc:ta koskevat homoeroottisuusvittuilut, varsinkin kun väliin oli leikattu Agnostic Frontin puupäisen keulahahmon Roger Miretin "unity"-paatosta.

Jos 80-luku käydään hieman hätäillen läpi, niin 90-luvun Nirvanaan ja erinäisiin skedepunk-bändeihin keskittynyt osuus on jopa hieman nolo. Kaikesta tulee mieleen, että voihan vittu, nyt tämä homma on jo täysin pilalla. Ehkä se onkin.

Tietystä ryhdittömyydestä huolimatta Punk: Attitude on kelpo katsaus punkin historiaan varsinkin niille, joilla ei ole käsitystä modernin musiikin kehityksestä. Asiaan perehtyneille dokumentti tarjoaa oivan kertauksen ja mahdollisuuden besserwisseröintiin. Kokonaisuuden puutteeksi lasken, ettei esim. ättidyydin isoisää Iggy Popia ole haastateltu, eikä liioin modernin DIY-ättityydin keulahahmoa Ian MacKayetä. Nämä merkkihahmot kuitenkin tunnetusti joskus antavat haastatteluita pätevistä syistä ja laatudokumentin luulisi olevan tällainen syy.

Totuus on se, että näin kunnianhimoista projektia on mahdotonta saada säädyllisesti mahtumaan puoleentoista tuntiin. Ja toinen totuus se, että joku toinen punkkari olisi nähnyt asiat toisin.

***½-
© Antti Tohka, julkaistu: 12.9.2005
keskiarvo
toimitus
3.17/5.00 (3)
 TPATPI
  3.0 3.5 3.0
keskiarvo
lukijat i
3.50/5.00 (1)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!