Caroline Munro

La campana del infierno (1973) :: A Bell from Hell

aka La cloche de l'enfer; The Bell of Hell

La campana del infierno #1 La campana del infierno #2

Genre

IMDb

Monelle tuntemattomaksi ohjaajaksi jäänyt Claudio Guerín ehti urallaan ohjata vain kaksi täyspitkää elokuvaa. Ornella Mutin tähdittämän esikoisen La Casa de las palomas jälkeen vuorossa oli La Campana del infierno (aka A Bell from Hell), joka tarjosi hänelle paikan elokuvan historiaan. 60-luvun psykotrillereistä juonensa perivästä taidonnäytteestä tuli eräs espanjankielisen kauhuelokuvan merkittävimmistä teoksista. Tarina hoitolaitoksesta vapautuneen Johnin kierosta maailmasta ja hänen sukulaistensa saalistamasta perinnöstä sai Guerínin käsissä mieleenpainuvan ilmaisuvoiman. Tietoisena elokuvallisen ilmaisun psykologiasta hän päätti tuoda ilmi Johnin henkinen pahoinvoinnin ja hänen ajatuksiinsa piilotetut väkivaltaiset toiveet traditionaalista kerrontaa rikkovilla metodeilla. Lopullinen (anti)kliimaksi, joka palauttaa kertomuksen elokuvan alun mystifioiviin kuviin, jättääkin katsojien mieliin mielenkiintoisen ristiriidan.

La campana del infierno [1]
La campana del infierno [2]

La Campana del infierno on genreään sarkastisesti lähestyvä elokuva, joka näennäisen juonensa ohella ivaa verisiä tehokeinoja Renaud Verleyn näyttelemän Johnin mielipuolisella leikkimielisyydellä, mutta myös rakentaa maagisen hypnoottisia jaksoja perinteisen kauhun aineksista, tosin vailla kliimakseja. Myös elokuvan päähenkilö osoittautuu ristiriitaiseksi hahmoksi, jonka syylliseksi tai syyttömäksi toteaminen problematisoidaan viimeistään viimeisen puolen tunnin aikana. Hänen muistoistaan kumpuava koston nälkä on verhottu armon antamisella, jonka piiristä hänet itsensä suljetaan ulos. Johnin persoonaan kätkeytyy huomattavasti sitä samaa mystisyyttä kuin elokuvan käsikirjoittaneen Santiago Moncadan muutaman vuoden takaiseen yhteistyöhön Mario Bavan kanssa (Hatchet for the Honeymoon). Johnin sukulaisilleen suunnittelemasta julmasta kostosta huolimatta hän säilyy elokuvan miellyttävimpänä hahmona. Ajatus väkivallan vaikutuksista vaikuttaisi näin sidotulta väkivallantekijän persoonaan ja motiiveihin.

La campana del infierno [3]
La campana del infierno [4]

Ajoittain Guerín käyttää hyvin määrätietoisesti kuvamateriaalia vaikuttaakseen katsojan psyykeen. Tässä mielessä La Campana del infierno näyttäytyy käänteisenä kauhuelokuvana. Sen painostavimmat jaksot eivät muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta johda katsojien odotusta ruokkiviin verisiin huippukohtiin. Toisaalta, todentaakseen päähenkilönsä, ihmisen ja ylipäätään kuoleman raakuuden, hyödyntää Guerín kerronnassaan kivuliaita assosiaatioita teuraseläimistä, joiden kaulavaltimot puhkotaan pulppuamaan verta ja hampaat lyödään murskaksi moukarilla. Samoin keinoin hän alustaa niin ikään ajatuksen ihmisen paljaasta ruumiista teollisen yhteiskunnan uhrina. Ohjaajana hän käyttää inhorealistista kuvamateriaalia kuin aikanaan surrealisti ohutta partaveitsen terää ja leikkaa ajatuksemme auki. Kun hän vihdoin kohottaa kauniit nuoret ja jaloistaan kahlitut ihmiskehot leikattaviksi kuin teuraseläimen, olemme jo osittain mielikuviemme vankeja ja Johnin piinattu persoona antaa hänen teoilleen oudolta vaikuttavan oikeutuksen.

La campana del infierno [5]
La campana del infierno [6]

Edes elokuvan viimeinen jakso ei vapauta meitä elokuvan päähenkilön myyttisestä olemuksesta. Elokuvassa nähtyjen unenkaltaisten ja epätodellisilta vaikuttavien jaksojen jälkeen saatamme ainoastaan tuntea kuinka helvetin kellojen ontto kumina on vanginnut mieliimme jotakin tarinaansa syvempää. Kuvien voima on ne hahmotellutta kynää voimakkaampi. Johnin persoona jää elämään. Samalla Guerin rakentaa kerronnallaan mielenkiintoisen transformaation kahden eri väkivallan tason välille. Monissa kohtauksissa hän heijastaa valokuvien ja valkokankaan kautta päähenkilöidensä muistoja syventäen näin katsojien tunnesidettä heihin. Väkivallan hän kuitenkin rinnastaa ihmisen tunteista riippumattomaan metaforaan (lihakoukut), jota sopii verrata Michael Haneken vastaavaan (teuraspyssy) laajempaakin yleisöä puhutelleessa Benny's Videossa (1992). Kysymys kuuluu: voiko ihmisen tappaa kuten eläimen, rationaalisesti (Guerin rinnastaa teollisen karjan/nuoret naiset, Haneke sian/lapsen) ja kokematta katumusta.

La campana del infierno [7]
La campana del infierno [8]

Monellakin tapaa mysteeriksi jääneen elokuvan epilogi kirjattiin sen viimeisenä kuvauspäivänä, kun Guerin putosi kymmenien metrien matkan kuolemaansa elokuvan sisällölle keskeisestä kellotornista. Oliko hänen kuolemansa puhdas onnettomuus, tahallinen teko vai kuten on esitetty: itsemurha ja surrealistien inspiroima jälkikirjoitus, joka toisintuu nyt kuoleman myötä niin fiktion kuin tosielämän aineksissa. Miten syvälle elokuvan sisältöön tulisi ylipäätään uppoutua? Tai paremmin: miten syviä tuntoja taiteilijat teostensa kautta välittävät? Joka tapauksessa katsoessaan La Campana del infiernon poikkeuksellisen inhorealistisia tallenteita reaalimaailmasta, sekä sen tapaa kerrata ihmisen muistoja ja niihin assosioitua fiktiota, ymmärtää kauhun aineksien syntyneen tällä kertaa poikkeuksellisen henkilökohtaisista ajatuksista.

****-
© Jari Mustonen, julkaistu: 6.2.2006
keskiarvo
toimitus
3.75/5.00 (4)
 JSJMMM
  4.0 4.0 3.5
keskiarvo
lukijat i
3.88/5.00 (4)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  5 (7)
71%
La campana del infierno (1973)  La campana del infierno (1973)A Bell from Hell