Caroline Munro

Rambo (2008)

aka John Rambo; Rambo 4; Rambo 4: John Rambo; Rambo IV; Rambo IV: End of Peace; Rambo IV: In the Serpent's Eye

Rambo #1 Rambo #2
IMDb

80-luvun suurimpien toimintadinosaurusten tilanne näytti vielä pari vuotta sitten hälyttävän uhanalaiselta Schwarzeneggerin siirtyessä elokuvallisesta naisten suojelusta ja konnien listimisestä tosimaailmaan pelastamaan ympäristöä ja vainoamaan homoja kuvernöörin pallilta. Toinen reaganismin supersankari Sylvester Stallone taas oli tuottamattomana muinaisjäännöksenä vajoamassa teatterilevityspannaan. Sitten Stallone tajusi, ettei hänen kannata yrittää myydä itseään ikinuorena, vaan lunastaa toimintafanien mieliin kasaantunut nostalgia. Tulos oli Rocky Balboa (2006), kömpelön suorasukaisella tavalla oudon koskettava joutsenlaulu Stallonen ruumiillistamalle ikoniselle hahmolle.

Kuusikymppisen muskelimiehen tilinteko menneisyyden kanssa oli niin palkitsevaa ja tuottoisaa, että toisesta ikonista piti saada vastaava definitiivinen tulkinta. Kun yli äyräiden pöhöttyneen nyrkkeilysaagan ensimmäisen osan Rocky oli nukkavierussa altavastaajan inhimillisyydessään amerikkalaisen unelman ruumiillistuma, oli First Bloodin (1982) ahdisteltuna kilahtava Vietnam-veteraani John Rambo taas amerikkalainen painajainen. Systeemiä vastaan kääntyvä äärimmäinen tappokone on hahmona eri maata kuin joviaali Rocky, vaikka Stallonen bassomuminasökellys tekee hahmoista erillään kasvaneet identtiset kaksoset (ehkä juonenkäänne tulevaa yhteisjatko-osaa varten).

Rambo [1]
Rambo [2]

Rambot II ja III leipoivat hahmosta vastahakoista sankaria, juron miehisyyden perimmäistä ruumiillistumaa, joka toimii vain vastahakoisesti. 20 vuotta ei ole muuttanut tilannetta olennaisesti; sarjan neljäs ja oletettavasti viimeinen osa käynnistyy samalla verukkeella kuin muutkin jatko-osat. Rambo on vetäytynyt syrjään elämään rauhallista hiljaiseloa - syystä tai toisesta juuri Burman eli Myanmarin viereen, joka on ollut enemmän tai vähemmän sisällissodassa vuoden 1948 itsenäistymisestään asti.

Viime kerralla sodan ruumiillistuma taisteli "Afganistanin urhean kansan" rinnalla venäläisilkimyksiä vastaan pelastaakseen mentorinsa eversti Trautmanin. Eversti kuoli esittäjänsä Richard Crennan myötä ja nyt Rambo värjää Myanmarin viidakot punaisiksi amerikkalaisten lähetyssaarnaajien puolesta, blondin naisen kosketettua hänen rupista sieluaan idealismilla.

Rambo [3]
Rambo [4]

Stallone yrittää riisua hahmoltaan tämän harteille heitettyä patrioottisen ideologian viittaa ensin näyttämällä, että Miehen pään voi kääntää vain suojeluvaiston herättävä Nainen (toki naisen on oltava amerikkalainen). Kirjoittaja-ohjaaja-päätähti myös suo itselleen ennen pelastusoperaatiota takomisen äärellä mumistun sisäisen kannustusmonologin, joka syleilee Rambosta aina loistanutta antisankarin perustotuutta: Mies tappaa, koska on hyvä siinä. Koska Mies pitää siitä.

Ja sitten Mies todella tappaa. Nykypäivän kliinisen tyyliteltyihin, ADHD-leikattuihin ja sisäsiisteihin toimintavyörytyksiin verrattuna Rambo on puhdasta vanhan koulun splatteria genren osalta ennen näkemättömiin mittasuhteisiin vietynä. Laskelmien mukaan elokuvassa tapetaan 236 ihmistä, joista suuren osan näkee posahtavan taivaan tuuliin pidättelemättömänä verimössönä. Tämä on sitä, mitä aina teininä unelmoi toimintaelokuvassa näkevänsä. Sly-setä tarjoaa ja mikäs siinä on nytkin: teurastuksen katseleminen on adrenaliinipiikkinä huikean tyydyttävää. Vittu sen pää räjähti!

Rambo [5]
Rambo [6]

Ikävä kyllä riemu laskee kerronnallisen draivin puuttuessa loppukliimaksista käytännössä kokonaan. Aitoa uutiskuvaa Myanmarin ihmisuhreista käyttäen mässäilevää kaksinaismoralistista prologia lukuun ottamatta alkupuoli on menevää kamaa samalla hömelömuotilla kuin Rocky Balboa. Stallonen pullistuneet lihakset, roikkuvat silmät ja lerputtava huuli ovat vuosien varrella keränneet luonnetta. Tiukkakehoisen heeroksen tilalla on langennut jumala, sään kuluttama paksu puunrunko, jonka massiivisessa vähäeleisyydessä on voimaa. Pahikset taas ovat tasan niin läpeensä pahoja, että Rambo voisi vaikka raiskata heidän lapsensa menettämättä oikeutustaan. Sitten Rambon vetäytyneisyys haastetaan ja hänen on osallistuttava taas maailmaan.

Tässä vaiheessa mukaan hyppää joukko kinastelevia palkkasotureita ja henkilökohtaisena alkanut tarina haihtuu savuna ilmaan. Stallone sirottelee pieniä vihjeitä sinne tänne mahdollisista kehityssuunnista: Nainen, pasifisminsa kyseenalaistamaan joutuva lähetyssaarnaaja sekä Ramboa ihaileva nuori palkkasoturi tarjoaisivat kaikki mahdollisuuksia näyttää Rambon eri puolet ja haastaa hahmon käsitykset. Viittauksen tasolle jäävät ideat kuitenkin lähinnä kiusaavat katsojaa olemassaolollaan. Puhumattakaan siitä, että pääkonna olisi kolikon kääntöpuoli "sankarista", tai edes muuten vaan rekisteröityisi kankaan täyttäessään.

Rambo [7]
Rambo [8]

Ja miksi minä valitan tästä? Rambohan on vain imperialistisen fasistista ja riehakasta toimintatuubaa, ei siihen sisältöä kaivata. Mättö riittää, eikö vain?

Kyllä, jos meno on tarpeeksi kärjistettyä ja tyylitaju yhtenäinen. Alun hahmokeskeisyys antaa odottaa juuri sitä definitiivistä lausuntoa ikonisesta hahmosta, jota lopun sinänsä näyttävä hyperteurastus ei tarjoa. Jos hahmoissa ja tilanteissa olisi tarpeeksi ylikorostettuna sitä puusilmäistä testosteroniabsurdismia, jota elokuvan ideologia suorastaan huokuu, tanssisin riemusta. Puuttuvin motiivein ja persoonin viidakkoa terrorisoivat pahiksetkaan eivät tarjoa tarpeeksi viihdykettä itsessään, saati sitten haastetta Rambolle. Tällaisenaan Stallonen halut tarjota ns. realismia, raakaa toimintaa ja Rambon myytin määrittelemistä eivät kohtaa tasapainossa, joten riemastuttavista yksityiskohdistaan huolimatta Rambo jää muotopuoleksi. Epilogi tuo saagan takaisin juurilleen, mutta edeltävä elokuva ei ole lunastanut sille painoarvoa. Ikävä (ja hämmästyttävä) sanoa, mutta odotin Stallonelta enemmän.

***--
© Ilja Rautsi, julkaistu: 18.2.2008
keskiarvo
toimitus
4.00/5.00 (15)
 JSSMJLTPJMKKJM*IRMHMEMMMK*EMPIPV
  4.5 4.0 5.0 4.5 4.0 4.0 4.0 3.0 4.0 4.0 3.0 4.5 5.0 3.0 3.5
keskiarvo
lukijat i
3.81/5.00 (44)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  82 (174)
47%
Rambo (2008)  Rambo (2008)John Rambo  

kommentit

odota...
juha saari kommentoi (11.1.2012 16:08:13)
user avatar STALLONEN MANIPULOIVA MORALITEETTI

"Kyky käyttää välineitäni vähenee kun niiden määrä kasvaa." Robet Bresson

1
Full metal jacket, Veteen piirretty viiva, Kunnian polut, Tule ja katso, Voittamaton ykkönen, Ilmestyskirja. Nyt, Platoon... Onhan niitä. Sotaelokuvia, joista voi huoletta sanoa pitävänsä sotkeutumatta mihinkään epäilyttävään. Enkä itsekään - Rambojen vankkumattomana vähättelijänä - olisi vielä vähän aikaa sitten uskonut nyt kirjoittavani, että Sylvester Stallonen Rambo (2008) kuuluu mielestäni vuosikymmensä kiinnostavimpien - ja sanotaan se nyt ihan suoraan - parhaimpien elokuvien joukkoon. Paitsi että se on ihailtavan taloudellisesti kerrottu (tähän alun bressonlainaukseni haluaa viitata), se on myös tehokkaan puhutteleva moralistisessa manipulatiivisuudessaan. Epäilemättä käsikirjoittaja-ohjaaja Stallonen tavassa kuvata pasifisteja on aitoa asenteellisuutta, mutta se toimii.

Hyvä esimerkki tästä on sävykkäästi ja taidokkaasti ohjattu kohtaus, jossa jokirosvot haluavat lähetyssaarnaajaryhmän ainoan naisen mukaansa. Kun Rambo pelastaa naisen tappamalla jokirosvot, lahetyssaarnaajien johtava mieshahmo reagoi vaistomaisemmin Rambon käyttämään paheksuttavaan väkivaltaan kuin naisen kauhuun ja paniikkiin, mies "unohtaa" hänet; missio ylittää yksilöllisen hädän. Kuvittelen heti mielessäni kohtauksen, jota elokuvassa ei ole: nainen kysymässä tältä mieheltä, "olisiko minun pitänyt uhrautua; tunsitko myötätuntoa minua kohtaan; tunsitko edes hiukan helpotusta kun pelastuin?".

Ei auta. Sylvester Stallone on tehnyt tehokkaan elokuvan, joka onnistuu kysymään pakottavia ja perustavanlaatuisia kysymyksiä.

2
Tässä muita viime vuosikymmenen suosikkejani, jotta tietäisitte, millaiseen joukkoon Stallone pääsee: Lost in translation, New World, 12 and holding, Laitakaupungin valot, Kuu, District 9, Lilja 4ever, Kuulustelu (vaikka Donner ei mielestäni aivan onnistu niukkuuden metodissaan liikaa korostuneen näytelmällisyyden vuoksi), Mullholland drive, Inland Empire, Medusan isku (uudisti agenttielokuvaa), Pusher 2 (vaikuttava, kriminologisella tarkkuudella kirjoitettu ja ohjattu tapa- ja ammattirikollisuuden kuvaus; miten ohjaaja-kirjoittaja Refn on tämän vaistomaiselta tuntuvan tiedon ja ymmärryksen hankkinut? Tekijänäs hienoin saavutus Drivenkin jälkeen.), Nollatoleranssi (J-P SIILIN TV-sarja), Tekoäly, Kaukana taivaasta, Others, History of Violence, Noi Albinoi (miten elämä voi muuttua hetkessä, ja miten elokuva voi sen näyttää vaikuttavasti ja yksinkertaisesti!), Profeetta (sielu syntyy aineen kohtaamisesta) jne.

3
Lopuksi haluan vielä korostaa, että pidän vain viimeisen Rambon ensimmäisestä, 1:77 laajakuvana ilmestyneestä versiosta, jossa kuva ainakin tässä tapauksessa näyttää enemmän korkeudessa ja vähemmän leveydessä (tämä asia on tarkistettu!). Se on suorempi ja karkeampi elokuva. Uudesta pidemmästä ja liian romanttisesti leikatusta versiosta en pidä lainkaan. Godardin mielestä cinemascope on romanttinen kuvakoko ja 1:33 (jota hän käytti esim. elokuvissaan Elää elämäänsä ja Laittomat) sattumanvarainen ja suora. Ensimmäisenä ilmestynyt versio on siis 1:77 laajakuva, jolla elokuva tuli teattereihinkin. Näitä kahta versiota verratessani ymmärrän hyvin Godardin ajatuksen. Ja 1:77 kuvassa valokin puhuu kauniimmin ja kaikki mikä näkyy, soi suoremmin ja rajummin.
vastaa »
Mikko Koivisto kommentoi (11.1.2012 21:00:08)
user avatar Rambon oikea kuvasuhde on 2.40:1. Myös elokuvateattereissa Rambo seikkaili kyseisessä muodossa. Tuossa vanhemmassa pohjoismaisessa julkaisussa kuva oli ryssitty, mutta muissa dvd ja bd-julkaisuissa maailmanlaajuisesti on (enemmän tai vähemmän) oikea kuvasuhde.

Se, että 1.77:1 julkaisussa näkyy enemmän kuva-alaa korkeussuunnassa, johtuu kuvauksissa käytetystä kuvasuhteesta. Luultavasti Rambo kuvattiin 1.37:1 kuvasuhteella. Se ei kuitenkaan ole Rambon tarkoitettu esitysformaatti.

Sehän on ihan yleistä, että elokuva kuvataan eri kuvasuhteella, ja rajataan vasta jälkikäteen oikean muotoiseksi. Sitten kun "vahingossa" open matte -printti pääsee levitykseen, näkyy kuvan ylä- ja alalaidoissa toisinaan mikkejä, patjoja tai Bridget Fondan perse.
vastaa »
anonyymi kommentoi (12.1.2012 01:50:35)
lainaus:
Rambon oikea kuvasuhde on 2.40:1. Myös elokuvateattereissa Rambo seikkaili kyseisessä muodossa. Tuossa vanhemmassa pohjoismaisessa julkaisussa kuva oli ryssitty, mutta muissa dvd ja bd-julkaisuissa maailmanlaajuisesti on (enemmän tai vähemmän) oikea kuvasuhde.

Se, että 1.77:1 julkaisussa näkyy enemmän kuva-alaa korkeussuunnassa, johtuu kuvauksissa käytetystä kuvasuhteesta. Luultavasti Rambo kuvattiin 1.37:1 kuvasuhteella. Se ei kuitenkaan ole Rambon tarkoitettu esitysformaatti.

Sehän on ihan yleistä, että elokuva kuvataan eri kuvasuhteella, ja rajataan vasta jälkikäteen oikean muotoiseksi. Sitten kun "vahingossa" open matte -printti pääsee levitykseen, näkyy kuvan ylä- ja alalaidoissa toisinaan mikkejä, patjoja tai Bridget Fondan perse.
user avatar Ahaa. Mutta itse pidän kuitenkin tästä 1.77 suhteesta enemmän; se on tämän elokuvan kohdalla paree, hengittää elävämmin; 2.40 tuntui tukkoiselta... Siis lisää tämmöisiä vahinkoja kiitos!

Ja kiitos tiedosta. Olenkin ihmetellyt tuota kuvasuhdeta vaikka olen siitä pitänyt...

T. juha saari
vastaa »
Tatu Piispanen kommentoi (12.1.2012 14:21:05)
user avatar Stallonen The Expendablesista kiinnostaisi nähdä "open matte" versio, sillä sen 2.35:1-kuva näyttää jatkuvasti häiritsevyyksiin asti liian ahtaalta, hahmoilta leikkautuvat päälaet pois jne. Tuntuu kuin leveämpi kuvasuhde olisi saatu aikaan kroppaamalla alun perin korkeampaan kokoon sommiteltua kuva-alaa.

Täys-wide Rambossa ei tätä ongelmaa mielestäni ole (tosin olen nähnyt elokuvan ainoastaan kahdesti teatterissa, en miltään kotikatseluformaateilta).
vastaa »

kommentoi arvostelua ja/tai elokuvaa