Caroline Munro

Hell's Angels: Crimson Roar (1977)

aka Jigoku no tenshi: Akai bakuon

Hell's Angels: Crimson Roar #1 Hell's Angels: Crimson Roar #2

Mahdollisimman monella tavalla väärin markkinoitu Hell's Angels: Crimson Roar ei ole sen enempää aito pinky violence -elokuva kuin aiheeseensa paneutuva moottoripyöräjengikuvauskaan. Molemman genren sekä monen muunkin lajityypin elementtejä keitoksesta kyllä löytyy, mutta pääosin hyvin pienissä määrin. Prätkillä huristellaan pelkästään alussa ja lopussa, elokuvan ainoa tyttöjengi piestään jo johdantojaksossa, ja trendikäs vankilareissu suoritetaan kokonaisuudessaan alkutekstisekvenssin aikana.

Hell's Angels: Crimson Roar [1]
Hell's Angels: Crimson Roar [2]

Vauhdikkaan julisteen tarpeiksi riittävien mausteiden takaa paljastuu kohtuullisen vakavahenkinen rikosdraama - Toein aiempia naisvetoisia toimintaelokuvia ehkäpä pykälän aikuisempi tuote. Vankilan kautta kaidalle tielle ohjattua entistä jengityttö "partaveitsi-Yokoa" seuraava tarina jättää suuremmat ylilyönnit väliin, joskin muutamat pinky violence -lajityypin perintönä mukaan tarttuneet raiskaus- ja veitsitappelukohtaukset tuovat elokuvaan pientä eksploitaatiovivahdetta. Pääosin pysytellään kuitenkin draaman puolella; toimintaa on vain nimeksi, eikä se ole tasoltaan kummoista. Elokuvan loppupuolella on lisäksi turvauduttu muutamaan otteeseen halpaan kopiointiin moottoripyörämiesten toistaessa Teruo Ishiin Detonation-elokuvista tuttuja temppuja - kyse täsmälleen samasta filmimateriaalista, joka on vain leikattu uuteen elokuvaan.

Hell's Angels: Crimson Roar [3]
Hell's Angels: Crimson Roar [4]

Aiemmin mm. Delinquent Boss -elokuvia sekä Etsuko Shihomin 13 Steps of Makin (1975) ohjannut Makoto Naito ei aivan saa puhallettua tarinaan eloa toivotulla tavalla. Päällimmäisenä ongelmana on keskinkertainen käsikirjoitus, joka soveltuisi paremmin täysverisen toimintaelokuvan taustatarinaksi kuin omien meriittiensä varaan rakentuvan rikostarinan kivijalaksi. Ohjaaja on kuitenkin paiskonut mukaan runsaasti elokuvaa piristävää musiikkia - kameran edessä käy esiintymässä mm. suosittu laulaja Yasuko Naito - ja onnistuupa kuvauskin muutamaan otteeseen kaappaamaan katsojan huomion hienoilla kuvasommitteluilla.

Hell's Angels: Crimson Roar [5]
Hell's Angels: Crimson Roar [6]

Pääosaa esittävä ja kotimaassaankin täysin tuntematon Yuuko Iruka jää roolissaan hieman etäiseksi, vaikka hän ei suoranaisesti huono olekaan. Elokuvan trailerin hehkuttamaksi "väkivaltakuningattareksi" hänestä ei todellakaan ole. Irukan sijaan elokuvan pelastajaksi nousee sivuosassa nähtävä Hiroshi Tachi. Sekä näyttelijänä että pop-tähtenä suosiota kerännyt Tachi tulkitsee huumeita piikittävää pikkurikollista sen verran vakuuttavasti, että elokuvan keskivaihe onnistuu tempaisemaan mukaansa suorastaan odottamattoman tehokkaasti. Toisin kuin Tachin kaltaiselta tähdeltä voisi odottaa, hän ei yritä varastaa showta viileän staran maneereilla, vaan päinvastoin lausuu repliikkinsä säröilevällä ja elämänsä viemärin pohjalle vetäneen miehen äänellä. Yksi syy herkkään artikulointiin saattaa tosin olla se, että hahmo saa jo esittelykohtauksessaan puukosta vatsaansa.

Hell's Angels: Crimson Roar [7]
Hell's Angels: Crimson Roar [8]

Lopullisen lunastuksensa Hell's Angels ottaa aivan lopussa: lyhyt mutta kylmäävän tyylikäs kliimaksi päättää elokuvan odottamattomalla ja tyydyttävällä tavalla. Tosiasia on kuitenkin, että ilman tätä kohtausta sekä Tachin lähinnä elokuvan puolivälin paikkeilla tilaa saavaa roolisuoritusta Hell's Angels jäisi varsin mitäänsanomattomaksi elokuvaksi. Toein tyylipuhtaat pinky violence- ja jengielokuvat jo ahmineelle tarjolla on varsin kelvollista tyydytystä pahimpaan nälkään, mutta kaikista Hell's Angelsin raapaisemista genreistä löytyy kyllä parempiakin elokuvia.

Versioinfo (30.6.2010):

Toein laadukkaasti remasteroitu dvd on tekstittämätön.

**½--
© Mikko Koivisto, julkaistu: 30.6.2010
keskiarvo
toimitus
2.50/5.00 (1)
 
keskiarvo
lukijat
0.00/5.00 (0)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!