Caroline Munro

Kill (2008)

aka Rebellion: The Killing Isle; Kiru

Kill #1 Kill #2
IMDb

Tasaisesti jännitettään korottavien samurai- ja toimintaelokuvien pienenä rajoittimena on aina ollut, että ne voivat sisältää vain yhden loppuhuipennuksen. Animemaestro Mamoru Oshiin (Ghost in the Shell, 1995) luotsaama neljän ohjaajan yhteistyöhanke Kill pyrkii korjaamaan tämän vääryyden sisällyttämällä yhteen elokuvaan neljä erillistä tarinaa, joista jokainen huipentuu miekkataisteluun. Tiukasti rajattu 80 minuutin kesto takaa samalla, ettei verenlennätyskliimaksien väliin jää turhan pitkiä suvantohetkiä. Mutta minkälaista jälkeä on syntynyt, kun ohjaajat ovat joutuneet työskentelemään minimaalisen budjetin rajoitteissa ja pahimmillaan yhtä ainoaa pellonkulmausta kuvauspaikkana käyttäen?

Opuksen avaa Takanori Tsujimoton ohjaama "Kilico", jonka juonesta on vaikea kirjoittaa kolmea lausetta enempää ilman, että tulee paljastaneeksi tarinan loppuratkaisun. Päähahmo on ammattitappaja Kilina (Miki Mizuno), joka on syystä tai toisesta ajautunut napit vastakkain työnantajansa(Yoshiyuki Yamaguchi) kanssa. Kilico-siskon (Ayaka Morita) pelastamiseen tähtäävä yhteenotto päättyy traagisesti, mutta moderni lääketiede palauttaa kaatuneen sankarittaren elävien kirjoihin. Taisto voi jatkua, kunhan Kilinan fyysiset vammat ovat parantuneet. Tämä onkin ensimmäinen seikka, minkä suhteen Tsujimoto menee metsään. Päähahmo ei koe henkistä herätystä taistojen välillä, eikä häntä alisteta fyysiseen treeniin. Kahden toimintakohtauksen väliin jää ainoastaan lyhyt hengähdystauko, jonka aikana ei tapahdu mitään. Hahmojen taustat jäävät mysteeriksi, eikä tarinassa ole minkäänlaista draamallista kaarta.

Kill [1]
Kill [2]

"Kilicon" toinen heikkous on sen kuvallinen anti. Heikkolaatuinen digikuvaus ja kaakkoon vedetyt kontrastit eivät välitä toimintafantasian kaipaamaa elokuvamaisuutta, vaan saavat tuotoksen näyttämään halvalta. Kill Bill -henkiset populaarikultturinokkeluudet sekä Versusin (2000) mieleen tuova soundtrack ja toiminnan rytmitys puolestaan vain muistuttavat edellä mainittujen elokuvien paremmuudesta. "Kilico" ei silti ole vailla ansioita, sillä viimeistelemättömän kuoren alle on pakattu varsin kelvollista toimintakoreografiaa. Vakuuttava on etenkin lopputaistelu, jossa on panostettu balettimaisen miekkatanssin sijasta aggressiiviseen katanapieksentään. Ohjaaja Tsujimoto on puutteistaan huolimatta mielenkiintoinen tulokas japanilaisen toimintaelokuvan saralla. Hänen ohjaamiinsa ja Mizunon tähdittämiin Hard Revenge Milly -elokuviin tutustumista voikin suositella kaikille ultraväkivaltaisesta pienen budjetin toimintaviihteestä pitäville.

Killin toisessa episodissa taitojaan pääsee esittelemään rakastettu mestariohjaaja Kenta Fukasaku, joka on päästänyt käsistään luultavasti uransa raivostuttavimman luomuksen. Luojalle kiitos siitä, että kyseessä on lyhytelokuva. "Kodomo zamurai" (Lapsisamurai) on teennäinen kunnianosoitus mykkäkauden samuraielokuville, vaikka se sijoittaakin tapahtumansa nykyaikaan. Moraalisesti opettavainen tarina seuraa 10-vuotiasta lapsisamuraita, joka suojelee heikkoja luokkatovereitaan koulukiusaajilta. Oikeamielisen samurain tavoin päähenkilö pidättäytyy väkivallasta viimeiseen saakka, ja vasta tarinan loppuhuipennuksessa gorehanat suunnataan kameran linssiin.

Kill [3]
Kill [4]

Katsojalle on alusta lähtien selvää, ettei kliimaksi voi olla kovin hyvä. Yllätyksenä sen sijaan tulee kuinka sietämätöntä sen odottaminen on. Episodissa ei kuulla dialogia näyttelijöiden puhumana, vaan kaikki vuorosanat esittää äänensävyään vaihteleva ja katsojan hermoromahduksen partaalle ajava kertoja. Pääasiallisena musiikkina kuullaan perinteisten kielisoittimien rämpytystä. Nykykatsojalle kokemus vertautuu lähinnä kabukiteatteriin. Erona tosin on, että kabukissa katsojalla on yleensä esteetön näkymä esiintymislavalle. Fukasakun teoksessa näin ei ole, sillä ohjaajan logiikan mukaan 100 vuotta vanhojen elokuvien tunnelma saavutetaan lisäämällä kuvaan roskia ja rajaamalla kuva-ala pyöreäkulmaisen television muotoiseksi. Lisäksi koko tarina esitetään seepiaväreissä.

Tuntemattoman Minoru Taharan ohjaama "Zan-Gun" tuntuu Fukasakun tunaroinnin jälkeen suorastaan piristävältä, vaikka se ei mitenkään laadukas teos olekaan. Hölmössä tarinassa Meiji-aikauden (1968-1912) sotilas löytää sontakasalta näyttävän kivenmurikan, josta töröttää kaksi tikaria. Vuosisataa myöhemmin sama mies suorittaa verilöylyn sotilastukikohdassa. Kirottu tikari on tehnyt hänen aseestaan käsittämättömällä logiikalla toimivan supermiekan, joka ladataan luodeilla, mutta joka ei ilmeisesti ammu mitään. Seiniin ilmaantuvat halkeamat vaikuttavat johtuvan aseen synnyttämistä ilmavirroista. Tuomionpäivän ilmakiväärillä aseistautunutta höyrypäätä vastaan asettuu kasarmin viimeinen eloonjäänyt sotilas. Mitään käsitystä siitä, miten miesten aseet toimivat, tai onko paha sotilas kuolematon vai ainoastaan vanhenematon, ei pääse syntymään, mutta parhaimmillaan meno näyttää metkalta. Huippuhetket ovat kuitenkin nopeasti ohi, eikä episodin visuaalinen ulosanti nouse anemian yläpuolelle.

Kill [5]
Kill [6]

Mamoru Oshiin päätösepisodi "Assault Girl 2" on tässä seurassa omaa luokkaansa. Täysin dialogiton ja runollisen kaunis sci-fi -lyhäri pyhittää ensimmäisen puoliskonsa luontokuvaukselle, ja huipentuu arkkienkeli Mikaelin (Yoko Fujita) ja mustaan nahkaan verhoutuneen Luciferin (Rinko Kikuchi) yhteenottoon. Oshiille tyypillisesti tarinan symboliikka ei aukene ilman raskaan sarjan sulatteluoperaatiota, eikä välttämättä kokonaisuudessaan sittenkään. Visuaalisesti "Assault Girl 2" muistuttaa hieman ohjaajan aiempaa live-action -elokuvaa Avalon (2001), värjäten kuitenkin kuvansa harmaan sijaan keltaisella. Hienoa kuvausta tukee Kenji Kawain säveltämä tunnelmallinen musiikki, jota ilman "Assault Girl 2" tuskin toimisi.

Toiminta on jäänyt Oshiin käsissä täysin toissijaiseksi elementiksi, ja naisten välinen yhteenotto palvelee sekin lähinnä tarinan symbolista ja runollista ulottuvuutta. Teoksen järjestysluku johtuu siitä, että kyseessä on jo toinen Assault Girl -lyhäri. Ensimmäinen tarina nähtiin osana episodielokuvaa Shin onna tachiguishi retsuden (2007). Sarjan kolmas osa, Assault Girls, on edeltäjistään poiketen kokoillan elokuva, ja saa ensi-iltansa loppuvuodesta 2009.

Kill [7]
Kill [8]

Kill jää kokonaisuutena pettymykseksi, mistä on syyttäminen lähinnä ohjaajia. Mielenkiintoinen konsepti on jäänyt Oshiin episodia lukuun ottamatta toteutukseltaan vaatimattomaksi. Onneksi parhaat palat - "Assault Girl 2", sekä hieno lopetusteema "On My Own" - on säästetty viimeiseksi. Niin, eipä löytynyt tästäkään elokuvasta kuin yksi loppuhuipennus.

**---
© Mikko Koivisto, julkaistu: 20.12.2009
keskiarvo
toimitus
2.00/5.00 (1)
 
keskiarvo
lukijat
0.00/5.00 (0)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!