Caroline Munro

Come and See (1985)

Tule ja katso

aka Idi i smotri; Go and See; Go and Look; Gå och se; Komm und sieh; Requiem pour un massacre

Come and See #1 Come and See #2
IMDb

Tule ja katso on toisen maailmansodan aikaiselle Valko-Venäjän maaperälle sijoittuva elokuva, joka lähestyy aihettaan sieltä haastavammasta päästä. Päähenkilönä on teini-ikäinen poika Florya (Aleksei Kravchenko), joka määrätietoisena haluaa lähteä partisaanina sotaan vastustamaan maahan laaja-alaisesti hyökänneitä ja suuria alueita tuhonneita saksalaisjoukkoja ohjaaja Klimovin omiin muistoihin ja kokemuksiin pohjautuen. Toisin kuin monissa muissa sotaelokuvissa, joissa sankaruus on lopulta menestyksen ja onnistumisen tarjoama toimintakeino, on Klimovin elokuvan näkemys sodasta astetta kylmempi ja todellisempi. Toki Floryakin on alussa varma ratkaisunsa tuottamien hedelmien makeudesta, vaikka äiti osaakin odottaa pahaa kuultuaan sodasta pieneen kotikyläänsä kantautunutta tietoa.

Come and See [1]
Come and See [2]

Elokuvan alkukuvat ovat jo hyvin runollisia ja siis vetoavalla tavalla omituisia. Kaksi teini-ikäistä poikaa kiertelee levottomasti autiolla hiekkarannalla. Kuin suoraan Jodorowskyn maailmasta pian hiekan alta maan tiukasta ja haudanomaisesta puristuksesta löytyy musta ja kylmä rynnäkkökivääri. Tämä takaa partisaanikokelaalle pääsyn sotaväkeen, jossa saappaista lähtien on pulaa varusteista. Koko elokuvaa leimaa rauhallisuus ja kärsivällisyys, jota käytetään salakavalasti katsojan asettamiseksi sellaiseen tilanteeseen, jossa tunnekirjon äärilaidat joutuvat aktivoitumaan. Klimovin kerrontatyyli pyrkii tehokkaassa hallinnassaan saattamaan katsojan myös siihen konkreettiseen tilanteeseen, jossa harva on oikeasti ollut; keskelle sotamaata jossa kuolema on äkillinen ja koskee kaikkia.

Come and See [3]
Come and See [4]

Koko elokuva koostuu hyvin pitkistä jaksoista, jotka koostuvat lyhyemmistä kohtauksista. Toisinaan tilanteet etenevät melkein reaaliajassa, mistä tärkeimpänä esimerkkinä on mainittava jakso, joka on myös koko elokuvan painostavimpia. Floryan eksyttyä marssiryhmästään, kohdattua metsässä venäläistytön ja palattua takaisin kotikyläänsä paljastuu Klimovin elokuvan terävin piikki, eli kyky hallita täysin elokuvalleen otollisimmat näkökulmat ja niiden huomaamattomat vaihdokset. Tässä pitkien ja liikkuvien kuvien sekä äänimaailman merkitys on yhtäläisen tärkeä. Harvoin elokuvassa katsoja joutuu niin puristavan fyysisellä tavalla toteamaan tapahtunutta väkivaltaa ja myös sitä, kenen silmin hän tilannetta on ajautunut tarkkailemaan. Äänimaailman merkitys elokuvassa on toisinaan yhtä tärkeä kuin esimerkiksi ranskalaisella Gaspar Noélla.

Kuvan ja äänen yhteisvaikutukseen liittyen Klimovin elokuvan paluujakso kotikylään on hirvittävimpiä tilanteita niin elokuvan kahdelle henkilölle kuin katsojallekin - jälkimmäiselle sen takia, koska hän huomaa kerronnallisen pitkityksen päätteeksi tulleensa huijatuksi keskelle konkreettista tilannetta elokuvan maailmassa. Hän joutuu siis äärimmäisten ja shokinomaisten tuntemusten riepoteltavaksi aivan kuin tämän jakson kaksi hahmoakin, joiden kummankin aistihavaintojen yhteisilmaisusta syntyy katsojalle tarjottu näkökulma, jossa hän on yhtä avuton kuin hahmotkin. Siinä missä valtaosa suuren rahan sotaelokuvista muistuttaa kovaäänistä tietokoneräiskintäpeliä, muistuttaa Tule ja katso sodassa olleen henkilökohtaista painajaisunta, jota ei pääse pakoon.

Come and See [5]
Come and See [6]

Elokuvan juoni on oikeastaan hyvin yksinkertainen. Toisen maailmansodan määrittämän tarinan puitteissa siinä vain pieni joukko ihmisiä kulkee, pakenee ja vaanii autioilla niityillä ja metsissä määränpäästä seuraavaan. Monet kuvat ovat sisällöltään niin pelkistettyjä, että niiden lavastaminen onnistuisi keneltä tahansa, jolla vain on pääsy esimerkiksi tietynlaisiin vanhoihin vaatteisiin ja tarpeeksi tiheään metsään tai avonaiselle niitylle. Elokuvassa on paljon keskeisiä kohtauksia, joissa vain kävellään tai maataan nurmikolla. Äänimaailma myhäilee kuuloaistille tarkoitettuja vihjeitä tilanteista, jotka kestävät usein pitkään. Lopulta tuo kuvien näennäinen yksinkertaisuus ei tarkoita muuta kuin sitä, kuinka tärkeää ja aivan keskeistä elokuvassa pelkistämisen ja yksityiskohtien korostamisen taito on: asia mitä Aki Kaurismäki aina korostaa.

Klimovin elokuvassa pelkistyksen myötä välittyvät inhimillinen autenttisuus ja lumovoima lähentelevät myös Tarkovskin elokuvakieltä etenkin kuvauksen osalta. Aleksei Rodionovin kuvaus perustuu pitkille otoksille ja paljon liikkuvalle kameralle. Kuvista tulee mieleen niin Tarkovskin oma sotaelokuva Ei paluuta kuin hänen myyttinen pirstale-elokuvansa Peili. Klimovilla kameran liikkeiden hienovaraisuus korostuu muutamassa kohtauksessa, jossa sivulle panorointi myötäilee kääntyvän katseen suuntaa. Vastaavasti elokuvan lopussa Floryan kohdattua ikäisensä venäläistyttö välittyy pienen huomaamattoman panoroinnin myötä ahdistavan konkreettinen ja peruuttamaton painajaiskuva, joka sulautuu elokuvan hahmojen (ja katsojan) tajuntaan pysyvästi. Kuvat on rakennettu ja omaksuttu sillä tavalla, että ne edellyttävät kameran alituista liikkumista ilman, että tuo liike kuitenkaan korostuisi lainkaan itse tarkoituksena.

Come and See [7]
Come and See [8]

Käsikirjoituksen kannalta ja dramaturgisesti Tule ja katso on myös hiljentävä kokonaisuus. Elokuva murtaa kaikenlaiset uskomukset sotaan liittyvästä sankaruudesta tai pyhyydestä, sillä sen valitsema näkökulma piilee sotimiseen liittyvän poliittisen nihilismin elämänvastaisuudessa. Elämänvastaisuudessa siinä mielessä kuinka lapsisotilas voi uhrata elämänsä sankarihaaveille tai uskonnollisille jumalhaaveille ja kuinka erilaisena maailma näyttäytyy (elokuvassakin) aina silloin, kun kuvassa ei näy ihmisiä lainkaan. Se kyllä esittää lopussa "voittajia" ja "häviäjiä", mutta siihen mennessä on käynyt myös selväksi termien onttous yksilötasolla. Floryan äärimmäisen matkan päätteeksi palataan odottamattomalla tavalla hänen matkansa alkuun vertauskuvallisessa mielessä, kun hän riutuneena ja ruhjoutuneena sodan loppusuoralla kohtaa uuden partisaanipojan, joka liittyy miesten marssiin. Tätä seuraava kuvasarja dokumentaarista aineistoa toisen maailmansodan uhreista ja ruumiista sekä hektinen kuvasarja Hitlerin vaiheista lopulta etäännyttää katsojan elokuvan maailmasta ja asettaa tämän tietoiseksi tilanteesta ja "tarinan" muuttumisesta konkreettiseksi otokseksi lähihistoriaamme. Tapa lopettaa elokuva on kunnianhimoinen ja tehokas olematta teennäinen tai saarnaava. Harvassa elokuvassa on uskallettu palata Adolf Hitlerin hahmoon yksilönä - menestyneenä valtionpäämiehenä, sota- ja rotustrategistina, nuorena jalkaväkirykmenttiläisenä ja pienenä lapsena.

Come and See [9]
Come and See [10]

Toista maailmansotaa ja natseja käsittelevien elokuvien kohdalla on aina suurena riskinä se, että aiheeseen suhtaudutaan liian voimakkain tuntein, jotka synnyttävät tekijöissä ja aiheen käsittelijöissä jyrkkiä mielipiteitä, yleispäteviä oletuksia, alleviivaavaa osoittelua ja iättömän toivotonta julistusta universaalista pahasta ja hyvästä. Toisin sanoen saksalaisten kuuluisimmat hirmutyöt toisessa maailmansodassa pystytään harvoin esittämään sellaisessa valossa, joka ei kehottaen osoittaisi katsojalle mitään tiettyä ajatussuuntaa tai moraalia. Tällaisesta epätavallisemmasta käsittelytavasta toimii esimerkkinä Polanskin puolanjuutalaisten vainoja kuvaava henkilökohtainen elokuva Pianisti, jonka lopussa kohtaamme odottamattoman saksalaisen upseerihahmon. Universaalin ja absoluuttisen pahan sijasta kohtaamme ihmisen, yksilön. Toki tuokin yksilö edusti tiettyä ryhmää, mutta edelleen hän oli yksilö ja täten eri asia kuin ryhmänsä ja absoluuttisuus.

Klimovin elokuva ei täysin malta olla osoittelematta pahaa elokuvan lopussa. Toisaalta se toimii, koska näkökulma on ollut teini-ikäisen lapsen, joka peilaa elokuvassa ohjaajan omia henkilökohtaisia muistoja näistä ääritilanteista. Klimovin elokuvan loppua olisi kenties saatu astetta rohkeammaksi ja ainakin haastavammaksi, jos tiettyjen vangittujen natsien säälittävät puolustuspuheet ja pelkurielkeet olisi jätetty pienemmälle korostukselle. On selvää että maailman sodissa suuri määrä "sotarikollisia" ja keskeisiä toimijoita on kadonnut jäljettömiin sodan päätyttyä. Paenneita upseereita pidetään pelkureina ja ryhmänsä pettäneinä takinkääntäjinä siinä vaiheessa, kun he joutuisivat lailliseen vastuuseen sota-ajan toimistaan. Tästä on kuitenkin mahdollista kertoa myös yksilötasolla kuten Polanski äärimmäisen tehokkaasti ja haastavasti teki oman elokuvansa lopussa.

Come and See [11]
Come and See [12]

Tule ja katso on monessa mielessä ainutkertainen elokuvateos. Se hyödyntää elokuvan kuvallista ja äänellistä ilmaisukirjoa jättäen vuoropuhelun ja sankarimentaliteetin lietsomisen vastustamattomaan alakynteen ilmaisullisessa tehossa. Sen esittämä näkemys päähenkilön muutoksesta ja kokemuksista saa katsojan tuntemaan masennusta, surua ja kauhua. Silti elokuva ei jätä nihilistisen vihamielistä sylkäisyä loppusävykseen, vaan katsoja tuntee pikemminkin olevansa vain nääntynyt elokuvan päättyessä. Näyttelijöiden työ on keskeinen. Harvassa elokuvassa toimitaan näin korostetusti pitkien kasvolähikuvien avulla. Elokuvan sinänsä harmonisen alkupuolen kehittyvää tunnelmaa kuvaa hyvin tapa, jolla Klimov leikkaa kuvan venäläisupseereita ihailevasti kodissaan tuijottavasta Floryasta tämän äidin kasvoihin. Klimovin kerrotaan käyttäneen kuvauksissa hypnotisoijaa nuoren päänäyttelijänsä äärimmäisen ilmaisun saavuttamiseksi useissa kuvissa. Jos elokuvan pariin antautuu keskittyneesti ja kärsivällisesti, se tarjoaa rankan ja traumaattisen matkan, jota ei voi irrottaa todellisuudesta ja joka pakottaa itsensä raastamalla katsojan tajuntaan.

*****
© Juho Malanin, julkaistu: 7.4.2008
keskiarvo
toimitus
4.83/5.00 (6)
 JSSMTPJMJM*PI
  5.0 5.0 4.0 5.0 5.0 5.0
keskiarvo
lukijat i
4.81/5.00 (24)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  34 (39)
87%
Idi i smotri (1985)  Idi i smotri (1985)Tule ja katso  

kommentit

odota...
asdf kommentoi (8.5.2010 16:13:31)
user avatar Aluperin Klimov suunnitteli elokuvaan täysin erilaisen lopetuksen, helikopterista kuvatun pitkän kamera-ajon, jossa kuvataan matalalta loputonta hämyisää suota jolla partisaanien, saksalaisten ja puna-armeijan sotilaiden sillisalaatti taistelee mies miestä vastaan lähietäisyydeltä, säälittä, ikuisuuksiin asti suolla, jota vastaan saa jatkuvasti ponnistella ettei se imaisisi syövereihinsä.

Tämä olisi tuonut loppuun neuvostoliittolaiselle kerronnalle tyypillisen absurdin piirteen, symbolitasolle siirretyn kohtauksen, ja toisaalta kohtaus olisi tietysti ollut viittaus elokuvan nimeen, ilmestyskirjaan, viimeiseen taisteluun, armagedoniin.

Neuvostosensuuri kuitenkin vaati häntä muuttamaan lopetuksen "positiivisemmaksi", jolloin hän päätyi tähän Hitler-ratkaisuun. Mielestäni sekin toimi hyvin, mutta varmasti alkuperäinen mallikin olisi taannut kylmät väreet massiivisen kohtauksen vyöryessä silmille ja Mozartin Lacrimosan kajahtaessa ilmoille.
vastaa »
Riddler kommentoi (24.7.2012 13:22:14)
user avatar Kyllä oli surkea elokuva. 1 tähti. Elokuvasta tuli mieleen joku turkka heittelemässä paskaa yleisön päälle ja nuo mutavellikohtaukset olivat aivan naurettavia. Jostain syystä joillekin elokuva-arvostelijoille elokuvan arvo on heti potenssiin kaksi, jos asiat esitetään "symbolisesti". Kyse on varmaan siitä, että voidaan tuntea ylemmyyttä taviksia kohtaan, jotka eivät ymmärrä "taidepjäyksestä" hevonhelvettiä. Kyseessä oli kuitenkin puhdasta neuvostopropagandaa naurettavan yliampuvine natseineen. Kauanko vielä kestää, että saamme nähdä elokuvan puna-armeijan hirmutöistä vallatun Berliinin siviilejä kohtaan? Taitaa mennä ikuisuus.
vastaa »
anonyymi kommentoi (24.7.2012 18:09:21)
user avatar Eihän tämä nyt mikään vaikea taidepläjäys ollut. Elokuvat (ne laadukkaammat) tuppaa toimimaan useammallakin tasolla. Jälkimmäinen urputus neukkujen sotarikoksista ei suoraranaisesti kuulu edes tähän yhteyteen, vaikka aiheesta sietäisikin puhua ja tehdä vaikka muutama elokuva tyyliin Katyn.
vastaa »
Tuomas Henell kommentoi (24.7.2012 20:20:06)
user avatar Eli taas kerran nähtiin, että jos elokuva osoittautuu liian vaikeaksi jollekin onnettomalle, haukutaan kriitikot sen sijaan, että katsotaan peiliin. Eikä muuten lukijoidenkaan antamissa pisteissä (ka. 4.73) ole kolmosta pienempää numeroa, eli kyllä tätä pidetään ihan yleisesti hyvänä elokuvana, jos Riddleri nyt kaipaa kallisarvoista tavisauktoriteettia näkemykselleen.
vastaa »
Riddler kommentoi (27.7.2012 00:13:57)
lainaus:
Eli taas kerran nähtiin, että jos elokuva osoittautuu liian vaikeaksi jollekin onnettomalle, haukutaan kriitikot sen sijaan, että katsotaan peiliin. Eikä muuten lukijoidenkaan antamissa pisteissä (ka. 4.73) ole kolmosta pienempää numeroa, eli kyllä tätä pidetään ihan yleisesti hyvänä elokuvana, jos Riddleri nyt kaipaa kallisarvoista tavisauktoriteettia näkemykselleen.
user avatar Elokuva ei ollut liian vaikea. Mitä vaikeaa tuossa oli? Se oli tylsä ja huono. Miksi elokuva on muka parempi, jos siinä ollaan jossain absurdiuden tilassa sen sijaan että tavoiteltaisiin uskottavuutta? 'Sodan vastainen teos', esittää 'sodan kauhistuttavana' tjs. ja sitten natsit esitetään jonain jodlaavana hulluna hunnilaumana. Kommunistipartisaanit sensijaan ovat sankareita. Kerta elokuva on saanut taviskatsojiltakin niin hyvät pisteet niin ei voi kuin ihmetellä. Miksi täällä esim. elokuvien 300 ja uusimman Batmanin kohdalla itketään yhyy niin "fasistisesta maailmankuvasta", mutta näiden oikeiden kommunistien leffoista ei saa koskaan lukea mitään poliittiseen propagandaan viittaava.
vastaa »
Kiinnostava elokuva kommentoi (13.12.2012 16:59:11)
user avatar Haluan ehdottomasti nähdä tämän elokuvan!
vastaa »
Joker kommentoi (19.11.2013 01:30:19)
lainaus:
Kyllä oli surkea elokuva. 1 tähti. Elokuvasta tuli mieleen joku turkka heittelemässä paskaa yleisön päälle ja nuo mutavellikohtaukset olivat aivan naurettavia. Jostain syystä joillekin elokuva-arvostelijoille elokuvan arvo on heti potenssiin kaksi, jos asiat esitetään "symbolisesti". Kyse on varmaan siitä, että voidaan tuntea ylemmyyttä taviksia kohtaan, jotka eivät ymmärrä "taidepjäyksestä" hevonhelvettiä. Kyseessä oli kuitenkin puhdasta neuvostopropagandaa naurettavan yliampuvine natseineen. Kauanko vielä kestää, että saamme nähdä elokuvan puna-armeijan hirmutöistä vallatun Berliinin siviilejä kohtaan? Taitaa mennä ikuisuus.
user avatar Otahan asioista selvää ennen jauhantaa. Ei Turkka ollut niiden paskanheittäjien joukossa, hänen oppilaansa sitä tekivät.
vastaa »
Jeppe kommentoi (27.4.2014 23:14:55)
user avatar Hyvä arvostelu! Tosi vaikuttava elokuva, näin sen viimeksi 30 vuotta sitten, näiden vuosien ajan on mukanani seurannut elokuvasta eritoten yksi kohtaus. Kun elokuvan päähenkilö nousee ylös keskityksen jälkeen täyteen hiljaisuuteen ja ihmettelee, kun puista sinkoaa sälöjä....
Siihen on kulminoitunut monta sotaan liittyvää juttua, sota tuli hyvin lähelle minua, Ehkä kykyni eläytyä kuvattuihin tapahtumiin perustuu siihen, että kuuntelin Isäni, sotaveteraanin, sotakokemuksia pienestä asti. Isä kuoli vuosi sitten Kaunialaissa, hän ei koskaan sanonut pahaa sanaa venäläisistä eikä saksaliasista. Hänelle sota oli tapahtuma, hän ei syyllistänyt ketään, edes vihollisia, ekä siksi että hän oli niin nuori. Isä on oman pasifismini alkulähde.
vastaa »
PenaL kommentoi (10.2.2015 18:32:11)
user avatar On ollut ehdotomasti parhaita elokuvia, jonka olen nähnyt; tämän jo silloin kun se tuli teatterilevitykseen. Jos tykkää lähinnä jenkkityyppisistä sankari-räiskintäpelielokuvista yms ei tämä valitettavasti paljon anna...
vastaa »

kommentoi arvostelua ja/tai elokuvaa