Caroline Munro

Mermaid Legend (1984)

aka Ningyo densetsu

Mermaid Legend #1 Mermaid Legend #2
IMDb

Nikkatsun pink-tehtaalla uransa aloittanut ja sittemmin Evil Dead Trapilla (1988) nimeä tehnyt Toshiharu Ikeda päätyi jättämään ensimmäisen työnantajansa sensuurikiistojen vuoksi. Tie kävi hieman ironisesti pehmopornon parista taide-elokuviin erikoistuneen Art Theatre Guildin riveihin. Käytännössä studion vaihto ei aiheuttanut sisältöön erityisen muutoksia: seksiä on nyt vähemmän, ohjaajan jo entuudestaan harrastamaa taidefiilistelyä sekä väkivaltaa puolestaan hieman enemmän. Sama soppa eri painotuksilla.

Mermaid Legend [1]
Mermaid Legend [2]

Takuya Nishiokan mangaan perustuva Mermaid Legend on komeasti kuvattu mutta muilta meriiteiltään puolitiehen jäävä taide-eksploitaatiomiksaus. Ikeda ei pink-elokuvat jätettyäkään malttanut pysytellä poissa eksplisiittisestä seksistä tai graafisesta väkivallasta. Mermaid Legend on helppo havaita taiteellisia kunnianhimoja omaavan, mutta pohjimmiltaan eksploitaatiota rakastavan pojankoltiaisen kädenjäljeksi. Ongelmaksi muodostuu se, että lajityyppien railakkaan sekoittumisen sijaan vastakohdat tuntuvat Ikedan käsissä rajoittavan toisiaan.

Nimensä herättämistä odotuksista poiketen Mermaid Legend ei ole fantasiaelokuva, vaan loppuhuipennustaan lukuun ottamatta näennäisen realismin rajoissa pysyttelevä draama. Kolmeen osaan jakautuvan tarinan ensimmäinen jakso esittelee helmiensukeltaja- eli amatyttö Migiwan, jonka arki muuttuu suruksi ja lopulta veriseksi kostoksi häikäilemättömän teollisuuspampun palkkaaminen roistojen murhattua Migiwan aviomiehen. Melko heppoiseksi jäävänä tausta-asetelmana on ahneuden ja teollistumisen törmääminen puhtaaseen luontoon ja perinteiseen japanilaiseen elämäntapaan, jota uudistuksen tiellä seisovat paikalliset asukkaat vaalivat.

Mermaid Legend [3]
Mermaid Legend [4]

Mermaid Legendin alku on eittämättä sen parasta antia. Vedenalaisia kohtauksia on useita ja ne näyttävät kauniilta, vaikka budjetti- ja aikakausirajoituksista johtuen ne eivät puhkeakaan aivan niin upeaan loistoon kuin hieman tuoreemmat luontodokumentit. Toshiyuki Hondan säveltämä musiikki on myös erittäin onnistunutta, vaikka ajan mittaan toisto syö tehoja: Ikeda soittaa teemakappaleen puhki jo puoliväliin mennessä. Ei elokuvan musiikkeihin silti pääse kyllästymään ohjaajan yhdistellessä niitä hidastuskuviin juoksevasta Migiwasta tavalla, joka olisi tehnyt Tom Cruisen kateelliseksi vielä 20 vuotta myöhemmin.

Migiwan surua kuvaava keskimmäinen kolmannes on elokuvan hitain ja epämielenkiintoisin jakso... se osuus, jossa Ikeda pyrkii todistamaan olemansa vakavasti otettava henkilödraaman kertoja. Tulokset eivät täysin vakuuta, ja illuusio murtuu kokonaisuudessaan kostonhimoisen Migiwan päätyessä sänkyyn yhden vihamiehensä kanssa. Jatkuvasti kuvaan ilmaantuvien optisten sensurointien takia koomisuuden puolelle valahtava kohtaus muistuttaa siitä, että sensuuriviranomaisten terrorisoimassa maassa olisi sittenkin fiksumpaa turvautua perinteisiin lampunjalkoihin ynnä muuhun strategiset paikat peittävään krääsään. Tai sitten toiminta tulisi vain koreografioida vähemmän paljastavasti.

Mermaid Legend [5]
Mermaid Legend [6]

Samaa pidättäytyvyyttä olisi voinut suositella myös väkivallan suhteen. Paineistetut verisuihkut ovat toki lähtökohtaisesti ensiluokkaista viihdettä, mutta vakavahenkisyyteen pyrkivässä draamassa ne potkivat kokonaisuutta kintuille. Loppuhuipennuksessa mennään jo niin pitkälle, että hommasta katoaa kaikki uskottavuus. Salamana kirkkaalta yötaivaalta iskeytyvä deus ex machina -käänne sen sijaan toimii elokuvan eduksi ja laittaa katsojan arviomaan elokuvan edustamat genret uusiksi. Realismi ainakin menee uuteen harkintaan.

Kaikesta kritiikistä huolimatta Mermaid Legend on rampanakin, tai jopa osittain sen ansiosta, mielenkiintoinen elokuva. Näyttävät merenalaiset kohtaukset, Hondan musiikki ja pinnalliseen henkisyyteen pyrkivät buddhalaiset vivahteet sekoittuvat verikekkereihin omituisen kiehtovasti. Ikedan olisi kuitenkin toivonut joko pitäytyvän yhdessä lajityypissä kerrallaan tai tykittävän täydestä sydämestään vastakohtiin samanaikaisesti. Tällaisenaan Mermaid Legend on hieman kaikkea, mutta ei kovin syvällisesti mitään.

Versioinfo (30.8.2010):

Geneonin tekstittämätön Japani-dvd on loppuunmyyty. Levyn kuvasuhde on 1.33:1, mikä lienee suurin piirtein oikein, sillä siirtoa on ollut valvomassa elokuvan kuvaaja Yonezo Maeda.

***--
© Mikko Koivisto, julkaistu: 30.8.2010
keskiarvo
toimitus
3.00/5.00 (1)
 
keskiarvo
lukijat
0.00/5.00 (0)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!