Caroline Munro

Suspiria (1977)

Tappavat huokaukset

aka Dario Argento's Suspiria; Flykten från helvete; Chock House; Suspiria - In den Krallen des Bösen

Suspiria #1 Suspiria #2
IMDb

Espoossa koettiin 90-luvun taitteessa pienimuotoinen ja harvinaislaatuinen hetki, kun joukko kauhuelokuvien harrastajia kokoontui syrjäiseen huoneeseen Dark Fantasy Ry:n aloitteesta vuosittaisten elokuvafestivaalien yhteydessä. Se oli samalla allekirjoittaneen ensimmäinen kosketus Dario Argenton tuotantoon. Phil Hardyn kauhun encyclopedian usein tuijotettu mustavalkoinen kuva veitsestä uppoamassa vanhan ryppyisen naisen kaulaan muuntui vihdoin väreiksi ja lihaksi silmieni edessä. Elettiin elokuvasensuurin kukoistuskautta ja tämä hedelmä oli ollut pitkään kielletty. Ultraväkivaltainen giallojen ja italialaisen kauhun ajatuksia sekoittava fantasia. Elokuvan tunnetuin, alkupuolelle sijoittuva kolmiosainen murha, lukeutuu epäilemättä genren merkittävimpiin hetkiin.

Suspiria [1]
Suspiria [2]

Ajat ovat muuttuneet dramaattisesti Espoo Cinén kultaisista vuosista, ja jotakin kielletyn hedelmän mausta on kadonnut. Argenton Suspiria on saanut Future Filmin uunituoreen julkaisun, joka tuijottaa muun tusinakauhun seasta silmiin Anttilan hyllyiltä. Jo kuitenkin pelkästään elokuvan nimi herättää miellyttävän tunteen ja Goblinin hyytävä lallatus muistuu mieleen. Musiikin mukana kantautuu sokean miehen yksinäinen matka halki öisen piazzan ja se outo kiero tunnelma, jonka täyteläisimmillään saavuttaa vain eksklusiivinen italialainen kauhu.

Suspiria

Suspirian tapahtumat sijoittuvat nuorten tyttöjen kansoittamaan balettikouluun, jonne uusi tulokas Suzy Bannion (Jessica Harper) saapuu vettä synkkänä satavan taivaan saattelemana. Hänen ehtiessään perille tapahtuu toisaalla hyytävä verityö. Öisin synkän kartanon käytäviltä kuuluu askelia, jotka herättävät Banionin mielenkiinnon. Lopulta uteliaisuus johdattavat hänet kadonneiden tyttöjen mysteerin äärelle oppilailta suljettuihin yläkerran huoneisiin - ja kuten niin usein, on vastaus mysteeriin jälleen lohduton.

Vuosien vierähdettyä on varaa katsoa hieman taaksepäin. Suspirialla sinetöidyn maineensa turvin Argento palasi myöhemmässä tuotannossaan kertaalleen samankaltaiseen teemaan astetta rikkonaisemmassa Phenomenassa (1985), jossa Jennifer Connellyn näyttelemä Jennifer Corvino saapui syrjäiseen sisäoppilaitokseen ja sai niin ikään selvittääkseen koulusta kadonneiden tyttöjen julman kohtalon. Suspirian hillitty rakenne hukkui tällä kertaa lopun ylenpalttiseen mässäilyyn. Saman kritiikin voi esittää Tenebrestä (1982) ja Suspirian sekavasta jatko-osasta, Infernosta (1980). Sittemmin Argenton ylle langennut "kauhun" varjo on osoittautunut tuskallisen pitkäksi.

Suspiria [3]
Suspiria [4]

Entä miten vuodet ovat kohdelleet Suspiriaa? Huomattavasti paremmin kuin ohjaajaansa. Innokkaimpien fanien yhä odottaessa Argenton jokaisesta elokuvasta uuden italialaisen kauhun renessanssin liikkeellepanijaa, on miellyttävää huomata kuinka Suspirian on onnistunut säilyttää koko kiehtovuutensa. Modernia pessimistisen ja raaistavan verellä leikittelyn diggaajia elokuvan kököt tehosteet ja turhankin läpinäkyvä juonenkuljetus tuskin innostavat, mutta klassisemman kauhuelokuvan ja synkkien fantasioiden ystäville Suspiria tarjoaa 70-luvun italialaista kauhua olennaisimmillaan. Konsepti on yksinkertainen. Argento sekoittaa uudenlaisen miljöön muutama vuosi aiemmin ilmestyneen Profondo rosson (1975) aineksiin.

Kauhun jäädessä pitkälti odotuksiin, elokuvan synkän miljöön nurkista ja suljetuista huoneista löytyviin salaisuuksiin, syntyvät elokuvan kliimaksit Profondo rosson tavoin 60-luvun lopun spagettiwesterneistä tutuin väkivaltaa ihannoivin keinoin. Syvälle sieluun tunkeutuvalla musiikilla on näissä kohtauksissa oma tärkeä roolinsa. Musiikin ja veren yhdistelmistä luodaan ajatuksia haastavaa kerrontaa, joka tunkeutuu syvälle sieluun kubistisiakin aineksia sisältävän goren myötävaikutuksella. Elokuva ei kuitenkaan lepää pelkkien raflaavien veritöiden varassa, sillä oman lähtemättömän vaikuksensa tekee kuvaaja Luciano Tovolin loihtima tunnelmallinen värimaailma. Mieleenpainuvimmasta päästä on kuuluisa kohtaus, jossa seuraamme kuinka tytöt käyvät yöllä kohtalokasta keskusteluaan suureen saliin lakanoin ympäröidyssä huoneessa, jota hallitsee syvän punainen väri.

Suspiria [5]
Suspiria [6]

Argenton onnistuu houkutella elokuvan miljöön voimakkaissa kontrasteissa toteutetuilla kamera-ajoilla ja toisaalta raivokkailla väkivaltaisilla montaaseilla katsojia avaamaan mielikuvitustaan, jota entisestään ruokitaan Suspirian silmiinpistävästi pinnoilta rikotulla lavastuksella. Ehkä Suspirian nerokkuuden ydin löytyykin juuri ohjaajan keinoista rikkoa rationaalisen maailman realismia, mitä piirrettä myös elokuvan yksinkertaiselta vaikuttava - alun perin noin 10-vuotiaille lapsille kirjoitettu - dialogi korostaa. Elokuvan sadunomaisuus tekee sen miljööstä kiehtovan, jopa ennalta-arvaamattoman. Toisaalta Suspirian väkivalta on äärimmäisen tyyliteltyä ja sen valtava intensiteetti tekee kuvien sisällöstä tunteisiin vetoavaa. Ohjaajana Argento muistuttaa mm. Nicholas Roegia (Don't Look Now, 1973). Heitä molempia yhdisti näihin aikoihin kyky kertoa tarinaa kameralla käsikirjoituksen ylitse.

Suspiria [7]
Suspiria [8]

Tähän päivään asti Suspirian maine on kasvanut tasaista tahtia. Bannionia näyttelevästä Harperista on kasvanut pienimuotoinen kulttihahmo, samoin kuin elokuvan kautta tähteyteen ponnahtaneesta mallista Barbara Magnolfista. Goblinin toteuttamasta musiikista on tullut käsite genren harrastajien parissa. Argento puolestaan tunnustetaan yleisesti italialaisen kauhuelokuvan nerokkaimmaksi visionääriksi vähintäänkin heti itsensä Mario Bavan jälkeen. Aikoinaan väkivallallaan provosoineesta kulttielokuvasta onkin kehkeytynyt monessa mielessä yksi kauhuelokuvien keskeisimmistä klassikoista. Suspirian kohdalla kyse on kuitenkin enemmälti erään ajanjakson lopusta kuin uuden alusta. Vähintäänkin kun katsoo elokuvan amerikkalaisen trailerin, tavoittaa jotakin tämän päättymäisillään olleen kauhuelokuvakauden silmille iskevästä hypnoottisuudesta.

Versioinfo (26.10.2005):

Future Filmin niukoilla extroilla varustettu kotimainen dvd tarjoaa elokuvan ihan hyvällä anamorfisella kuvalla (2.35:1) ja italiankielisellä ääniraidalla (DD 2.0). Extrojen puolelta löytyvät niin elokuvan trailerit kuin myös tv- ja radiospotit. Claudio Simonettin Daemonia-bändiltä mukaan on liitetty köyhänpuoleinen musiikkivideo. Etenkin italiafanien kannattaa harkita julkaisua, koska kyseessä on ainoa italiankielinen julkaisu tekstityksellä. Ylimääräisiä kuorrutuksia kaipaaville markkinoilta löytyvät Anchor Bayn anamorfiset (2.35:1) britti- ja jenkkijulkaisut (R0, rajoitettu painos), jotka sisältävät edellisten lisäksi elokuvan englanninkielisen ääniraidan (DTS-ES 6.1, DD 5.1 EX) ja Suspiria 25th Anniversary dokumentin. Autralialainen Umbrella Entertainment (anam. 2.35:1, DD 5.1/2.0) lisää pakettiin vielä Argenton haastattelun ja dokumentin Dario Argento: An Eye for Horror (2000).

****½
© Jari Mustonen, julkaistu: 26.10.2005
keskiarvo
toimitus
4.29/5.00 (12)
 JSSMJLTPJMJM*MHMEMMMK*EMPI
  4.0 5.0 3.5 5.0 4.5 5.0 4.5 4.5 3.5 4.5 3.5 4.0
keskiarvo
lukijat i
4.18/5.00 (50)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  107 (166)
64%
Suspiria (1977)  Suspiria (1977)Suspiria - tappavat huokaukset  

kommentit

odota...
anonyymi kommentoi (21.12.2010 11:57:30)
user avatar Suspiriassa, kuten kaikissa hyvissä teoksissa, on omanlainen hyvä tunnelma joka on suureksi osaksi musiikin ja valotuksen ansiota. Myös elokuvan sadun tapainen tarina on kiinnostava vaikka onkin joissain kohdin epäuskottava. Mutta mielestäni sekin sopii elokuvaan joka ei muutenkaan ole ihan realistinen. Samoin tehosteet sopivat mielestäni ainakin tämänlaiseen elokuvaan - itse en edes paljon välitä tietokonetehosteista jotka eivät myöskään ole aina uskottavia. Jopa väkivaltaiset kohdat ovat jollain lailla taiteellisia eivätkä pelkästään inhottavia kuten monessa nykyajan elokuvassa. On hyvä ettei Suspiriassa kuvata myöskään (liian moneen elokuvaan tungettua) turhaa alastomuutta ja nuorten pelehtimistä vaikka sellaiseen olisikin mahdollisuus. (Enkä ole mikään siveyttä vartioiva täti :) Sellainen vaan kyllästyttää ja pilaisi tämänkin elokuvan. Suspiria kuuluu selvästi omiin lempielokuviini ja antaisin sille ****1/2.
vastaa »

kommentoi arvostelua ja/tai elokuvaa