Caroline Munro

Forgotten Heroes (1990)


Forgotten Heroes #1  
IMDb

Valmistumisensa aikaan 90-luvun alussa Forgotten Heroes oli elokuva, jota ohjaaja Jack Marinon mukaan vasemmistoliberaali Hollywood ei suostunut levittämään. Isänmaanystävä Marino ei ollut tyytyväinen tapaan, jolla muut Vietnamin sotaan sijoittuvat amerikkalaiselokuvat olivat kuvanneet omia sotilaitaan ja veteraanejaan. Sankaritarinat puuttuivat ja isojen studioiden ulkopuolella tuotetusta Forgotten Heroesista lähdettiin tekemään sellaista.

Forgotten Heroes [1]
Forgotten Heroes [2]

Ennen vuoden 2008 dvd-julkaisuaan erittäin vähän nähty Forgotten Heroes alkaa kahden Vietnamissa sotineen veteraanin vuosien jälkeisellä tapaamisella. Vanhoja muistelemaan yltyvät sotamiehet Lopez ja Mills olivat lähes ainoat eloonjääneet Vietnamista naapurimaa Kambodžan puolelle tehdyn pelastusoperaation jäljiltä ja loppuelokuva onkin takaumaa tästä retkestä.

Vietnamissa leiriä pitävä USA:n merijalkaväen osasto on saanut vihiä Kambodžassa majailevan neuvostojoukkojen erikoisryhmän inhimillisen komentajan, kenraali Zelenkovin (William Smith) halusta loikata, totta kai, hyvien amerikkalaisten puolelle. Zelenkovin pelastusoperaatiosta tulee kaikkea muuta kuin helppo, ihmishenki on halpa ja mieshukka valtaisa kun vastassa ovat hurmioituneet vietnamilaiskommunistit ja erikoiskoulutetut neuvostoliittolaiset laskuvarjojääkärit.

Forgotten Heroes [3]
Forgotten Heroes [4]

Ohjaaja Marinon ja tuotantotiiminsä kokoon raapiman budjetin niukkuus näkyy lievinä huolimattomuusvirheinä ja kiireenä; mitään ei periaatteessa ollut varaa ottaa uusiksi. Jos tämän antaa anteeksi, voi ihastella komeilta näyttäviä taistelukohtauksia ja halpistuotantoon nähden erittäin näyttäviä pyroefektejä. Marino osoittaa omaavansa kykyjä henkilöohjaukseen, amerikkalaisleiristä löytyy useita mainioita hahmoja ja pääosin tuntematon, osin jo Marinon edellisestä KillZone (1985) -tuotannosta tuttu näyttelijäkaarti suoriutuu tehtävästään kiitettävästi.

Forgotten Heroes [5]
Forgotten Heroes [6]

Elokuvan "nimeksi" hankittu William Smith on oma jämerä itsensä ja ottaa venäjän kielen taitojensa avittamana, välillä kieli poskessakin, kaiken irti neuvostoliittolaiskenraalin roolista. Rooli ei liene sattumaa, mitä todennäköisimmin Red Dawn (1984), Bulletproof (1988) ja moni muu Smithin esittämän neukkusotilashahmon sisältävä elokuva oli Marinolle tuttu. Ohjaaja itse tekee vietnamilaispojan kengänkiillotusansaan päättyvän pikaroolin yhtenä amerikkalaissotilaista ja Smith on varannut elokuvan loppuun häntä itseään jahtaavalle neuvostoeverstille vielä niin sanotun kranuyllärin.

Forgotten Heroes [7]
Forgotten Heroes [8]

Elokuvan aloitus ja lopetus ovat näin ei-amerikkalaissilmin katsottuna sentimentaalisuudessaan aavistuksen korneja, samoin osoitteleva musiikin käyttö (aina Zelenkovin ollessa kuvissa eetterin valtaa Puna-armeijan kuoro tyyliin "Kalinka"), mutta tyylillä kuvatut ja toteutetut toimintajaksot ja ilmeikäs näyttelijäkaarti kantavat pitkälle.

Ei muuta kun Amerikan lippu liehumaan, sillä tämä se on George W. Bushinkin makuun.

***--
© Mika Helminen, julkaistu: 16.3.2010
keskiarvo
toimitus
3.00/5.00 (1)
 
keskiarvo
lukijat
0.00/5.00 (0)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!