Caroline Munro

Mouchette (1967)

Mouchette - raiskattu

aka Mouchette; Mouchette; Mouchette, a Virgem Possuída

Mouchette #1 Mouchette #2

Genre

IMDb

Tuo minimalisti, filosofi kameran kanssa, transsendentaalisen maailman visualisoija ja "kinematografi". Robert Bressonia on ehditty vuosien varrella luonnehtia monin eri sanoin. Hänen yksinkertaisena päämääränään oli tehdä elokuvasta itsenäistä taidetta minimalisoimalla sitä voimakkaasti halventaneen teatterin perintö. Bressonilaisen elokuvan rikkaus löytyisi tunteesta sanojen ja kuvien takaa: siitä todellisuudesta, jota ihminen tiedostamattaan tuottaa ja josta hänen elämänsä pitkälti muodostuu. Ohjaajan toive oli, että elokuvakamera kykenisi tallentamaan maailmasta enemmän kuin mitä silmämme näkevät, eikä elokuvaa siksi pitäisi hukata "satuihin." Sen sijaan elokuvan tulisi paljastaa todellisia asioita ilman turhaa dramatisointia. Todellisuus itsessään sisältäisi kaiken sen draaman, jota tarvitsemme.

Andrei Tarkovskin mukaan Bresson oli ainoa ohjaaja, joka onnistui tavoittelemaan elokuvillaan taiteen objektiviteettia saavuttamastaan suosiosta huolimatta. Bressonille itselleen oli olemassa kahdenlaisia elokuvia: niitä, jotka käyttävät teatterin keinoja ja joille kamera on jäljentämisen väline, ja niitä, jotka käyttävät kameraa oman todellisuuden luomiseen. Heikoimmillaan elokuva olisi "kuvittaessaan" teatteria. Yhtä radikaali oli ohjaajan ajatus musiikista kerronnan välineenä. Musiikki ei koskaan voinut olla oleellinen osa "kinematografiaa", sillä se vie katsojan pois puhtaan elokuvan ääreltä ja siirtää hänet toiseen "kokemukseen". Juuri siihen, johon hän halusi päättää Mouchetten Claudio Monteverdin (1567 - 1643) säveltämällä Magnificatilla, kun idyllinen kuva luonnosta kätkee kauneuteensa yhden lapsen kohtalon.

Mouchette [1]
Mouchette [2]

Bressonin kahdeksas elokuva valmistui ohjaajan dramaattiseksikin luonnehditun kultakauden aikana. Jotkin elokuvaesseistit menivät niinkin pitkälle, että arvelivat Bressonin olleen lähellä itsemurhaa 60-luvun lopulla hänen elokuviensa pessimististen teemojen takia. Viattoman eläimen kärsimyksistä kertovan Au hasard Balthazarin (1966) jälkeen ohjaaja tarttui kieltämättä arkaan aiheeseen ja toi valkokankaille maanmiehensä Georges Bernanosin vuonna 1937 julkaiseman lyhyen romaanin Nouvelle histoire de Mouchette. Se on tarina 14-vuotiaasta tytöstä, joka elää syrjäisessä maalaisyhteisössä ja on varttunut aikuisuuden kynnykselle köyhässä perheessä. Isä on alkoholisoitunut ja äiti makaa sairaana sänkynsä pohjalla. Arjen ja koulun kanssa tasapainoilevan Mouchetten elämä muuttuu, kun hän kotimatkallaan kohtaa erakoituneen miehen metsän keskellä. Lyhyt yhdessä jaettu hyväksikäytön hetki vieraiden käsien kautta tarjoaa tunteen hyväksynnästä. Tulevat valinnat kuitenkin kertovat elämän traagisesta siemenestä, raskaan arjen tukahduttamien toiveiden hetkellisyydestä.

Joissain yhteyksissä Mouchettea on luonnehdittu Au hasard Balthazarin sisarelokuvaksi. Sen tavoin myös Mouchette sisältää kristillisen alavireen, jonka mukaan suurinta elämässä on tulla ja ottaa toisen ihmisen kärsimys kannettavakseen; tulla marttyyriksi. Yksinäisen tytön haikeissa silmissä kyse on kuitenkin syrjäytymisestä: maailmasta, jossa aikuisten pakottama arki tulee ja syö lapsuuden. Kristillisen viitan kadotessa jäljelle jää pelkkä uhraus. Elokuva muistuttaakin ajatukseltaan vuosia myöhemmin valmistuneen Robert Glinskin tarinaa Czesc Tereska (2001), jossa paikoilleen kuihtuneen kaupungin miljöö nakertaa 15-vuotiaan Tereskan unelman. Glinskin raa'an sosiologinen tutkielma onkin kuin bressonilainen kuvaus peilattuna väkivallan kierteen kautta. Keskeisenä teemana molemmille elokuvissa nähtävä pedofilia kuvaa omalla kylmällä tavallaan identiteetin särkymistä, sitä hetkeä kuin sosiaalinen yhteisö voittaa yksilön ja henkinen riisto muokkaa fyysisestä riistosta hyväksytyksi tulemisen välineen.

Mouchette [3]
Mouchette [4]

Taiteilijana Bressonia kiinnosti ennen kaikkea kokemus todellisesta maailmasta, ei niinkään fiktio. Bernanosin romaani tarjosikin lähinnä kehikon, jonka varaan hän saattoi ripustaa ajatuksensa elokuvataiteesta välineenä paljastaa ihmisten luoma konventionaalinen todellisuus. Fanny Howe (prof.), joka kirjoitti esipuheen Bernanosin Mouchetten käännökseen, analysoi tätä todellisuutta seuraavasti: Näyttää siltä kuin maailma olisi vankila, jossa kohtalo sanelee teot jonkun toisen agendan mukaan. Ihminen elää mekaanisesti sosiaalisessa järjestelmässä ilman tietoisuutta syistä ja seurauksista... Kuuliaisuuden voi ymmärtää viattomuuden muotona: "He eivät tiedä mitä tekevät". Toisin sanoen ihminen syntyy ja kasvaa oman sosiaalisen yhteisönsä tuottamiin ennakkoluuloihin. Bressonin mekaaniset näyttelijät ("mallit") eivät tulkinneet tunteita katsojien puolesta, vaan toimivat omanlaisinaan arkielämän sijaisina. Lopputuloksena bressonilainen kamera onnistui vangitsemaan reaalimaailman, joka on intiimimpi kuin oma kokemuksemme siitä.

Bressonin filosofia lähtee liikkeelle valheen paljastamisesta. Elokuvakamera ajautuu mielenkiintoiseen välikäteen, koska (transsendentaalisen tulkinnan mukaan) ihminen joka tapauksessa elää "valheessa". Ihminen, joka tarkastelee tosielämän olioita (objekteja), ei kohtaa niitä sellaisenaan, vaan oman mielensä ehtojen kautta. Bresson halusikin elokuvan luovan jotakin uutta, paljastavan asioita kuvan takaa. Hän siirtyi osittain siksi keskikauden elokuvissaan kuvaamaan tapahtumien sijasta liikkeitä. Taskuvaras (1959) kuvasi pikkutarkasti varkaiden mekaanisiksi suorituksiksi harjaannutettuja taitoja, samalla riisuen taian niiden yltä. Balthazar laittoi viattoman eläinparan kantamaan rakastuneen tytön taakan, ja Mouchetten ikeeksi lankesi hänen vanhempiensa kyvyttömyys suoriutua perheen tuomista arkisista rutiineista. Tärkeämpää kuin mitä elokuva ilmaisee, oli kuitenkin miten se sen tekee, sillä valittu muoto paljastaisi sisällöistä kivuliaimman: ihmisiä sitovan mekaniikan.

Mouchette [5]
Mouchette [6]

Yhdeksän kymmenestä liikkeestämme perustuu tapoihin ja automatiikkaan. On luonnon vastaista alistaa ne toimimaan tahdon ja ajatusten mukaisesti... Mallit, jotka toimivat automatiikan mukaan (kaikki punnittu, mitattu, ajastettu kymmenen, kaksikymmentä kertaa) ja jotka pudotetaan elokuvasi tapahtumien keskiöön - heidän suhteensa objekteihin ja persooniin tulee olemaan oikea, koska suhde ei perustu ajatukseen, pohti Bresson elokuvilleen keskeistä filosofiaa muistiinpanoissaan. Ihmisiä sitova mekaniikka välittyy Mouchettessa halki koko sen rakenteen aina näyttelijöiden liikkeistä heidän hahmojensa ympärille kietoutuvan sosiaalisen yhteisön ahtaisiin, ihmisten toimia ennalta ohjaaviin odotuksiin. Maailmasta tulee vankila. Sen unelmista kapeita. Ihmiset ajattelevat kauaksi, mutta liikkuvat lähelle.

Ingmar Bergman, nähtyään elokuvan, tiivisti sen ytimen yhteen ainoaan kysymykseen, jonka katsojat kuulevat ennen alkutekstejä nuoren naisen suusta: "Miten ihmiset tulevat elämään minun jälkeeni?" Elokuvan viimeisestä kuvasta, hetki ennen Mondeverdin säveliä, saattaa vihdoin kokea vastaukseen kätketyn lohduttomuuden.

Versioinfo (8.6.2010):

Criterion Collection on julkaissut elokuvasta laadukkaan ja kehutun anamorfisen (1.66:1, DD 1.0) version englanninkielisellä tekstityksellä.

*****
© Jari Mustonen, julkaistu: 8.6.2010
keskiarvo
toimitus
4.40/5.00 (5)
 JSSMJMJM*MM
  5.0 4.0 5.0 5.0 3.0
keskiarvo
lukijat i
4.45/5.00 (10)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  14 (14)
100%
Mouchette (1967)  Mouchette (1967)Mouchette - raiskattu