Caroline Munro

Die Bitteren Tränen der Petra von Kant (1972) :: The Bitter Tears of Petra von Kant

Petra von Kantin katkerat kyyneleet

aka Las amargas lágrimas de Petra von Kant; Le lacrime amare di Petra Von Kant; Les larmes amères de Petra von Kant; Petra von Kants bittra tårar

Die Bitteren Tränen der Petra von Kant #1 Die Bitteren Tränen der Petra von Kant #2

Genre

IMDb

Kuusi naista, yksi huone. Kaksi tuntia ja neljä minuuttia erisävyistä jutustelua sängyn ympärillä. Suurin osa teistä todennäköisesti tietää jo tämän kuvauksen perusteella onko tällä elokuvalla itse kullekin mitään tarjottavaa.

Petra von Kant (Margit Carstensen) on menestyvä, keski-ikää lähestyvä yläluokkainen muotisuunnittelija, joka kahden kariutuneen avioliiton jälkeen asuu kahdestaan hiljaisen palvelijattarensa Marlenen (Irm Hermann) kanssa. Eräänä aamuna Petran ystävätär Sidonie esittelee Petralle vasta Australiasta Saksaan muuttaneen nuoren Karinin (Fassbinderin luottonäyttelijätär Hanna Schygulla). Petran ja Karinin välille muodostuu tuhoon tuomittu (riippuvuus-) suhde, jonka kehitystä seurataan muutaman kohtauksen ajan. (Koko elokuvassa ei itse asiassa ole kuin vajaa 10 kohtausta.) Suhteen jälkipyykin selvittely kulminoituu Petran syntymäpäivän aamuna kun koko lähipiiri, äiti, tytär ja Sidonie, kerääntyy makuuhuoneeseen kuulemaan elämän kitkeriä tosiseikkoja vahvassa humalassa kituvan jätetyn Petran suusta.

Die Bitteren Tränen der Petra von Kant [1]
Die Bitteren Tränen der Petra von Kant [2]

Petra von Kantin katkerat kyyneleet perustuu (Rainer Werner Fassbinderin omaan) näytelmään ja se näkyy lopputuloksessa. Se mikä elokuvassa toimii on vahvat näyttelijäsuoritukset ja selkeä käsikirjoitus jossa Fassbinder asettaa kuusi naiskohtaloa vastakkain ja tutkii syntyviä tilanteita analyyttisen steriilisti. Näyttelijöiden ilmaisu on kauttaaltaan rauhallista ja hillittyä, tarkoituksenmukaista. Improvisaatiolle ei juuri ole sijaa, Fassbinder tekee hyvin hallittua ohjaajavetoista auteur-elokuvaa. Otokset ovat pitkiä ja harkittuja. Staattista ilmaisua osaltaan rikkovat, toisaalta tukevat kuvaaja Michael Ballhausin pitkät ja hitaat motivoimattomat kamera-ajot. Alun rauhallinen ja äärimmäisen hillitty ilmaisu äityy kuitenkin loppua kohden, suhteiden kiristyessä jopa ajoittain rajuksi mikä palkitsee sinnikkään katsojan.

Die Bitteren Tränen der Petra von Kant [3]
Die Bitteren Tränen der Petra von Kant [4]

Mielenkiintoinen piirre Fassbinderin tuotannossa on eräänlainen tyylillinen linjattomuus: vaikka sisällöllisesti monet ohjaajan elokuvista käsittelevät samankaltaisia teemoja: ulkopuolisuutta, yhteiskunnan pikkusieluisuutta ja sen kirjoittamattomien lakien pakkovoimaa yksilön kohtalosa, visuaalisesti Fassbinder oli ihailtavan arvaamaton. Skaala ulottuu Jenkkisotilaan räkäisestä ja hiomattomasta noir-tyylittelystä Veronika Vossin kaipuun (Die Sehnsucht der Veronika Voss, 1982) ultratyylikkään Hollywood-noir-pastissin kautta Effi Briestin ja Petra von Kantin katkerien kyyneleiden minimalismiin. Toisaalta kaiken tämän tyylittelyn ohella myös lähes dokumentaarinen, huomaamaton arkipäivän realismi oli Fassbinderin vahvuuksia. Parhaana esimerkkinä tästä toimii kenties upea Pelko jäytää sielua (Angst essen Seele auf, 1974), joka saa uskomattoman melodramaattisen voimansa sentimentaalisen sisällön yhdistämisestä lähes neutraalin dokumentaariseen ilmaisuun.

Die Bitteren Tränen der Petra von Kant [5]
Die Bitteren Tränen der Petra von Kant [6]

Käsiteltyjen teemojen puolesta Petra von Kantin katkerissa kyyneleissä on helppo nähdä jälleen vaikutteita Fassbinderin idolilta Douglas Sirkiltä; raha ja asema ei sinällään tuo onnea. Niin kauan kun ihminen ei osaa elää rauhassa demoniensa kanssa on hän tuomittu joko teennäiseen yksiulotteiseen tai tuskaiseen elämään. Myös yhteyksiä Ingmar Bergmanin elokuvien vahvoihin, moniongelmaisiin naisiin tunkee väkisin mieleen tätä katsellessa. Bergmanin elokuvista erityisesti Naisen naamio - Persona (1966) käsittelee samankaltaisia teemoja. Personassa kuitenkin tärkeänä elementtinä on luonto ja sitä kautta mystiikka joka tunkee saaristolaismaiseman kautta mukaan dramaattisiin ratkaisuihin. Petra von Kantin katkerissa kyyneleissä minimalistinen ja pelkistetty, mutta kiehtovan ristiriitaisesti äärimmäisen värikylläinen, jopa räikeän 70-lukulainen tausta sijoittaa pahoinvoinnin lähinnä päähenkilön korvienvälin, yhteiskunnallisten paineiden ja läheisten verkoston väliseksi liikehdinnäksi.

Petra ei ole hyvä tai mukava ihminen, mutta silti tai juuri siksi hänen (osittain aidot, osittain tekopyhät) katkerat kyyneleensä ovat niin helposti samastuttavia. Kun naamiot putoavat, kaikki yhteiskunnalliseen asemaan, varallisuuteen tai koulutukseen katsomatta ovat samalla viivalla, samanarvoisina toistensa armoilla.

***½-
© Markus Sorsa, julkaistu: 16.8.2007
keskiarvo
toimitus
3.25/5.00 (2)
 JMMS
  3.0 3.5
keskiarvo
lukijat i
3.75/5.00 (2)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  2 (2)
100%
Die bitteren Tränen der Petra von Kant (1972)  Die bitteren Tränen der Petra von Kant (1972)Petra von Kantin katkerat kyyneleet