Caroline Munro

Mon oncle d'Amérique (1980) :: My American Uncle

Amerikan setä

aka Les somnambules; Mein Onkel aus Amerika; Mi tío de América

Mon oncle d'Amérique #1 Mon oncle d'Amérique #2
IMDb

Ranskan mielenkiintoisimpiin ohjaajiin lukeutuu Alain Resnais, jonka tuotannon ydin on keskittynyt ihmisen psyykeen ja mielen kuvaamiseen. Hän on keskittynyt usein perinteisen draamallisen kerronnan estetiikasta irrallaan oleviin tyyleihin hyödyntäen kerronnassaan esimerkiksi voimakkaan subjektiivisia ja monitulkintaisia näkökulmia (totuuksia), omaperäistä leikkausta sekä vallitsevaa kertojaääntä tai monologia. Mon oncle d'Amérique on siinä mielessä keskeinen elokuva kenen tahansa tuotantoon suhteutettuna, että siinä ankaran tieteelliset lähtökohdat ja edellytykset yhdistyvät virtuoosimaisesti elokuvailmaisun leikkisyyteen. Englannin elokuvakokeilija Peter Greenaway ei ole turhaan maininnut suureksi inspiraation lähteekseen Resnais'n tuotantoa: kummankin elokuvat syventyvät ihmisen mieleen ja myös luontoon, jonka synnyttämä ihminen on. Kummankin elokuvissa lavastettu maailma myös tukee tätä luotua psykologista elokuvaa.

Mon oncle d'Amérique [1]
Mon oncle d'Amérique [2]

Resnais'n elokuvassa seurataan muutamaa modernissa maailmassa toimivaa henkilöä, jotka ajautuvat tietoisiksi toisistaan ja valtasuhteistaan työnsä kautta. Elokuvan alussa kertojaääni hahmottelee kunkin keskeisen hahmon taustan ja (työ)elämäntilanteen katsojalle. Tämä kertojaääni ei ole kuka tahansa lukija, vaan ansioitunut ranskalainen neuropsykologi, biologi, tutkija ja kirjailija Henri Laborit, joka esiintyy ikään kuin dokumentaristisena kertojana läpi elokuvan. On siis selvää, että Resnais haluaa alusta lähtien saattaa katsojan tietoiseksi elokuvan sisällöstä "oikeaan maailmaan" peilautuvana realiteettina, ei pelkkänä draamallisena tarinana ja matkana. Laboritin puhe läpi elokuvan on analyyttisen suoraa, mutta ei vaikeaselkoista. Hän käyttää paljon konkreettisia esimerkkejä, jotka elokuvavälineen monipuolisessa maailmassa saavat kasvaa myös kuviksi sanojen rinnalle. Elokuvassa seurataan siis fiktiivisiä hahmoja, joita meidän lisäksemme tarkkailee Henri Laborit havainnollistavine tutkimusesimerkkeineen ja johtopäätöksineen. Lopputulos ei ole yhtä julistusta tai "totuuden löytämistä" ? läpi koko elokuvan on selvää, että teoriat perustuvat yksittäistapausten kautta koottuun kattavaan aineistoon, ja Resnais on teorioiden lisäksi myös kiinnostunut noista yksittäisistä tapauksista, joiden perusteella myös teorian pitävyyttä aina koetellaan.

Mon oncle d'Amérique [3]
Mon oncle d'Amérique [4]

Vaikka Mon oncle d'Amérique ei ole yhtä kokeellinen, omituinen ja subjektiivisen haastava elokuva kuin lähes kokonaan sisäiseen monologiin perustuva Resnais'n legendaarinen L'Année dernière à Marienbad (1961), on siinä alusta lähtien visuaalisia yhtäläisyyksiä sen kanssa. Jälkimmäisen suuri kartano toimii eräänlaisena muistin kammiona ja tajuntana niille tapahtumille, joita elokuvan mies- ja naishahmo pyrkivät muistamaan yhden vuoden takaa Marienbadissa. Hitaat kamera-ajot paljastavat korostuneessa alakulmassa valkoisen katon symmetriset muodot silloin, kun hahmoja ei kuvata laajalla ja symmetrisellä pihalla puiden ja kivetysten luona. Kartanoalue toimii elokuvassa yhtenä "hahmona", jonka aikaisemmista tilanteista ei niin katsojalla kuin Delphine Seyrigilläkään ole täysin yhtenevää varmuutta. Mon oncle d'Amériquessa ollaan paljon ulkona erään nousuvesialueen tuntumassa soutuveneellä usein Laboritin puheiden vallitessa ääniraidalla. Nämä kohtaukset tuntuvat kaikessa luonnollisuudessaan siltä kuin olisimme ihmisen sisällä, siellä tajunnassa, jonka toimintamekanismeja koko elokuva pyrkii kuvaamaan. Tämä on jo melkoinen lavaste tieteellisen teorian tueksi ja elävöittämiseksi!

Mon oncle d'Amérique [5]
Mon oncle d'Amérique [6]

Elokuvan kuvasto hyödyntää muutenkin luonnon elementtejä, sillä Laboritin tutkimuskohteena on nimenomaan ihmisen ja muiden eläinlajien (sosiaalinen) evoluutio ja käyttäytyminen. Elokuvassa esiintyy eläinluokkien edustajia äyriäisistä ja matelijoista, jotka yksinkertaisesti tukevat elokuvan luonnontieteellistä maailmankatsomusta. Eläimethän ovat keskeinen elementti myös Peter Greenawayn traagisessa valon, värien ja musiikin yhteisleikissä A Zed & Two Noughts (1985). Resnais'n elokuvaa on myös luonnehdittu paikoin surrealistiseksi, minkä valossa tietyt eläimet saavat lisää merkityksiä elokuvan tulkitsijasta ja hänen mielensä sekä alitajuntansa aktiivisuudesta riippuen. Elokuvassa rinnastetaan konkreettisella tavalla eläimen primitiivistä toimintaa ihmisen toimintaan yksinkertaisten, rotan oppimista tutkivien, kokeiden muodossa. Resnais'n soveltamat Laborit-rotat toimivat myös eräänlaisina esimuotoina David Lynchin 2000-luvun painajaiselle, jäniksille. Rottavertauksesta nousee esille keskeinen teema Laboritin ja Resnais'n elokuvassa: kun ihminen kokee ajautuneensa tilanteeseen, jossa toiminta ei ole mahdollista (tai se on yhteiskunnan rajoittamaa), alkaa hän kanavoida turhautuneisuuttaan ja negatiivista energiaansa helposti itseensä, joko suorasti tai epäsuorasti. Tämä taas liittyy keskeisesti Nietzschen näkemykseen ruumiin ja hengen erottamattomuudesta. Toinen ei voi voida hyvin jos toinen on rappiolla...

Mon oncle d'Amérique [7]
Mon oncle d'Amérique [8]

Elokuvan antoisin piirre onkin sen ajattomuudessa ja tarkkanäköisyydessä. Se kuvaa ihmisen ja yksilön asemaa yhteisössä, yhteiskunnassa, johon hän syntyy ja josta hän ensimmäiset ja perustavat toimintamallinsa omaksuu riippumatta siitä, alkaako hän myöhemmin osata tarkkailla tilannetta ja maailmaa laajemmassa mittakaavassa. Gérard Depardieun esittämä menestyvän tehtaan toimistotyöläinen päätyy uuteen tietoisuuteen, kun hän ensin huomaa sosiaalisen asemansa ja valtansa joutuneen uhatuksi työpaikalla (ympäristö vastaan yksilö), minkä jälkeen hän kokee koko henkilökohtaisen elämänsä sisällön joutuneen uhatuksi, koska uralle omistautumisestaan huolimatta hän kohtaakin pettymyksen (seuraa yksilö vastaan ympäristö). Näitä ajattomia ja paikattomia teemoja käsitellään vielä asianmukaisella huumorilla, mistä huikeimpia esimerkkejä ovat pakotettu illalliskohtaus epämiellyttävän ylimielisen kollegan (Gérard Darrieu lyhyessä mutta unohtumattomassa roolissa) kanssa ja kohtaukset työpaikalla saman kilpailijan kanssa. Tilanteet kertovat suunnattomasti elokuvan yhdestä päähenkilöstä ja hänen taustastaan; kiteyttäen sitä miten hän on toiminut oikeastaan lauman mukana ja miten se on konkretisoitunut osaksi hänen arkeaan aina seinillä notkuvia ristejä ja muodollista pukeutumista myöten. Kaiken alta alkaa todellinen René Ragueneau rääkäistä esiin, mutta sitä edeltää Laboritin pohjustama potentiaalinen tragedia.

Mon oncle d'Amérique [9]
Mon oncle d'Amérique [10]

Mon oncle d'Amériquessa siis yhdistyvät ainutkertaisella tavalla painava asia, tieteellisyys, analyyttisyys ja elokuvan maailmaa määrittävät leikkisyys ja optimistisuus ihmistäkin kohtaan. Resnais leikkaa myös läpi elokuvan katkelmia mustavalkoisista ranskalaisista elokuvista - etenkin Jean Gabinin rooleista - peilaamaan niiden hahmojen suhteita ja toimintamuotoja Resnais'n oman elokuvan hahmojen vastaaviin tai niiden puutteeseen. Keino toimii yllättävän hyvin ja tuo aina ilmaantuessaan uuden tason elokuvaan. Ne tuovat siihen lisää dokumentaarisuutta ja toisaalta ne Laboritin työpöydän tavoin rikkovat illuusiota pelkästä tarinan seuraamisesta. Toisaalta ne saattavat ehdottaa, että elokuva on taiteena pakokeino yhteiskunnan tukahduttavasta vaikutusalueesta, toisaalta ne vain peilaavat niitä inhimillisen elämän keskeisiä ongelmia ja kysymyksiä, jotka ovat kiinnostaneet kirjoittajia, tutkijoita ja elokuvantekijöitä tämän visuaalisen taiteen alkuhistoriasta lähtien.

Resnais'n keskeisimpiä elokuvia kuvannut Sacha Vierny on tehnyt yhteistyötä myös Peter Greenawayn kanssa. Kummankin ohjaajan korostuneimmat teemat ovat lähellä toisiaan, mutta niille rakentuneiden visuaalisten maailmojen vastaavuus ei aina ole ollut yhtä ilmeinen. Toisinaan Mon oncle d'Amérique muistuttaa suuresti Greenawayn elokuvaa Drowning by Numbers (1988), toisaalta taas Resnais tuskin koskaan on keskittynyt sellaisiin visuaalisiin magioihin ja rajatapauksiin, kuin Greenaway monissa Viernyn kanssa tekemissään töissä, joissa usein pyritään hyödyntämään valoa kaikilla mahdollisilla tavoilla - esimerkiksi veden kautta taustaseinälle heijastuneena, elävänä ja myyttisenä elementtinä, jota voi rajojensa ja mieltymystensä mukaisesti käsitellä syventyen tai vastustaen. Resnais'n ja Laboritin esittämä kysymys kuuluukin olemmeko tarpeeksi vapaita tai osaavia näkemään sivistyneisyyden valheellisen ideologian läpi meitä ympäröivää maailmaa ja asemaamme siinä? On olemassa muitakin vaihtoehtoja kuin se, mikä sivistyksen muodossa ihmiselle syötetään, sillä vastassa on vielä luonto.

*****
© Juho Malanin, julkaistu: 28.5.2008
keskiarvo
toimitus
3.83/5.00 (3)
 JSJM*MM
  4.0 5.0 2.5
keskiarvo
lukijat i
3.80/5.00 (5)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  5 (6)
83%
Mon oncle d'Amérique (1980)  Mon oncle d'Amérique (1980)Amerikan setä