Caroline Munro

Under the Flag of the Rising Sun (1972)

aka Gunki hatameku motoni; Under the Fluttering Military Flag; Unter dem Banner der aufgehenden Sonne

Under the Flag of the Rising Sun #1 Under the Flag of the Rising Sun #2
IMDb

Kun 90-luvulla lännessä löi läpi uusi japanilaisten ohjaajien sukupolvi ja nimet kuten Takeshi Kitano, Kiyoshi Kurosawa ja Takashi Miike jäivät jokaisen elokuvaharrastajan huulille, uskoi harva että maan 2000-luvun toistaiseksi merkittävimmän elokuvan ohjaisi heidän sijastaan toinen jalka haudassa porskuttava 70-vuotias veteraani. Kinji Fukasakun Battle Royalesta (2000) tuli välitön hitti ja osa populaarikulttuuria. Samalla monelle aukesi ovi vähemmälle huomiolle jääneen ohjaajalegendan monivivahteiseen tuotantoon. Fukasaku lukeutuu niihin harvinaisuuksiin, jotka ovat onnistuneet luovimaan halki eri genrejen jättäen jälkeensä silmiinpistävän vaihtelevan filmografian aina viimeiseen hengenvetoon asti katu-uskottavista ja uraauurtavista yakuza-elokuvista kieli poskessa tehtyyn ja äärimmäisen mielikuvitukselliseen fantasiaan. Fukasakun näennäisesti sekalaisen tuotannon takaa löytyy kuitenkin vähintään yksi ne yhdistävä ja silmiinpistävän voimakas tekijä, nimittäin kyynisyys, missä mielessä Battle Royale on enemmän kuin oikeutettu hänen uransa kruunaaja.

Under the Flag of the Rising Sun [1]
Under the Flag of the Rising Sun [2]

Fukasaku syntyi Miton kaupunkiin Ibarakin maakuntaan. Hän täytti vasta yksitoista Japanin liittyessä toiseen maailmansotaan. Epäilemättä varhaisnuoruudessa eletyn sodan traumaattinen päätös keisarillisen Japanin luhistumiseen vaikutti syvästi nuoren Fukasakun maailmankuvaan. Vartuttuaan ohjaajaksi hän palasikin sodan muistoihin kahteen kertaan 70-luvun taitteessa. Richard Fleischerin kanssa yhteistyössä valmistunut Tora! Tora! Tora! (1970) noteerattiin laajasti, mutta vasta pienimuotoisemmassa elokuvassaan Under the Flag of the Rising Sun saattoi Fukasaku pureutua sodan jättämään traumaan kaikella energiallaan. Tämä dokumentaarisesti toteutettu elokuva leimasi hyvin pitkälle myös hänen myöhempää tuotantoaan. Kehitettyään elokuvassaan ihmisiä lähelle tulevan ja hyvin pitkälle käsivarakameraan nojaavan sähäkän kerrontatyylin hyödynsi hän sitä uudelleen heti muutama kuukausi myöhemmin valtavaan suosioon nousseessa ja neljä jatko-osaa poikineessa yakuza-elokuvassaan Battles Without Honour and Humanity (1973).

Teemoiltaan Battles Without Honour and Humanity jatkaa jotakuinkin siitä mihin Under the Flag of the Rising Sunin takaumat päättyvät. Japani on hävinnyt sodan ja uudenlainen väkivallan kulttuuri nostaa päätään tuhotun maan raunioista. Ihmiset ovat kylpeneet viimeiset viisi vuotta veressä ja sodan kauhuissa, mikä muisto siirtyy gangsterisotien muodossa jälleenrakennettavien kaupunkien likaisille kaduille. Under the Flag of the Rising Sun on elokuva juuri näiden ihmisten mielistä ja siitä poispesemättömästä pettymyksestä, jonka sota jätti kansakunnan sieluun. Matka menneisyyteen alkaa, kun puolisonsa kohtaloa selvittävä Sakie saa käsiinsä neljän hänen miehensä kanssa taistelleen sotilaan yhteystiedot. Vieraillessaan jokaisen heidän luonaan kuulee hän neljä tarinaa, jotka lopulta nivoutuvat yhdeksi ja samaksi veriseksi vyyhdiksi. Sodanvastaiseksikin luonnehditun kertomuksen painopiste lepää Sakien kokeman tuskan ohella vähintään yhtä voimakkaana yhteiskunnan kriittisessä analyysissä; maailmassa jossa muistaminen ja unohtaminen kohtaavat vailla kollektiivista oikeudenmukaisuutta.

Under the Flag of the Rising Sun [3]
Under the Flag of the Rising Sun [4]

Kuvatessaan toisen maailmansodan takaumia Fukasaku käyttää runsaasti dokumentaarista aineistoa, jonka lomaan hän tuon tuosta pysäyttää myös oman kerrontansa syvälle mieleen painuvina yksittäisinä kuvina. Vaikka elokuvassa ei nähdäkään verta ylettömästi ovat ne muutamat kerrat sitäkin järisyttävämpiä. Mustavalkoiset kuvat kääntyvät väreiksi ja edelleen punertaviksi suihkuiksi aikakauden samuraielokuvien hengessä. Ohjaajana Fukasaku ei silti ylilyö visuaalisia shokkejaan, vaan limittää ne sujuvasti osaksi teemojaan. Pohdittaessa elokuvan sodanvastaista asetelmaa on huomionarvoista kuinka kosto ei toimi missään vaiheessa tapahtumien motivoijana. Sympaattinen ja jo paljon surrut Sakie löytää matkansa varrelta paitsi etsimänsä vastauksen myös odottamattoman kohtalotoverin. Fukasakun oivallus on, että oman lähihistoriansa kieltävässä yhteiskunnassa jo pelkkä menneiden tekojen anteeksiantaminen kauhistuttaa. Tämä syventää Under the Flag of the Rising Sunin sanomaa verrattuna esim. Oliver Stonen palkittuun elokuvaan Platoon (1986).

Sakien roolissa nähtävä Sachiko Hidari luo vaikuttavan henkilökuvan henkiseen tyhjiöön unohdetusta sotaleskestä. Hänen halunsa muistaa sota juontaa juurensa siitä uudesta kulttuurista, joka kieltää vanhan Japanin olemassaolon. Jokainen raunioiden päälle pystytetty rakennusteline vie hänet kauemmas hänen omasta rakkaudestaan. Monen muun aikalaisohjaajan tavoin Fukasaku tuntuukin palaavan 70-luvulla tuon tuosta teemaan, jossa yhteiskunnan muuttuessa ihmiset sen reunoilla kadottavat paikkansa elää. Sakielle henkireikä löytyy hänen miehensä rinnalla taistelleiden miesten joukosta. Jos palataan sodanvastaiseen asetelmaan, kulminoituu sekin koskettavalla tavalla osaksi koko kulttuuria. Elokuvan intensiivisimpiin lukeutuu jakso, jossa nälkiintyneet ja kauas kotoaan ajautuneet sotilaat saavat käsiinsä hyppysellisen pieniä valkoisia jyviä. Huolimatta aiemmin nähdyistä sodan kauhuista paljastaa ohjaaja vieraannuttavan ja vaikeasti lähestyttävän tragedian inhimillisen siemenen.

Under the Flag of the Rising Sun [5]
Under the Flag of the Rising Sun [6]

Osaltaan Fukasakun äärimmäisen pessimistisen ohjauksen taustalta löytyy hänen oma nuoruutensa. Sodan edetessä viimeisiin hetkiinsä myös hän joutui sen uhriksi, kun hänen koulutoverinsa jäivät tykistötulen moukaroimiksi. Ehkä tämän huomioiden Battle Royalea tulisikin pitää hänen uransa kruunun sijasta ironisena muistopuheena: kertoohan elokuva aikuisten maailmassa kuolevista koululaisista. Yhtä kaikki Under the Flag of the Rising Sun lukeutuu Fukasakun rehellisimpiin ohjaustöihin. Se on samalla kertaa sekä äärimmäisen kylmä että kaunis. Hiljalleen elokuva onkin alkanut löytää uutta yleisöä ja kieltämättä se ansaitsee tunnustuksen. Ollen aavistuksen verran liian pienimuotoinen ei Under the Flag of the Rising Sunia ehkä tulla kirjaamaan elokuvahistorian suurten sotaelokuvien sarjaan, mutta vähintään se on yksi väkevimmistä. Kenties alussa esitetty vertaus onkin kohtuuton, sillä kun puhutaan uuden japanilaisten ohjaajien sukupolvesta, löysi heistä moni inspiraationsa juuri Fukasakun töistä.

Versioinfo (8.4.2008):

Dvd-markkinoilta löytyy Home Vision Entertainmentin kaikin puolin laadukas (anamorfinen 2.35:1, mono) julkaisu englanninkielisellä tekstityksellä. Julkaisu sisältää myös Linda Hoaglundin kattavan kommenttiraidan, Yamane Sadaon haastattelun, trailerin sekä lyhyen elokuvaan liittyvän esseen.

****½
© Jari Mustonen, julkaistu: 8.4.2008
keskiarvo
toimitus
4.25/5.00 (4)
 JSTPJMMK*
  4.0 4.0 4.5 4.5
keskiarvo
lukijat i
4.50/5.00 (6)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  11 (11)
100%
Under the Flag of the Rising Sun (1972)  Under the Flag of the Rising Sun (1972)Gunki hatameku motoni