Caroline Munro

Inland Empire (2006)

aka Inland Empire - Eine Frau in Schwierigkeiten; Inland empire - L'impero della mente

Inland Empire #1 Inland Empire #2
IMDb

Surrealismin lähimaastoon ja unimaisemille uransa rakentaneen David Lynchin viimeisin pitkä elokuva on teemallinen jatko kahdelle edelliselle, eli elokuville Lost Highway ja Mulholland Dr., joiden väliin tosin sijoittui vielä leikkisämpi ja kevyempi The Straight Story. Etenkin Mulholland Dr. sijoittuu korostetusti Hollywoodiin materiaalisesti yltäkylläisen elämän keskelle ja eräälle Hollywoodin kuuluisista asuinalueista. Inland Empire on teknisiltä ratkaisuiltaan omapäinen ja kokeileva elokuva, sillä filmin sijasta se on kuvattu hyvin kevyellä digivideokalustolla, mistä syntyvät tälle elokuvalle ominaiset painostava visuaalisuus ja kerronnalliset etäännyttämiskeinot.

Inland Empire [1]
Inland Empire [2]

Tarinan päähenkilönä on Laura Dernin esittämä näyttelijä Nikki Grace, joka elokuvan alussa saa kuulla saaneensa salaa toivomansa suuren elokuvaroolin. Puolalaiseen taruun perustuvaa käsikirjoitusta työstää karismaattinen ohjaaja (Jeremy Irons), ja Nikkin vastanäyttelijänä on elinvoimainen nuorukainen Devon Berk (Justin Theroux). Se mikä määrittää kolmen tunnin aikana syntyviä tilanteita, tapahtumia ja tragedioita perustuu Nikkin tietoon kantautuvaan myyttiin siitä, että kyseinen puolalainen tarina olisi epäonninen, kirottu. Kalifornian aurinko porottaa korostetun kuumasti luoden samalla kontrastia elokuvassa alusta lähtien vallitsevaan uhkaavaan tunnelmaan. Pian selviää, että on paikkoja - kuten suurtuotannon valtavat lavasteet - joita ei aurinko yllä valaisemaan.

Inland Empire [3]
Inland Empire [4]

Lost Highway ja Mulholland Dr. alkavat kumpikin myyttisellä ja kysymyksiä herättävällä tavalla, mutta Inland Empire tuntuu alusta lähtien painottavan epämukavuuden ja epävarmuuden tunnelmia. Tätä korostaa Nikkin esittelyjakso, jossa hänen valtavaan kartanoasuntoonsa saapuu omituinen vieras keskellä päivää. Vanha nainen esittelee itsensä Nikkin naapuriksi alkaen pian udella ja myös kertoa Nikkin työasioista ja suunnitelmista. Naisella on omituisen lasittuneet silmät, hänen puheensa on katkonaista, tulkinnanvaraisia vertauskuvia viljelevää, ja tärkeimpänä häntä kuvataan tiiviissä lähikuvissa lievästä alakulmasta. Samalla kun naisen kasvot ovat digiformaatista johtuen hieman sameat, puuroiset ja jopa epätarkat, on hänen taustallaan näkyvä Nikkin asunnon portaikko korostetusti valaistuna auringon langetessa niille. Samanlainen kompositio vallitsee Nikkin lähikuvassa, jossa hän on sommitelmallisesti vähäpätöisemmässä asemassa kuin hänen takanaan avautuva laaja ja varjoisa salihuone. Tämä on alkuun sijoitettuna voimakkaasti elokuvan tunnelmaa määrittävä kohtaus, ja vierailijan totaalisessa uhkaavuudessa se saa katsojan jälleen kerran sekä kiinnostumaan Lynchin vihjaamasta alkavasta painajaisesta sekä olemaan varuillaan sen suhteen.

Nikkin esittelyjaksoon liittyen toinen hyvin painostava ja jopa absurdi dialogikohtaus saapuu myöhemmin elokuvassa, kun hikeä tirisevä poliisi kuulustelee sanattomaksi järkyttynyttä nuorta naista harmaan koleassa poliisiaseman tiilikopissa. Näissä kohtauksissa kuvakulma saa aikaan sen, että hahmot tunkeutuvat kasvoiltaan lievästi ylisuurina ja korostuneina lähelle katsojaa. Lynch hakee filmiin verrattuna selkeästi puuttellisella ja "pehmeämmällä" digivideon kuvanlaadulla tunnelmaa siitä että nyt katsotaan elämää eräänlaisen kaunistelemattoman valonkerääjän läpi. On siis virheellistä tuomita elokuvaa määrittävä niin sanottu amatöörimäinen kuvanlaatu sellaisenaan ottamatta huomioon sitä, miten tämä valittu kerrontamuoto on tietoinen keino tutkia elokuvan yhtä teemaa todellisuuden ja fiktion rajasta, elokuvasta. Nykyäänhän jo monella on oma digivideokamera. Lynch on aina löytänyt tehokkaimman (uhka)ilmaisun kaikkein arkipäiväisimmistä ja huomaamattomimmista seikoista.

Inland Empire [5]
Inland Empire [6]

Nyt kun Nikki Gracen asteittaista henkistä romahtamista ja vajoamista seurataan vaatimattoman digiformaatin linssin läpi nähtynä, syntyy katsojalle myös tietoisuus siitä, että hän ei täysin eläydy elokuvan maailmaan, joka olisi irrallaan omasta "todellisesta" maailmastamme. Katsoja tarkkailee elokuvan hahmojen lisäksi sitä, että hän on ajautunut etäämmälle normaalista elokuvamaailmaan ja -hahmoihin eläytymisestä. Hän päätyy tarkkailemaan sitä, että hän tarkkailee. Tässä mielessä kuvanlaadun ja paikoin puutteellisen valaisun merkitys on samankaltainen kuin Brechtin näyttelijöiden suora kommunikaatio yleisölle etäännyttämisteoriansa mukaisesti.

Tämä kaikki palvelee elokuvan toista teemaa, joka palauttaa sen muodollisista eroavaisuuksistaan riippumatta Lost Highwayn ja Mulholland Dr.:n rinnalle kuvauksena ahdistavasta Hollywoodista tai itsensä asteittaisesta raastamisesta, huoraamisesta medialle ja myynnille. Hollywoodin suuret tuotantopuitteet esitetään valossa, joka paljastaa sekä niiden taiteellisen että tuhoavan potentiaalin. Elokuvan kuvauksia seuraavat kohtaukset ovat kauneimpia koko Inland Empiressa, auringon luonnonvalo tuo neorealististakin sävyä näihin päiväajan kirkkaisiin kuviin. Näissä potentiaalisesti kauniissa tiloissa käynnistyvä päänäyttelijän asteittainen ajautuminen vainoharhaisuuteen tuntuu entistä häiritsevämmältä. Äärimmäisenä päätepisteenä ja viihdeteollisuuden ihmiskaupan vertauskuvana Nikki päätyy pitkän kouristelun jälkeen oksentamaan verta Hollywoodin öiselle tähtikuviokadulle.

Inland Empire [7]
Inland Empire [8]

Elokuvassa kaikkein hämärimmät ja irrationaalisimmat ideat sijoittuvat elokuvan loppupuolelle, jota ennen niistä vihjataan ja niitä pohjustaneita tapahtumia kerrataan. Keskeiseksi kohtaukseksi nousee esimerkiksi aavemainen vuorosanaharjoittelu valon ja varjon rajamailla suuren talolavasteen edustalla. Nikki ja Devon kuulevat äänen heidän takaansa, mutta lavasteista ei löydy ketään. Myöhemmin elokuvassa tilanteeseen palataan toisesta näkökulmasta, mikä on jälleen eräs hieno kerronnallinen kokonaisuus Lynchin ohjauksessa. Tämä jälkimmäinen näkökulma kiteyttää ja kertaa useita elokuvan alun vihjaamia tapahtumia ja jättää katsojalle tärkeitä kysymyksiä ja odotuksia tulevista tapahtumista. Kohtaukseen liittyen on myös mainittava ihmismieltä tutkinut Roman Polanski, joka hyödyntää usein ikkunan läpi näkyvää hahmoa tai ikkunan läpi nähtävää tapahtumaa unimaisella painostavuudella.

Inland Empire [9]
Inland Empire [10]

Hollywoodin kaupallisuudessa ja pinnallisuudessa ahdistumisen lisäksi Inland Empire tutkailee elämän raatopuolia astetta perinteisemmällä asetelmalla parisuhteesta ja mustasukkaisuudesta, jota Nikkin mies alkaa kokea vaimonsa komean ja nuoren vastanäyttelijän vuoksi. Samanlaista väkivallan uhkaa viestittää nuoresta vaaleaveriköstään vauhko gangsteri Dick Laurent Lynchin Lost Highwayssa. Kummassakin elokuvassa keskeiseksi nousee myös konkreettinen persoonien vaihdos, mitä Inland Empiressa edustaa se, kuinka Nikki alkaa vajota liian syvälle kokemansa roolihahmon elämään. Tähän liittyvät keskeisesti myös läpi elokuvan vaihtuvat näkökulmat kerronnassa, joka tietoisesti johdattaa katsojaakin harhaan samalla kun päähenkilö luulee tietävänsä kuka ja missä hän on. Nämä vaihdokset ja johdatukset näkökulmakerronnassa hoidetaan huomaamattomalla ja viekkaalla tavalla, mikä määrittääkin näiden Lynchin viimeisimpien elokuvien ainutlaatuista ja subjektiivista tunnelmaa.

Inland Empiressa hahmoihin lukeutuu myös kolmen jäniksen joukko, joka asuu lavastetussa olohuoneessaan. Jänikset ovat ihmishahmoja, joilla on valtavat jäniksen päät, ja Lynch on omistanut myös staattisen ja lyhyen minisarjan näille omituisen ylisuurille ja karvaisille nisäkkäille. Jänisten vihjailevaa dialogia seuraa näkymätön taustayleisö, jonka ilmeetön nauru pakottaa katsojan taas tarkkailemaan itseään osana Inland Empirea. Vaikka puhuvat jänikset kiehtovat ja vaanivat katsojan alitajuntaa sellaisenaankin, on niitä mahdollista tulkita esimerkiksi petollisen ihmismielen (tai "-sydämen") sekä näennäisen viattomuuden ja harmonisuuden samanaikaisena läsnäolona. Jänishän ei ole peto, mutta ylisuurena rauhallinenkin otus muuttuu uhkaavaksi, unimaiseksi, alitajuntaa peilaavaksi, mahdottomaksi paeta.

Inland Empire [11]
Inland Empire [12]

Tuota utuisinta ja tunkeutuvinta painajaiskuvastoa Lynch tarjoaa yhtä unohtumattomasti kuin aiemminkin. Elokuvan häiritsevimpiin yksittäisiin kuviin lukeutuu hidastettu kuva Nikkistä juoksemassa paniikin vallassa itseään kohti. Myös täysin absurdi ja äkillisyydessään shokeeraava tiivis kuva Nikkin vääristyneistä kasvonpiirteistä elokuvan lopussa saa katsojan pelkäämään sitä uusintakatseluissakin. Kolmen tunnin mittaisena Inland Empire edellyttää oletettavasti kokemusta ja ymmärrystä David Lynchin tuotannosta, sillä kaikki draamalliset ja elokuvakoreudelliset kerrontaperinteet hyljänneenä painajaismaisena ja jakomielitautisena kuvauksena Inland Empire ei viihdytä tai vapauta katsojaa. Toisinaan se tuntuu raskaalta etenkin verrattuna Lost Highwayn ja Mulholland Dr. astetta loogisempaan kerrontaan. Lynchin utuisat elokuvalliset visiot ovat perinteisestä kerronnasta erilleen ansioituneita kokonaisuuksia, joiden rajoja Inland Empire entisestään ylittelee. Lynchin elokuvat sekä kiehtovat voimakkaalla tunnelmallaan että haastavat katsojan tarkkailemaan niin itse elokuvavälineen ulottuvuuksia kuin oman mielensä varjoisampaa potentiaalia ja tietoisuutta, joka ei arjessa tai traditionaalisessa tuudituksessa pääse täysin helposti paljastumaan.

****-
© Juho Malanin, julkaistu: 23.4.2008
keskiarvo
toimitus
3.75/5.00 (6)
 JSSMTPJM*MMEM
  3.0 3.5 4.0 4.0 4.5 3.5
keskiarvo
lukijat i
3.59/5.00 (17)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  21 (53)
40%
Inland Empire (2006)  Inland Empire (2006)