Caroline Munro

Black Samson (1974)

aka Samson; O Sansão Negro; O skliros ekdikitis tou Harlem

Black Samson #1 Black Samson #2
IMDb

Vuonna 1974 blaxploitaatioaalto oli edelleen voimissaan ja Hollywoodin isoimmat studiot koettivat hotkaista mahdollisimman suurta viipaletta tuottavasta genrekakusta. Aiemmin jo hyvin tunnetut lajityypin klassikot Superfly (1972) ja Cleopatra Jones (1973) rahoittanut Warner Brothers älysi ostaa kovan markkinointikoneistonsa tukemaan levitykseensä myös pienten riippumattomien yhtiöiden tuotantoja, kuten Sequoin Filmsin Black Belt Jonesin (1974) ja Omni Picturesin Black Samsonin.

Black Samson onkin hyvin tyypillinen bläkkäri vailla yllätyksiä ja isoa budjettia. Onneksi tyypillisyys tarkoittaa tässä tapauksessa mm. afroja, paljaita ryntäitään ja takamuksiaan keikuttavia klubitanssijoita, huumekauppaa, nyrkkitappeluita ja valkonaamaisten kieroilijoiden rökittämistä. Kameran takana on häärinyt todellinen mustan elokuvan unelmatiimi: ohjaaja Charles Bail, käsikirjoittaja/tuottaja Daniel B. Cady sekä kuvaaja Henning Schellerup. Niin juuri - ketkä? Sävellystyöstä sentään vastaa Allen Toussaint, mutta New Orleans -legendan kontribuutio jää kelvolliseen tunnariin. Turha tuotantoryhmää on kuitenkaan alkaa liikoja haukkumaan, sillä yleisestä ideoiden puutteestaan ja osin huolimattomasta kuvauksesta huolimatta Black Samson tarjoaa sujuvan blaxploitaatiokokemuksen, jota on varmasti hauskempi katsoa kuin yhdeksääkymmentä prosenttia amerikkalaisen elokuvan nykytarjonnasta.

Black Samson [1]
Black Samson [2]

"One brother's war against the Man."

Samson (Rockne Tarkington) on tissikapakan omistaja-baarimikko-portsari, joka pitää jöötä kadullaan sekä täyskasvuista leijonaa hengailemassa ravitsemusliikkeensä tiskillä. Kookas ja afroamerikkalaisten oikeuksien puolustamiselle omistautunut Samson herättää sen verran kunnioitusta kotikulmillaan, etteivät paikalliset mustat rötösherrat uskalla laajentaa bisneksiä tämän alueelle. Varsinainen juoni rykäistään käyntiin niinkin originellista lähtökohdasta, kuin että huumekauppaa dominoiva valkoinen mafia päättää astua Samsonin varpaille.

Vanhan testamentin Tuomarien kirjan Samsoniin - eli suomeksi Simsoniin - elokuvan Mr. Samson ei juuri ole yhdistettävissä. Tuomari Simson oli toki voimamies kuten 70-luvun tummahipiäinen seuraajansa, mutta tarut kertovat hänen tappaneen leijonan paljain käsin sen sijaan, että olisi pitänyt sellaista kapakkansa pöydällä. (Pettymyksen aiheuttaa se, ettei elokuvan leijona tosiaankaan tee juuri muuta kuin lepäile baarissa.) Samoin Simsonin raamatulliseen tarinaan liittyvää naisen petosta ei ole sovellettu mukaan käsikirjoitukseen.

Black Samson [3]
Black Samson [4]

Melko tuntemattomaksi jäänyt Rockne Tarkington on hyvä valinta Samsoniksi. Hahmosta puuttuu sitä bläkkärisankareille tyypillistä hävytöntä, rentoa ja itseriittoista charmia, jota esimerkiksi Fred Williamson usein täydellisesti ilmentää, mutta jo 60-luvun alussa näyttelijänuransa teatterin puolella aloittaneen Tarkingtonin puunrunkomaisen vankka karisma riittää hyvin kannattamaan tämän ainoaksi jääneen pääroolin. The Afro American -lehdessä julkaistun artikkelin (’Black Samson’ fights mob with ancient art Kindo, 7.9.1974) mukaan oli Tarkingtonin oma idea laittaa Samson kamppailemaan aseenaan pitkä heimosauva; atleettinen Tarkington oli kahdeksan USA:n armeijan ilmavoimissa vietetyn palvelusvuoden aikana oppinut ”kindoa” olleessaan komennuksella Japanissa. Black Samsonin tappelukohtaukset eivät kuitenkaan nouse erityiselle tasolle, varmastikin siitä syystä ettei elokuvan parissa työskennellyt osaavaa kamppailulajikoreografia.

Onneksi kun Samsonin oikeamielinen heeros, heikkoutenaan ainoastaan järkkymätön rakkaus ”väkeään” kohtaan, jää näistä ominaisuuksistaan johtuen hieman tylsäksi, löytyy pahispuolelta paukkuja senkin edestä. William Smith on nimittäin parhaassa kusipäävedossaan Johnny Nappana, röyhkeänä, toiminnanjanoisena ja totta kai rasistisena huumesyndikaatin kakkosmiehenä, joka ottaa kunnia-asiakseen Samsonin murtamisen. Nappa saa kiitettävän paljon tilaa valkokankaalla, esittelen mm. kuinka juomalasi puristetaan pirstaleiksi (kämmen lasin sisällä avaten) ja hintelä tyttöystävä rusikoidaan sairaalakuntoon. Roolihahmon ikävästä luonteesta huolimatta Smith lataa suorituksen väkivahvalla läsnäolollaan, joka tekee ilkeilystä erinomaisen nautittavaa seurattavaa. Smithin ja Tarkingtonin taustat huomioiden näiden kahden välinen käsirysy jää hieman pettymykseksi, vaikka ihan nastaa peruskahinointia edustaakin.

Black Samson [5]
Black Samson [6]

Black Samsonin taisteluparista keskusteltaessa on aiheellista mainita myös näyttelijöihin liittyvä triviatieto koskien Bruce Leen kansainvälistä läpimurtoa Enter the Dragon (1973). Tarkington oli alkuperäinen valinta esittämään elokuvan Williamsonia, mutta vetäytyi hankkeesta aivan viime tingassa, ilmeisesti koska Micheal Allinin silloinen käsikirjoitus oli hänen mielestään rasistinen (näitä aspekteja siloteltiin vielä ennen filmausten käynnistämistä). Tuottajat löysivät tilalle losangelesilaisen karate-opettaja Jim Kellyn, joka teki hahmosta omansa. Samoin itse Bruce Lee halusi juuri William Smithin Roperin rooliin, mutta edellisen elokuvan kuvausten venyminen torpedoi Smithin osallistumisen. Jos Kelly kykenikin olemattomasta näyttelijäkokemuksestaan huolimatta luomaan Williamsonista ikonisen mustan idolin, voidaan ainakin Smithin korvautumista John Saxonilla pitää harmillisena jo Smithin ylivertaisen kamppailulajiosaamisen perusteella (Saxonilla väitettiin leffan promoamisen aikaan olleen musta vyö karatessa, mutta hän on itse myöhemmin haastatteluissa kertonut, että kiinnostui lajista vasta tutustuttuaan Bruceen elokuvaa tehdessään). Myös sekä Smithin että Tarkingtonin melko massiivinen fysiikka olisi tuonut mielenkiintoisemman kontrastin heihin verrattuna minikokoiselle Leelle kuin huomattavasti hentoisempien Saxonin ja Kellyn.

Black Samson [7]
Black Samson [8]

Sivuosista mieleen jää Michael Payne Arthurina, kokaiinia diilaavana ja naisiin menevänä hautausurakoitsijana, joka on rauhallisen Samsonin täydellinen vastakohta. Ylinäyttelemään hysteriakohtauksissaan intoutuu myös sievä Carol Speed Samsonin naisena, mutta tätäkään ei voi laskea säröksi kokonaisuudessa. Black Samson on oivallisen simppeliä viihdettä, jota on helppo suositella sekä bläkkärien että William Smithin nimiin vannoville.

Versioinfo (16.3.2010):

Warner Brothers on pitkän odotuksen jälkeen julkaissut dvd:llä neljä levittämäänsä bläkkäriä edullisessa kahden levyn kokoelmassa ”4 Film Favorites: Urban Action Collection”, joka sisältää elokuvat Black Samson, Black Belt Jones, Three the Hard Way (1974) ja Hot Potato (1976). Ekstroista ei löydy edes trailereita, mutta edullinen hinta sekä täysin kelvollinen anamorfinen kuvanlaatu ja asiansa ajava ääniraita eivät anna aihetta pettymykseen. Elokuvat sisältävät englanninkielisen tekstityksen. USA:ssa ilmestynyt setti on lukittu alueelle 1.

***--
© Tatu Piispanen, julkaistu: 16.3.2010
keskiarvo
toimitus
3.25/5.00 (4)
 JSTPMHMK*
  3.5 3.0 3.5 3.0
keskiarvo
lukijat i
3.00/5.00 (3)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  2 (5)
40%
Black Samson (1974)  Black Samson (1974)