Caroline Munro

Forest of the Damned (2005)

Kirottujen metsä

aka Demonic; Johannes Roberts' Demonic; Johannes Roberts' Forest of the Damned

Forest of the Damned #1  

Genre

IMDb

"Langenneet enkelit viev t sinut helvettiiin..."

Ah, mikään ei vala uskoa elokuvaan kuin näin kauniisti luotu kansikuva, jota vielä kotikutoisesti tehostetaan räikeillä kirjoitusvirheillä. Liikkeellä on huhu, että maailman huonoimman ohjaajan manttelin olisi Ed Woodilta napannut itävaltalainen kökkömaestro Uwe Boll. Uskallan kuitenkin olla eri mieltä, vaikka Bollin näytöt ovat varsin vakuuttavia. Mies joka seisoo Uwen yläpuolella elokuvallisen ongelmajätteen portaikolla, on englantilainen Johannes Roberts. Miestä ei vain kukaan tunne, mutta tilanne tulee varmasti muuttumaan. Itse tuskin maltan odottaa Robertsin uusia tuotoksia, vaikka niiden katselu onkin suurimmaksi osaksi lähes sietämättömän piinaavaa kaikista vääristä syistä. Roberts on vasta kolmikymppinen, mutta on ehtinyt tehtailla jo neljä elokuvaa, viides on parastaikaa tuloillaan. Forest of the Damned ei saavuta aivan samoja typerryttävyyden tasoja kuin Hellbreeder ja etenkin Darkhunters (joka nousee jo Tim Cardin Keeper of Soulsin rinnalle nykykauhun järkyttävimpien esitysten saralla), mutta ei Roberts ole kadottanut maagista kosketustaan, ehei. Nykykalkkunan kingi on täällä taas.

Forest of the Damned alkaa loputtoman hitaasti laahaavalla ilmakuvalla metsästä, joka ei johda mihinkään saati näytä hienolta tai tunnelmalliselta, mutta näemmepähän paljon puita. Voisiko tämä olla se kirottu metsä? Alkutekstit ainakin hehkuvat punaisina, joten pahan merkit ovat ilmassa. Metsään eksyy viiden nuoren joukko, joka juhlistaa uutta pakettiautoaan huviajelulla. Ennen metsään joutumistaan he törmäävät osuvasti krediiteissä nimettyyn Vanhaan Hulluun Mieheen, jota esittää Darkhuntersissa sielujen ja suolakurkkujen maagisista yhteyksistä naama tulessa hourinut Dan van Husen, Luojan lahja epäselvästi huutavien miesten ihailijoille. Kohtaus on Robertsille hyvin ominainen eli umpimielisen järjetön avuttomalla tavalla; hidastetusta ja rakeisesta kuvasta saa vaivoin selvää ja van Husen puhkuu minkä kerkiää enkelten seksuaalisista himoista.

Kirottua metsää nimittäin vainoaa joukko langenneita enkeleitä, jotka Jumala on viskannut Taivaasta alas hupakoiden (kaikki ovat mallinmitat täyttäviä nuoria naisia) löydettyä sisältään seksuaalista paloa ihmisten perään. Nyt koko ajan alastomat, torahampailla ja törrötisseillä varustetut omniseksuaalit suutelevat ja hyväilevät jokaista metsään eksyvää, raadellen heidät sen jälkeen kappaleiksi. Keskeltä metsää löytyy myös puiden välistä postilaatikko, josta parin kilsan päässä (lienee parempi vain kohauttaa olkiaan loogisuuden peräämisen sijaan) sijaitsee verimeikkiguru Tom Savinin kartano. Savini esittää kajahtanutta miestä, joka nappaa enkeleille lisäuhreja ja höpisee omiaan. Nuoret alkavat kuolla yksi kerrallaan ja välillä nähdään enkelityttöset lesboilemassa hellästi. Kaiketi naiset tyydyttävät toistensa halut totaalisesti näin, sillä muuten jää pieneksi mysteeriksi, miksi nimenomaan nymfomaniansa vuoksi maan päälle karkotetut Jumalan ex-apurit teurastavat kaikki himojensa kohteet jo reilusti ennen seksiaktiin pääsemistä.

Mitään juonta ei siis kannata odottaa. Sen sijaan joutuu 80 minuutiksi käsikirjoittaja-ohjaaja Robertsin kuvauksellisten älynväläysten uhriksi. Renessanssimies leikkaa aina kun voi toiminaan väliin hämäriä kameran yövalolla valaistuja kuvia joko keistä lienee harhailemassa metsässä (äärilähikuvat yhdestä silmästä ovat erityisessä suosiossa) tai nymfoenkeleistään sähisemässä kiivaasti toisiaan hyväillen tai ihan muuten vain kiemurrellen. Äänimaailma saa ikävä kyllä tällä kertaa pärjätä ilman Robertsin syntikkapimputtelua. Voinemme myös olettaa arvon ohjaajan päästäneen vapaaksi näyttelijä Dominique Pinonin perheen, koska mies ei enää retuuta uraansa Robertsin elokuvissa. Kymmenenminuuttisessa epilogissa tarjoillaan vielä todellinen yllätys kun kauhukirjailija Shaun Hutson tekee cameon itsenään ja esittelee etanakauhuromaaniaan Slugs (jonka pohjalta Juan Piquer Simon loi samannimisen hulvattoman hölmön elokuvan). Ei ole aivan selvää, mitä Savini tekee tuotoksessa, mutta Hutson vie kyllä yllätysvoiton pikavisiitillään. Piiri pieni pyörii muutenkin tiuhaan, sillä Hellbreederin ilkeä klovni Harold Gasnier on hommannut elokuvassa nähtävät aseet.

Robertsin viimeinen lahja käsittämättömyydestä jo äimän käkenä kuolaavalle yleisölle on lopputekstien sekaan ujutettu sarja lyhyitä kohtauksia, joissa (taas suttuisissa yövaloissa) nähdään vuoron perään lisää enkelten lempeä ja van Husenia hourimassa, tällä kertaa ihan ypöyksin soihtu kädessään. Jos joku pystyy tyydyttävästi selittämään mitä tämä kaikki tarkoittaa, niin ensinnäkin onneksi olkoon, olet nero! Mutta mikä tärkeämpää, kerro se toki minullekin.

Toisin kuin Uwe Bollilla, Robertsilla vaikuttaa olevan runsain mitoin taiteellista kunnianhimoa ja suuria visioita. Aiheissa on kauhuviihteeksi muokattua kristillistä hölynpölyä ja Suuria Ideoita elämästä, maailmankaikkeudesta ja kaikesta. Halvan näköiselle digivideolle kuvatut elokuvat ovat tietysti yhtä sujuvia ja hedelmällisiä kuin halvaantuneen eunukin masturbointi, mutta ainakin Roberts on omaperäinen.

*----
© Ilja Rautsi, julkaistu: 5.3.2006
keskiarvo
toimitus
1.00/5.00 (1)
 
keskiarvo
lukijat
0.00/5.00 (0)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!