Caroline Munro

Postal (2007)

aka Postal: Der Film; Postal: The Movie

Postal #1 Postal #2
IMDb

Elokuvamaailman helpoimmin haukuttavissa oleva arkkikonna Uwe Böll ei ole vähään aikaan saanut ketään kohauttamaan olkapäitään. Pohjattoman latteita videopelisovituksia pääasiassa tehtaileva Itävallan moderni vastine Albert Pyunille menetti kotimaansa verolainsäädännön muutoksen myötä tärkeimmän budjetillisen voimavaransa jatkuville flopeilleen - sijoittajat eivät enää saa kirjata Böllin hutiloimia tappioita verovähennyksiksi.

Tämähän ei sontamaestroa ole hidastanut, päinvastoin. Projekteja puskee ulos likaviemäristä entistä tiiviimpään tahtiin, kun ei enää tarvitse käyttää aikaa kymmenien miljoonien dollarien hukkaamiseen. Suomeen Böllin mittavasta tuotannosta rantautuu aina silloin tällöin osuvan kammottava edustaja. Viimeksi nähtiin fantasiahirvitys Bloodraynen (2005) villiin länteen sijoittuva jatko-osa, jonka näkemistä aivolohkoni yrittää edelleen aktiivisesti unohtaa. Nyt on vuokraamoihin kosahtanut Böllin omien sanojen mukaan hänen mestariteoksensa, samannimiseen peliin jälleen kerran perustuva Postal.

Postal on halvalla pykätty ja turboahdettu wannabe-satiiri, jossa kohkataan kovalla melskeellä mm. muslimiterroristien ja maailmanlopun lahkojen kustannuksella. Löytyy Osama bin Ladenia ja George Bushia, natseja ja tissejä, kääpiöitä ja simpansseja. Elokuvassa ammutaan lapsia ja edellä mainitut simpanssit raiskaavat edellä mainitun kääpiön. Jos näistä aineksista ei saa aikaan edes jotain kiinnostavaa...aivan, suorastaan böllistyttävää.

Postal [1]
Postal [2]

Pääosassa kaikenlaista tunteiden tai karisman ilmaisua pyrkii (sangen menestyksekkäästi) välttämään Böllin tuotosten uusi vakiopallinaama Zack Ward, joka nähtiin Bloodrayne II:ssa (2007) Billy the Kidin vampyyri-inkarnaationa. Tällä kertaa Wardilla on kyseenalainen kunnia ilmentää hahmoa nimeltä Postal Dude.

Postal on epäkorrekti ammuskelupeli, jossa Postal Dude kulkee kaduilla ja, no, ampuu lössiä. Kunnianhimoisessa elokuvassa Ward on pikkukylässä asuva työtön juntti, joka saa eräänä päivänä tarpeekseen ja lähtee mukaan hullun lahkon rahan- ja pillunahneuksissaan perustaneen setänsä hassunhauskaan suunnitelmaan saada rutosti tuohta. Rahaa on tarkoitus saada kaappaamalla lastillinen suosittuja saksalaisia pehmolelunukkeja, jotka näyttävät peniksiltä. Niitä ajavat takaa myös terroristit. Niin ja nuket napataan ohjaaja Uwe Böllin vetämästä huvipuistosta, josta löytyy keskitysleiriajelu.

Sävy lienee selvä. Kaikki vieläpä tapahtuu kaupungissa nimeltä Paradise, joka siis niinku ei olekaan sitten ihan paratiisi. Postal etenee päättömän hektisesti ja epäilemättä tekijänsä mielessä sen suurin valtti on, ettei koskaan tiedä mitä tapahtuu seuraavaksi. Näin on, mutta ei siitä myöskään välitä. Kun mitä tahansa voi tapahtua koska vain kenelle tahansa, mitä väliä millään on? Epäkorrektia satiiria sketsihahmoistaan kahden elokuvan verran tehnyt Sacha Baron Cohen on monen muun asian ohella tajunnut jotain, mikä ei Böllin päähän uppoa: komediassa pitää olla juoni, tai edes rakenne. Hahmoja, sävyjä, hengähdystaukoja...ehkä jopa hyviä vitsejä. Ihan mitä tahansa paitsi samaa itsetarkoituksellisen loukkaavaksi tarkoitettua kohellusta, joka onnistuu loukkaamaan lähinnä aiheuttamallaan turtumuksen tunteella.

Postal [3]
Postal [4]

Jos aiemmista elokuvista on mitään saanut selville, se on: Böll on hauska ainoastaan yrittäessään olla tosissaan. Ja niin käy nytkin. Postalin ohjaajan kommenttiraita on tuhat kertaa viihdyttävämpi kuin itse elokuva. Böll jauhaa paksun aksenttinsa takaa yksinkertaistavaan sävyyn ummet ja lammet, asioista jotka puhujastaan riisuttuna voisivat olla relevantteja. Terroristien koheltaessa vähäpukeisten mallityttöjen kanssa Böll selittää taustalla välillä kännykkäänsä vastaillen, välillä koiransa vinkumista kuunnellen, kuinka on sääli, että Ruandan kansamurhasta ei opittu mitään. Hän lähetti George Clooneylle, Brad Pittille ja Angelina Jolielle kullekin sähköpostia, ilmaisten halunsa tehdä elokuva Sudanin vähemmälle huomiolle jääneestä kansanmurhasta. Kukaan ei vastannut Uwen jaloon aikeeseen - siispä he ovat tekopyhiä.

Tästä päästään poliittisen korrektiuden ylivaltaamaan komedian nykytilaan ("...ja sitten taas yksi Ben Stillerin uusi luistelukomedia. En yhtään ihmettele, miksi Owen Wilson yritti itsemurhaa"). Böll mainitsee South Parkin sekä Simpsonit ja sanoo Postalin olevan "Life of Brian meets The Blues Brothers meets The Naked Gun". Toisinaan mies huomauttaa klaffivirheen tai itseään huvittavan yksityiskohdan, joiden ylle muun elokuvan laatu selvästi onnistuu hänestä kohoamaan (kuolleeksi ammuttujen lasten selvästi hengittäessä lähikuvissa en tajunnut kuunnella Böllin analyysia). Lopun ammuskelukliimaksi on kuulemma eräänlainen kunnianosoitus Leni Riefenstahlille. Lopussa Böll toteaa, että jos elokuva loukkaa katsojaa, on tämä vain saanut vääränlaisen kasvatuksen, eikä kykene ymmärtämään.

Postal [5]
Postal [6]

Juuri niin, sinä joka et nauranut kun satunnainen unohdettava hahmo latteassa mikä-mikä-maassa tekee jotain tosielämässä pöyristyttävää - et vain ymmärrä. Poliittisella epäkorrektiudella leikkiessä on huomattavasti helpompi vetäytyä "et vaan tajuu" -suojamuurin taakse, kuin vastata oikeisiin kysymyksiin. Totta kai Bushin ja Osaman ystävyys ja lukuisat muut helpot hölmöilyt ovat poliittisesti epäkorrekteja, mutta ero vaikkapa South Parkin ja Postalin välille tulee paitsi terävyyden, uskottavuuden ja toimivien hahmojen kannalta, myös ihan siitä peruslähtökohdasta, että tietynlainen ylilyövä irrottelu toimii paremmin animaationa ja tarvitsisi täysin eri sävyn oikeilla näyttelijöillä. Miksi minä välitän tästä? Koska komedia on vakava asia ja Böll on oikeassa, suurin osa siitä on lässyä, huonoa ja unohdettavaa. Postal ei ole ensiksi mainittua, mutta se pelastaa elokuvaa siinä missä hukuttaminen auttaa janosta kärsivää.

Postal on tietyllä tapaa melko erilainen Böll-elokuva. Tavallisen paikallaan polkemisen sijaan mies selvästi yrittää kaikkensa sulloakseen zazmaisella tahdilla vyöryvän irrottelutulvan katsojan kurkusta alas, maanisesti käkättäen. Tyylitajun ja ajoituksen totaalinen puute vain estää mitään yksittäisenä potentiaalisesti jopa toimivaa kohtausta erottumasta loputtomasta mitättömyyden suosta. Pilkkaa saa osakseen ohjaajaa itseään myöten käytännössä kaikki mikä liikkuu. Puuttumaan jäävät vain elokuvakriitikot, mikä on sääli, sillä Böllin alun perin Postalia varten kuvaamat nyrkkeilyottelut häntä haukkuneiden arvostelijoiden kanssa ovat tämän sympaattisen vammaisen uran kohokohta. Postal sen sijaan on pohjimmiltaan sitä samaa paskaa kuin aina ennenkin, nyt vain itseironian tekonokkelaan suojaviittaan käärittynä.

*----
© Ilja Rautsi, julkaistu: 17.8.2009
keskiarvo
toimitus
1.63/5.00 (4)
 JSSMIREM
  2.0 1.5 1.0 2.0
keskiarvo
lukijat i
1.75/5.00 (4)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!