Caroline Munro

The Double-D Avenger (2001)


The Double-D Avenger #1  

Genre

IMDb

Masentunut? Allapäin? Pitkästynyt elämääsi? Mitä tahansa päätätkin tehdä, älä ainakaan luojan tähden laita pyörimään Double-D Avengeria, varsinkaan jos talosta löytyy ladattu ase. "Elokuvan" loputtua olet nimittäin yhtä luotia ja yhtä elämää köyhempi. Aseettomat taloudet saattavat toki huomata olevansa kokemuksen jäljiltä yhtä toivoa paremmasta huomisesta köyhempiä, mutta ei hätää, ihminen on sopeutuvainen ja kyllä elämä lopulta voittaa, lobotomoitunakin.

Joskus muinoin vuosikymmeniä sitten oli elämä niin paljon rikkaampaa elokuvallisen roskan viemäreihin sukeltaessa. Russ Meyerin ura ei kenties koskaan saavuttanut elämää suurempaa kultaa ja kunniaa, mutta ainakin hänellä oli visiota ja tyyliä lahjakkuuden jättömailla syntyneisiin tusinamaakareihin verrattuna. Rintavista elokuvistaan tunnetun Russin vaikutus saastatuotannon jälkipolviin on kipeimmin nähtävissä taliaivoisen William Wincklerin tuottamassa, kirjoittamassa ja ohjaamassa Double-D Avengerissa - elokuva, josta puhuminenkin sattuu. Wincklerin kaiken kattavaan lässähtäneisyyteen verrattuna Russ oli yläilmoja kohti uljaasti nöpöttävä taivaallinen nänni.

The Double-D Avenger [1]
The Double-D Avenger [2]
The Double-D Avenger [3]

Ja mistäkö tässä kammotuksessa sitten on kyse? Sen minäkin haluaisin tietää, mutta ikävä kyllä käsillä ei ole teleportaatiolaitetta ja poraa, enkä siten pääse kurkistelemaan Wincklerin pään syövereihin. Juoni on ärsyttävä kokoelma typeriä tissivitsejä tiputettuna keskelle lapsellista supersankarointia. Tupla-D Kostajan voima tuntuu olevan hyppiä korkealle ilmaan paikallaan, kuvasta ulos rajatulla trampoliinilla. Perusidea on ollut kaivaa esiin Meyerin tuotannon kuuluisimmat povipommit Kitten Natividad, Raven De La Croix sekä Haji hyvin ansaitulta elokuvaeläkkeeltä ja näyttää, että heillä on vuonna 2001 yhä helvetin isot tissit. Tässä mielessä tuotos on jymymenestys, sillä asia tulee harvinaisen selväksi. Wincklerillä vain ei todellakaan ole nähtävissä hyppystäkään Meyerin paikoitellen upean psykedeelisistä montaaseista tai mistään muustakaan etäisesti kiehtovaan elokuvantekoon liittyvästä. Hän vain haluaa näyttää kepeällä parodiallaan tissejä; vieläpä verhottuja tissejä. Joita ei edes fetisoida, niitä vain ponnettomasti näytetään. Tästä herää yksi monista mieleen juolahtavista kysymyksistä, eli kenelle elokuva on suunnattu? Ei ainakaan hyvin tehdyn elokuvan ystäville, siitä voi olla varma. Tahatonta huumoria kaipaavatkin joutuu heti sulkemaan pois, sillä kaikki idioottimaisuudet ovat tarkoituksellista camp-pelleilyä. Sekin vain on niin luojattoman kömpelöä ja huonosti tehtyä, että on pakko suunnata jo epätoivoinen katse trash-leiriin. Ei, päänpudistelua sieltäkin. Entäs porno-yleisö? Ai niin, ei alastomuutta. Jos joku pilipää tästä myöntää kiihottuvansa, saanee hän jo Sigmund Freudin mädäntyneen kehon nousemaan mullan läpi passittamaan selvästi ulkoavaruudesta peräisin olevan suvunjatkoviettinsä kastroitavaksi. Tietenkin on aina etäisesti mahdollista, että Winckler & Co. ovat luoneet tympeän fantasiansa ainoastaan itseään varten, mutta kieltäydyn uskomasta kenenkään halajavan viihdyttää itseään tällaisella. Johtopäätös: elokuva ei voi olla suunnattu millekään kuviteltavissa olevalle ryhmälle, siispä sillä ei ole tarkoitusta tai päämäärää. Sillä ei ole syytä olla olemassa, joten se ei ole olemassa, joten minä vain kuvittelin katsoneeni sen liian ison peyote-annoksen jälkeen, joten minä vain kuvittelen kirjoittavani tätä tekstiä ja sinä vain kuvittelet lukevasi sitä. Kaikki olevainen on illuusiota, menkää kotiinne, täällä ei ole mitään nähtävää.

The Double-D Avenger [4]
The Double-D Avenger [5]
The Double-D Avenger [6]

Näin todistettuani kiistämättömästi teoksen olemassa olemattomuuden, haluan silti lausua vielä pari varoituksen sanaa sen luonteesta. Jos on valmis vaeltamaan elokuvallisessa autiomaassa loputtomalta tuntuvan ajan ilman minkäänlaista ravintoa ja hoipertelemaan ulos aavikon toisesta päästä nääntyneenä varjona itsestään, kannattaa katsoa Double-D Avenger. Halvimman mahdollisen näköisellä videokameralla ponnettomasti kuvattu valaistukseton ja tunnelmaton typerryttävyyden multihuipennus ajaa vitutuskäyrän suuremmille kierroksille kuin sen tähtien tissit kykenevät hytkymään. Jossain päin maailmaa on varmasti mahdollista törmätä ihmiseksi itseään kutsuvaan olentoon, joka väittää tämän kulahtaneen Girl Powerin edustavan jonkin sortin feminismiä ja näyttävän naiset voima-asemassa. Toivon vain hänen törmäävään esim. liikkuvaan junaan ennen kuin ehtii minua vastaan. Karmivuuden ainoa kiehtovaksi luokiteltava kohtaus on hetki, jossa tarinan roisto haastattelee uutta stripparia klubilleen. Tiukkaan nahkaan itsensä käärinyt naikkonen sätkii taustalta kuuluvan kanankotkotuksen tahtiin kuin kansantanssiva epileptikko ja hetkeksi elokuva saavuttaa sen käsittämättömän absurdiuden tason, jota vaativa harrastaja niin kipeästi kaipaa. Muuten kokemus on kuin töllöttäisi 77 minuuttia yhteen putkeen leikattuja ankean pornoelokuvan välidraamaosuuksia. Triviana mainittakoon, että ohjaaja Winckler - joka on uransa aikana mm. kirjoittanut ja ohjannut pelkkiä kääpiöitä sisältävää komediasarjaa - teki kuulemma itse kaikki sankarittaren stuntit. Ja kyllä, hän hyppii paikallaan paljon luontevammin sekä taidokkaammin kuin tekee elokuvia. Pointsit Williamille, keskity vaan niihin pomppuihin vastaisuudessa.

*----
© Ilja Rautsi, julkaistu: 2.10.2005
keskiarvo
toimitus
1.00/5.00 (1)
 
keskiarvo
lukijat i
2.00/5.00 (1)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!