Michael Bayn Platinum Dunes -studiota on helppo pitää pääsyyllisenä riesanamme edelleen vellovaan kauhuelokuvien remake-boomiin, jossa 70- ja 80-lukujen tylymmänpuoleisia amerikkalaisia klassikoita on filmattu uusiksi nykypäivän nuorisoa viehättävämmällä audiovisuaalisella virittämisellä. (Suuntauksen toisena haarana voi pitää tuoreempien aasialaisten kauhuhittien amerikkalaistamista.) Texasin moottorisahamurhien (The Texas Chainsaw Massacre, 2003) suosio sahasi portin auki loputtomalta tuntuvalle määrälle turhia modernisointeja, joista Platinum Dunesin tuotantoa edustavat The Amityville Horror (2005), Liftari (The Hitcher, 2007) ja Friday the 13th (2009).

Nyt Platinum Dunes on jo odotetusti tärvellyt Wes Cravenin definitiivisen kasari-slasherin Painajainen Elm Streetillä (A Nightmare on Elm Street, 1984). Kaksi aiempaa Craven-remakea, ilkeät The Hills Have Eyes (2006) ja Viimeinen talo vasemmalla (The Last House on the Left, 2009), ovat uusintaversioiden surkeassa joukossa suhteellisen onnistuneita tapauksia, mutta molempia tekemään älyttiinkin värvätä lahjakas ohjaaja: ensimmäiseen ranskalainen Alexandre Aja (Haute tension, 2003) ja seuraavaan kreikkalainen Dennis Iliadis (Hardcore, 2004). Lisäksi Craven itse osallistui molempien tuotantoon - ilmeisesti valvoen, ettei niistä vaan tulisi mitään uuden Painajainen Elm Streetillä -elokuvan kaltaista.

Kyllä: Painajainen Elm Streetillä vuosimallia 2010 on täysi fiasko. Ohjaaja on poimittu musiikkivideo- ja mainosmaailmasta, ja jälki on sen mukaista: Nirvanan "Smells Like Teen Spirit" -videosta (1991) muistettavalla Samuel Bayerille ei ole minkäänlaista käsitystä siitä, kuinka kertoa yli neljän minuutin tarinaa. Bayer on toivottoman kykenemätön rakentamaan elokuvan kauhukohtauksista jännittäviä, ja pelottelu sortuu jatkuvasti halpaan kovalla äänellä ja nopealla liikkeellä säikyttelyyn tunnelman kustannuksella.

Mutta mitä tässä tapauksessa tarkoittaa kauhuklassikon ja sen ikonisen pahishahmon "uudelleenkeksiminen" nykyteinisukupolvelle? Mikäli alkuperäissarjan ideoiden vesittämistä ja yleistä kädetöntä elokuvantekoa ei oteta huomioon, jää remaken omaksi johtoajatuksesi ainoastaan vahvan pedofiliapainotuksen lisääminen Freddyn rikosrekisteriin. Tällä kerralla herra Krueger paljastuu olleen harmittoman näköinen, esikoululaisiin mieltynyt pervo, joka ei edes tappanut ketään ennen muuttumistaan yliluonnolliseksi unikostajaksi. Hyväksikäyttöteema lienee myös vakavoittanut tekijät muunlaisen seksin saralla, sillä näyttelijättäriltä ei nähdä käytännössä lainkaan paljasta pintaa, mikä on näin ansiottomassa teini-slasherissä merkittävä puute.

Myös uusittu hirviö-Freddy on surullinen ilmestys - tosin lähinnä siitä syystä että Little Childrenissä (2006) ja Watchmenissä (2009) vakuuttaneen Jackie Earle Haleyn toivoi tekevän elokuvasta edes tältä osin jotakuinkin katsottavan. Enemmän "oikeaa palovammapotilasta" muistuttamaan suunniteltu Freddy näyttää yksinkertaisesti pöhköltä, ja matalalla äänellä höngityissä tappoja edeltävissä (ei-humoristissa) one-linerissa on yhtä paljon uhkaa kuin viipaleessa juustoa.

Pieleen mennään muun ohella ratkaisussa valottaa Kruegerin taustaa pitkin takautumin: "mysteerin" avaaminen vaikuttaisi alussa sisältävän jopa jonkinlaisen mielenkiintoa kutkuttavan koukun, mutta lopulta tarina on pedofilia-aspektia lukuun ottamatta aivan sama kuin vanhemmassa versiossa. Hidastetut otokset ennen kärventymistään lapsien kanssa leikkivästä tuuheatukkaisesta Fredistä ovat ainoastaan omiaan pilaamaan loputkin hahmon arvoituksellisuudesta. Vaikka Freddy saattoi väsähtää vitsiksi alkuperäisen sarjan jatko-osissa, hän ei ole koskaan ollut yhtä tylsä kuin vuonna 2010.

Rasittavinta teoksessa on kuitenkin totaalinen näkemyksen puute. Todellisuuden ja painajaismaailman sekoittamisen luulisi suovan kenelle tahansa visuaalisesti taitavalle ohjaajalle temmellyskentän kiehtovien näkyjen luomiselle, mutta Bayer pieraisee valkokankaalle koko Freddyn uran latteimmat visiot. Lähes kaikki unijaksot kopioivat mekaanisesti alkuperäisen sarjan šokkeja, ja vuodesta 1984 moninkertaistuneet tuotantoarvot on säälittävästi haaskattu mm. sängynpäädyn seinästä pullistuvan Freddyn toteuttamiseen kehnosti tietokonetehosteena. Samalla elokuva onnistuu vielä jotenkin olemaan vähemmän ilkeä kuin Wes Cravenin ensimmäinen osa, jossa Freddyn viiltelyissä oli huomattavasti sadistisempi ote. Nyt kaikkivoipa unien valtias lähinnä vain ilmestyy yhtäkkiä uhrinsa viereen ja tökkää tätä veitsihanskallaan.

Torkkuessaan harventuvaa teinijoukkoa näyttelee otanta karismattomia kauniita naamoja, joiden selviämisestä ei pysty välittämään. Heikompaan suuntaan on menty myös sekä nuorison ryhmädynamiikan että heidän vanhempiensa tapahtumiin integroimisen suhteen. Emo-kakarat tekevät Krueger-tutkimustaan yksin läppäreillään kuulokkeet korvilla, eikä edes Freddyn vahingoittamiskeinon keksimisessä ole käänteentekevän oivaltamisen tuntua.

Näin surkean pökäleen luulisi tappaneen Elm Street -tuoteperheen välittömästi, mutta ikävä kyllä lipputulot kertovat muusta: 35 miljoonalla taalalla kuvattu elokuva sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa peräti 4,700 valkokankaalla, ansaiten katsojatilastojen ykköspaikan lisäksi budjettinsa takaisin jo avausviikonloppunaan. Tällä hetkellä maailmanlaajuinen tuotto lienee ylittänyt jo reippaasti 100 miljoonan dollarin rajapyykin. Vielä kun Haleyn sopimuksen tiedetään velvoittavan Freddyn rooliin palaamisen kahdessa jatko-osassa, voimme tuskin välttyä turhauttavalla tavalla hirvittäviltä lisäpainajaisilta. Kiinnostavaa näissä mahdollisissa seuraavissa episodeissa on ainoastaan se, voiko konseptin toteuttaa enää mitenkään paskemmin tai mielikuvituksettomammin.

Elokuvaa A Nightmare on Elm Street ei ole vielä lisätty Elitistin kaikki parhaat -listalle.

Tuomas Henell kommentoi (8.6.2010 18:15:51)

Freddyn muutos lapsimurhaajasta pedofiiliksi on kiinnostava pointti myös sen suhteen, että miksei tätä pedari-näkökulmaa käsitelty jo silloin ennen yhtä avoimesti. Englund-Freddy oli yksiselitteisesti tappaja ja seksuaaliset mielleyhtymät jäivät joko viittauksiksi tai katsojan mielikuvituksen varaan. Ehkä lapsenraiskaaja oli 80-luvulla liian kova juttu Cravenille, mutta nykyään se on jo normaalia Fingerpori-huumoria

vastaa »

anonyymi kommentoi (11.6.2010 00:51:35)

Voi helvetti että on saanut paskat arvostelut, ja varmaankin ihan ansaitusti.
Silti tämä on sellainen leffa joka pitää raahautua katsomaan teatteriin saakka. Damn.

vastaa »

Red Right Hand kommentoi (21.6.2010 12:04:42)

No pedareista tuli trillereiden peruskuvastoa vasta 90-luvulla (syistä jotka hyvin tiedämme), joten ei siinä mitään yllättävää ole että alkuperäisessä Freddy oli puhtaasti lasten murhaaja.

Mitä uuteen versioon muuten tulee, niin kehnohan se on. Oma arvioni löytyy täältä: http://punakoura.blogit.fi/ekek-2010/

vastaa »

anonyymi kommentoi (8.10.2010 01:32:23)

Elokuva raiskaa enemmän itse "Freddy-genreä" kuin itse Freddy uudessa rainassa!!!

En tiedä oliko vuonna 1984 eri spektit tähän pedofilian yhdistämiseen murhiin joku lain suojallinen juttu?

Mutta mielestäni Freddy on aina ollut paha poika eikä mikään "väärin ymmärretty puutarhuri" joka sitten paljastetaan myöhemmässä vaiheessa elokuvaa todellisemmaksi. MUTTA väärällä tavalla.

Mielestäni Freddyn veitsisormet EIVÄT johda juuriaan johonkin PERKELEEN puutarha-kuokkaan jota näytettiin elokuvassa eritoten viitaten jokseenkin että "TÄSTÄ SE JOHTUU!", ja joita tämä nenätön, "leikkisän sairaaloisen huumorintajuinen", tönkkö uusi Freddy viiltelee sitten ympäri ämpäri KIPINÖITÄ leiskuen metalia pitkin...........pohja-ajatus mielestäni oli se ÄÄNI joka niistä MURHA-välineistä lähti lapsien uniin, ei mitään extra-bullshitti tehostetta tarvita kuin kunnon ÄÄNI!

...leffa ei noudata ollenkaan alkuperäistä genreä, ja voisi pistää mielestäni jatkossa eri nimellä jatko-osat peräti!

vastaa »

anonyymi kommentoi (26.11.2010 03:35:22)

Leffa jäi jotenkin häiritsemään, vaikka olikin ensikokemalta pääasiassa melko huono sisällöltään.. Jotenkin tässäkin oli kuitenkin tätä ajan henkeä, että väkivalta ei ole enää niin helposti huumorilla käsiteltävää sorttia elokuvissa, vaan jo sen asenteellinen ilkeys ahdistaa katsojaa, kuten pitääkin.
Freddyn uhriksi joutuminenkaan ei siis enää tuntunut aikaisempien elokuvien tavoin mustalla huumorilla sivuutettavalta fantasialta tai muutoin kevyellä asenteella ja läpinäkyvillä kumiefekteillä tärvellyltä.
**1/2

vastaa »

anonyymi kommentoi (29.11.2010 13:10:34)

Ei leffa nyt ihan täysi susi ole, minusta silläkin on hetkensä. Alkuperäiseen verrattuna tehosteet ovat ihan ymmärrettävistä syistä parempia (joskin vähemmän mieleenjääviä) ja mukana on muutama ihan oikeasti säväyttävä hetki. Itse tarinasta ollaan muokattu enemmän 2000-luvulle sopiva teinikauhujuttu, johon kuuluu pari hurjaa paljastusta ja lopputwisti. Missä mennään metsään on se, että paljastus tapahtuu siihen suuntaan, jota katsoja odottaa jo elokuvan alkaessa! On vaikea ymmärtää, kenelle elokuva on loppujen lopuksi suunnattu: alkuperäisen sarjan fanit lähinnä ärsyyntyvät, eikä tämä nykyteineille tarjoa mitään sen kummempaa kuin muutkaan 2000-luvun slasherit. Kuitenkin elokuva on ihan katsottavaa kauhuviihdettä, jossa on kuitenkin Freddy Kruger.

vastaa »

kommentoi arvostelua ja/tai elokuvaa