Caroline Munro

Palindromes (2004)


Palindromes #1 Palindromes #2
IMDb

Todd Solondzin elokuvat ovat piristysruiske amerikkalaisen elokuvan turhan usein massojen miellyttämiseen pyrkivässä, vaisun sanitoidussa maailmassa. Welcome to the Dollhouse (1995, työnimeltään Faggots & Retards) toi Solondzin pienen yleisön tietoon, mutta Suomessakin pari vuotta yhteen menoon pyörinyt Happiness (1998) räjäytti pankin maailman valtavirrasta syrjässä eläviä sosiaalitapauksia ja suoranaisia friikkejä kuvaavalle ohjaaja-kirjoittajalle. Hieman puutteelliseksi jääneen Storytellingin (2001) jälkeen Solondz palaa nukketalonsa maailmaan: Palindromes on nimittäin eräänlaista jatkoa Dollhousen "ruman ankanpoikasen" Dawnin tarinalle, vaikkei hahmoa elokuvassa näykään.

Aviva on 12-vuotias tyttö, jonka elämän palava intohimo on saada vauva. Hän ei halua päätyä samanlaiseksi kuin pahamaineinen Dawn, johon elokuvan alussa jatkuvasti viitataan. Äiti vakuuttaa kullalleen, ettei näin voisi koskaan käydä ja perhe lähtee vierailemaan ystävien luona. Aviva menee perheen pojan Judahin kanssa tämän huoneeseen katsomaan pornoa, minkä jälkeen he päätyvät lyhyeen ja noloon seksiaktiin. Aviva tulee raskaaksi, eikä millään meinaa suostua luopumaan vauvasta. Äiti saa kuitenkin lopulta tahtonsa läpi ja abortin jälkeen Aviva karkaa kotoa - päämääränään tietenkin pamahtaa uudelleen paksuksi.

Palindromes [1]
Palindromes [2]

Ensimmäinen mieleen pistävä asia Palindromesissa on se, että Avivaa esittää kahdeksan eri näyttelijää. Solondz rytmittää elokuvan Avivan elämän muutostilojen mukaan vaihtamalla näyttelijää aina, kun tytön matka saa uuden käänteen. Hahmo pysyy samana, mutta hänen ulkomuotonsa on jatkuvassa muutoksessa. Tietysti tämä kuvaa paitsi teini-iän epävarmuutta ja Avivan kuvaa itsestään, sekä muiden tapaa nähdä hänet (Aviva on syntynyt ulkoisesti uudelleen aina uuteen ihmiseen törmätessään), mutta ennen kaikkea elokuvan nimessä olevaa Solondzin keskusteemaa. Ihmiset ovat samanlaisia miten päin tahansa. Ulkoisesti voi tehdä itselleen mitä tahansa, mutta sisältö säilyy aina samana. Kukaan ei voi itselleen mitään, sillä vapaa tahtokin on geeneissä ennalta määrätty. Näyttelijävaihdokset ovatkin itse asiassa parin ekan jälkeen varsin luonteva osa elokuvaa, eikä asiaa oikeastaan puolivälin paikkeilla enää sen kummemmin ajattele.

Tuttuun vähät välittävään tyyliinsä Solondz on jälleen kerran sullonut elokuvansa täyteen ristiriitaista materiaalia, hahmoista aiheisiin ja niiden käsittelyyn. Jos ajattelee jotain elokuvan hahmoa ja sitten miettii, mikä voisi mahdollisesti olla shokeeraavin kuviteltavissa oleva repliikki hänen suuhunsa, Solondz on todennäköisesti laittanut sen juuri kyseisen näyttelijän lausuttavaksi. On jokseenkin vaikea kuvitella toista elokuvaa, jossa aikuisen naisen esittämä 12-vuotias tyttö ilmoittaa pokkana antisosiaaliselle miehelle, ettei tämä voi olla pedofiili, koska "pedofiilit rakastavat lapsia". Ihmiset eivät Solondzin elokuvissa kiertele, he sanovat suoraan mitä ajattelevat, tai tarkemmin ottaen mitä Solondz kuvittelee heidän ajattelevan. Itsesensuuria ei esiinny ja kaikki ovat karkeita, suvaitsemattomia ja epävarmoja. Palindromesissa ei paljoa pidätellä; lapset harrastavat seksiä keskenään ja aikuiset lasten kanssa. Abortti saa myös osansa, eikä Solondz edes tunnu omaavan liiemmälti sympatioita liberaaleja käsityksiä kohtaan, antaen pikkupojan esitellä muoviin käärittyä sikiötä kaatopaikalla. Tietysti pro-life -kannan pääpuolustaja teoksessa on 12-vuotias harhaluuloinen tyttö, joten mene ja tiedä. Ainakaan ketään ei päästetä vähällä.

Palindromes [3]
Palindromes [4]

Elokuvasta löytyy myös monipäinen kokoelma erinäisiä kummajaisia pedofiileistä hihhulihörhöihin. Sairaita ja vammaisia lapsia Jeesusta ylistävään tanssimusiikkiesitykseen valmentava Mama Sunshine tulee ehkä päällimmäisenä mieleen. Tapansa mukaan Solondz asettaa hahmot naurun alaisiksi laittamalla kaikki sanomaan suoraan, mitä ajattelevat. Happinessista tutulla lauseella "emme naura sinulle, nauramme kanssasi" pilkkakirveitään puolustelevan ohjaajan perimmäinen päämäärä tuntuu kuitenkin olevan juuri ihmishirviöiden sisimpien tekopyhyyksien, heikkouksien sekä naurettavuuksien valoon tuominen mahdollisimman riepottelevalla tyylillä, joten uskokoon ken tahtoo. Elokuvan aikana ainakin on mahdotonta olla nauramatta.

Solondzin näennäinen ihmisviha ja kyynisen nihilistinen maailmankatsomus ulottuu elokuvassa kaikkialle, paitsi päähenkilö Avivaan, joka nähdään pelkästään sympaattisessa valossa. Aviva saattaakin olla puhtain hahmo Solondzin tuotannossa, eikä ohjaaja raaski liata tytön sädekehää murtamalla hänen illuusionsa. Aviva säilyy kokemuksistaan huolimatta viattomana, ja se on jo jotain se. Palindromes on nyrjähtäneen kaunis, kieron hauska ja pöyristyttävän röyhkeä pala Amerikkaa.

****-
© Ilja Rautsi, julkaistu: 25.9.2005
keskiarvo
toimitus
3.75/5.00 (6)
 JSSMTPJMJM*IRPI
  4.0 4.0 3.0 4.0 4.0 4.0 3.5
keskiarvo
lukijat i
3.87/5.00 (15)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  21 (39)
54%
Palindromes (2004)  Palindromes (2004)