Caroline Munro

La coda dello scorpione (1971) :: The Case of the Scorpion's Tail

aka Tail of the Scorpion; Scorpion's Tail; Cola del escorpión, La

La coda dello scorpione #1 La coda dello scorpione #2
IMDb

Valtavirran katveessa

Filmille kuvattiin 1970-luvulla valtava määrä elokuvia. Suuren osansa hurmioon tuotti italialainen elokuvateollisuus, jonka lukuisista nimekkeistä tuli hittejä pienten kylien ja sivukatujen moninaisille saleille. Penkit täyttyivät nuorista. Syntyi ajatuksia ja kulttuuria. Tarjontaa oli yllin kyllin ja markkinat kävivät kuumina. Suurtuotantojen kanssa eli kokonainen teollisuus, joka tuotti pienellä rahalla nopeasti ihmisten tunteisiin vetoavia tämän päivän klassikoita. Genrejen kulta-ajat laskettiin muutamissa vuosissa. Esimerkiksi giallot lypsivät itsensä kuiviin vajaassa viidessä vuodessa. Rikoselokuva kuoli niin ikään 80-luvun alkuun tultaessa. Gore-elokuvien aalto eli ja voi hyvin seuraavat kuusi vuotta. Samoihin aikoihin koki post-apocalypse oman lyhyen ukkosmyrskynsä ja barbaaribuumi nousi kukoistukseensa. Aiheet, ideat ja genret raiskattiin nopeasti, mutta millä tavalla? Riisto ei jäänyt pelkkään erotiikkaan tai väkivaltaan.

La coda dello scorpione [1]
La coda dello scorpione [2]

Kärjistetysti voi sanoa että kun tarinat elivät valtavirran suurissa elokuvissa, eli taide syrjäisten salien valkokankailla. Joku joskus onkin pohtinut kuinka genre-elokuvat vaativat tämän päivän katsojilta enemmän. Pelkkä kurkistus Anttilan alelaariin harvoin riittää. On olemassa suuri joukko aktiivisia elokuvankuluttajia, joille sanat giallo tai kaiju eivät sano yhtään mitään. Toisaalta maailmalla elää valtava joukko kyseisten genrejen pieteettisiä faneja, joille nykyinen dvd-aikakausi restauroi varjon 70-luvun hurmoksesta. Joka viikko tai vähintäänkin joka kuukausi markkinoille ilmestyy uusia julkaisuja pienten teattereiden savuisilta saleilta; ohjauksia joita aiemmin on saanut metsästää kissojen ja koirien kanssa piraattien ja suoranaisten miinojen keskeltä. Usein genre-elokuviin uppoutuminen vaatii runsaasti aikaa ja rahaa. Jossain mielessä italialaisesta halpatuotannosta onkin kypsynyt kultivoituneen katsojakunnan "elitismiä".

La coda dello scorpione

Genre-elokuvien ja edelleen giallojen moninaisesta kirjosta nousee La coda dello scorpione aivan kirkkaimpaan kärkeen. Se sisältää kaikki ne taiteelliset elementit joiden vuoksi genrekulttuuri kerää yhä uusia faneja. Elokuvan tarina avautuu genren huippujen loistokkuudella ja vaikka kyseessä on varsin suoraviivainen houkutin - pitäen sisällään kauniita naisia, verta ja väkivaltaa - nousee se keskikastin yläpuolelle kuvauksen ja ohjaajan visuaalisen nerokkuuden ansiosta. Samaa ei tosin voi sanoa Bruno Nicolain säveltämästä scoresta, joka toteuttaa erinomaisesti tehtävänsä, mutta ei sisällä niitä aineksia, jotka tekisivät siitä esim. Riz Ortolanin, Ennio Morriconen ja miksei myös Nora Orlandin kuuluisimpien teosten kaltaisen klassikon. Käsikirjoituksen takaa löytyy monta gialloa maailmaan ideoinut Ernesto Gastaldi, joka tällä kertaa välttyy vajaaksi jäävien motiiveiden sudenkuopasta.

La coda dello scorpione [3]
La coda dello scorpione [4]

Ei ole ensimmäinen kerta, kun gialloissa perintö johtaa veriseen murhasarjaan mustiin pukeutuneen murhaajan kaihertaessa tutkijoiden mieliä. Rikkaan liikemiehen kuollessa lento-onnettomuudessa jää miljoonan dollarin pääoma uskottoman vaimon käsiin. Vakuutusyhtiö palkkaa tutkijan selvittämään onnettomuuden olosuhteita, mikä johtaa lämpimään suhteeseen perijättären kanssa. Toisin kuin Martinon edellisessä ohjaustyössä Lo strano vizio della signora Wardh (1971), kehittyy tarina hyvin rakennettujen juonenkäänteiden kautta. Freudilainen motiivi murhaajan tekojen takana on jälleen läsnä, mutta huomattavasti hillitympänä. Myös miehen ja naisen välinen seksuaalinen jännite jää taka-alalle. Tässä mielessä La coda dello scorpione on Gastaldille askel hänen aiemmasta tuotannostaan kohti suoraviivaisempaa rikosmysteeriä.

Tarinat eivät kuitenkaan koskaan olleet genre-elokuvien suurin voimavara, joskin tärkeä kasvualusta. Giallojen elinvoima syntyi musiikin ja kuvan sommitelmista, sekä toisinaan myös runsaasta alastomuudesta. Viimeksi mainitun jäädessä tällä kertaa vähemmälle, ruokkii Martino katsojien nälkää suureen intensiteettiin päättyvillä murhaa edeltävillä konstruktioilla. Mieleenpainuvimmasta päästä on elokuvan keskivaiheilla tapahtuva murhaajan ja hänen uhrinsa välinen lyhyt kamppailu, joka päättyy taiteen eri elementtejä sekoittavaan finaaliin. Ohjaus, musiikki ja veri tarjoavat tällöin groteskin siveltimen vedon katsojien mielikuvitukselle lasin toimiessa kankaana, ja vaikka Martinoa on syytetty Argenton ideoiden kopioimisesta, vaikuttaa La Coda dello scorpione enemmänkin edelläkävijältä, sisältäen yhden genren näyttävimmistä murhajaksoista.

La coda dello scorpione [5]
La coda dello scorpione [6]

Gialloissa näyttelijät palkattiin poikkeuksetta "type casting" -periaatteella, jossa näyttelijöiltä haettiin selkeitä fyysisiä osa-alueita. Tähtiä heistä tuli viimeistään elokuvateattereiden aulajulisteissa. Oma osansa genre-elokuvien mielenkiinnosta selittyykin niiden ympärille syntyneestä tähtikultista. Jokaisella suurista ohjaajista oli oma värisuoransa. Fulcin luottohenkilöinä nähtiin jo 60-luvulla itsensä läpi lyönyt mannereurooppalainen kaarti kun taas Argenton töitä leimasi anglosaksisuus. Vastaavasti Martinon murhamysteerit rakentuivat voimakkaasti kolmikon Fenech - Hilton - Rassimov ympärille. La coda dello scorpione muodostaa poikkeuksen, sillä siinä nähdään ruotsalainen seksisymboli Anita Strinberg. Hän tuo vahvalla skandinaavisella persoonallaan mielenkiintoisen jännitteen elokuvassa nähtävään romanssiin.

La coda dello scorpione on lähes peilikuva Martinon edellisestä ohjauksesta Lo strano vizio della signora Wardh. Siinä missä Wardhin kohtalo ajautui runsaaseen alastomuuteen ja selkeästi eksploitatiivisempaan lähestymiseen korvaa ohjaaja jälkimmäisessä Fenechin valtavan eroottisen karisman ja puhtaan valokuvauksellisuuden Strindbergin astetta sofistikoituneemmalla hahmolla. Pienimuotoista historianlehtien havinaa koettiin seuraavana vuonna valmistuneessa giallossa Il tuo vizio è una stanza chiusa e solo io ne ho la chiave (Your Vice Is a Closed Room and Only I Have the Key, 1972), kun Strindberg ja Fenech palkattiin heidän ainoaan yhteiseen elokuvaansa. Huomion arvoista on, että hitaasti kypsynyt - ja hitaasti kuoleva - genre eli pian tämän jälkeen nopean tähdenlentonsa viimeisiä huippukohtia, vain muutama vuosi Argenton kohuttua esikoista myöhemmin.

La coda dello scorpione [7]
La coda dello scorpione [8]

Kyse ei gialloissa koskaan ollut suurista taiteellisista ambitioista, vaan bisneksestä. NoShamen laadukkaalla julkaisulla elokuvan tekijät puhuvat avoimesti siitä kuinka La coda dello scorpionen kaltaiset elokuvat syntyivät ainoastaan koska niille oli tilausta. Verta ja alastomuutta lisättiin, jotta tilaukselle löytyisi katetta. Martinon visuaalinen kyvykkyys ja hyvin koordinoitu tuotanto toivat elokuvan levitykseen myös suureen Metropolitanin elokuvateatteriin Roomassa. Genre-elokuva, populaarikulttuuri ja toisaalta valtavirta limittyivät näin hetkeksi. Saavutus on hieman sama kuin elokuvan valtava juliste olisi komistanut elokuvateatteri Bristolin seinustaa 90-luvun alkupuolella teatterin suurimman suosion lakipisteessä. Suomessa elokuvakerhot ja -arkisto lienevät viimeinen toivomme nähdä elokuva ja sen lajitoverit koko loistossaan filmiltä.

Yksi iso lapsuskin elokuvasta löytyy. Jopa Ed Wood olisi miettinyt kahdesti ennen kuin olisi päättänyt kuvata alun lentokoneen. Mitä lie Martinon päässä liikkunut, kun moiseen ryhtyi.

****-
© Jari Mustonen, julkaistu: 26.10.2006
keskiarvo
toimitus
3.36/5.00 (7)
 JSSMJLTPJMJM*EM
  4.0 3.5 3.5 3.0 4.0 3.0 2.5
keskiarvo
lukijat i
3.37/5.00 (15)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  11 (15)
73%
La coda dello scorpione (1971)  La coda dello scorpione (1971)Case of the Scorpion's Tail