Kuutamosonaatti on suomalainen kauhuelokuva, jonka omituisuus, omapäisyys ja komediallisuus tekevät siitä mielenkiintoisen tekeleen etenkin tässä maassa. Kyseessä on pienimuotoinen tarina nuoresta ja menestyksekkäästä valokuvamallista (Tiina Björkman), jonka lipevä manageri/huoltaja vie syrjäiselle maaseudulle lepäämään ja odottamaan seuraavaa reissuaan Milanoon. Maaseutu voi kuitenkin olla hyvin vastenmielinen ja haitallinen paikka muukalaiselle siinä missä sen potentiaali kiireisen kaupunkilaisen mieltä rauhoittavana ympäristönä on perusteltu. Pakkasella ei taida paska niin voimakkaasti haista. Elokuvaa vastaan ei kannata hc-maalaisenkaan hyökätä vaikka siinä perinteisillä lande-kliseilläkin (viina, huono käytös, eläimet, kumpparit jne.) on keskeiset roolinsa. Sen sijaan kannattaa miettiä sitä miltä tutut asiat ja ihmiset voivat näyttää sivullisesta ja kuinka helposti yleistykset lähtevät liikkeelle yksittäistapauksista.

Tunnelmaa aletaan rakentaa heti alusta lähtien. Meno sijoittuu talveen, joten jäisen lumisista puista, kalpeista metsistä ja kuunhohtoisesta yöstä kehitetään tärkeitä Kari Sohlbergin ottamia kuvia jo ennen kuin Anni saapuu syrjäiseen hiihtomajaan. Kuvasto hyödyntää toisinaan myös äärimmäisiä kuvakulmia, joista tulevat hyvällä tavalla niin The Shining kuin The Evil Deadkin mieleen. Tarina sijoittuu kokonaan maaseudun pieneen pitäjään, jollaisissa vallitsee ns. luonnollinen hiljaisuus. Koska ihmisiä ei juuri hiekkateillä näy, on elokuvan maailma painostavan eristäytynyt, aavemainen ja uhkaava. Alussa rakennetuilla pohjustuksilla ja niiden perusteella katsojalle syntyneillä mielikuvilla ja aavistuksilla alkaa paikka muuttua vieraaksi sinne saapuneelle elämälle.

Visuaalisen loiston ohella huomionarvoiseksi nousee Paul Jyrälän äänimaailma, joka herkuttelee pienillä ja häiritsevillä yksityiskohdilla, kuten narinoilla, ulvomisilla ja kaikella mikä korostuu päähenkilölle tämän ollessa yksin. On selvää, että kun kauhuelokuva sijoittuu syrjäiselle maaseudulle yksinäiseen taloon hyödyntäen kekseliästä kuvakerrontaa ja korostuvaa äänimaailmaa, tuo elokuva niitä tunteville mieleen ainakin amerikkalaiset klassikot The Evil Dead, The Texas Chain Saw Massacre, Night of the Living Dead ja The Deliverance. Näiden pirullisiin maisemiin Kuutamosonaatti soveltuu hyvin ja onkin yksittäisissä kohtauksissaan kehittänyt esimerkiksi kavalan idean liittyen savupiippuun.

Kuutamosonaatilla on myös hyvää antia mustan huumorin alueella. Kuten hyvin pian käy selväksi, on tämän elokuvan lande todellinen helvetti sinne saapuvalle kauniille tummaverikölle. Kaupunkilaisille vieraita objekteja kuten kumisaappaita, liiteriä tai hurjastelevaa traktoria käytetään muistuttamaan Annia siitä miten vieraassa paikassa hän trimmatun hauvansa kanssa on. Hauva tosin on hyvillään päästessään konkreettisessa mielessä lähemmäksi luontoa elokuvan lopussa. Toinen aina ajankohtainen "taso" löytyy Annin hahmosta, joka on ajautunut pintakulttuurin ja -kulutuksen edistäjinä toimivan paskalehdistön alituisesti ryvettämäksi ja häiritsemäksi - siitä ei nainen pääse eroon korvessakaan.

Dialogi on onneksi hyvin vähäistä, sillä sekin mitä elokuvassa on, on toisinaan turhaa ja kömpelöä. Hahmojahan elokuvassa ei liikaa ole ja nekin keskeiset - erityismainintana suustaan paha Kari Sorvali - ilmaisevat itseään tarkoituksenmukaisella tavalla. Tämä elokuva osoittaa jälleen osaltaan (ja Suomessa) sen, että kyseinen ilmaisuväline ei edellytä ihmisten välistä kanssakäymistä vuorosanojen välityksellä. Ne tekijät jotka onnistuneesti painottavat ilmaisuaan runsaisiin vuorosanoihin ovat harvemmassa, Suomessa ja muualla. Soinion elokuvassa tärkeää ovat tunnelma ja turhasta vakavuudesta luopuminen muuttamatta elokuvaa silti pelleilyksi. Tämä osoittaa myös että kauhuelokuvaa voi tehdä pohjolassa onnistuneesti ilman suurta studiota ja teknistä pinnallisuutta: tarvitaan hyvä käsikirjoitus ja teknisyyttä laajempi ymmärrys käsitteestä "elokuva."

Kuutamosonaatti sijoittuu Elitistin kaikki parhaat -listan sijalle #2412

dcraig007 kommentoi (4.11.2009 14:40:30)

Suomalaisen kauhukomedian eksploitaatioklassikko, johon kuuluu rinnat, hullu suomalaisjuntti, sauna, melankoolinen musiikki ja Mikko Kivinen. Ei mikään mestariteos, mutta viihdyttävän hauska.

" Mitä rakas?. Tehdäänkö kissasta rukkaset? "

vastaa »

anonyymi kommentoi (11.10.2010 21:55:04)

Erinomainen elokuva. On uskomatonta, ettei tuon jälkeen ole tehty ainoatakaan varteenotettavaa kauhuelokuvaa tässä maassa. Kunnollisella julkaisulla keräisi varmasti fanipohjaa ulkomaillakin, sen verran toimivasta ja aikaa hyvin kestäneestä tekeleestä on kyse. Tämähän on itse asiassa jopa parantunut iän myötä reippaasti!

vastaa »

Humphrey Bogart kommentoi (12.10.2010 15:53:48)

Aika turha leffa, onhan Sauna nyt huomattavasti parempi suomalainen kauhistelu kuin tää huumoripläjäys. Aika absurdia väittää toista.

vastaa »

anonyymi kommentoi (29.10.2010 14:45:06)

Nyt sutii!!

vastaa »

anonyymi kommentoi (1.5.2012 02:36:52)

Sattui Elonetistä silmään erään aikalaisarvostelun lause:

"Hienoin Olli Soinion ohjaamassa ja kirjoittamassa kauhuelokuvassa Kuutamosonaatti on sen perussuomalaisuus"

vastaa »

Jouko Pesonen kommentoi (5.9.2014 17:23:06)

Leffan ehdottomasti paras osa on luontokuvaus/luontokuvat ja luonnolliset äänet, ihmisääninkin toteutetut ääntelyt.
Käsikirjoitus on brutaali kuten muu toteutuskin kaikilta osin oieastaan. veritekojen ja kauhun luonti tuntuu hipovan tekijänsä rajoja ja katsojankin sielunmaisemassa ylenpalttinen läimellisyys on lievimmänkin arvion mukaan tyypillisintä, täysin aivotonta kauhumaalailua ja epätotta. Ihailtavaa siitä leffasta ei oikeastaan löydy.

vastaa »

Neon Maniac kommentoi (6.9.2014 18:55:29)

"Veli on kadonnut. Kellarinovi jäi jotenki sillai.. vähä ravollee." Kestosuosikki, vuodesta toiseen! Vertaus vanhaan viiniin istuu kuin ripsi silmään leffan kohdalla. Ikävä ilmiö tv-lähetyksessä oli merkille pantava ääniero esitetyn dialogin ja tehosteiden välillä. Lisäksi boksikoon kuvasuhde on isommastakin tv:stä katsottuna kärvistelyä.

vastaa »

Meller kommentoi (22.10.2016 14:50:26)

Nyt DVD:llä, samassa paketissa Kadunlakaisijat elikkäs huomattavasti spedekomediallisempi kakkososa. Eilen katsoin ygösen, näyttää siltä että printti on sama pari vuotta sitten YLEllä esitetty. Vasemmassa yläkulmassa K15-lätkä ennen alkutekstejä ja lopussa häivähtää aavistus YLEn logoa. Oli samanlainen huutonaurumellakka porukalla katsottuna kuin joka hemmetin kerta ennenkin joskus muinoin VHS:ltä illanistujaisissa. Tässä on niin monta priceless-hetkeä, ettei jaksa edes luetella.

vastaa »

kommentoi arvostelua ja/tai elokuvaa