Caroline Munro

Das weisse Band (2009) :: The White Ribbon

Valkoinen nauha

aka Das weisse Band - Eine deutsche Kindergeschichte; Das weiße Band; Det vita bandet; A White Ribbon; Le ruban blanc; Il nastro bianco

Das weisse Band #1 Das weisse Band #2

Genre

IMDb

Michael Haneken Das weisse Band kilpaili tämän vuoden Cannesin pääpalkinnosta Quentin Tarantinon Kunniattomien paskiaisten (Inglourious Basterds, 2009) kanssa. Molemmat elokuvat liittyvät epäsuorasti Toiseen maailmansotaan. Paskiaiset siksi, ettei sen räväkällä vitsailulla ole juurikaan yhtymäkohtia todellisuuteen, Valkoinen nauha puolestaan siksi, että se valottaa Toisen maailmasodan saksalaisen sukupolven "lapsuuden loppua" ensimmäisen maailmansodan kynnyksellä. Molemmat myös kestävät kaksi ja puoli tuntia. Kahdesta auteurista Haneke vei voiton, vaikkei Das weisse Band aivan hänenkään parhaimmistoonsa nouse.

Das weisse Band [1]
Das weisse Band [2]

Tekijälleen tuttuun tapaan matka sielun pimeyden ytimeen tapahtuu hillityn hallitulla otteella, kuin ihmisen psyyke olisi laboratoriossa ohjaajan suurennuslasin alla. Pohjoissaksalaiseen pikkukylään vuonna 1913 sijoittuva elokuva alkaa oudosta onnettomuudesta: kylän lääkäri lentää hevosen selästä törmätessään tien poikki viritettyyn naruun, ilkein seurauksin. Tapaus unohdetaan pian, mutta muutaman kuukauden kuluttua eräs pikkupoika ruoskitaan ja ripustetaan narusta pää alaspäin. Elokuvan edetessä kylässä sattuu muitakin mystisiä pahoinpitelyjä, joista nähdään aina vain jälkiseuraukset.

Hahmoista löytyy joka kastiin. Haneke kulkee vaivattomasti koko kylän asujaimiston halki, näyttäen ristiriidat ja kasvukonfliktit vuosisadan alun muuttuvassa maailmassa. Henkilöinä löytyvät mm. paroni, pappi, opettaja, lääkäri, talonpoika ja kätilö - sekä tietysti kaikkien lapset. Opettaja hillityn koskettavasti kehittyvän rakkaussuhteensa kera nousee keskeiseksi samaistumisen kohteeksi muiden aikuisten hallitessa ja rangaistessa lapsia, toisiaan sekä itseään.

Das weisse Band [3]
Das weisse Band [4]

Myös tapahtumia vuosien päästä kommentoiva kertojanääni kuuluu päähenkilöksi nousevalle opettajalle, joka toteaa heti alussa toivovansa niiden voivan valottaa Saksan myöhempiä vaiheita. Toisin sanoen natsismia. Fasismi nostaa päätään äärimmäisen hierarkkisen kylän edustaman miniyhteiskunnan tiukoissa puitteissa. Haneke nostaa esille yläluokan tekopyhyydet ja alaluokan pikkumaisuudet. Kuului kumpaan kastiin tahansa, ei kukaan oikeastaan kykene kontrolloimaan elämäänsä tai noudattamaan puhtoisen julkisivun ylläpitoon vaadittuja sääntöjä. Rikkomuksista ei vain puhuta tai ne lakaistaan maton alle, kunnes selvittämätön molemminpuolinen valtasuhdeviha ruokkii vaivatta itseään. Halujensa ja jumalallisen siveellisyytensä ristiaallokossa kärvistelevät aikuiset purkavat suoraan traumansa lapsiin, joiden viattomuus kasvaa kieroon elämää rajoittavien pakotteiden absurdiuden ja järjestelmän ylläpitämiseen vaaditun tekopyhyyden paljastuessa askel askeleelta. Olisi silti naiivia väittää natsismin syntyneen näin vain, eikä Haneke onneksi sille polulle lähdekään.

Haneke ei tällä kertaa nosta tavaramerkikseen nousseita pitkiä ja painostavia yhden kuvan ottoja yhtä räikeästi esille kuin edellisissä töissään Caché (2005) ja Funny Games US (2007). Verkkaisesti avautuva Das weisse Band sisältää kuitenkin niin laajan hahmokatraan, että pituus pursuaa käsistä kuin itsestään. Elokuva pysyy koko ajan kiinnostavana, mutta kaipaisi siitä huolimatta lievää tiivistämistä. Kaikki kohtaukset eivät nimittäin tuo henkilökuviin mitään olennaista lisää tai aja juonta eteenpäin. Tätä selittänee osin se, että Haneke ilmeisesti alkujaan visioi elokuvan kolmiosaiseksi tv-sarjaksi.

Das weisse Band [5]
Das weisse Band [6]

Siitä huolimatta Das weisse Band on nimenomaan elokuva. Monta Haneken teosta kuvanneen Christian Bergerin mustavalkojälki ja verkkaisesti rytmitetyt kuvat niin ihmisten kasvoista kuin vaihtuvista luonnonolosuhteista hivelevät silmää samalla kun pinnan alla kytevät jännitteet kalvavat mieltä. Myös musiikin jättäminen pois tukee kylän hiljaisen kytevää ilmapiiriä.

Haneken ihmiset ovat pikkumaisen tekopyhiä sadistisia hirviöitä, joiden toimia kykenee ymmärtämään, halusi tai ei. Absurdi ja kuitenkin arkisen lattea julmuus siirtyy sukupolvelta toiselle ja kimpoilee takaisin. Ohjaaja-kirjoittajan haluttomuus tyhjentävästi selittää elokuvan tapahtumia tai tarjota katsojalle puhdistavaa katarsis-elämystä takaa Das weisse Bandin jäävän katsojan päähän häiritsemään pitemmäksi aikaa. Koska lataus ei koskaan purkaudu, jää se elämään.

Cannes-voitosta huolimatta elokuva ei näillä näkymin ole tulossa teatterilevitykseen Suomessa.

****-
© Ilja Rautsi, julkaistu: 4.9.2009
keskiarvo
toimitus
4.20/5.00 (5)
 JSSMJM*IRPI
  3.5 4.0 5.0 4.0 4.5
keskiarvo
lukijat i
4.10/5.00 (10)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  16 (18)
89%
Das Weisse Band - Eine deutsche Kindergeschichte (2009)  Das Weisse Band - Eine deutsche Kindergeschichte (2009)Valkoinen nauha