Caroline Munro

Ultraviolet (2006)

aka Ultraviolette

Ultraviolet #1  
IMDb

Werner Herzogin tuoreessa dokumentissa Grizzly Man on kohtaus, jossa päähenkilö Timothy Treadwell riemastuu löytäessään läjän vielä lämmintä karhunpaskaa. Treadwell hihhuloi kuin maaäitiä naimaan päässyt luontohörhö ja tunkee kätensä suoraan keskelle taskulämmintä kakkaa. Hieman vastaavanlainen olotila allekirjoittaneella oli vuokraamon hyllyjen äärellä Ultravioletin nähdessäni. Nyt taas tuntuu likaiselta eikä saasta lähde pois - c'est lá vie.

Ultraviolet [1]
Ultraviolet [2]

"Synnyin maailmaan jota on vaikea ymmärtää", kertoo oranssitukkaisen debyyttinsä The Fifth Elementissä ansiosta anorektiseksi porkkanaksi nimetty Milla Jovovich elokuvan alussa. Lause on totta, joskin vähättelevä. Ohjaaja-käsikirjoittaja Kurt Wimmerin visioimaa tulevaisuuden maailmaa on nimittäin mahdoton ymmärtää. Väärinymmärretty nero, saattaa joku valopää tokaista. Kenties, mutta itse suosisin ehkä kuvausta "käsittämätön dorka".

Wimmerin esittämässä tulevaisuudessa kaikki taudit on parannettu ja ihmiskuntaa hallitsee "militantti lääkäriyhteisö". Kadut on muutettu modernin taiteen museoiksi ja ihmiset kävelevät niitä edestakaisin futuristisen kevään uusimmassa mallistossa (lue: paljon kirkkaita päävärejä). Osa on muuttunut vampyyr- anteeksi, hemofageiksi. Jovovich on hemofagikapinallisten superagentti Violet ("siis niinku sit tää nimi ois Violet ja tää elokuva on silleen ULTRAviolet"), joka pistää pahiksia poikki ja pinoon. Uskomattoman naurettavilla nenäsuodattimilla varustettu pääilkimys johtaa hommaa biohazard -merkin muotoisesta "Arkkiministeriön" päämajasta. Sitten ammuskellaan ja satutetaan yleisöraukkojen herkkiä sieluja.

Ultraviolet [3]
Ultraviolet [4]

Wimmerin edellinen ohjaustyö Equilibrium (2002, meillä Suomessa nerokkaan kääntäjän ansiosta nimellä Cubic) oli lupaava; budjettiinsa nähden myös komea ja sujuva, joskin perusidealtaan tolkuttoman pöljä. Uusin tapaus ei lupaa muuta kuin hitaasti työnnettäviä tikkuja psyyken kynsien alle, mutta on ikään kuin korvauksena tästä yksi ylivoimaisesti typerimpiä ja avuttomimpia Herran vuonna 2006 ilmestyneistä tuotoksista.

Wimmer on postmodernin fanipoikasukupolven malliyksilö: hän rakastaa genre-elokuvaa, on sisäistänyt mielettömät läjät pop-kulttuuria, ja tietää kyllä ainakin teoriassa mitä oikeat ihmiset ovat - sellaisen kuvaaminen edes ääriyksinkertaistetussa ja tyylitellyssä muodossa tuntuu vain olevan mahdoton tehtävä. Videopelin ja supersankarisarjakuvan ristiaallokosta poimittu, toisiinsa yhteen sopimattomista palasista koostuva Ultraviolet on nörttien tekemä elokuva nörteille, vailla mitään kosketuspintaa järkeen, tyyliin tai kahden otoksen väliseen jatkuvuuteen. Wimmerin totaalinen ymmärtämättömyys kerronnasta tiivistyy ehkä parhaiten "hei me voidaan tehdä nykytekniikalla mitä vaan mutta ketään ei kiinnosta" -otokseen, jossa kamera-ajo kohti naamaa jatkaa suoraan aurinkolasien heijastumaan, törmäten ennen pitkää vastapäätä seisovan aurinkolaseihin - joihin Wimmer jälleen päättää sukeltaa. Mennään myös kovaa vauhtia korvasta sisään ja aseen piipusta ulos. Kotikatsomossa herää halu tunkea kamera Wimmerin perseeseen ja syöstä se suun kautta ulos.

Ultraviolet [5]
Ultraviolet [6]

Visuaalisesti lienee haettu ultraviolettisäteilyn perspektiiviä, sillä en jaksa keksiä muutakaan syytä siihen, miksi noin 70 prosentissa kuvista ihmisten iho on pehmennetty hehkuvaksi mössöksi. Lähikuvissa näyttää usein hälyttävästi siltä, että tulevaisuuden populalla ei ole enää neniä vaan keskellä ihotautista naamaa ammottaa vain kaksi sierainaukkoa. Kun nämä hehkeät mannekiiniklöntit sitten säntäilevät ympäriinsä huonoissa CGI-lavasteissa, puhuen ulottuvuustiivistimistä ja painovoimatasaajista, alkaa hyvätahtoisinkin scififriikki kirota rakkaan lajityyppinsä uljasta nimeä. Vaan ei hätää, Wimmerillä on kokonainen hiha täynnä ässiä: Ultravioletissa kun löytyy myös kohtaus, jossa Jovovich ajaa prätkällä pitkin talojen seiniä keskivertoa vähän paremmiksi Playstation-välianimaatioksi kelpaavassa takaa-ajojaksossa. Myötähäpeä sekoittuu pelonsekaiseen epäuskoon kun näkee Millan kääntyvän ilmassa tautisen epäuskottavasti nykivällä prätkällään.

Wimmer on epäilemättä myynyt projektinsa touhottamalla kovaan ääneen, ettei mitään tällaista ole ennen nähty ja siitä tulee ihan mieletöntä. Joku olisi voinut kertoa Kurtille, että tällaisen tavaran yleiseen puutteeseen maailmasta ei ole ainoastaan hyvää syytä, vaan kokonainen pataljoona niitä. Böllistyttävä suoritus Wimmeriltä.

*----
© Ilja Rautsi, julkaistu: 21.10.2006
keskiarvo
toimitus
1.00/5.00 (2)
 SMIR
  1.0 1.0
keskiarvo
lukijat i
1.30/5.00 (5)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!