Caroline Munro

Core of Corruption: In the Shadows (2009)


Ohjaus

Käsikirjoitus

Maa

Core of Corruption: In the Shadows #1  

Core of Corruption: In the Shadows on "We Are Change Colorado" -ryhmän jäsenen Jonathan Elinoffin (RAW: Republicans Against the War, 2008) käsikirjoittama ja ohjaama viisiosaisen dokumenttisarjan ensimmäinen osa. Sarja itsessään keskittyy nimensä mukaisesti korruption ytimeen, kulissien takana piilottelevaan eliittiin, joka ohjaa globaalilla tasolla tapahtumien kulkua kansan katseilta suojassa.

Core of Corruption: In the Shadows [1]
Core of Corruption: In the Shadows [2]

Sarjan ensimmäinen osa In the Shadows alustaa sarjan tulevia osia ja käsittelee laajalti mm. syyskuun 11. päivän tapahtumia katalyyttina sitä seuranneille edesottamuksille. Samaa aihetta käsitteleviä dokumentteja on toki tarjolla mielin määrin, mutta silti In the Shadows onnistuu koostamaan jo aiemmin nähdyistä ja muutamista harvinaisemmista uutispätkistä kiinteän ja informatiivisen kokonaisuuden. Vaikka dokumentin ensimmäinen osa on sisällön määrän ja laajuuden huomioiden melko hyvin tiivistetty, on sillä kestoa silti jopa kaksi ja puoli tuntia.

Core of Corruption: In the Shadows [3]
Core of Corruption: In the Shadows [4]

Perinteisistä aiheista käsittelyyn pääsevät muun muassa 11. syyskuuta tornien lähettyvillä kierrelleet räjähteillä lastatut pakettiautot, konekaapparit epämääräisine henkilökytköksineen, eri tiedustelupalvelujen osallisuus tapahtumiin, WTC-tornien räjähdepurku, ja tornien tuhoa kuvanneet riemuitsevat israelilaiset. Loppupuolella nähdään myös jo tutuksi tullut - aiheen vakavuuden pois lukien surkuhupaisa - uutisreportaasi, jossa BBC:n reportteri Jane Standley raportoi päivän tapahtumia WTC 7 -torni taustallaan ja ilmoittaa kyseisen tornin sortuneen... ennen kuin se on sortunut. Uutislähetys "katkeaa" juuri kun torni viimein alkaa sortua (kohuinsertin johdosta BBC joutui jopa julkisesti kieltelemään osallisuuttaan mihinkään salaliittoon. Alkuperäiset tallenteet reportaasista ehtivät kadota jonnekin, joten lähetyksen kulkua ei ole voitu jälkikäteen sen tarkemmin tutkia). 9/11 -aiheen ulkopuolelta läpikäydään myös liian lähelle korruption ydintä päässeiden henkilöiden salamurhia, operaatio Able Danger, USA-Pakistan -yhteydet, ja hassu sattuma siitä kuinka The Lone Gunmen (2001) -sarjan pilottijakso ennusti WTC-iskut.

Core of Corruption: In the Shadows [5]
Core of Corruption: In the Shadows [6]

Salaliittoteorioiden ja niistä kertovien dokumenttien kenttä on laaja ja kirjava. Se on täynnä kilvan toisiaan vääriksi osoittelevia vastateorioita sekä tarkoitusperäistä disinformaatiota. Kermana kakun päällä lepää aimo annos foliohattuolkinukkeja, joista yksi älyvapaimmista lienee kiistatta muun muassa kirjailija David Icken kirjoissaan esiin nostama reptiliaaniteoria. Siksi onkin virkistävää nähdä näinkin hyvin koossa pysyvä dokumentti, joka saa epäilevienkin katsojien silmissä kredibiliteettiä siitä että se pohjaa itsensä lähes kokonaan alkuperäisiin uutisvideomateriaaleihin. Joskin aina löytyy myös katsojia, jotka kyseenalaistavat minkä tahansa materiaalin, jos sanoma ei vain yksinkertaisesti sovi yhteen oman maailmankuvan kanssa.

Oli sisällöstä ja sen vastaavuudesta omaan maailmankuvaansa mitä mieltä tahansa, käsitellyistä asioista kannattaa olla tietoinen. Ja mikäli sisällön paikkansa pitävyyttä epäilee, niin ainakin lähdemateriaalin voi jokainen halutessaan itse varmistaa autenttiseksi ja aikoinaan tiedotusvälineissä pyörineeksi (ainakin niiltä osin kun materiaalit eivät vielä ole uutistoimistoilta päässeet katoamaan, tai julkista pääsyä niihin ei ole estetty). Toki aina aiheellinen kysymys kuuluu, kuinka subjektiivisesti esitetty materiaali on valittu, jotta se parhaiten tukisi dokumentin tekijän omaa agendaa ja maailmankuvaa? Ottakaa selvää ja katsokaa itse. Mediakriittisin silmin.

Core of Corruption: In the Shadows [7]
Core of Corruption: In the Shadows [8]

Vaikka In the Shadows keskittyykin käsittelemään kaikille aiheeseen jo perehtyneille ennestään hyvin tuttuja aiheita, onnistuu se kuitenkin tuomaan palapeliin ihan kiitettävästi uusia palasia, joita muut samankaltaiset dokumentit eivät niin kattavasti ole vielä käsitelleet. Ennen kaikkea Core of Corruptionin ensimmäinen osa toimii juuri tarkoitusperiensä mukaisesti, pohjustuksena ja mielenkiinnon herättäjänä tuleville enemmän paljastuksia lupaaville jatko-osille.

Core of Corruption: In the Shadows [9]
Core of Corruption: In the Shadows [10]

Ohjaaja Elinoff on tehnyt dokumenttisarjalle myös pienen 40-minuuttisen pohjustusdokumentin, joka kulkee netissä nimellä Beginner's Guide for the New World Order. Minidokumentti selvittää taustoja miehistä kulissien takana, ja kertoo lyhyesti mistä Core of Corruption -dokumenttisarjassa on kyse. Esikuvansa tavoin sisältönä käytetään eri uutiskanavien arkistovideoita, lopputuloksen ollessa yhtälailla antoisaa katseltavaa kuin itse dokumenttisarjakin.

Versioinfo (10.6.2009):

Core of Corruption: In the Shadows on katsottavissa kokonaisuudessaan esimerkiksi YouTubesta tai Google Videon kautta. Sen voi myös tilata dvd:llä dokumenttisarjan kotisivuilta. Sarjan toinen osa Echoes of Treason julkaistaan piakkoin.

****½
© Jetro Suni, julkaistu: 10.6.2009
keskiarvo
toimitus
3.38/5.00 (4)
 JSSMJMME
  4.5 4.0 4.0 1.0
keskiarvo
lukijat
0.00/5.00 (0)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!