Caroline Munro

Pink Motel (1982)

aka Motel

Pink Motel #1  

Genre

IMDb

80-luvun tolkuttomien seksikomedioiden merkillisessä maailmassa Mike MacFarlandin Pink Motel näyttää aluksi yhtä lailla älyvapaalta kuin muukin massa, loputtomasti leffan nimeä toitottavaa teemabiisiä myöten. Pink Motel erottuu kuitenkin joukosta edukseen - jos nyt ei aivan sanan varsinaisessa merkityksessä - puhtaan konseptuaalisen lähestymistavan ja dialogillisen surrealismin kautta. (Hetero)seksuaalisten suhteiden dynamiikkaa käsittelevä kamarinäytelmä on asenteellisesti silti lähempänä Porky'sia kuin Bergmania.

Pink Motel [1]
Pink Motel [2]

Ö-luokan roskaa lukuisissa genreissä maakaroineen Greydon Clarkin "kauhukomedian" Satan's Cheerleaders (1977) tuottajana toimineen MacFarlandin heiluminen ohjaajana jäi vain neljään elokuvaan, joista Pink Motel oli viimeinen. Samaan töyssyyn pysähtyi myös parhaiten Tri Outolemmestä (1964) muistettavan, rodeoesiintyjästä näyttelijäksi ryhtyneen, Slim Pickensin näyttelijänura.

Pickens nähdään lyhyissä kehyskertomusmaisissa kohtauksissa elokuvalle nimen antaneen motellin pinkkiin hapsupaitaan verhoutuvana omistajana, jonka haaveet vaaleanpunaisesta elefantista lafkan etupihalla vaimo tyrmää. Yhteen yöhön sijoittuvassa Pink Motelissa seurataan pääasiassa kuitenkin suunnitelmistaan vaihtelevalla menestyksellä suoriutuvien parien seksivenkoilua motellin identtisissä huoneissa - tai siis siinä yhdessä, jossa kaikki on kuvattu vaihtuvin tauluin.

Pink Motel [3]
Pink Motel [4]

Pareina löytyy neitsyydestä eroon haikaileva epäröivä teinikaksikko, rutinoituvaa salasuhdetta motelleissa kolme vuotta harrastanut lakiduo, tollo jenkkifutisneitsyt ja häneltä irtoseksiä vonkaava pimu, sekä yhden illan juttua kahdelta tytöltä havittelevat jätkäkaverukset.

Viimeksi mainitut tarjoavat elokuvan vinjeteistä parasta. Muuten vaatimattoman uran tehneen John Macchian esittämä Skip varastaa koko elokuvan itselleen. Hahmo on toivottoman läpinäkyvä wannabepokausguru, jonka otteet karkaavat elokuvan edetessä jatkuvalla syötöllä pimeämmiksi. Loputtoman itsevarmuuden ja kuminukkemaisen ulkomuodon yhdistelmä naitettuna täysin päättömään dialogiin tekevät Skipistä melkein live-version Simpsonien Troy McLuresta.

Pink Motel [5]
Pink Motel [6]

Pink Motel etenee laahaavan epäluontevasti, nojaten överiksi vedettyihin asenteisiin ja loputtomaan kiistelydialogiin. Erityisesti salasuhdekaksikon läpi leffan jatkuva kovaääninen riitely repii aivosoluja irti tasaisesti kiihtyvällä tahdilla. Vastapainona jenkkifutaajan moniminuuttinen monologikertaus pelinsä tähtihetkistä alkaa huvittavana, muuttuu sitten ärsyttäväksi ja lopulta palaa taas kiinnostavaksi puhtaasti kestonsa ansiosta. Vaikea MacFarlandin lähestymistapaa on formalistisena pitää, mutta tahaton kiinnostavuuskin on kiinnostavuutta.

Varsinainen kyky tuntuukin olevan käsikirjoittaja Jim Kouf, joka kynäili pari vuotta myöhemmin kahjon tempaavan bodysnatcher-variaation The Hidden (1987) ja on sittemmin mm. ollut tuottamassa testosteronitoimintaa ylistävää ja parodioivaa Con Airia (1997). Koufin dialogi kääntyy usein pakotetuksi jahkaamiseksi ja on yhtä hienovaraista kuin Oliver Stonen symboliikka, mutta ainakaan sitä ei voi väittää tylsäksi.

***--
© Ilja Rautsi, julkaistu: 4.6.2010
keskiarvo
toimitus
2.83/5.00 (3)
 JSTPIR
  3.0 2.5 3.0
keskiarvo
lukijat i
4.00/5.00 (5)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  4 (6)
67%
Pink Motel (1982)  Pink Motel (1982)Motel