Caroline Munro

BloodRayne (2005)

aka BloodRayne - Venganza de sangre

BloodRayne #1 BloodRayne #2
IMDb

"Isoin virheeni oli sanoa, että olen oppinut virheistäni."

- Uwe Böll

Itävaltalaisohjaaja Uwe Böll tunnetaan kahdesta asiasta; ensinnäkin hän ohjaa videopelien elokuvasovituksia, ja toisekseen ne ovat tolkuttoman kädettömiä räpellyksiä, joita voi kutsua elokuviksi ainoastaan siksi, että sellaisina niitä markkinoidaan. Böll nousi "kuuluisuuteen" zombiräiskintäpelin House of the Dead samannimisellä elokuvaversiolla (2003), joka lunasti paikkansa paskalaarin vuosikertahyllyllä ohjaajan neronleimauksen käyttää väläyksiä itse pelistä pitkin elokuvaa ansiosta. Tätä seurasi Alone in the Dark (2005), jonka nimi kuvannee pätevästi katsojan fiiliksiä tuotoksen armoilla. Peter Jacksonin Lord of the Rings -trilogian ansiosta eeppinen fantasia on taas käypää kamaa valkokankaalla, joten tappiollisia elokuvia toisensa perään tehtaileva Uwe-setä käänsi jälleen haparoivan katseensa itävallan lainsäädäntöön (jonka ansiosta tuottajat saattoivat vielä vuonna 2005 vähentää tappiota tuottaneen elokuvan kulut verotuksestaan), kiskoi kasaan 25 miljoonan dollarin budjetin ja oksensi maailmaan fantasiapeliin pohjautuvan eepoksensa BloodRayne.

BloodRayne [1]
BloodRayne [2]

Yleisen koherenssin nimissä kirjaan tähän elokuvan "juonen" ynnä "kantavan perusajatuksen". Jos se kuulostaa tässä liian selkeältä, ts. jos kykenet ymmärtämään mistä on kyse, ei se johdu suinkaan siitä että näin olisi asian laita itse teoksessa. Rayne (Terminator 3:n ilkimysrobotti Kristanna Loken) on puoliksi ihminen, puoliksi vampyyri; hän on dhampyyri. Ääripaha vampyyrilordi Kagan (Ben Kings - öh, SIR Ben "Gandhi" Kingsley) raiskasi Raynen äidin ja käväisi viitisen vuotta myöhemmin tappamassa tämän, teoriani mukaan siksi että ikuisesti elävien yön olentojen aivot toimivat lievällä viiveellä. Rayne näki murhan ja pakeni. Elokuvan alussa hän on vankina karnevaalissa, kunnes karkaa ja aloittaa kostonsa. Mukaan menoon liittyy Gandhin hirmuvaltaa vastustava joukkio, jota johtaa Michael "Otan mitä töitä tahansa" Madsen ja hänen lähin apurinsa Matthew "Ottaisin mitä töitä tahansa jos niitä tarjottaisiin" Davis. Raynen pitää saada itselleen maaginen Silmä voidakseen käydä taistoon Gandhia vastaan. Ei oikeastaan selviä miksi, paitsi siksi että kyseessä on pelisovitus ja pelit usein koostuvat tämäntyyppisistä tehtävistä.

Siinä se oikeastaan on, mutta esitettynä Uwelandiassa niin tolkuttoman sekavan monimutkaisena, että alkaisi toivoa jotain helposti sulatettavaa ja selkeää Greenaway-elokuvaa antamaan aivoille lomaa. Matkan varrella sankarimme törmäävät mm. Udo Kierin tutun mongertavaan tapaan esittämään pappiin, kun taas yleisö saa välillä kärsiä Billy Zanen kyseenalaisella charmilla toimittamasta ekspositiosta. Kliimaksin kuvailu on paitsi vaikeaa, myös äärimmäisen turhauttavaa. Sen katselu oli kuin pidättäisi orgasmia 80 vuotta ja sitten huomaisi äkki-impotenssin iskeneen juuri kun on valmis h-hetkeen. Kokonaisuuden päräyttävimmäksi tapaukseksi kohoaa muutaman minuutin kohtaus, jossa entinen vollottava rock-tähti ja nykyinen nimensä mukainen mureke Meat Loaf kieriskelee isolla sängyllä naurettava kutriperuukki päässään noin 10 puolialastoman romanialaisen huoran vääntelehtiessä hänen ympärillään. Böll käytti kohtauksessa aitoja romanialaisia huoria, koska he ovat kuulemma a) halvempia kuin näyttelijät ja b) tekevät mitä sanotaan. Tässä lepää varmasti kaunis opetus meille kaikille.

BloodRayne [3]
BloodRayne [4]

Muin osin BloodRayne on puuduttavan puiseva ja toivottoman tylsä. Böll on katsonut ainakin Sormusten herrojen trailerit, sillä sen verran usein tarjoillaan samaan vaikuttavuuteen pyrkivää helikopterikuvaa sekalaisesta sakista ratsastamassa läpi jylhien maiden ja mantujen. Böll vain soittaa taustalla eeppisen ja ylentävän musiikin sijaan vaimennettua hiiviskelytunnelmointia. Siitäs sait, Peter Jackson!

Toinen hienon omaperäinen kosketus Itävallan suurimmalta lahjalta maailmalle sitten Arnold Schwarzeneggerin ovat auringonlaskut. Tiedän mitä ajattelet, niitähän nyt on joka elokuvassa! Mutta voi, Uwe selventää niillä kerrontaansa ennennäkemättömän perusteellisesti. Luulitko, että elokuvissa päivästä siirrytään noin vain yöhön? Ehei, ensin on kirkas päivä, sitten näytetään auringonlasku. Seuraavaksi on sysimusta yö. Syy - seuraus. Selvennettyään tämän vuorokausien rytmiin olennaisesti liittyvän mielettömän ilmiön muutamaan otteeseen Böll tekee uskon loikan ja antaa katsojan itse selvittää, mitä elokuvassa on tapahtunut perättäin tulevien päivä- ja yökohtausten välissä. Ja kuka väittää älyllisesti haastavan elokuvan kuolleen?

BloodRayne [5]
BloodRayne [6]

Vuorokaudenaikojen lisäksi ei paljon muuta sitten selvennetäkään. BloodRaynesta ei nimittäin käy edes ilmi, missä se tapahtuu, saati sitten milloin, tai mitkä ovat maailman lainalaisuudet. Onko tämä meidän maailmamme? Minä vuonna? Neptunuksella? Mikä-mikä-maassa? Uweee? Elokuva haiskahtaa seitsemänpäisen hydrakomitean saavutukselta, mutta käsikirjoituksesta vastaakin Mary Harronin kanssa American Psychon elokuvaksi sovittanut Guinevere Turner, joten ehkä vastaukset löytyvät hänen päästään. Lopputuloksen nähtyäni en tosin välittäisi sen tarkemmin sinne kurkistaa. BloodRayne on yllättävän pätevästi kuvattu, mutta näyttää silti larppaajien kevätretkeltä, vaikkakin vähemmän dynaamisilla taistelukohtauksilla. Näyttelijät puhuvat joko huonolla britti- tai romanialaisaksentilla, mutta ei tämä sekavuus edes liiemmin haittaa, koska sönkötyksellä ei kuitenkaan ole mitään väliä. Yksinäistä passiivista vastarintaa yhä hienosti osoittava Gandhi puhuu ainoana hillitysti ja ennen kaikkea nopeasti, koska ei varmaan halua nolata itseään yhtään enempää - tietysti papattamalla repliikkinsä läpi parissa sekunnissa pääsee myös nopeammin pois kameran edestä ja takaisin romanialaisten huorien taakse.

Uwe Böll ei mistään edellä mainitusta kuitenkaan lannistu, hänellä on jo seuraava pelielokuva purkissa ja neljä työn alla. Böllin ura onkin kuin hänen rakastamansa videopelit; mies etenee tehtävästä eli elokuvasta toiseen, aina kehittyen ja oppien uusia kykyjä, tai kyvykkyyttä uusiin virheisiin. Tarpeeksi kokemuspisteitä kerättyään ja tasopomoista (vihaisista katsojista) selvittyään Uwe aina böllähtää nextille levelille ja vie pisteet kotiin. Mutta ikävä kyllä Böll on kuin videopelien pikseleistä koostuvat sankarit myös siinä suhteessa, ettei herralla itsellään ole varsinaisesti kykyä mihinkään näihin tekoihin, hän tarvitsisi jonkun ohjaamaan liikkeitään saadakseen aikaan todellisen saavutuksen. Jos Sinä tiedät mistä saa Böll-yhteensopivan peliohjaimen (mielellään langattoman), lähetä se Elitistin toimitukselle - lupaamme käyttää vekotinta ainoastaan hyvään.

*----
© Ilja Rautsi, julkaistu: 20.3.2006
keskiarvo
toimitus
1.25/5.00 (2)
 JSIR
  1.5 1.0
keskiarvo
lukijat i
1.08/5.00 (6)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!